Koti Uutisia Kotimaa Iiris Suomela: Bensavero ei osu köyhiin

Iiris Suomela: Bensavero ei osu köyhiin

33

Suomen nuorin kansanedustaja, Vihreiden Iiris Suomela, kertoi vastikään Twitterissä tutkimustietoon nojaten, ettei bensavero osu köyhiin. Hänen mukaan se johtuu siitä, ettei köyhillä ole muutenkaan varaa ajaa autolla.

Vihreässä kuplassa elävän Iiriksen mukaan bensaveron korotus ei siis osu esimerkiksi perusduunareihin, jotka kulkevat autolla töihin. Suomelan mukaan duunareiden palkkaustaso on niin hyvä, että siitä riittää helposti rahaa autoon ja sen tuomiin kuluihin.

Vihreiden suosio on suurinta alueilla, joissa on hyvä julkinen liikenne. Kuplassa eläjät kuitenkin unohtavat, että käytännössä kaikkialla muualla paitsi suurten kaupunkien ydinkeskustoissa auto on monesti välttämätön tapa liikkua työpaikan, arjen ja harrastusten vaatimat välimatkat.

Lähde: Twitter

33 KOMMENTIT

  1. Eli, jälleen varsin yleinen vihervassarien väittämä “tutkimusten mukaan” ja jätetään mainitsematta kuka tutki ja mitkä olivat tutkimusmetodit. Polttoaineiden osuus kulutusmenoista lienee määritelty niin, että julkisen liikenteen bussit kulkevat ilman polttoainetta. Todellisuudessa bussiliikenteen polttoainekulut ovat suurin yksittäinen kuluerä liikennöinnissä, kaikki bussivuorot ajetaan vaikka lähes ilman matkustajia.
    Toinen epäjohdonmukaisuus on se, että vihreät painottavat luonnon ja luonnonmukaisten elintarvikkeiden tuotantoa. Kuitenkin polttoaineveron korotus koskee juuri maaseudun väestöä ja siten rasittaa maanviljelijöiden ja elintarviketuottajien toimintaa.
    Jossain asiassa Iiris Suomela on osittain oikeassa, kaikkein köyhimmät, narkkarit, työhaluttomat, elämäntaiteilijat yms. vihreiden äänestäjät eivät maksa polttoaineveroa, eivätkä varmaan bussilippujakaan.

    • Valtiohan maksaa kaiken näille tiettyihin ryhmiin kuuluville. Vai miten ne somalit 30 vuotta sitten ajelivat heti autoilla Suomessa hienoissa merkkivaatteissaan? Ei silloin tarvitse veroista tahi hinnasta välittää, kun on kaikenkattava vapaalippu.

      • Kerropa mistä sellaisia vapaalippuja saa niin minäkin haen sieltä Mersun, nyt ajan vaan Kialla. Älä viitsi puhua muunneltua totuutta, etsi tietoa ja todista se.

        • Ajele sinä Kialla vain ihan rauhassa.

          Afgaanit, somalit, irakilaiset (kolme suurinta muukalaisryhmää Suomessa) saavat esim. asumistukia 4,5-kertaisesti. Sokea ja typerä olet — jo viestistäsi näkee sen.

          Kyllä niillä Helsingin somaleilla oli hienot talvivaatteet, kännykät ja autot. Jokainen Helsingissä asunut voi itse todistaa tuon.

          • Kyllä niillä somaleilla 30 v. sitten oli autot alla sangen nopeasti. Afrikasta ne eivät kyllä Suomeen ole autoilleet, siitä olen varma. Jos on lama-Suomessa varaa autoilla tai ostaa omakotitalo, niin en ymmärrä voiko kovin pahassa ahdingossa kotimaassaan olla. Tuo omakotitalo-viittaus tuli siitä, kun joku pelotteli maaseudun omakotiasujienkin joutuvan rotumuukalaisten ympäröimiksi pian. Itse en pidä skenaariota kovin uskottavana.

            Eli jos sinulla on auto, Kela/sossu katsoo sen omaisuudeksi, joka pitää likvidoida l. muutta rahaksi. Näin he tekevät rahastojen, metsän, osakkeiden ym. omaisuuden kanssa myös. Suomessa on mahdotonta olla samaan aikaan yhteiskunnan elätti ja asunto/osakesijoittaja — paitsi jos olet Juha Sipilä tai joku muu johonkin sopivaan klubiin kuuluva.

