Koti Uutisia Kotimaa Ilta-Sanomien toimittaja haluaisi kieltää PVL:ltä kokoontumisvapauden

Ilta-Sanomien toimittaja haluaisi kieltää PVL:ltä kokoontumisvapauden

7

Viime lauantaina järjestetty Helsingin kansallismielinen mielenosoitus sekä vasemmiston epäonnistunut “vastamielenosoitus” kirvoitti monenlaisia kannanottoja niin äärivasemmistolaisilta kuin kulttuurimarxisteiltakin.

Yksi mielensä pahoittaneista oli Ilta-Sanomien toimittajana työskentelevä Johannes Kotkavirta. Hän valitti Twitterissä siitä, että kokoontumisvapaus koskee Suomessa myös kansallismielisiä. Olkiukkoja hyödyntäen Kotkavirta tuo esiin näkemyksensä siitä, ettei Vastarintaliikkeellä olisi oikeutta osallistua mielenosoituksiin. Hän myös kutsuu Vastarintaliikettä “terroristijärjestöksi”.

Kotkavirta on hyvä esimerkki siitä, että niin sanotun valtamedian toimittajilta on turha odottaa objektiivista uutisointia kansallismielisiin liittyen, sillä heillä itsellään on voimakas poliittinen agenda takanaan. Tämän vuoksi monet kutsuvatkin valtamediaa nykyään valemediaksi.

7 KOMMENTIT

  1. En juuri kävivi paukuttelemaan henkseleitä Bonnier median riveistä.
    On tirdossa, että Ilta-sanomat ovat keltaista mediaa ns.valemediaa, joka säätelee sananvapautta poistamalla kommenttiosiot ihmisiä aktivoivista “uutisista” ja sensoraoimalla negatiiviset kommentit olemassa olevista.
    Yksisilmäinen uutisointi esim.Syyriasta (ko.poistettu), Nato joukoista suomessa (ko.poistettu) on tarkoitettu vain ja ainoastaan ohjailemaan ihmisten mielipidettä tiettyyn suuntaan, et voi kommentoida joten ketään ei kiinnost mielipiteesi kun määräämme näin.
    Eikä tuo Ilta-sanomien toimittajakunnan kirjallinen saati tietämyksellinen ulosantikaan ole hirveän kehuttu, moni varmaan hyvävelijärjestelmän suojatyöpaikkalaisia, nippanappa lukion läpäisseitä.

  2. No voi hellanlettas Johannes. Pelottaako “pahat natsit” sua ja hinttarikavereitas? Sitten vielä ihmetellään minkä takia median tila on niin huono. Nämä valemedian kaikki toimittajat ovat äärisuvakkeja Tampereen yliopistolta, “miehet” tollasia Johanneksen kaltaisia nysvöjä ja hinttejä ja naiset Rosa Meriläisen kaltaisia sössöjä ja retardeja.🙂

  3. Ennen kävin joka aamu lukemassa Iltalehden, mutta nykyään en edes vaivaudu! Jos joku juttu tulee eteen niin saatan lukea ja kommentoida! Muuten en aikaani tuhlaa tollasiin iltalehden tapaisiin propaganda lehtiin!
    Kiitos PVL, miekkarin marssi oli hyvin järjestetty, vaikkakaan kaikki ei rivissä pysynytkään! Mutta marssijat tunsivat olonsa turvalliseksi kun te ja Oodinit olitte turvaamassa! No, olihan siinä muutama poliisikin!

  4. Mistä ihmeen puukotuksista ja piereskelyistä se hourii? Siinä taas yksi sananvapauden airut joka vaatii lisää rajoitteita niille jotka eivät jaa hänen mielipidettään.

  5. Todellinen uuwatti. Yhdyspaskavallat on se Johannexen todellinen terroristijärjestö. Kieltäis ittensä ja muuttais Pohjois-Koreaan syömään ruohoa jos vapaudet ei kiinnosta. #helsinkipolio #poliisi

Comments are closed.