Koti Artikkelit Ilmastolakkoilevat lapset poliittisina sotilaina

Ilmastolakkoilevat lapset poliittisina sotilaina

29

Perjantaina 27.9. osallistuivat usean Suomen kaupungin koululaiset ”ilmastolakkoon” vaatimaan, että aikuiset ottavat enemmän vastuuta niinkutsutusta ilmastokriisistä ja maapallon tulevaisuudesta. Paikalle tuli koululuokkia aina pienemmistä naperoista teineihin.

Vuonna 2011 tehdyssä World Values Survey-kyselyssä, suuri osa ruotsalaisista nuorista eivät arvostaneet demokratiaa. 18-26 -vuotiaiden ikäryhmästä 26% vastasi olevansa samaa mieltä väitteestä, että olisi hyvä, että Ruotsin johdossa olisi ”vahva johtaja, jonka ei tarvitse välittää eduskunnasta tai vaaleista”. Siitäkin huolimatta, että demokratiakasvatus kuuluu ruotsalaisten koulujen arvokasvatukseen kiinteästi. Asiantuntijoiden mielestä koulu oli epäonnistunut tehtävässään: oppilaat eivät olleet oppineet tarpeeksi miksi täytyisi olla demokraattinen.

Ilmastolakkoilu voidaan nähdä osana yhteiskunnan sekä koulujen demokratiakasvatusta – kuinka oppia toimimaan kansalaisena – ja onnistuikin mobilisoimaan lapset ja nuoret barrikadeille, enemmän ja vähemmän ymmärtäväisenä itse asiasta. Eduskuntatalon edustalla puhujan korokkeelle pääsivät kaikenikäiset lapset. Puhujat kysenalaistivat esimerkiksi miksi he pystyivät olemaan syyspäivänä ulkosalla pelkässä hupparissa ja vetäen johtopäätöksen, että kyse täytyy olla ilmastonlämpenemisestä enemmänkin kuin esimerkiksi vaan aurinkoisesta syyssäästä. Mutta eräs yhdistävä tekijä lapsilla oli: ahdistus. He kertoivat puheissaan, miten he itkevät koska ilmastonmuutos on niin ahdistava asia. Tätä ennen oli ilmastomielenosoitusten kansainvälinen johtotähti, aspergerin oireyhtymällä diagnosoitu Greta Thunberg antoi New Yorkissa pidetyssä YK:n ilmastokokouksessa itkuisen ja ahdistuneen puheen. Myös helsinkiläislapset itkivät ja olivat ahdistuneita asiasta, jota aikuiset olivat heille opettaneet koulussa, mitä media ja Greta Thunberg olivat saaneet heidät ajattelemaan. Eduskuntatalolla tunnelma oli kuin kollektiivinen mielenhäiriö, joukkopsykoosi, jossa uhreina oli lapset ja nuoret. Aikuiset ja vanhempi nuoriso joka oli paikalla, muodostui suurelta osin opettajista ja vasemmistosta.

Ilmastolakkoon onkin kytkeytynyt myös yhä vahvempi poliittinen sanoma: kapitalisminvastaisuus. Kun 16-vuotias Greta Thunberg kertoo puheessaan, että juuri kapitalismi on suuri syypää ilmastonmuutokseen, myös suomalaislapset kirjoittavat mielenosoituskyltteihinsä kapitalismin vastaisia iskulauseita. Aiheesta ei vielä suurelle osalle mielenosoituksen ikäluokista opeteta kouluissa. Helsingissä paikalle oli tullut myös työttömät kommunistit vaatimaan yleislakkoa vastauksena ilmastodebattiin.

