Koti Uutisia Kotimaa IMF-pankkieliitti vaatii Suomea leikkaamaan palkkoja

IMF-pankkieliitti vaatii Suomea leikkaamaan palkkoja

5

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pankkieliitti vaatii Suomea leikkaamaan kansalaisten palkkoja. Koronkiskojien kannalta palkka-alennus olisi tuottoisa ilmiö, sillä se pakottaisi suomalaiset elämään entistä useammin velaksi.

IMF:n mukaan suomalaisten palkkoja voisi tuhota työttömyysetuuksien sekä työehtosopimusten kautta. Heikentämällä työttömien hyvinvointia sekä palkansaajien asemaa työsopimuksissa hallitus voisi kurjistaa työntekijöiden neuvotteluasemaa markkinoilla, mikä johtaisi lopulta palkkojen madaltumiseen.

IMF ylistää Juha Sipilän hallitusta siitä, että työntekijöiden asemaa on jo murjottu useilla finanssieliitille edullisilla “uudistuksilla”. Pankkiirit kuitenkin muistuttavat Sipilää siitä, että leikkuri voisi iskeä vielä moniin uusiinkin kohteisiin.

IMF:n isä oli juutalainen Harry Dexter White, joka toimi Neuvostoliiton vakoojana. Pankki perustettiin toisen maailmansodan jälkeen varmistamaan, etteivät länsimaat eivätkä muutkaan valtiot enää rakentaisi kansallissosialistisen Saksan tai fasistisen Italian kaltaisia itsenäisiä talousalueita.

Perustamisensa jälkeen IMF on toiminut sionististen isäntiensä poliittisena käsikassarana maapallon jokaisessa kolkassa. Pankki sitoo valtioita korko-orjuuteen kohtuuttomilla lainaehdoilla ja vaatii uhrejaan luopumaan poliittisesta itsenäisyydestään velkahelpotusten vastineeksi.

Lähde: Yle

5 KOMMENTIT

  1. Tässä sitä nyt eletään tämän ihanan kusetuksen, eli €uron vallan alla. Markka takaisin!

  2. Löysin metallinpaljastimella 50 pennin kolikon kesällä 25 cm syvältä, tippa tuli linssiin.

  3. IMF ei ole ottanut huomioon sitä, että suomessa kun ei pankista lainaa/luottoa saa vähävaraiset, työttömät tai pätkätyöläiset, myös moni työtön ja vähävatainen menetti luottokelpoisuutensa IMF:n itsensä junaileman talouden elvytyksen eli -90 luvun “laman” vuoksi.
    Koko ajan tulee lisää luottokelvottomia, koska viimeisin kupru tehtiin elatusvelvollisille, yksikin maksu myöhässä ja merkintä luottorrkisteriin.
    Ainoaksi mahfollisuudeksi kupata luotottomia ja vähävaraisia jää tällöin pikavipit.
    Kuinka sitten työtätekevät suhtautuvat palkkojen alennuksiin, onkin kaksijakoinen; toiset iskevät perseen penkkiin ja toiset hyväksyvät täkyn koukkuineen, liitot on helppo saada laskemisen propagandatorveksi johtuen niiden korruptoitumisesta.

  4. Tätä vaatimusta minä jaksoin oikein ihmetellä. Jos kerran talous kulkee kohti lamaa niin miten palkkojen leikkaus kasvattaisi kysyntää?

    Samalla tavalla ajattelee Suomen liikenneministeri koska on määrännyt alemmat nopeudet silloin kun on työmatkaliikenne. Minä äkkiseltään väittäisin että jos autot kulkisivat nopeammin niin silloin ei olisi ruuhkia. Mutta mene ja tiedä. Ehkä se on jotain korkeampaa matematiikkaa.

    • Se on tätä kulttuurimarxistista päättäjälogiikkaa à la kansa kyykkyyn: “Jos sinä tunget nenäsi minun perseeseeni, on meillä molemmilla nenä perseessä, mutta sinulla on huomattavasti vittumoisempi olo ja näin se kuuluu ollakin.”

Comments are closed.