Millainen on hyvä johtaja? Millä tavoin pohjoismainen johtajuus eroaa muista johtajuuden muodoista?
Erot pohjoismaisessa ja Lähi-idän elämän- ja maailmankatsomuksissa tulevat harvoin niin selkeästi esiin kuin kysymyksessä johtajuudesta. Lähi-Idässä esimerkiksi pappien kohdalla on tosiasia, että johtaja on kuin pasha, sortaja ja tyranni alamaisilleen. Hän asettaa itsensä kaiken yhteisyyden ja yhtenäisyyden ulkopuolelle, ympäröi itsensä maksetulla eleganssilla ja hulppeilla seremonioilla, vapauttaa itsensä kaikista laeista ja velvollisuuksista sekä nimittää itsensä jumalaksi tai ainakin Jumalan edustajaksi.
Alamaisilleen hän kuitenkin takoo niin monet kahleet kuin mahdollista, yrittää tehdä heistä pieniä ja arvottomia, alentaa heitä ja pitää heidät aina alhaisina. Kylmästi ja sydämettömästi suhtautuu hän miehiseen kunniaan, naisen arvokkuuteen ja nuoruuden onneen. Hän kävelee brutaalisti heidän ylitseen, jos sekään tyydyttää hänen itsekkyytensä. Hän käyttää ihmisten pelkoa hyväkseen uhkailemalla helvetillä, demoneilla ja muilla olennoilla lujittaakseen valtaansa. Ihmisten johtaminen ja orjien pitäminen ovat hänelle yksi ja sama asia.
Sanojen “sortaja” ja “orjuuttaja” lisäksi saksalaiselle ihmiselle ovat kuitenkin tuttuja myös käsitteet kuten “johtaja” ja “seuraaja”. Saksalaiseen johtajuuteen kuuluu, että ryhmän johtaja pyrkii myös siihen, että hänen seuraajistaan tulisi niin suuria kuin mahdollista ja kasvattamaan heidät ylpeiksi, itsetietoisiksi ja vapaiksi saksalaisiksi ihmisiksi. Ihmiset, jotka ovat tavanneet Adolf Hitlerin voivat vahvistaa, etteivät he ole koskaan tunteneet itseään pieniksi tai arvottomiksi hänen läsnäollessaan, niin kuin asia menneinä aikoina on ollut monien muiden johtajien suhteen. Heidän seurassaan ja alaisuudessaan ihmiset eivät olleet arvostettuja, suuria ja vapaita. Pohjoinen johtaja on aina ensimmäinen lenkki kansansa yhteisyyden ketjussa.
Kansanyhteisyydestä hän ammentaa luomisvoimansa. Enemmän kuin mitään muuta tuntee hän velvollisuutta kansanyhteisyyden lakeja kohtaan. Marssiessaan seuraajiensa kärjessä johdattaa hän kaikkia muita eteenpäin myös työssä, arkipäiväisessä elämässä, taistelussa ja mikäli välttämätöntä, myös kuolemassa. Reichsführer-SS Heinrich Himmler on lukuisissa puheissaan painottanut, että henkilökohtainen hyvyys on eräs ensimmäisistä edellytyksistä johtajuudelle SS:n sisällä.
Tämä koskee saksalaista johtajuutta myös kokonaisuudessaan. Seuraajiensa edessä johtajan tulee osoittaa tervettä ja aurinkoista henkilökohtaista luonteen hyvyyttä, joka ei koskaan viilene tai heikkene. Kova ja oikeudenmukainen tulee hänen olla asiallisia päätöksiä tehdessä, iloinen ja hyväntahtoinen henkilökohtaisemmissa asioissa ja ympäristöissä – se on meidän johtajaihanteemme. Seuraajiensa hätää, kärsimystä ja konflikteja kohtaan tulee johtajan osoittaa syvää ymmärrystä, jokaista heikkoutta ja arkaa kysymystä kohtaan on hänen osoitettava tahdikkuutta. Hänen seuraajiensa kohdatessa iloa tulee hänen myös jakaa tämä ilo heidän kanssaan.