Koulun eräs tehtävä on poliittinen sosialisaatio. Tällä tarkoitetaan sitä, että yksilö, joka on lapsi tai nuori, kasvatetaan niihin arvoihin ja normeihin, jotka koetaan toivottavina. Se sisältää myös epäsuoran sosialisaation joka tapahtuu epätietoisesti, esimerkiksi erilaisten elesignaalien kautta. Kun yksilö on sisäistänyt yhteiskunnan normit, on helpompi säilyttää sosiaalisen systeemin balanssi. Poliittinen sosialisaatio on myös osa marxilaista teoriaa – sen kautta valta voidaan siirtää toiselta yhteiskuntaluokalta toiselle, olipa sitten kyse työnväenluokasta tai patriarkaalisesta yhteiskunnasta. Uusmarxilaisessa poliittisessa sosialisaatiossa eri yhetiskuntaryhmille opetetaan niiden paikat yhteiskunnassa, ja tämän kautta koulu toimii yhteiskunnassa valtainstrumenttina, koska se pystyy opettamaan ”uusista normeista” lapsille.ja nuorille. Vaikka periaatteessa koulun tehtävä on opettaa kriittisen ajatteluun, se samalla syöttää omia mallejaan – esimerkiksi kritiikki sukupuolinormeja kohtaan on toivottavaa – saimmehan tästäkin aivan vasta esimerkin, kun oppikirjassa opetettiin biologian vastaisesti kuinka ” miehetkin voivat synnyttää”, kun taas kritiikki suomalaislapsiin kohdistuvaa maahanmuuttajaväkivaltaa kohtaan ei ole toivottavaa ylläpitää vaan sitä vastaan käytetään kasvatuksen valtavälinettä – suvaitsevaisuuskasvatusta. Tähän liittyy myös niin kutsuttu radikaali opetussuunnitelmafilosofia (Null 2011), jossa dominoivana tekijänä on juuri koulun rooli paikkana, jossa sosiaalinen muutos tapahtuu. 70-luvulla tapahtunut harhaanjohtava opetuskokeilu Pirkkalan monisteen kanssa voidaan nimenomaan nähdä radikaalia opetussuunnitelmafilosofiaa toteuttavana. Koululaisten mobilisointi ilmastolakkoon on Pirkkalan monisteeseen verrattuna tapahtunut paljon vähemmän räikeämmin, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa. Kuunnellessa lasten puheita Eduskuntatalon edustalla on päivänselvää, että heidän ajatusmaailmaansa on vaikutettu aktiivisesti todella massiivisessa skaalassa ja sama on tapahtunut täysin valtakunnallisesti.

Lähde: Null, Wesley (2011). Curriculum: From Theory to Practice. Lanham, MD: Rowman & Littlefield.

29 KOMMENTIT

  1. Nuorempi sukupolvihan tykkää yleensä kapinoida vanhempaa vastaan, etenkin auktoriteettejä, ja nykyinen mädätys jos mikä on kaikkien isoimpien herrojen ja rouvien aivoituksista lähtöisin. Niiden joukkohysterian lietsojien, rahoittajien ja myös rahallisesti hyötyjien. Älykännystä löytää myös nykyisen mädätyksen kritiikkiä – vaikkapa täältä – ja toivottavasti sitä jaetaankin laajalti. Vai haluaako nykynuori oikeasti olla samaa mieltä kuin vaikkapa harmaa setäpääministeri Rinne tai rajat-sekä-raajat-auki-muslimimiehille feministit?

  2. Mielestäni jokaisen itseään kansallissosialistiksi kutsuvan vanhemman tulisi pitää lapsensa kotikoulussa.

  3. Erittäin hyvä otsikko!

    — Yhtäällä puhutaan informaatiosodasta.
    — Toisaalla sanotaan, että lapsia ei saa käyttää sotatoimiin.

    Mutta loppupelissä ollaan valmiit laittamaan lapset rintamalle, jos siitä on pienintäkin poliittista hyötyä!
    — Ja juuri ne, jotka eniten puhuvat lasten suojelemisesta, ovat kaikkein valmeimpia käyttämään lapsia hyväkseen.

    Nyt, loppupelissä tällaisesta lasten hyväksikäytöstä on jo tullut osa valtion virallista politiikkaa, minkä seurauksena lapsi otetaan huostaan ja viran suojassa toimivat hyväksikäyttäjät päättävät lapsen kohtalosta.
    — Valtio luonnollisestikin suojelee heitä.

    • Koulut ovat valtion avainkeino käyttää lapset aseena. Lapset muokataan mieleltään häpeämään itseään, olemassaoloaan, kulutustapojaan. Niin että kun suuryhtiömielivalta määrää että kaikki vaan betonikuutioihin homehtumaan ainoana sallittuna asumismuotona, nämä aivopestyt riemastuvat kun “ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu on voitettu”.

      • Ilmastomuutos, ilmastomuutos, ilmastomuutos, ilmastomuutos, ilmastomuutos.

        Mitä sinulle jäi mieleen ylläolevasta?

