Koti Uutisia Talous IMF: maailma on vaarallisen velkaantunut

IMF: maailma on vaarallisen velkaantunut

5

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti vuosi sitten, että joka viides amerikkalainen yhtiö oli vaarassa ajautua konkurssiin, koska yksityisen velan määrä maassa oli räjähtänyt käsiin. Konkurssiaalto voisi IMF:n mukaan johtaa neljän biljoonan dollarin menetyksiin.

Nyt IMF varoittaa myös julkisen velan kiihtyvästä kasaantumisesta. Yksityisen rahanluontijärjestelmän vuoksi Yhdysvallat joutuu rahoittamaan julkista kulutustaan ulkomaalaisella velalla eikä omalla keskuspankkirahalla.

Yhdysvaltojen tilanteesta tekee entistäkin vaarallisemman se, että edellisen finanssikriisin synnyttäneet maksukyvyttömille kansalaisille myönnetyt korkeakorkoiset asuntolainat ovat palanneet taas markkinoille. Edellisen kriisin jälkeen pankkiirit lobbasivat poliitikkoja miljardeilla dollareilla varmistaakseen, ettei maailmantalouden tuhonneita velkatuotteita kiellettäisi. Pankkiirit onnistuivat tavoitteissaan.

Uhkakuvat eivät koske kuitenkaan vain Amerikkaa, vaan velkapommi tikittää kansainvälisesti. Globaali velan suhde bruttokansantuotteeseen on paisunut jo 225 prosenttiin, ja mikäli keskuspankit päättävät nostaa korkoja, voi kansainvälisen velan korttitalo romahtaa nopeasti. Velkaa ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon.

Keskuspankit ovat nollakorkopolitiikallaan kannustaneet yrityksiä, kuluttajia ja valtiota velkaantumaan ennätysvauhdilla. Ainut tapa välttää tuleva talousromahdus olisi antaa merkittävä osa veloista anteeksi, mutta tähän pankkiirit ja suursijoittajat eivät suostu, sillä he eivät tahdo luopua korkotuloistaan. Romahdus on siis väistämätön.

IMF:n mukaan kansainvälisen velan määrä on ennätyskorkea.

Lähde: Zero Hedge

5 KOMMENTIT

  1. > maksukyvyttömille kansalaisille myönnetyt
    > korkeakorkoiset asuntolainat

    Sitten on vielä nämä maksukyvyttömille myönnetyt autolainat.

    — Kuvio meni siten, että autoteollisuus piti pelastaa. — Valtio ja “Big money” laittoivat rahaa pelastusoperaatioon. — Pienen kikkailun tuloksena autotehtaista tuli “hyvin kannattavia”. — Tehtaat palauttivat rahat “Big money”:lle ostamalla niiden osakkeet. — Rahaa saatiin sisään myynnistä, joka rahoitettiin myöntämällä autolainoja hyvin leväperäisesti. Riski siirtyi omistajilta velkakirjojen ostajille. Ison rahan yhdeltä momentilta toiselle.

  2. > Ainut tapa välttää tuleva talousromahdus olisi
    > antaa merkittävä osa veloista anteeksi

    Ylivelkaantumisen ongelma on ja on ollut jo aikojen alusta asti. Esimerkiksi raamatun Mooseksen kirjassa on määräykset velkojen säännöllisestä anteeksiantamisesta. (Juhlavuosi.) Orjuus kuului tähän samaan kategoriaan ja myös orjat vapautettiin riemuvuotena.

    Vain säännöllisellä velkojen anteeksiantamisella vältettiin totaaliset talousromahdukset seurausvaikutuksineen. Näin yhteiskunta pidettiin toimintakykyisenä tuhansien vuosien ajan.

    Myös Martin Armstrong kirjoittaa englanniksi tästä samasta aiheesta.

