Koti Artikkelit Ikuinen rintama osa 15: Yksinäisyys

Ikuinen rintama osa 15: Yksinäisyys

0

Joskus ihmisen on mietittävä yksinäisyydessä tekojaan ja elämäänsä suuremmassa mittakaavassa.

Vuosisatojen ajan olivat saksalaiset ihmiset sisäisesti irrallaan toisistaan. Luokkaerot, uskontokunnat ja eri poliittiset puolueet pitivät kansan erillään toisistaan. Kansallissosialistinen vallankumous on nostanut aidon kansanyhteisyyden jälleen tuhkasta. Yhteisyysajatus ja -kokemus ovat perustana työpaikoilla, festivaaleilla, pyhinä, vapaa-ajantoiminnassa ja urheilutapahtumissa, kouluissa ja taiteessa.

Toisinaan ihmisen tarvitsee kuitenkin myös aivan yksinäisyydessä ja yksityisesti antaa ajatusten virrata vapaasti aloittaakseen uuden projektin, rakentaakseen omaa sisintään. Katolinen kirkko on kehittänyt näitä hetkiä varten jalostetun sielunhoitoon liittyvän oppinsa retriitistä. Saksalaiselle ihmisille vallitseva periaate tässä kuten kaikissa muissakin asioissa on luonnollisuus.

On olemassa tiettyjä päiviä, jotka ovat erityisen sopivia tällaisille hiljaisille hetkille; syntymäpäivä, jolloin aloitetaan uusi vuosi elämässä, uudenvuodenilta, päivät jolloin ihminen on kokenut hänen sisintään koskettaneita kokemuksia, suurten menestysten ja voittojen päivät tai vakavat sisäisten tai ulkoisten tappioiden päivät.

On monia paikkoja, joille voi mennä halutessaan olla yksinäisyydessä; oma koti, hiljainen työhuone, pellon poikki kulkeva pieni polku, metsät, vuorenhuiput, merenrannat, taideteokset tai kulttuurilliset monumentit paikoissa joissa ei ole liikaa liikennettä, paikat joilla esi-isämme elivät. Näinä yksinäisyyden hetkinä ihminen pysähtyy itsensä, kansansa ja Herransa eteen laskeskelemaan kulunutta vuotta, käymään läpi täytettyä työtä tai päätettyä tehtävää. Tuolloin ihminen miettii, mitä hän on tehnyt hyvin ja mitä huonosti, missä hän epäonnistui ja missä onnistui. Hän pohtii syitä menestykselle tai epäonnistumiselle, kunnioitukselle tai epäkunnioitukselle häntä kohtaan ja mikä on erehdysten ja virheiden syynä.

Tämän omantunnonetsinnän tulee olla todellista, rehellistä ja luonnollista, ilman meikkiä ja pakkelia sekä henkistä ahdasmielisyyttä. Selvästi ja asiallisesti on puhuttava itselleen, mikä oli oikein tehtyä ja päätettävä jatkaa tällä tavalla. On myös tunnustettava reilusti itselleen mikä meni väärin ja mitä ei ole ollut oikeutettua tehdä. On luvattava itselleen, että seuraavalla kerralla asiat tehdään paremmin.

Lyhykäisesti ja selvästi sanottuna hiljaisten hetkien tarkoitus on palata menneeseen ja vetää raja menneen ja nykyisyyden välille. Tällöin pohdiskelusta ja mietiskelystä ei tule pitkittynyttä eikä se saa aikaan hedelmättömiä omantunnontuskia, ei tarkoituksetonta marttyyriutta ja energian haaskausta. Jäljelle jää vain yksi asia: Päättäväisyys kehittää itseään ja aloittaa uutta ja parempaa työtä, jalompia tekoja ja parempia suorituksia.

Saksalainen ihminen suuntautuu tässäkin asiassa tulevaisuuteen, aktiivisuuteen ja elämäniloon. Yksinäisyyden hetkinä ihminen tarkastelee suhdettaan kanssaihmisiin. Onko hän lahjoittanut perheelleen tarpeeksi rakkautta, iloa ja luottamusta? Onko hän ollut aina toverillinen, rehellinen ja ystävällinen organisaatiossa ylempi- ja alempiarvoisiaan kohtaan? Onko hän sysännyt jonkun tärkeän asian aina sivuun tai jättänyt sen taakseen, epäoikeudenmukaisesti suosinut tai syrjinyt, loukannut, herjannut tai vahingoittanut jonkun kunniaa? Onko hän ollut itsekäs, brutaali, pikkumainen, kiukkuinen, mustasukkainen, imarteleva tai valehteleva?

Ehkä hän sitten voi hyvittää kaiken ja korjata asiat yhdellä sanalla tai pienellä teolla? Ehkä asian eteen tarvitaankin suurempaa ponnistelua, vakavampaa ja tunnollista työtä aiemman suuren epäkohdan tasapainottamiseksi. Mikäli henkilön on suoriuduttava hyvin työssään, täytettävä suuri tehtävä tai tehtävä tärkeä päätös, on hänen vetäydyttävä asian äärelle, lyhyeksi aikaa yksinäisyyteen. Siitä energiasta joka on hankittu yhteisyydessä, festivaaleilla ja juhlissa, tulee usein hedelmällistä ja luovaa toimintatarmoa yksinäisyydessä. Alfred Rosenbergin sanoin yhteiskunta ja yksinäisyys täydentävät toisiaan aivan samalla tavalla kuin vaikka sisään- ja uloshengitys, ja muodostavat yhdessä hedelmällisen elämän. Sellainen elämä rikastaa paitsi yksilöä, myös koko kansaa.

On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät koskaan viihdy yksinäisyydessä ja joiden ympärillä on koko ajan tapahduttava jotain. Nämä ihmiset ovat tyhjiä sisältä ja pinnallisia. Hän, joka haluaa kasvaa ihmisenä suorittaakseen tärkeitä tehtäviä, hän joka haluaa onnistua jokapäiväisessä elämässä, hän joka haluaa elää elämäänsä todellisen saksalaisen ihmisen tavoin, hakeutuu toisinaan syrjään muilta, hiljaisiin hetkiin yksinäisyydessä. Häntä on lähempänä jumaluus, joka palauttaa hiljaisten hetkien jälkeen hänet takaisin elämän pauhaaville aalloille täynnä uutta energiaa, selvempiä ajatuksia ja suurempaa luottamusta.

Alkuperäinen artikkeli(ruotsiksi): https://www.nordfront.se/ensamhet.smr