  4. Varmasti jokainen kansallissosialisti ja kansallismielinen on huolissaan ilmastonmuutoksesta, saastuttamisesta, luonnon tuhoamisesta ja eläinten oikeuksista. Tämä homma on vaan vedetty niin äärimmilleen, että hyväksikäytetään jopa lapsia.
    “Ilmastolakkoon onkin kytkeytynyt myös yhä vahvempi poliittinen sanoma: kapitalisminvastaisuus” Hienoa!
    Tässä olisi Vastarintaliikkeelle ja Kohti Vapautta kansanliikkeelle mahdollisuus. Mainostakaa myös aktivismissanne luonnon -ja eläintensuojelun tärkeyttä, ja esim kuinka monikansalliset megayhtiöt tuhoavat luontoa vain tavoitellakseen voittoja. Mainostakaa yhä enemmän globalismin ja kapitalisminvastaisuutta. Nämä asiat kun yhdistätte tähän: “kunnioittavat suomalaiset yhdistävät voimansa vaatiakseen pakkomonikulttuurisuudesta, korko-orjuudesta ja Euroopan unionista vapautettua isänmaa.” Niin nuoriso ja tulevaisuus on meidän!

    • Hyvin sanottu, Anonyymi. Moni saisi AHAA! -elämyksen pelkästään kun tuodaan esiin kova fakta, että nämä tahot jotka ilmastonmuutoksesta vouhottavat, he ovat itse asiassa lisäämässä maailman väkimäärää vaikka se jo nyt on nelinkertaistunut (samojen ilmastovouhottaja-miljardöörien toimesta) sadassa vuodessa, heidän TALOUSKASVUA toteuttamaan.
      Väkimäärän lisäys, se ei toteudu Euroopassa eikä USA:ssa jos ei saada tänne luonnostaan maailman lisääntymishaluisimmat kansat asumaan nykyisten tilalle.

      • “Ilmastonmuutos” on hyvä keino siirtää fokus pois maahantunkeutujista. Toimii taatusti niin suvakkeihin kuin kriittisiin, älykkäisiinkiin ihmisiin.

  5. Vittu mitä paskaa! Näillä kakaroilla ei ole mitään käsitystä ilmastoasioista.
    Ilmasto muuttuu, niin se on tehnyt satojen tuhansien vuosien ajan.
    On ollut kylmää, kuumaa ja kaikkea siltä väliltä. Riippumatta ihmisen toiminnasta.
    Hiilidioksiidia enemmän tai vähemmän. Hyvä että sitä on, muuten ei olisi elämääkään.

    • Joo, itse aika paljonkin ilmastoasioista tietävänä ja aihetta tutkineena yliopistotasolla ei voi kuin ihmetellä tätä aina vain leviävää ja kasvavaa ihmisten yleistä kusipäisyyttä. Ihminen muuttaa PLANEETAN lämpötilaa? Absurdi väite.

      Tässä on sama kuin valtameren nk. pH-puskurin kanssa: ihminen EI PYSTY meren pH-arvoa muuttamaan.

  6. Olisivatkohan lapset kohkanneet samalla innolla, jos kansaakiihottavat politrukit olisivat muistaneet kertoa heille että meidän suomalaisten teot ovat pisara valtameressä ja että me olemme jo aiemmin tehneet tehokkaan energiankäytön ja ympäristönsuojelun eteen enemmän kuin suurin osa maailman muista maista.

    Älykkäimmillä joukon lapsilla käynnistyy terve vastareaktio, kun he myöhemmin saavat oikeaa tietoa asioista ja suuruusluokista. Pelkästään Kiinan päästöt lisääntyvät kuukaudessa enemmän kuin koko Suomen päästöt ovat vuodessa, joten vaikka Suomi katoaisi, se vaikuttaisi kokonaispäästöihin vain pienen ohitsekiitävän hetken.

    Nyt olisi hyvä miettiä, miten saada lasten mieliin epäilyksen piru haastamaan virallista liturgiaa.

  7. Jos nämä olisivat oikeita kapinallisia niin hallitukset olisivat näiden kimpussa kuten 60-luvulla Kent Staten ja Chicagonkin tapaukset silloin osoittivat.Tällä ilmastonmuutos hömpällä sumutetaan näitä kansanvaihto operaatioita, joilla luonto tullaan takuuvarmasti tuhottua täällä Pohjolassa.Katainenhan sanoi jo muutama vuosi sitten jonkun Eu Kalergi strategin suulla että Suomeen mahtuu 40 miljoonaa ihmistä.Kataisen mielikuvitus ei olisi riittänyt moisiin dystopioihin eikä kukaan ottanut niitä todeksi silloin eikä nytkään.Katsokaa ympärillenne.Suomi täytetään Afrikkalaisilla ja Lähi-Idän ihmeillä tasaisen tappavaa tahtia.Turussa asian havaitsee kouraisevalla tavalla.

  8. Tässä nähdään taas kun hulluus vie meitä: muovin roudaaminen båtskeilla maapallon toiselle puolelle on fiksumpaa, kuin polttaminen energiaksi meidän huippumoderneissa energialaitoksissa?