            Näin sivulla myös pohdiskelua siitä, kannattaako töissä käydä. Pakkohan se on, jos tahtoo tietyn elintason ylläpitää. Samalla diagnoosilla voi olla pois n. viisi vuotta, jos sinulla on asuntolainaa. Sitten pitäisi saada kokonaan uusi vaiva diagnosoitua tai palata töihin. Itse mieluummin käyn töissä, asun omassa talossa maalla, kuin että asuisin kaupungissa kaiken saastan keskellä kituutellen. Ei se ole mitään elämää mielestäni.

            Itse olen hyväpalkkaisessa työssä, josta tietysti menee verojakin sitten hieman keskivertoa enemmän. Työ on arvokasta työtä Suomen taloudelle, voisi sanoa. Joskus rankkaa ja jopa vaarallistakin, mutta siitähän sitä maksetaan… Täytyy aina tietää mitä tekee — se on onnistumisen avain aina, oli kyse mistä tahansa tekemisestä elämässä. Niillä veroilla sitten maksetaan valtionvelan korkoja juutalaiselle eliitille, velkaannutaan lisää ja hukutaan rotumuukalaisiin. Näin se vain menee. Enpä ole keksinyt keinoa irtautua systeemistä vielä, vaikka olen kovasti miettinyt. Ei ole mitään miljoonaperintöäkään tulossa ja vaikka olisikin, niistäkin riistetään karmivat siivut “parempiin käsiin”.

            Ehkä Suomen kaltaisessa, superkalliissa maassa asiat lutviutuvat kuin itsestään lopulta eli inflaatio ja älytön hintataso lopulta savustavat sosiaalipummit pois maasta tai tappavat ne nälkään — kummin vain. Toivottavasti oikeasti sairaille, vanhuksille ymv. ryhmille kuitenkin voidaan taata hyvä elämä tässä maassa. Saas nähdä miten käy. Voi olla että käy kaikille vähäosaisille vielä kehnosti.

          • Ja minä Vantaalaisena voin todistaa saman: sompuakkojen työllisyysprosentti on 8%:a ( ja oikeissa valtiotamme hyödyttävissä ammateissa heitä on tuskin yhtään). Silti on varaa kalleimpiin lastenvaunuihin, I-phoneihin, merkkilaukkuihin ja tonnin talvitakkeihin. Autoista nyt puhumattakaan.

            Somaleilta- ja muilta maatamme kuppaavilta loisilta on välittömästi katkaistava kaikki meidän työssäkäyvien verorahoilla loisimisen mahdollistavat tuet. Ei ole oikein vähäosaisia suomalaisia kohtaan, että täällä on suuri joukko kuormasta syöviä vapaamatkustajia, joilla ei ole mitään velvollisuuksia, ainoastaan oikeuksia- ja niitäkään ei koskaan ole tarpeeksi, vaan aina valitetaan jostain; rasismista, siitä kuinka paskoja suomalaiset ovat yms.

          • Minusta tuntuu, että se on vain positiivistä että matut kusettavat tavallisia suomalaisia suoraan silmiin, Koska itse tavalliset suomalaiset aktiivisesti (äänestämällä globalistiset puolueet) tai passiivisesti (olemalla vastustamatta globalisteja) tuovat vierasrotusiai loisia Suomeen ja antavat parasiiteille kaiken mitä parasiitit saavat.
            Taviksia tuleekin kusettaa ja nöyryttää, kunnes ymmärtävät yhteyden globalistien ja kansanvihollisten äänestämisen ja pahenevan kurjuuden välillä. Ja jos eivät ymmärrä niin tulee kusettaa ja nöyryttää lisää.

          • VirvaT — Tuo 8 % sisältää höpöhöpö-kursseille ilmoitetut somalit, somaliklubilaiset, äitiyslomalla olevat, “opiskelevat” (opiskelevat suomea 3. luokkalaisten suomalaisten lasten kanssa), sairauslomalla olevat jne. Somalinaaraiden todellinen työttömyysprosentti on 99,99 %. Afgaaneilla tilanne lähes sama: kaikki ovat “kotiäitejä”.

            Sähköautosta sen verrran, että on jännä nähdä mitä käy ihmisten sähkölaskuille ja mistä se sähkö saadaan ja miten se tuotetaan. Rivi- ja kerrostaloihin täytyy isoimpien remonttien yhteydessä rakentaa latauspaikat “sähkö”-autoille ja myös kaikki uudet ei-asumusrakennukset tulee varustaa latauspisteillä.

          • Leo jälleen kerran totaalisen väärässä. Suomalaiset äänestivät PerusSionistit hallitukseen ja heti tuli 100 000 tulijaa maahan. 2018 saatiin myös 80 000 uutta käsiparia maahan. Kaikki päätökset tehdään EU-komission toimesta, ei Suomen eduskunnassa. EU-päättäjien valintaan ei kukaan kansalainen voi äänestämällä vaikuttaa. Mepit eivät mistään päätä – se on vain teatteria, kuten EU-maiden eduskunnatkin.

