Eri ihmisrotujen muuttuvat maailmankatsomukset ovat antaneet kipinän uskonnollisille vakaumuksille. Millainen on pohjoisen ihmisen suhde jumaluuteen?
Pohjoinen ihminen on elämän keskiössä. Hän ammentaa maailmankuvansa elämästä itsestään. Hänen veressään, luonnossaan ja historiassa elävät elämän lait, jotka ovat hänen tekojensa ohjenuoria. Elämästään ammentaman kokemuksen perusteella pohjoinen ihminen näkee Jumalan Kaikkivaltiaana, Kaitselmuksena, herrana Jumalana tai Luojana; kaikki nämä nimitykset ovat hänelle ilmaus yhdestä ja samasta jumalallisesta voimasta joka elämässä ja luonnossa edustaa jotain elämää ja maailmankaikkeutta itseään korkeampaa.
Kun pohjoinen ihminen katselee yön tähtitaivasta, kun hän seisoo pauhaavan meren rannalla, kun hän vuoren huipulta silmäilee maastoa tai kokee tulleensa sielullisesti ravituksi, kun hän kaikessa hiljaisuudessa syventyy kukan kauneuteen, elävään olentoon tai taideteokseen; tuolloin hän kokee, että jumalallinen voima on olemassa. Kun pohjoinen ihminen kuuntelee verensä kohinaa ja noudattaa niiitä moraalisia velvollisuuksia jotka hänen vereensä on kirjoitettu – katkeamatonta sidettä kansaansa, kunniaa ja totuudenmukaisuutta, itsepintaista uskoa ja luotettavuutta – silloin hän tuntee näiden hänen toimintaansa johdattelevien lakien olevan kaikkein korkeimmalla.
Kun hän hetken silmäilee aikaa taaksepäin omassa elämässään ja kansansa historiassa, silloin hän tietää syvemmän tarkoituksen ja korkeamman päämäärän tulleen usein esiin hänen ja hänen kansansa elämässä. Täten pohjoinen ihminen tulee aina olemaan idealisti, hän tulee pitämään aina kiinni uskosta korkeampiin voimiin ja hänen ja materialististen elämänkatsomusten ja -uskontojen ja korkeampiin voimiin uskomattomuuden välillä tulee aina olemaan pohjattoman syvä kuilu. Mutta se on myös syy, miksi on olemassa yhteys elämän, pohjoisen ihmisen ja uskonnollisen uskon välillä; hänelle usko Jumalaan tulee olemaan aina välttämätön osa hänen elämän- ja maailmankatsomustaan. Hänelle ei ole olemassa kuilua uskon ja tietoisuuden välillä, ei ristiriitaa elämän ja uskonnon välillä.
Ihmisten ja kansan tie kohti Jumalaa eroavat toisistaan, jokainen niistä kulkee omaa tietään rodullisten ominaispiirteidensä mukaan. On olemassa primitiivisiä kansoja, joille heidän jumalansa – tai pikemminkin epäjumalansa – on enemmänkin heidän viimeinen toivonsa tuoda heille kaunista säätä tai sadetta, joka ojentaa heitä kun he eivät tottele häntä ja jonka nämä ihmiset sitten itse kieltävät kun hän ei ole näille ihmsille suotuisa.
On kansoja, joiden vereen istutetut tuntemukset sanovat heille, että Jumala on kauppamies, joka käy kauppaneuvotteluja paholaisen kanssa ihmisten sieluista; säälittävä, surkuteltava olento joka kärsii ikuisuuksien ajan ihmisten pahan tahdon vuoksi. On kansoja, jotka haluavat ajaa Jumalansa pois ja rajata hänet vain tietylle alueelle, kansoja joiden jumalkuva on heikko ja vähättelevä.
Saksalaiset ihmiset, jotka elävät niin tiiviisti sidottuna mahtavaan luontoon, verensä kutsumalla tavalla ja niin mahtavan historian saattelemana, voivat myös löytää verestään suuren ja suunnattoman tunteen Kaikkivaltiaasta. Pohjoinen ihminen ei näe Jumalaa minään paŝŝana jota hän orjallisesti palvelee, jonka edessä hän heittäytyy maahan ja jonka edessä hän käyttäytyy kuin orja. Hän ei myöskään näe Jumalaa vähäpätöisenä toiveidensa toteuttajana ja palvelijana.