    Ja sitten suomalaiset firmat, jotka myyvät luomua ja muuta eetisesti sekä ympäristöllisesti tiedostavaa ruokaa lähettävät osan saamistaan rahoistaan Afrikkaan, jotta siellä voivat neekerit hassata rahat kirjaimellisesti taivaan tuuliin.

    Eräs vapaan lehmän maitoa myyvä yritys on hyvä esimerkki tästä. Selvittäkää mihin nämä firmat rahojamme sössivät, antakaa niille palautetta ja tehkää valintanne sekä kantanne heille selväksi ostopäätöksillänne!

  9. Kohta loppuu lentäminen rahvaalta kokonaan. Varmaan laittavat lentolippujen hintaan hurjan verotuksen.

    No, onneksi tuli matkusteltua aikoinaan. Eikä enää edes huvita lähteä täältä maaseudun rauhasta mihinkään. Kohta teen kävelylenkin ja hakemassa vähän ruokatäydennyksiä viikonlopuksi. Pirun hieno ilma: +3 °C ja aurinko paistaa.

    Hauskinta tuossa tulevassa lentoverossa on se, että kansalaiset ovat itse vaatineet sitä (kansalaisaloite.fi). Huumeetkin ollaan pian laillistamassa, niin pääsee pankkimaailma ja eliitti hyötymään kunnolla tuosta huippubisneksestään.

  10. Liikkumisen palveluita tarjoavan MaaS Globalin perustaja ja toimitusjohtaja Sampo Hietanen sanoo (Rakennuslehti 31, 11.10.2019): “Oman auton omistaminen on ollut tavallista jo sadan vuoden ajan. Se tulee seuraavien kymmenien vuosien aikana muuttumaan.”

    Eli vain eliitillä, maksetuilla sätkynukkevalehtelijoilla (viranomaiset ja poliitikot) ja tietyillä median omistajilla on oikeus yksityiseen, kulkuneuvoavusteiseen liikkumiseen? Mikä ihmeen argumentti tuo on että “sata vuotta on ollut auto”. Onko se joku maaginen raja, että nyt sitten lopetetaan autoilu, kun “tuli tuo sata vuotta, kato, just täyteen, niinku”?

    Samaa “logiikkaa” käyttäen nämä samat mätäpäät sanovat myös esim. että “Suomi ei voi käpertyä itseensä ja jäädä muun EU:n kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden ynnä taakanjanon ulkopuolelle”.

    “Nuoret lykkäävät jo nyt ajoneuvon hankintaa ja ajokortin hakijoiden keski-ikä on nousussa. Helsingin kantakaupungissa yksityisautojen suhteellinen määrä on laskenut paikoin alle 0,5 autoon kotitaloutta kohden. Samalla kevyt liikenne ja jilkisen liikenteen käyttö lisääntyvät.”

    Nykyään kaikilla pennuilla on mopot, skootterit ja mopoautot. Tytötkin ajavat mopoilla ja skoottereilla. Ei tuollaista ollut minuun lapsuudessa tai nuoruudessa! Olen syntynyt ’80. Helsingissä asuvien ei tarvitse omaa autoa hommata: auton voi helposti vuokrata, jos tulee akuuttia tarvetta. Ratikkalinjoja, junakiskoja ja metrojakin pusketaan pääkaupunkiseudulle huolella. Muistetaan myös että Suomen suurimmat väestöryhmät ovat ’47 ja ’48 syntyneet. Kaupunki-Helsingissä varmasti viettää eläkepäivänsä aivan mainiosti ilman autoakin, varsinkin jos ei ole jossakin maaseudulla mökkiä. Mopo/skootteri/mopoauto-liikennekulttuuri myös vähentää vanhempien tarvetta kuskata pentujaan, toistetaan se nyt vielä.

    Itse ajoin kortin ’98. Nykyisin kaikki (ajokortti, verot, polttoaineet, vakuutukset jne.) on niin tolkuttoman kallista, ettei mikään ihme, että porukka välttelee oman auton hankkimista! Esim. Turussa kerrostaloneliö maksaa 5521 euroa. Kyllä, luit oikein. Halvimmat kerrostaloneliöt irtoavat Mikkelistä 3711 euron hintaan. Eipä tuossa paljoa rokkirahaa taida jäädä yli.

    • Siis samalla logiikalla voisi sanoa yhtä hyvin että miksei Suomi muka pärjää ilman moniosaajien invaasiota – ollemmehan me pärjänneet sata vuotta aivan hyvin!