Vain harva ihminen on syntyessään johtaja. Useimmat ovat oppilaita, joiden tulee oppia johtamaan, heidän tulee taistella, työskennellä ja saada positiivisia kokemuksia johtajuudesta. Se johtaja, jonka silmät säteilevät hyvyyttä, pystyy uhrauksiin, työhön ja saavutuksiin seuraajiensa eteen. Hänen ei siksi tarvitse asettaa seuraajiaan painostuksen alle.
Sisäisen suuntauksensa palolla johtaa hän seuraajiaan, sydämellisellä toveruudella kohti itse tarkoitusta heidän työssään, uhrauksissaan ja taistelussaan. Hän käsittelee heitä täysivaltaisina tovereinaan, ei palvelijoinaan, koneinaan eikä myöskään ylimielisesti tai säälien. Hän ei myöskään johda heitä opettajamaisesti, professorimaisesti tai pappimaisesti. Epämuodollisesti puheissaan ja keskusteluissaan antaa hän seuraajilleen – jotka hän näkee työtovereinaan – neuvoja, suuntalinjoja, selvennyksiä, ehdotuksia ja selityksiä. Hän näyttää itse, kuinka työ tulee tehdä – hän on ensisijainen työnjohtaja. Monessa yhteydessä työnjohtajaa kutsutaan “esimieheksi”. Se on saksalaista johdonmukaisuutta; hän on mies, joka johdattaa seuraajiaan eteenpäin työssä ja saavutuksissa.
Johtaja ei käytä seuraajiaan hyväksi, hän ei polta heitä loppuun eikä ylirasita heitä. Hän antaa kansalleen voimia ja vahvuutta ja osoittaa heille jatkuvasti uusia mahdollisuuksia elämässä ja työssä, näyttää heille uusia tulevaisuudennäkymiä ja -suunnitelmia sekä visioita. Hän rikastaa seuraajiensa sisäistä elämää ideoilla, uudella ilolla, energialla ja voimanlähteellä. Johtaja ei ole mikään sovittelija. Hän ei makaa laakereillaan, kun hänen on puututtava seuraajansa asiattomaan toimintaan. Hän ei kuitenkaan varsinaisesti iloitse siitä, mikäli hänen on ojennettava tai erotettava seuralaisensa, joka on tehnyt virheitä tai erehdyksiä. Hän ei ole tyytymätön, mikäli hän ei voi arvostella jostain seuraajaansa. Vakavasti mutta hyväntahtoisesti, toverillisesti ja oikeudenmukaisesti puuttuu hän siihen mikä ei ole järjestyksessä. Hän antaa tunnustusta sille asialle, jonka hänen seuraajansa ovat tehneet hyvin. Jotkut saattavat yrittää käyttää hyväkseen tätä henkilön hyvyyttä, mutta kansa kokonaisuudessaan vain hitsautuu lujemmin yhteen tällaisen ihmisen johdossa.
Hänen, joka on saavuttanut tällaisen johtajuuden, ei tarvitse opiskella pitkiä käsikirjoja ja ohjenuoria osatakseen toimia oikein joissain yksittäisissä tilanteissa. Hänen ei tarvitse olla peloissaan arvostuksestaan seuraajiensa keskuudessa, sillä hän tulee loppujen lopuksi aina toimimaan oikein. Hän, joka kuitenkin huomaa johtajansa yhä suosivan itsekästä, sydämetöntä vallankäyttöä tai orjuuttamista, tietää ettei tämä “johtaja” ole vielä vapautunut vieraasta, itämaisesta katsomuksesta. Hän, joka kuitenkin tekee tästä itämaisesta suuntauksesta omansa, tekee itsestään samalla petturin saksan kansaa kohtaan. Pohjoisille ihmisille on kaikkein kaunein tavoite saada olla johtajana, saada kävellä kansanyhteisyyden kärjessä korkean ihanteemme, suuren kansan organismin eteen.
Hän, joka on tällainen todellinen johtaja, on Jumalan edessä ottanut vastuun seuraajistaan. Juhlapyhinäkin hän edustaa kansanyhteisyyttä Jumalan edessä. Näinä pyhäpäivinä yhteisyys kasvaa ja uusiutuu yhä lujemmaksi, kasvaa kiinni loppumattomaan yhteyteen, joka on Jumalan suuri luomisjärjestys.
Alkuperäinen artikkeli(ruotsiksi): https://www.nordfront.se/att-leda-manniskor.smr