            Kelatuen perusosalla tulisi maksaa ruoka, vaatteet, terveydenhoitokulut, saippuat & pesuaineet, paikallisliikennekulut, lehtien tilaukset, puhelin+netti+TV, harrastus/virkistystoiminta jne. Tuosta voi jokainen päätellä että somalit/afgaanit/irakilaiset saavat paljon, paljon enemmän rahaa Kelalta kuin suomalaiset. Esim. asumistukea saavat 4,5-kertaisesti, mutta sekään ei vielä selitä auton pitämistä Suomessa tai kalliita merkkivaatteita ja puhelimia. Siellä on paljon erikoistukia, joita vain nekrut ja hiekkanekrut saavat. Tuo autokin pitäisi myydä pois ja muutta rahaksi! Mutta silti sen viimeisen tuen varassa elävillä muukalaisilla on oikeus ja varaa pitää autoa tässä kalliissa maassa. Sangen outoa.

  2. “julkisen liikenteen bussit kulkevat ilman polttoainetta”

    Kyllähän ne enimmäkseen kulkevat – ilman bensiiniä siis. Iiris kun kirjoittaa “bensaverosta” mutta tuossa siteeratussa tutkimuksessa lukee “polttoainevero.” Tulee mieleen Sanna “polttomoottorit kiellettävä” Marin. Haluaisin nähdä sen pääministerin, joka myy Finnairin, koska lentokoneet kulkevat polttomoottoreilla.

    • Joo, tutkimuksessa on mainittu polttoaine ja Iiris Suomela mainitsee bensaveron, yleensä yksityisautoilun verot ovat koskeneet niin diesel- kuin bensakäyttöisiä ajoneuvoja, näiden “asiantuntijapoliitikkojen” terminologiassa käsitteitä yhdistellään aika vapaasti.

    • Polkevatko matkustajat niitä busseja? Kyllä ihminenkin tarvitsee ruokaa eli polttoainetta.

      Nyt voitaisiin vaikka tarkastella sitä, mitkä ovat “sähkö”-autojen sekä -bussien ynnä -junien todelliset energiakustannukset.

  3. Yksinkertainen ja todella rasittava tapaus.Vastaavia on Suvi Auvinen ja Emma Kari.

  4. Olen köyhä opiskelija, ja kyllä minäkin ostan jatkuvasti ruokaa ja taloustarvikkeita. Ymmärtääkseni ne kuitenkin polttomoottoriajoneuvoilla sinne kauppaan roudataan.

  5. Köyhäthän voisi ostaa sähköautot niin ei osuisi polttoaineverot vai mitä?😀

    • Bensasaastuttaja-autot pitäisi lailla kieltää ja tilalle sähköautoja. Sähköautojen tosin pitäisi olla sen verran edullisia, että köyhilläkin olisi niihin varaa. Nyt taitaa olla halvin sähköauto 15 000€.

      • Silläkin uhalla että viestisi oli sarkasmia…

        Ei nyt sentään kannata ihan hölmöläiseksi alkaa, vaikka luonnon pilaaminen roskaamalla ja saastuttamalla vituttaakin varmaan suurinta osaa täällä kirjoittaviosta. Niin minuakin.

        Luontoa ja sen korvaamattomuutta pitää vaalia, mutta tuosta hörhöilystä pitää pysyä erossa! Kyllä järkevän ihmisen on syytä nähdä näiden savuverhojen lävitse.

      • Sähköautoilu ei koskaan voi olla massaautoiluna.
        Kotitalouden sahkölaitteet tehojärjestyksessä: saunan kiuas 8 kW, pyykinpesukone ja astianpesukone 2 kW, silitysrauta 1 kW, pölynimuri 0,8 kW, televisio ja jääkaappi 0,2 kW.
        Sähköauton moottori on taas n. 30 kW, mikä tekee 15 000 kW*t vuodessa, eli vähintään tuplaa tavallisen sähkön kulutuksen (10 000 kW*t). Sellaisen sähkölaitteen kuin sähköauto lisääminen kotitalouteen mullistaisi kaiken, sillä tulee generointilaitteiston (sähkövoimaloiden) lisäksi tulee tuplata verkot (paksumpi johdot, tehokkaampi muuntajat) ja jostakin tulee hankkia polttoaineet sähkövoimaloita varten ja tämän infrastruktuuri.
        Ei onnistu, ei millään.