  11. Ilmasto, ilmasto, ilmasto, hiilijalanjälki, hiilijalanjälki, hiilijalanjälki — v***u mit p***aa. Taatusti olisi tärkeämpiäkin asioita mietittäväksi päättäjillä. Aivan taatusti. Mutta hyvähän tuon ilmastolässytyksen alle on peittää kaikki järkevä ja aidosti tärkeä keskustelu.

    Nyt mietitään kuumeisesti sementille ja betonille korvikkeita. (Ja tietusti samalla ollaan niin ylpeitä, kun ollaan pienennetty hiilijanjälkeä niin-ja-niin monta prosenttia.) Kiinassa käytetään 50 % maailman betonista, muuten. Sitten on tämä “päästökauppa”, jota en koskaan ole ymmärtänyt, enkä voikaan ymmärtää.

    Miten noita päästöjä sitten ihan aikuisten oikeasti on “pienennetty”? No, on tietysti korvattu fossiilisia polttoaineita bio- ja kierrätyspolttoaineilla — mitenkäs muutenkaan! Niiden raaka-aineiden kerääminen, valmistus, jakelu ymv. ymv. ei tietenkään mitään päästöjä tuota. Tämä on kaikki maagista “free-energyä” eli ikiliikkuja on ilmeisesti keksitty.

    Aivan samalla tavalla sähköautoilla ja -busseilla kun ajetaan pari tuntia ympyrää, niin maailma on taas hieman lähempänä pelastumista. Sitten körötetään äkkiä lataamaan ne akut, kun ei niillä oikein kovin kauas pääse…

    Jos noin paljon joku betonintuottajakin on huolissaan maapallosta, niin kannattaisi varmaan sulkea pulju kokonaan ja tarjota henkilöstöllekin arsenikkiboolia, niin johan loppuvat piipusta tulevat CO₂-päästöt vallan.

    • Suomessa pyritään kovaa vauhtia kohti “hiilineutraaliutta” ja “päästöttömyyttä”. Lappeenranta on jo luvannut olla ensimmäinen “päästötön” kaupunki Suomessa. Suomi on kyllä hanakka olemaan koekaniini ja (((herrojen))) leikkikenttä, siitä ei päästä mihinkään.

      Myös “hiilineutraaleiksi” kunniksi on luvannut pyrkiä useampikin jo. Kivointahan tässäkin projektissa on se että jutulle on keksitty kiva nimi: HinKu. Eiköhän joku sarasvuo ole saanut tuostakin 200 000 euroa jo vähintään pelkästä nimestä. Koko tässä touhussa tuntuu olevan tärkeää se että tehdään vain jotakin, eikä se mitä tehdään tai mitä sillä tekemisellä oikeasti edes saavutetaan.

      Miten tuo siis onnistuu? Miten voidaan olla päästötöttömiä? Kyllähän tuo aika hurjalta ja pelottavalta kuulostaa. “Nollapäästöisyys ei ole realistista, jos valmistusprosesseissa tarvitaan raaka-aineita tai energiaa”, sanoi eräs kovan teollisuuden edustaja. Ihanko totta? Toivottavasti saa kovaa liksaa ko. henkilö, sillä tuollaiseen mahtavaan oivallukseen ei ihan kuka tahansa pystykään.

      Ei se taida mikään vitsi olla että Suomi ollaan ajamassa lopullisesti alas kaikenlaisen “viher”-vasemmistolaisen, itsetuhoisen, mielipuolisen ja EU-hirmuvallan hyväksyvän politiikan ansiosta.

      Kaikille vielä sähköautot, niin hyvä tulee. Oletteko, muuten, koskaan avanneet läppärin akkua tai katsoneet kameranne paristoa? Siellä akun (battery) sisällähän on kirjaimellisesti pattereita: niitä pikkurillin paksuisia, viiden sentin mittaisia; siis AA-paristoja. Kamerani akku on kaksi tuollaista patteria yhdessä. Sen voi ladata uudestaan kameran mukana tulleen laturin avulla. Läppärin akussa taas voi olla vaikkapa kahdeksan patteria, jotka on kytketty kahteen neljään sarjaan, jotka taas on kytketty keskenään rinnakkain.

      Kaikki energiahan on pohjimmiltaan auringon valoa ja putoavaa vettä, kuten tiedämme. Sitten on ydinenergia vielä lisäksi, tietty. Uskotaanko virkamies/poliitikko/lobbari/teollisuus/energiatuotanto-sektoreilla kenties ikiliikkujaan tai nk. “free energyyn”? Eli aurinkopaneeleista saadulla energialla rakennetaan lisää aurinkopaneeleja, tuulimyllyillä lisää tuulivoimaloita jne. Itse pidän utopistisena haihatteluna tuota, enkä usko että noilla päästään mitään marginaalista vaikutusta suurempaan tulokseen koskaan. Lienee fysiikan — tarkemmin sanottuna termodynamiikan — lakien vastaista vallan moinen ajattelu.