Pohjoinen ihminen seisoo kunnioittavasti Jumaluuden edessä ja tuntee olevansa Jumalan kanssa läheisessä suhteessa, kuin ystävänä. Pohjoinen ihminen tietää ettei hänen Jumalansa näyttäydy patsaissa, rajoitetuille pyhille substansseille tai massiivisten rakennusten sisällä. Hän tuntee olevansa lähellä Jumalaa kaikkialla – sukunsa keskellä, suuressa kansanyhteisyydessä, metsissä ja pelloilla, ollessaan puhtailla juhlapaikoilla ja kansansa rauhallisissa juhlasaleissa tai vaikka kotinsa hellan edessä.
Pohjoinen ihminen tietää, ettei hänen tarvitse tehdä selontekoa Jumalansa kanssa pitkin puheenvuoroin tai tunteja kestävissä jumalanpalveluksissa, ei myöskään orientaalisissa jumalanpalvelusrituaaleissa tai juutalaisissa kappeleissa siitä mikä koskee häntä. Mutta hiljainen ajatus tai pari lyhyttä sanaa – hädän tai vaaran hetkellä, suuren menestyksen jälkeen tai koettuaan suurta iloa – on hän sidottu Jumalaansa ja tuntee olevansa lähellä Jumaluutta. Pohjoinen ihminen tietää, ettei Jumala työskentele hänelle ilman että Pohjoinen ihminen saavuttaa menestystä kun hän itse, Kaitselmukseen kuitenkin luottaen, panostaa työhönsä kaikella tarmollaan. Hän tietää että Jumala on hänen kanssaan vain, kun hän urheasti taistelee ja tappelee, itse kovasti ja uutterasti työskentelee ja on teoissaan uuras.
Tämän tunnustuksen pohjoisesta jumaluskosta kuitenkin korvasivat vuosisatojen ajan vieraat opit maailmasta. Jokainen saksalainen ihminen kuitenkin arvossaan on kuitenkin loppujen lopuksi täyttynyt tästä pohjoisesta jumaluskosta. Tämä korkein usko, suurin idealismi, on antanut kaikkien aikojen suurille saksalaisille ihmisille kaiken sen turvan ja rohkeuden elämässä. Se on ohjannut heidän taiteilijan kättään ja johdattanut heidän luomisen nerouttaan kaikilla aloilla taiteessa ja tutkimuksessa. Tätä uskoa jumaluuteen ei tulla enää koskaan uudelleen varastamaan saksan kansalta. Tämä usko edellyttää kuitenkin ja samanaikaisesti suurinta moraalista vastuuta ja syvintä sisäistä velvollisuutta elämän lakeja kohtaan, jotka ovat Jumalan lakeja.
Alkuperäinen artikkeli(ruotsiksi): Evig Front
Paremmin ei voi Pohjolan jumaluskoa enää kiteyttää kuin yllä olevassa käännöksessä. Kansallissosialisti tarvitsee yhteisen rodun, historian, politiikan ja kulttuurin lisäksi todellisen syyn elää, taistella ja lopulta kuolla vapaana kansalaisena, jolla on korkeampi tarkoitus osana omaa kansaansa.
Tämä on tietenkin globalistien painajainen, että valkoinen ihminen näkee valon tunnelin päässä, hänen elämällään on niin fyysinen kuin hengellinen kun tarkoitus ja hän tuntee oman ihmisarvonsa, joka häneltä on yritetty kaikin tavoin häpäistä ja murskata.
Suuri herääminen vihollisen rakentamasta hallintakoneistosta lähestyy vääjäämättä. On kunnia saada elää tällaisena historiallisena aikakautena.
Komppaan, ei siihen mitään temppeleitä ja pappeja tarvita. Oikeastaan koko sana uskonto on ehkä vähän harhaanjohtava tässä tapauksessa. Ja itse totesin jo pari vuosikymmentä sitten raamattu-uskovaisille, ettâ metsä on minun kirkkoni. Pakana kun heidän mielestään olin…
Kaksi suuruudenhullua ja väkivaltaista uskontoa taistelee maailmanvallasta. Kolmas eli kristinusko valloitti aikoinaan maailmaa mutta on luovuttanut.
Katolinen kirkko vainosi aikoinaan myös kristittyjä.