        Sen sijaan sheeplen lukumäärän vähentäminen noin 1/20 osaan nykyisestä kyllä onnistuu.

  6. Iiris hyvä, mene nyt kotiin kasvamaan, ja vaikka ihan oikeisiin töihin. Millä kuvittelet ihmisen, joka asuu maaseudulla, kulkevan esim. kauppaan, apteekkiin tai lääkäriin? Sitä on köyhänkin vähän niinkuin pakko pitää autoa, on siihen varaa tai ei. Kun sinullakin olisi lähimmät palvelut 20km. päässä et varmaan aukoisi ilkeää suutasi turhaan. Kaikki eivät halua, eikä ole varaakaan asua kehä kolmosen sisäpuolella. Mietipä tarkkaan, kun istut muiden viherpiiperöitten kanssa baarissa latkimassa lattea ja kaljaa, niin ei ne juomatkaan sinne baariin tule ilman polttomoottori ajoneuvoja. Vai kuvitteletko, että ne maitokärryillä sinne rahdataan?

    • Älkää kuvitelko että näillä paskapäillä olisi sen vertaa aivosoluja, että ymmärtäisivät asioista näitä aivan yksinkertaisimpikaan. Siis kyseessä on porukka joka luulee somalialaisten ja irakilaisten raiskaajien nostavan Euroopan talouden johonkin maagiseen nousuun (ja jo itsessään tuo loputon nousu on mahdoton ajatus).

  7. Itse asiassa voisi olla ihan hyvä, että Venäjä pudottaisi tulevassa sodassa sen verran suuren atomipommin synnyinkaupunkiini Helsinkiin, että kaikki väestö Kehä-Kolmosen sisäpuolella menehtyisi radioaktiiviseen säteilyyn muutaman vuoden kuluessa. Se parantaisi Tynkä-Suomen geneettistä koostumusta ja pääkaupungin voisi siirtää Hämeenlinnaan, johon sitä jo Suomen Suurruhtinaskunnassa suunniteltiin. Ja olisi varmaan toteutettukin, elleivät ruotsinkieliset upseerit olisi sitä estäneet polttamalla Hämeenlinnan 1831, jolloin 75% kaupungin rakennuskannasta tuhoutui ja pääkaupungin siirtämispuheet voitiin unohtaa.

    Tarina nimettömästä rengistä, joka olisi humalassa tupakoidessaan aiheuttanut kyseisen tulipalon, on myöhemmin keksitty peitetarina. Jos kyseinen henkilö olisi ollut olemassa, hänet olisi löydetty. Ja hänellä olisi ollut nimi. Tarina ruotsinkielistä upseereista tarkoituksellina tuhopolttajina on uskottavampi, vaikkei syyllisiä koskaan saatukaan kiinni.

    Toivottavasti NATO:n aloittaman suursodan alkupäivinä Kehä-Kolmosen ulkopuolelta kotoisin olevat ehtivät evakuoitua maaseudulle sukujuurilleen, jotta uhriksi jäisi ensisijaisesti matuja, mamuja ja stadilaisia. Näin ollen ei olisi kyse mistään suuresta menetyksestä Suomen tulevaisuudelle. Lohdutuksena Venäjä tai NATO voisi sodan jälkeen liittää Karjalan Tasavallan Uuteen Suomeen. Surullista tosin, jos Pietari tuhoutuu, mutta toisaalta venäläisten määrä itämeren rannoilla vähenee samalla 90% eli viitisen miljoonaa, ja samalla saadaan siirrettyä Suomen raja Inkeriin, jolla sitten olisi raja Eestin kanssa eli koko Suomenlahdesta tulisi suomenkielisten asuttama, kun Eesti liittyisi Uuteen Suomeen yhdessä Inkerin ja Karjalan Tasavallan kanssa. Unohtamatta Norjan Ruijan (Finnmarkin) liittämistä yhdessä Ruotsin Länsi-Pohjan (Norrbotten) kanssa, jolloin Suomi jatkuisi Jäämerelle, aluet joilta vääränväriset ja-uskoiset pakotetaan siirtymään uuden rajan eteläpuolelle.

    • Niinpä. Huolestuttavaa kuinka paljon idiootteja tästä maasta löytyykään. Mikä saa ihmisen äänestämään oman hyvinvointinsa tuhoajia? Syyksi itse en ole vielä keksinyt muuta kuin alhaisen älykkyyden.

