Kansamme ottaa vastuun toiminnastaan; sille on vierasta syyttää ympäristöä, muita ulkoisia tekijöitä, heikkoa ihmisluontoa tai puutteellista moraalia.
Eräs perustavanlaatuinen kysymys ihmisten moraalisessa suhtautumisessa yksityiseen ja julkiseen elämäänsä on kysymys vastuusta. Eri kansat omista rodullisista edellytyksistään käsin sekä lukuisat maailmankatsomukset suhtautuvat hyvin eri tavoin tähän kysymykseen. On tietysti olemassa primitiivisiä kansoja, jotka elävät eräänlaisessa huolettomuuden kulttuurissa ja joihin eri vietit vaikuttavat suuresti. Heillä ei ole suuria konflikteja liittyen vastuisiin ja velvollisuuksiin.
On olemassa marxilainen maailma, joka on ymmärtänyt kuinka vastuuntunto kaivetaan yksittäisistä ihmisistä pois. Ensimmäinen vaikutustekijä elämään näissä marxistisissa piireissä on ympäristö. Olosuhteet joissa ihmiset kasvavat, ihmiset joiden kanssa hän asuu ja joiden kanssa on tekemisissä, tietty elinympäristö jonka kohtalo on hänelle jakanut; lyhyesti sanottuna koko ihmisen kehityksen muovaa marxismin mukaan ympäristö jossa hän on. Rikoksentekijä ei siis tämän opin mukaan ansaitse rangaistusta, hän vain kärsii elinympäristönsä vuoksi. Seurauksena kaikki sellit ja vankilat tulisi muuntaa mielisairaaloiksi ja parantoloiksi näille epäonnisille ihmisille, joille marxistiset ja humanistiset filantroopit suuntaavat kaiken tunteellisuutensa.
Toisen, orientaalisesta maailmasta kumpuavan käsityksen mukaan on ihminen sorrettu ja sidottu häntä rasittavaan perisyntiin. Kaikki kansat kaikkina aikoina ovat riippuvaisessa suhteessa tähän perisyntiin. Ihmisen ymmärrys on tämän käsityksen mukaan sumentunut, hänen ruumiinsa häpäisty ja tahto heikkoluontoinen. Ihminen on tämän opin mukaan käytännössä kasvatettavissa vain rajoitetussa määrin. Ihmisen ohjaaminen toimimaan hyvin ja oikein riippuu niin kutsutuista yliluonnollisista ja kulttisista keinoista, joilla on tämän opin mukaan suurempi vaikutus ihmiseen kuin millään luonnonvoimalla.
Terve saksalainen ihminen ei puolestaan anna ympäristön tai perisynnin vaikuttaa ratkaisevasti toimintaansa tai sisäiseen maailmaansa, vaan hän suuntaa suoraselkäisesti kohti tulevaisuutta. Hän tuntee, ettei Luoja ole ensi kädessä jättänyt häntä sovittamattoman perisynnin varjoon, hän tuntee sen sijaan sisimmässään perityn verensä olevan pyhää. Kiitollisena ja ylpeänä kantaa saksalainen ihminen tietoisuutta, että Luoja on antanut hänelle arvokkaita lahjoja ja kykyjä joiden avulla hän pärjää elämässä.
Pohjoinen ihminen on sydänjuuriaan myöten idealistinen ja optimistinen. Tietysti hän näkee esteet, negatiiviset ja huonot asiat elämässä, muttei anna niiden kuitenkaan lannistaa. Hänen katseensa on aina suunnattu kohti hyvää, kaunista ja pyhää jotka Kaitselmus on hänelle lahjoittanut. Hänen idealisminsa ei koskaan ole valheellista. Sankarillisen asennoitumisensa vuoksi hän myös selviää kaikista elämän tragedioista.
Pohjoisen ihmisen symboli on aurinko, joka aina loistaa, lämmittää ja valaisee kaiken pimeyden ja pilvien keskellä. Saksalainen ihminen astelee siis tietään kohti tulevaisuutta ylpeänä ja iloiten, luottaen täysin niihin kykyihin joita Luoja on hänelle antanut.
Menneessä maailmassa etsittiin kaikenlaisia syitä erehdyksille. Esimerkiksi alkoholista tuli lieventävä asianhaara marxistisessa ja orientaalisessa katsomuksessa vastuista, velvollisuuksista ja eettisistä näkökulmista. Monissa tapauksissa tulikin tavaksi, että ihmiset joivat itsensä humalaan lieventävänä asianhaarana ennen kuin he lähtivät tekemään jotain rikollista tekoa.
Uusi saksalainen oikeuskäsitys on luopunut täysin tällaisista lieventävistä asianhaaroista. Saksalainen ihminen tunnustaa itsensä vastuulliseksi ja kantaa vastuun tekemisistään. Hänen luontoonsa ei kuulu livistää paikalta jottei hän joutuisi vastuuseen, vierittää vastuuta muiden hartioille tai etsiä muita lieventäviä asianhaaroja. Hänen kaiken moraalisen toimintansa johtotähti on hänen kunniakäsityksensä. Kunnia ja vastuu sysätään hänelle yhtenä suurena vyyhtinä, joka antaa saksalaiselle ihmiselle mahdollisuudet tarttua reilusti ja rehellisesti toimeen, silti itseensä luottaen ja iloisena. Tämä pitää hänet kaukana puutteellisesta kurista ja pinnallisuudesta.
Tietoisena moraalisesta vastuustaan on saksalaisen ihmisen yksityinen ja julkinen toiminta hänen verensä hänelle osoittamien lakien mukaista; lakien, jotka palvelevat hänen kansansa, kotiseutunsa ja perheensä hyvää ja parasta. Hänen moraalista toimintaansa eivät mitkä tahansa ylikansalliset liitot muovaa, vaan hänen vastuutaan ohjeilevat elämän luonnolliset lait, Luojan järjestyksen eli Jumalan lait.
Tästä tietoisuudesta käsin, että hänen vastuuntuntonsa on yhtenäinen maailman luonnollisimpien ja fundamentaalisimpien normien kanssa, voi hän rauhallisin mielin tehdä päätöksiä ilman moraalisia ongelmia tai omantunnontuskia, jotka usein vaivaavat keinotekoisia ja epäluonnollisia oppeja. Aivan kuten nyky-Saksan suuret rakennuksetkin kaikessa eläväisyydessään, valoisuudessaan ja suuruudessaan – on sellainen myös saksalaisen ihmisen sisäinen asenne, ihmisen joka koko elämän kantaa moraalista vastuuta. Vastuu ei kuitenkaan paina häntä maahan vaan nostaa hänet ylös ja tekee hänestä iloisen, vapaan ja voimakkaan.
Alkuperäinen artikkeli(ruotsiksi): Evig Front
