Mitä tarkoittaa tuntea jotakin kohtaan kunnioitusta? Mitä kohtaan me sitä tunnemme?
Jos saksan kielen sana “Ehrfurcht”(kunnioitus) jaetaan kahteen osaan, kunnioitukseen ja pelkoon, ei sanan koko merkitys tule käsiteltyä. Kunnioitus on tunne arvonannosta, kunnioituksesta mahtavan suurta todellisuutta kohtaan. Erityisesti kunnioitus saksalaisen hengen suuria mestareita, kuten Goethea kohtaan on ollut suuressa roolissa saksalaisten ihmisten sisäisessä maailmassa. Kunnioitushan kuitenkin kuuluu olennaisesti saksalaisen ihmisen luonteenpiirteisiin.
Saksalainen ihminen osoittaa kunnioitusta kaikkea elävää kohtaan. Luonnossa kohtaamme elämää kaikessa sen loppumattomassa monimuotoisuudessaan. Ihmettelemme tätä elämää katsoessamme kukkien ja peltojen värikästä loistoa, kivien loistavaa sileyttä, metsien ja vuorten elävää suuruutta ja meren jatkuvaa liikettä. Samalla tavoin ihmettelemme lukemattomien eläinten elämää maan päällä, ilmassa ja vedessä. Kaiken aikaa toistuvassa kuoleman ja syntymän, kukoistuksen ja lakastumisen syklissä katselemme ihmetellen ja kunnioittaen jumalallisia voimia, jotka aloittavat ja johtavat kaikkea tätä suurta ja ihanaa elämää, käsittämättömän suurta todellisuutta. Tämä kunnioitus estää meitä häikäilemättömästi tuhoamasta tätä elämää, tallomasta kukkia tai aiheuttamasta eläimille sydämettömästi tuskaa.
Pohjoinen ihminen on kaikki nämä vuosituhannet tuntenut kunnioitusta taivaan tähtiä kohtaan. Aurinko on ollut hänelle pyhä elämän symboli, joka uudistuu jatkuvasti. Juhlalliset seremoniat kesän ja talven auringon alla ovat aina perustuneet valon ikuisen voiman kunnioitukseen. Pohjoinen ihminen on seurannut ihaillen tähtien loistoa, ja yrittänyt ymmärtää tähdistön suurta harmoniaa. Tehdäkseen tämän hän ei kuitenkaan ole vieraantunut todellisuudesta mystiseen uneksimiseen tai uppoutunut astrologiaan, vaan tähtien lämpöön, valon loistoon ja liikkeeseen. Tässä hän näkee mahtavan todellisuuden, jossa on Jumalan jälki ja hänen osoittamansa tie. Tähtien suuruuden edessä saksalainen ihminen seisoo hiljaisena, täynnä kunnioitusta, kuten menneinäkin aikoina.
Saksalainen ihminen tuntee kunnioitusta itse ihmiselämää kohtaan. Uuden elämän alku ja syntymä on hänelle aivan yhtä erityinen tapahtuma kuin elämän sammuminen ja kuolema. Hän karttaa kevytmielisyyttä ja pinnallisuutta aivan kuten huolestumista ja pelkoa. Nuoruuden viattomuus, vanhuusiän elämänkokemus, suuri ilo ja syvä suru, kaiken tämän hän näkee elämän merkkeinä, merkkeinä jotka ilmentävät hänelle maailman suuruutta ja rikkautta. Kunnioituksella vastaa hän myöntävästi elämän todellisuudelle. Saksalainen ihminen seisoo kunnioittaen sen edessä, joka todistaa ihmisten elämästä ja töistä menneinä aikoina. Kulttuurimonumentit, taideteokset, kirjat, juhlapaikat ja menneiden aikojen hautapaikat ovat hänelle todiste suuresta historiallisesta todellisuudesta. Hän kunnioittaa tätä todellisuutta, vaikka hän seisoisikin vieraalla tai vihollisen maalla.
Saksalaiselle ihmiselle suurin todellisuus tässä elämässä on jumalallista. Tämän maailman loppumattomassa monimuotoisuudessa hän kokee jumalallisuutta – se on suurta ja läsnä, samaan aikaan hyvä ystävä ja perustavanlaatuinen voima. Jumalallisuus ansaitsee hänen suurimman kunnioituksensa. On kuitenkin hulluutta yrittää tehdä jotain tieteellistä väitöskirjaa kaikkivaltiudesta sanojen avulla. On myös tuhoon tuomittua kulttimaisesti yrittää vangita jumaluutta temppeliin tai yrittää vaikuttaa Jumalan ikuisiin päätöksiin seremonioin. Pohjoinen ihminen tietää, että jokaisella kansalla ja jokaisella aikakaudella on oma ainutlaatuinen käsityksensä siitä, kuka Jumala on. Tämä käsitys kumpuaa kansojen verestä ja kulttuurista. Tämän vuoksi hän tuntee mitä syvintä kunnioitusta kaikkien uskonnollisten ilmausten edessä, sillä hän tietää kaikkien rehellisten uskonnollisten ilmausten kohdistuvan loppujen lopuksi yhteen ja samaan jumalalliseen voimaan.
Kunnioitus on se juuri, jonka tulee hallita ihmisen kontaktia elämän suureen todellisuuteen. Se, joka aina kunnioittaen löytää sisäisen suuntansa ja ottaa kuitenkin välttämättömän etäisyyden kaikkia asioita ja elämää kohtaan. Se, joka suhtautuu kunnioituksella elämään ja kaikkiin sen muotoihin ymmärtää usein ensimmäisenä elämän rikkaudet ja todellisen suuruuden. Siksi ensi sijassa nuorten onkin opittava kunnioitusta, sillä he ovat vielä avoimia ja vastaanottavia kaikkea elävää kohtaan.
Kunnioitusta tunteva vapautuu vaivasta oppia moraalista koodistoa tai opiskelemasta monimutkaisia moraalisia käsikirjoja. Kunnioitus osoittaa hänelle selvän, oikean ja rehellisen asennoitumisen todellisuuteen. Kunnioituksella ei ole mitään tekemistä mystisyyden pelon tai kulttimaisen hämäryyden kanssa. Kunnioitus on sen sijaan peräisin valosta, terveestä ja elävästä todellisuudesta, ja se on yksi perustavanlaatuisimmista piirteistä todellisuuteen suuntautuneessa, valoisassa saksalaisessa elämänfilosofiassa.
Alkuperäinen artikkeli(ruotsiksi): https://www.nordfront.se/vordnad.smr