      Eiköhän tässä liene tärkeintä se, että juttu pysyy “tuoreena” ja teollisuuden pyörät ynnä rahanpainolaitteet pyörimässä. Uusia lakeja säädetään sitä mukaa Brysselissä ja muualla eliitin salaisissa kokouksissa, kun tahdotaan ja parhaaksi nähdään eliitin bisnesten kannalta. Ei unohdeta että kvartaalitalous ja tulosodotukset ovat kaikki kaikessa.

      Tai sitten meinaavat oikeasti keksiä ratkaisun kaikkeen: miten hiilidioksisdi otetaan käyttöön polttoaineeksi, miten vedestä tehdään loputtomasti energiaa, miten ilmasta tehdään ruokaa (suomalaiset ovat jo, kuulemma, keksineet tämän ihmeproteiinin!), miten masuunikuona, tuhka ynnä muu jäte käytetään teollisuuden ja rakentamisen raaka-aineiksi jne.

      Eli ihminen aikoo keksiä fuusion; sen mitä auringossa tapahtuu eli kevyempi aine muuttuu raskaammaksi. Hiilidioksidi myös aiotaan valjastaa hyötykäyttöön. Kasvithan tuon (yhteyttäminen) jo osaavatkin. Ihminen aikoo nousta Jumalan tasolle, ma luulen. Onnea yrityksille vain kovasti. Siinä voi kyllä polttaa näppinsä.

      • Emävale paistaa meitä suoraan päin naamaa. Internationalistit eivät välitä tippaakaan ilmastonmuutoksesta. Nämä talouskasvun ilosanomaa kaikessa jumalanaan pitävät ahneet paskiaiset yrittävät väittää että ovat huolissaan luonnosta ja sen semmoisesta. Samalla he satsaavat suuria rahasummia sekä lobbaavat joka paikassa sen eteen että hitaasti lisääntyvät kansat vaihdettaisiin nopeasti lisääntyviin rotuihin myös Euroopassa ja USA:ssa.

        Prognoosi on että meitä olisi 10 miljardia planeetalla vuonna 2050. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma nykypropagandassa. Suomi kuuluu niihin suureen määrään valtioita jotka ovat allekirjoittaneet YK Agenda 2030 -sopimuksen. Tämän sopimuksen mukaan tehdään yksityis-asuminen omakotitaloissa, yleensäkin haja-asutusseudulla, vaikeaksi tai kielletyksi.

        Suuryhtiöt tarvitsevat keinoja kasvattamaan kvartaalitulojaan jotta osakkeen hinta nousisi ja omistajat olisivat tyytyväisiä. Nyt on suurin osa maapallon kansakunnista valjastettu seuraavan ansaintamallin ikeen: Laajat muutokset siinä miten ja missä ihmiset saavat asua, olla töissä ja viettää vapaa-aikaansa. YK on jälleen ylikansallisen suurpääoman, ökysukujen ja suuryhtiöiden asialla. Rikkaat loivat YK:n, tämä ei siis yllätys.

        • YK, NATO, EU, EKP — kaikki samaa sontaa. Google-autot ajelevat kaduilla ja keräävät kaiken mahdollisen ihmisten datan wi-fi-liikenteestä lähtien. Maahantunkeutujainvaasio, EU:n keskushallinto, ilmastohössötys — kaikki palvelevat samaa agendaa.

          Osakkeita ja niiden omistajia on liikaa. Ikuinen talouskasvu on mahdottomuus. Silti hakataan päätä siihen samaan seinään. Nyt sitten meille myydän tyhjää höttöä: klikkauksia ja napinpainalluksia, meemejä, videoita laatikoiden avaamisesta ja suun maiskuttelusta(!) jne. Meille myydän reilua kauppaa, päästökompensaatiota ja maapallon pelastamista. Myydään eettisesti tuotettua sähköä ja verotetaan taivaalta satavasta vedestä sekä planeetan säätilan vaihtelusta.

