Ikuinen rintama osa 7: Syyllisyys, rangaistus ja parannuksen teko

Kun ihminen tekee virheitä, on ne maksettava takaisin parantamalla tekonsa eikä tekemällä samaa virhettä enää uudestaan.

On osa ihmisen luontoa, että me ajoittain teemme pieniä virheitä ja rikkeitä. Otamme näistä virheistä oppia ja teemme töitä niiden välttämiseksi tulevaisuudessa. Emme kuitenkaan ota niitä liian vakavasti, tai vaivaa itseämme tarkoituksettomilla ja pitkittyneillä syyllisyyden tunteilla. Jokainen ihminen voi kuitenkin myös jonkin tärkeän kysymyksen kohdalla, perustavanlaatuisessa asiassa olla heikko ja ottaa niskoilleen suuren syyllisyyden. Olisi kevytmielistä, tyhmää ja moraalitonta, mikäli ihminen yrittäisi itsensä edessä sivuuttaa suuret syyllisyydentunteet.

Mitä erilaisimmat uskonnolliset yhteisöt, erityisesti aasialais-afrikkalaisesta osasta maailmaa tulevat uskonnot ovat päätyneet usein hyvin mekaaniseen tapaan vapauttaa ihmiset suuresta syyllisyydentunteesta. Hyvin merkillisissä hyvitysrituaaleissa, jotka usein ovat sidoksissa yleiseen tai johonkin erityiseen synnintunnustukseen papin tai seurakunnan edessä, uskovan moraalinen syyllisyystaakka puhdistetaan, pyyhitään pois ja eliminoidaan.

Vastuuntuntoinen ihminen tietää suuren syyllisyyden vaativan myös sopivaa parannuksen tekemistä, jota ei tehdä yksinkertaisessa rituaalissa. Hän tietää myös, että monet virheet voi hyvittää vain kuolemalla. Oikeuslaitos tukenaan yleinen oikeuskäsitys yleensä määrittelee, kuinka ihminen saa teoistaan maksaa. On myös tilanteita, joissa syyllinen itse määrittelee pitkälti oman tuomionsa ja kärsii sen myös sitten itse. Vaikeassa omantunnon hädässä tulee jokainen kunniallinen ihminen suurella moraalisella vakavuudella tuomitsemaan itsensä sopivaan rangaistukseen.

Kaikki hyvittäminen on kuitenkin halukkuutta saada menneiden aikojen virheiltä painoa pois positiivisella toiminnalla ja korvaamalla pahanteko arvokkaalla työllä. Ainoastaan, kun tästä ehdottomasta tahdosta tehdä hyvää elämässä tulee hallitseva, voidaan virheet katsoa täysin hyvitetyiksi. On ihmisiä, jotka jäävät vatvomaan mitä virheitä ja syyllisyyksiä tahansa. He mietiskelevät, pohtivat, vaikeroivat ja valittavat, mittailevat ja laskeskelevat sellaista, jota eivät enää saa tekemättömäksi. He tuhlaavat energiaa merkityksettömiin itsesyytöksiin, huonossa omassatunnossa vellomiseen ja hedelmättömiin tunnontuskiin. Useimmiten heillä ei ole enää aikaa tai energiaa hyvittää menneitä virheitään positiivisella toiminnalla.

Mennyt porvarillinen maailma ei antanut mahdollisuutta hyvitykseen niille ihmsille, joiden pahanteot tunnustetaan yleisesti. Sen, jonka kerran tuomittiin oikeuslaitoksessa rikoksesta, tulevaisuus niin kutsutussa hyvässä yhteiskunnassa vietiin kertaheitolla halveksuen ja inhoten. Ylimieliset ja koppavat ihmiset heittelivät tuomioita kaikille ihmisille, jotka olivat jo katkerina sovittaneet yhden sun toisenkin rikoksen. Heiltä estettiin joka kerta mahdollisuudet toisenlaiseen elämään ja tämän tekivät usein sellaiset ihmiset, jotka ovat sisäisesti paljon heikompia, luonnottomampia ja arvottomampia.

Luonnollisesti tunteva saksalainen näkee tämän paitsi tahdittomuutena, myös ilkeänä jos jo kauan aikaa sitten sovitetut virheet vedetään esille kerta toisensa jälkeen, asiat jotka henkilö on ehkä jo useita vuosia sitten sisäisesti ja painavin sydämin hyvittänyt ja rangaistuksensa kärsinyt. Saksalaisen ihmisen näkökulmasta kansantoveri, joka on hyvittänyt täysin virheensä, on jälleen täysvaltainen kansalainen yhteiskunnassa, kunniansa ja oikeutensa palautettuina. Hän on jälleen velvoitettu ottamaan paikkansa kansan etulinjassa, ja hän on taas oikeutettu nauttimaan kansantovereidensa täyttä luottamusta ja aitoa toverihenkeä.

Jokainen rangaistus tarkoittaa samalla suurta onnettomuutta syylliselle, mutta tekojen sovittaminen voi myös tarkoittaa suurta iloa asiaankuuluvalle ihmiselle ja hänen ympäristölleen. Monet ihmiset ovat niin toivottomasti riippuvaisia kevytmielisyydestä, itsepäisyydestä, brutaaliudesta, ylilyönneistä ja moraalisesta irstaudesta, että he joko vain äkillisen heräämisen tai erityisen vakavan rikoksen jälkeen repäisevät itsensä pois tuollaisesta olotilasta. Puhdistava rangaistuksen kärsiminen suuren syyllisyyden taakan johdosta on joillakin ihmisillä toiminut tervehdyttävänä lääkkeenä moraalisessa kehityksessä. Tiettävästi edellytys on usein se, että parantava lääkäri on tavoitettavissa, sekä se että päättäjät ja kanssaihmiset eivät brutaaliudella ja tahdittomuudella aiheuta moraalis-psyykkistä hävitystä parannuksen sijaan. Syyllisyys ja rangaistus ovat sanoja, jotka ovat traagisia ihmisten yhteiselolle. Saksalainen ihminen ei kuitenkaan anna syyllisyydentunteiden rajoittaa, vaan hänen suuntansa on ylöspäin ihanteitaan ja hyvitystä kohti.

Jokainen ihminen voisi paremmin, jos hän silloin tällöin kaikessa hiljaisuudessa istahtaisi alas ja pohtisi hetken asenteitaan syyllisyyteen, rangaistukseen, hyvitykseen ja parannuksen tekoon. Näin hän tulee helpommin välttämään suuren syyllisyyden aiheuttaman onnettomuuden, eikä tarvitse lääkitystä jonka ankara rangaistus edellyttää.

Alkuperäinen artikkeli(ruotsiksi): https://www.nordfront.se/skuld-och-botgoring.smr