  3. > Ainut tapa välttää tuleva talousromahdus olisi
    > antaa merkittävä osa veloista anteeksi

    Ylivelkaantumisen ongelma on ja on ollut jo aikojen alusta asti. Esimerkiksi raamatun Mooseksen kirjassa on määräykset velkojen säännöllisestä anteeksiantamisesta. (Juhlavuosi.) Orjuus kuului tähän samaan kategoriaan ja myös orjat vapautettiin riemuvuotena.

    Vain säännöllisellä velkojen anteeksiantamisella vältettiin totaaliset talousromahdukset seurausvaikutuksineen. Näin yhteiskunta pidettiin toimintakykyisenä tuhansien vuosien ajan.

    www (piste) koivuniemi (piste) com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=riemuvuosi&kirjat=kr

    — Pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa maanne kaikille asukkaille yleinen omistusoikeuksien palautus. Se vuosi on riemuvuosi. Silloin jokainen maansa menettänyt saa sen jälleen haltuunsa ja jokainen orjaksi myyty saa palata sukunsa luo.

    Myös Martin Armstrong kirjoittaa englanniksi tästä samasta aiheesta.

    www (piste) armstrongeconomics (piste) com/world-news/sovereign-debt-crisis/interest-expenditures-will-now-exceed-military-spending-we-are-being-walled-in-by-our-own-debt/

    — Historically, society has always gone through a major debt crisis. Perhaps that is why the Bible talked about a debt jubilee where debt is simply forgiven even 49/50 years. One question that jumps out at us is rather blunt. Does the Old Testament Debt Jubilee present a solution to our modern financial crisis?

  4. Amerina yhdysvallathan on konkurssissa, kukaan ei vaan vielä ole vaatinut sitä konkurssiin. Pelkät maan velkojen korot ovat suurempia kuin koko liittovaltion BKT. Eli siis, maa on konkurssissa.

    Samaa koitetaan saada läpi EU:ssa. Mutta onneksi eurooppa on säästäväisempi ja harkitsevaisempi kuin amerikka. Johtunee siitä että Amerikkaan karkoitettiin suuri osa euroopan rikollisista. Ne jotka jäivät jäljelle Australiaan lähteneistä. Sinne myös rahdattiin Afrikasta halpaa työvoimaa juutalaiten laivanvarustajien avulla. Ja orjakauppahan Amerikassa oli juutalaisissa käsissä.

    Hölmöt ovat sijoittaneet rahansa osakkeisiin. Vaihtaneet maksuvälineen DIN-A4 kokoisiin paperilappuihin. Ja vielä jättäneet ne jonkun toisen tahon hallintaan. Lukematta sitä että se jolla osakkeet fyysiseti ovat, omistaa ne. No, konkurssiaallon tullessa menettävät tyhmät omaisuutensa. Eikä siinä kohtaa voi katsoa kuin peiliin. Viisaammat sijoittavat kansallisiin yrityksiin ja tuotantoon joka itse omistaa tuotantolaitoksensa ja -välineet. Ja työllistää kansallisia työntekijöitä.

    Maailma on outo. Ja oudommaksi se vain menee koko ajan. Onneksi suomalaislla on pankkitileillään rahaa. Sillä selvitään seuraavat 30 vuotta. Sillä siitä tulee tulotaloudellisesti tiukkaa aikaa.

  5. Aika nurinkurista että juuri IMF on “huolissaan” velkaantumisesta ja samalla tarjoaa korko-orjuutta monelle valtiolle hieman väkipakollakin.
    Myös suomen liittymisestä Eu:n ja rahaliittoon kulki käsi kädessä juuri IMF:n ohjeistuksen mukaan, siksi “pankkikriisissä” ulkomaille hävinneet 40 miljardia pankkien tileiltä tervehdytti maan omavaraisuustilanteen ja alusti unionin jäsennyyden.
    Venezuela, Brasilia, Meksiko etc. etelä amerikan maat ovat tiukasti IMF:N taskussa ja siksi siellä saa imperialistisella meiningillä toimia monikansalliset yhtiöt lähes ilmaisella työvoimalla ja kuluitta.

Comments are closed.