          Pian pitää kaikkiin vanhoihin taloihin ja rakennuksiin saada “energialuokitukset” ynnä standardit ja sertifikaatit. Kyse on miljardien bisneksestä, ei mistään muusta. Kaikki se valtava muutokseen tarvittava materiaali ja työmäärä kuluttaa hirveän määrän energiaa! Tämä ilmastohössötys ei ole muuta kuin arvonlisäveroa tuotteisiin ja palveluihin. Kaikki tuottaminen kuluttaa energiaa ja raaka-aineita — tämä on kiistaton fakta. Mutta ihmisille myydään ikään kuin synninpäästönä näitä “ilmastokompensaatioita”. Miten on voitu edes luisua tällaiseen hulluuden tilaan?

          Tietyt yritykset ovat jo niin isoja, että ne pystyvät hallitsemaan, jyräämään ja jopa kaappaamaan kokonaisia valtioita. Tämähän on loogista jatkumoa sille, että ollaan ensin tuhottu tieltä muut; pienemmät firmat häiritsemästä. Esim. latinalaisen Amerikan maissa kuohuu jatkuvasti USA:n ja Israelin avustuksella. Maailman juutalaisin valtio — Amerikan Yhdysvallat — on ollut monasti keskustiedustelupalvelunsa (CIA) avustuksella kaatamassa näiden maiden hallituksia ja junailemassa sikäläisen politiikan huippupaikoille nk. “omia miehiään”.

          Kyllähän tämä EU:n ja USA:n liitovaltiotouhu kovasti kommunismilta eli juutalaisuudelta haiskahtaa. Kannattaa lukea Kurt Vonnegutin kirja “Jailbird” (suom. “Häkkilintu”), joka kertoo kuvitteellisesta RAMJAC-jättiyrityksestä, joka syntyi työväen ja kansan kommunismin ideaalista: siitä että kansa omistaisi kaiken. Enempää paljastamatta on pakko kuitenkin lainata (käännös oma) sellaisenaan pieni pätkä teoksesta:

          “Hän laski että jos jokainen ihminen maapallolla ottaisi kaiken irti jokaisesta mahdollisuudestaan ja tulisi miljonääriksi ja sen jälkeen miljardööriksi ja niin edelleen, niin ihmisten varallisuus paperilla tällä pienellä planeetalla ylittäisi koko universumin mineraalien arvon suunnilleen kolmen kuukauden aikana. Ketään ei myöskään jäisi jäljelle tekemään mitään hyödyllistä työtä.”

        • Mikäs tuo YK:n Agenda 2030 on noin niin kuin pääpiirteittäin vaikutukseltaan meihin ja asumiseen täällä?

  12. Katsoin YLE teksti-TV:stä (netistä) uutisotsikon joskus viikko sitten. Siinä sanottiin että muovipullojen korkit ovat suuri ongelma ja ne pitää saada pikimmiten integroitua pulloon kiinni. Joo, kyllä taas haiskahtaa ilmastobisnekseltä kovasti, eli tikusta tehdään asiaa — ja bisnestä. Itse kyllä vanhasta tottumuksesta laitan korkin takaisin pulloon, niin kuin se laitettiin aikoinaan suojaamaan lasipullon jengoja. Minne jengi sitten nakkaa nuo korkkinsa? Tiedä häntä.

    Eikö se korkki nyt ole siltikin oikeastaan aika pieni osa sitä pulloa, kun mietitään muovimäärää? Kaikki palautusmasiinat pitää modifioida tai ainakin kalibroida uudelleen. Pullojen ja korkkien uudelleen suunnittelukaan ei ole ilmaista. (Ja kukakohan senkin lystin lopulta maksaa…) Suomalaiset ovat myös aivan uskomattoman hyviä kierrättäjiä, varsinkin mitä tulee pulloihin ja tölkkeihin. Mutta, mutta… taas pieni Suomi on ensimmäisenä menossa (((euro)))-hullutuksiin, kuten tapana on ollut. Suomi on koekaniini ja testikenttä. (Suomi mm. ensimmäisenä kytkettiin yhteisvaluutta euroon.)

    YLEn otsikointi tuossa uutisessa oli hauskinta, sillä siitä huomasi heti että ilmastovouhotus ja -bisnes on kaiken takana. Mutta nyt YLEkin tuntuu huomanneen että koko “uudistus” tulee sotkemaan ja jopa VAARANTAMAAN (sanavalinta YLEn toisessa uutisessa) Suomen hienosti pyörivän, maailman parhaan pantti- ja palautusjärjestelmän.

    • “Työelämä muuttuu ja nuoret tietävät sen”, lukee jonkun sontalehden (kaikki ne ovat sontalehtiä!) kannessa, kun sytyttelin takkaa tuossa. Kyllähän nuoret sen “tietävät”, kun sitä 24/7, 365 päivää vuodessa toitotetaan jooka tuutissa taukoamatta. Aivopesuahan tämä on.