      • Oikeasti äänestäminen sekä politiikka vaatii ymmärrys- ja käsityskykyä. Sitä ei valitettavasti kaikilla äänestäjillä ja poliitikoilla ole. Minä kyllä petyin tajutessani Perussuomalaistenkin olevan samaa kusetusta muiden puolueiden tavoin. En minä Aku Ankkaa tai Urho Kekkosta ajatellut äänestää seuraavissa vaaleissa, mutta en nukkuvaksikaan ajatellut ryhtyä. Kyllä sitä pattitilanteessa ollaan tämän suhteen ja samalla taas suhtaudun pessimistisesti (sanon sen olevan realismia kuin pessimismiä) äänestämiseen, koska mikään ei muutu, ja lyön vetoa, että tuloksia vääristellään.

  8. Jos missään muussa ammatissa laukoisi näin käsittämättömiä lausuntoja, niin saisi lähteä kassan kotia. Viimeisen kerran. No, kansanedustajilla taitaa ollakin nykyisin enää valtaa ilman vastuita.

  9. Seuraavissa kuntavaaleissa tampereen valtuusto tyhjennetään viherpiipertäjistä jossa vaikuttaa tämä kakara suominen iiris, partalapsien suojelija, isänmaanpetturi joka joutuu toivon mukaan vielä vastaamaan sanoistaan, nyt siellä valtaa pitää sdp ja viherpiipertäjät.

  10. Jos omistaa auton voi ola myös köyhä, ei samalla tavalla kuin afrikan neekeri norsunpaskamajassaan, mutta sivistysmaatasolla kyllä. Viherfeministimuija on vähän pihalla.

  11. Liikennealan yrittäjänä olen seurannu pitkään tätä yhteiskunnallista keskustelua.Huomiota on erityisesti kiinnittänyt se seikka että enin osa näistä möläytyksistä tulee justiinsa ns.punaviherkuplan sisältä,eli mutuna ja ilman mitään teknistä perustietoa.Ja sähköautojen akkutuotannon ympäristö ja raaka-aine ongelmat on täysi tabu.Kansallissosialismin toteutuessa Suomessa Biodiesel on toivottavasti vahvoilla omavaraisuuden ja riippumattomuuden takia.

    • Yllä olevalla otan kantaa siis koko autoilun ja liikennöinnin alasajoon.

    • “Ja sähköautojen akkutuotannon ympäristö ja raaka-aine ongelmat on täysi tabu.”

      Kiitos tuon erittäin tärkeän pointin esilletuomisesta.

      Laitetaan tähän vähän pohdintaa aiheesta englanniksi:

      These changes come at regular intervals, make no mistake. They come like the tidal waves or the night and day.

      Now they are apeshit over “electric cars”. I prophesy: after everyone here in Europe has been made to buy an expensive electric car, they change their minds and say that the batteries of the “electric cars” take up too much precious and rare metals to manufacture. (See for yourself, if you don’t want to take it from me!) There actually aren’t even that much of those said raw materials available at time to manufacture hundreds of thousands let alone millions of “electric cars” for, say, whole of the Europe.

      “Electric cars” aren’t actually going to do much for the production of fossil fuels, as kerosine (=jet fuel), bitumen (used in making asphalt), lubricants, diesel oil & light fuel oil (for heating houses etc.) and liquefied petroleum gas (in gas phase; used for several purposes domestically and industrially) are needed and their demand is actually growing.

      If the demand of crude oil is not going down, electric cars will not have any effect on the alleged “climate change”!

      As long as people such as this little, poor girl [Down-Greta] and politicians, decision-makers & lobbyists travel around the world using benzine and kerosine, the demand for fossil fuels will definitely stay at an ever-growing level.

      If all cars driven by fuel and diesel were to be banned today, that “saved up” fuel would be 100% surely used someplace else, for certain amount of the crude oil is always refined into gasoline and kerosine. If no other use would be made of that fuel, it would be put into an internal combustion engine generator and turned into electricity that way.

      The university of Edinburgh, Scotland has conducted a study which reveals that “electric cars” and hybrids don’t just pollute, but are actually worse than “old-fashioned” cars with internal combustion engines!

      The batteries (whose manufacturing requires a lot of rare and precious metals) make these cars heavier, so they create more particles into the air that are harmful and toxic, when the car is accelerating and braking. The result of this study was that these “green” cars emit more pollution from their brakes, tires and the road than traditional cars do from their exhaust pipes!

      Regular cars obviously create those aforementioned emissions as well, but the bigger mass of the “electric cars” and hybrids make their emissions 24% bigger!

      http://www.dailymail.co.uk/news/article-3579878/Electric-hybrid-eco-friendly-cars-air-toxins-dirty-diesels-say-scientists.html

Comments are closed.