Kristinuskossa ei oikeasti opeta käännyttämään ihmisiä väkivallalla uhkaamalla, toisin kuin islaminuskossa. Taistelu tämän maailman tulevaisuudesta käydään hengellisellä tasolla. Kristityt eivät ole missään vaiheessa lupuneet hengellisestä sodastaan, tämän maailman pimeyden hallitsijoita vastaan.
Joo, rauhan ja rakkauden nimissä mellastivat conquistadorit käännyytäen paikallisia Etelä-Amerikassa ja samaa kaavaa rakasti katolinen kirkko keskiajalla pariloiden “noitia” jumalan äärettömän rakkauden nimeen.
Pimeys pukkaa päälle, siitä olen samaa mieltä, mutta se ei ole krusifiksilla voitettavissa. Mennään ihan eri värähtelytaajuuksille, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Raamattu-uskovaisten toimet ovat aika harvoin pyyteettömiä.
Ulkoisesti tämä artikkeli on hengelliseltä kuulostavaa tekstiä, mutta todellisuudessa tämä kirjoittaja ei todennäköisesti itsekkään uskonut näitä juttujaan. Tässä oli taustalla pyrkimys rakentaa “kansallismielinen arjalainen” sekulaari uskonto, jota on vallanpitäjien olisi ollut helppo muokata opettamaan mitä haluvat, milloin haluvat. Ihmisestä pyrittiin tekemään kansalle korkein auktoriteetti Raamatun Jumalan sijaan, sillä nämä “elämän/luonnon lait” (joista näissä kirjoituksissa puhutaan ) nimittäin määritellään, ihmisten itsensä toimesta.
Tämän hänen esittelemänsä persoonattoman “jumalan” seuraajat, päätyvät kaikki helvettiin, yhdessä muslimien ateistien, juutalaisten ja muiden ei-kristittyjen kanssa. Tämä kirjoittaja puhuu hänen omista subjektiivisesti määrittelemistään “elämän laeista” ja hänen omaksi kuvakseen tehdystä mielikuvistus “jumalasta” ihan niinkuin näillä olisi jotain tekemistä todellisuuden kanssa.
On myös aika outo tapa tällä tyypillä, kirjoitella kollektiivisesti kaikkien (sekä kuolleiden että elävien) pohjoisten ihmisten puolesta, ihan niinkuin hänellä olisi jotain tietoa siitä, mihinkä muut uskoivat/uskovat. Pelkkä outo ja myötähäpeää herättävä margiinaali ilmiöhän (onneksi) nämä uuspakanuus/mystiikka uskontojen edustajat olivat, jo 30 luvun Saksassakin.
“Tässä oli taustalla pyrkimys rakentaa ”kansallismielinen arjalainen” sekulaari uskonto…”
Sinänsä tuo varmaan pitää paikkansa, mutta en näe sitä millään tapaa negatiivisena asiana. Kaikki uskonnothan ovat ihmisten itsensä keksimiä, joten paras vaihtoehto nimen omaan olisi sekulaari ja luontoon (ts. todellisuuteen) perustuva uskonto. Moni saattaa kaivata hengellisyyttä elämäänsä, joten miksi tehdä sitä mielikuvitusolentojen avulla, kun siihen voi käyttää olemassa olevaa luontoa.
Vai päädytään me helvettiin… 😄 … tuohon ihmisen keksimän kristinuskon pelotteluvälineeseen, jonka ainoa tarkoitus oli pitää kansa nöyränä ja alistuvana, ettei lopu saarnamiehiltä mammona. Maksa aneet ja olet synnitön taivaaseen menijä, kun köyhät kyykkii helvettiin.
Koko helvetillä pelottelu on kyllä niin lapsellista “meitin jumala pieksee teitin pakanajumalat”-meininkiä, että tulee hiekkalaatikkoleikit mieleen. Niin on jumala maailmaa rakastanut ja sinua siinä sivussa, että jos uskot väärään jumalaan tai vaikka oikeaankin väärällä tavalla, niin se on hiilihanko perseeseen ja hallelujaa. Tekopyhyyden ja kaksinaismoralismin malliesimerkki koko hoito.
Todellista rakkautta se sellainen ja kyllähän sinäkin Ruoska pariloit muijasi tai tenavasi elävältä, jos eivät usko, kun sinä sanot miten pitää ajatella, vai mitä? Kun heitä niin rakastat aitokristittyyn tapaan.
Comments are closed.