      Miten se “työelämä muuttuu” sitten? Palkat, hyvinvointi ja infran ylläpito ajetaan alas. Otetaan Ruotsista mallia! Täällä ei “pamahtele” vielä tarpeeksi, joten tarvitaan kyllä länsinaapurin suvaitsevaista ja avarakatseista mallia. Samalla tavalla kun jankutetaan loputtomasti “ilmastonmuutoksesta” (lienee ihan normaalia että planeetan ilmasto muuttuu, vai onko jääkaudet jo julistettu hömpäksi?) ja muusta roskasta, niin saadaanhan se näyttämään merkittävältä uutiselta ynnä tärkeältä asialta. Ihmisiin lietsotaan hysteriaa ja valitettavasti se on kovin helppoa. Ihminen on sellainen otus.

      “Työelämää muuttuu”, kyllä vain. Muija on suunnitteluinsinöörinä kunnalla ja niiltä pari vuotta sitten leikattiin reilusti loma- ja lomaltapaluurahoja. Eivät, kuulemma, mitään voineet sillä kaikki kuuluvat eri liittoihin. Kovin helposti siellä siis annettiin periksi. Onneksi postilaiset ja esim. AKT (auto- ja kuljetusalan työntekijäin liitto) ovat sellaisia jättiläisiä että niiden lakkoilulla on kyllä vaikutusta asioiden kulkuun.

      • Espoossa pamahti viime yönä Kilossa, koulun pihalla. “Tekijät olivat nuoria”.

  13. Kotkan Meripäivillä oli, kuulemma, 100 000 kartonkikuppia. Niin ne ajat muuttuvat: ennen tehtiin muovikuppeja, jotta säästettiin sellussa. Nykyisin ei ilmeisesti metsien suojelu ja puun säästäminen kuulu tavoiteltaviin hyveisiin.

    Eiköhän näissä jutuissa aina aja se, mikä parhaiten tahkoaa miljonääreille lisää rahaa.

    • Samaa olen minäkin miettinyt. Muovikasseilla korvattiin paperipussit, jotta säästyisi puita ja metsää.

      Uusinta uutta hullutusten maailmassa on nyt hiilidioksidin talteenotto. Kyllä. Meinaavat ottaa piipuista (esim. täälläkin ylempänä mainittu betoni- ja sementtiteollisuus jne.) hiilidioksidin talteen. Siitä sitten tehdään jotakin “kierrätyspolttoainetta”. Kyllä nämä perkeleet vain meinaavat ikiliikkujaa keksiä, on se pakko uskoa! Pimeää sakkia suorastaan. Tulee Speden sketsi mieleen: Ydinvoimaa? Ehei, minun sähkö tulee seinästä töpselistä! Samat idiootit ovat mehuissaan kun saavat pari köppäistä sähköpurkkiaan ladattua. Kuinkakohan paljon joudutaan niitä oikeasti energiaa tuottavia polttoaineta käyttämään, että joku sähkökosla pari tuntia saa ympyrää ajella? Mut eihän se, hei, haittaa kun se on sähköä, kato! Verohelpotukset, korkoavustukset ja muut valtionavut tässä vain painavat — ja se kvartaalitulos. Ah!

      Meinasivat sitä hiilidioksidia pumpata tyhjiin onkaloihin, jotka ovat jääneet jälkeen tyhjiksi imetyistä öljylähteistä. Ihan totta! Ei ole aprillipilaa tämä nyt lain. Norjassa tuota meinaavat testata. Siis hiilidioksidia maan sisään jemmaan. Vähän niin kuin ydinjätteet? Kyllä tuossa samanlaista nerokasta logiikkaa tuntuu olevan ripaus. Kuinkakohan paljon vie energiaa tuo hiilidioksidin kerääminen, käsittely, kuljetus jne. kaikkinensa? Ilmeisesti jalo päämäärä taas (ja se kvartaalitulos) jyrää järjen, ympäristöstä aidosti huolissaan olemisen ja energiatehokkuuden yli.

  14. https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=104

    Nyt se tapahtuu, jota olenkin uumoillut: alkaa vimmalla asuirakennusten jyrääminen, jotta voidaan rakentaa uutta eli tehdä bisnestä. Tietysti nämä uudet täyttävät kaikenmaailman ilmasto/energiavaatimukset. Purkutoimiin voisi saada jopa 90 % tukea. Eli veronmaksajain pussista, tietty — mistäs muualtakaan.

Comments are closed.