Koti Artikkelit Yhteiskunta Hyvinvointivaltion raunioilla

Hyvinvointivaltion raunioilla

6

Nokia-uutisten ja eurokriisin myötä suomalainen hyvinvointikeskustelu on saanut entistä synkemmän perussävyn. Hyvinvointivaltiosta puhutaan haikeasti retroperspektiivissä. Ajatus kansankodista on hapanta sarkasmia. Taloudelliset noususuhdanteet toisensa jälkeen päättyvät katkerasti. Oppineet neuvovat varautumaan entistä kovempiin pudotuksiin.

Erityisen huonossa asemassa ovat pitkäaikaistyöttömät, pienituloiset suomalaiset sekä nuoret lapsiperheet. Tutkitusti taloudellisessa ahdingossa elävät suomalaiset ovat huolissaan ennen kaikkea perusturvan pienuudesta ja toimeentulotuen riittämättömyydestä. Koska elämisen kustannukset ovat vain kasvaneet porvarihallituksen aikana, on yhteiskunnan ote kirpoamassa entistä suuremmasta ryhmästä suomalaisia. Samalla maassamme patsastelee myös entistä äänekkäämpi joukko niitä, joille nykyiset tuloerot ovat aivan liian pienet ja joiden mukaan pohjoismainen sosiaalipolitiikka palvelee ainoastaan kansalaisista laiskimpia ja vastuuttomimpia.

 

Köyhätkö syyllisiä?

Kokoomusta ahkerasti rahoittanut pankkijohtaja Björn Wahlroos julkaisi aiemmin tänä vuonna kohauttaneen kirjansa, jonka pääteeseihin kuuluu, että kansalla on edelleen liikaa poliittista valtaa markkinoihin ja pankkeihin nähden. Veroja maksetaan liikaa ja palvelut ovat edelleen liian helposti kaikkien saatavilla. Markkinoita ei liberaalin kapitalismin mukaan saa valvoa tai säännöstellä niin, että ne palvelisivat kansaa ja yhteistä hyvinvointia mahdollisimman tehokkaasti. Kaikki kontrolli on pahasta. Kansalaiset ja valtio ovat lopulta olemassa vapaita markkinoita varten. Raha on inhimillisen toiminnan ylin arvottaja ja eniten omaisuutta itselleen haalineet ovat ansainneet tyrannin asemansa yhteiskunnassa. Tyypillisenä liberaalina kapitalistina Wahlroos uskoo, että raha tuo ihmiselle oikeutetusti arvon ja vallan. Jos kirja olisi ollut vain yksinäisen provokaatioautomaatin huomionkipeää huutelua, ei siihen olisi tarvinnut kummemmin tarttua. Mutta kun joukko vaikutusvaltaisia suomalaisia Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Stubbista lähtien asettuivat ”Nallen” tueksi, on syytä kysyä, millaisiin käsiin suomalainen päätäntävalta on luovutettu. Edustuksellisen demokratian uskottavuus kärsii huomattavasti, kun keskivertokansalaisen oikeustajua loukkaavat uutiset leikkauksista ja tökeröistä kannanotoista lisääntyvät päivä päivältä samalla, kun sekä maan presidentti että pääministeri liputtavat kokoomusta.

 

 

Kuva: Niinistö politikoimassa Turun synagogassa 2012

 

Mikäli kaikki Suomen köyhät todella olisivat, kuten uusporvaristo väittää, laiskaa ja omasta tahdostaan siivellä elävää, loisivaa pohjasakkaa, ei tätäkään tekstiä tarvitsisi kirjoittaa. Mikä kuitenkin unohtuu ikuisen nuoruuden ja vaurauden paisteessa virnuilevilta kokoomusmannekiineilta on, että huomattava osa yhteiskunnallisesta kurjuudesta on ihmisistä itsestään riippumatonta. Vaikeat sairaudet, vanhuus, pitkäaikaistyöttömyys, huono palkka, perheen perustaminen ja varttuminen köyhässä perheessä altistavat yhä kasvavan joukon etnisiä suomalaisia elinolosuhteille, jollaisia sivistysvaltiossa ei ole syytä hyväksyä. Jopa hyvin toimeentulevan suomalaisen arki saattaa sairastumisen, läheisen kuoleman tai perheenlisäyksen myötä suistua raiteiltaan, eivätkä kaikki ole pystyneet siirtämään syrjään muutamia kymmeniätuhansia euroja pahan päivän varalle.

Valtio on olemassa ennen kaikkea siksi, että se huolehtii kansalaisten mahdollisuuksista kehittää itseään ja elää tervettä elämää. Kapitalistinen markkinakaaos tahtoo evätä valtiolta sen perimmäisen tehtävän ja murskata jokaisen huono-osaisen suomalaisen raa’an kilpailun rattaisiin. Mitä pidemmälle palveluiden yksityistäminen ja tuloerojen kasvu etenevät, sitä kauemmas valtiojärjestys ajautuu ihanteellisesta. Kansallissosialistit ja kapitalistit toisistaan erottava taloudellinen kysymys on, sijoittaako valtio varansa kansaan vaiko markkinoihin.

 

Haasteellista elämää suurkunnassa

Kuntaliitoskeskustelu jakaa suomalaisia moneen leiriin. Useille liitoksista onkin tullut valtion ongelmallisen säästöpolitiikan silmäänpistävin symboli. Hyvin harvat vastustavat uudistuksia pelkästään periaatteesta, nojaten tunteelliseen kotiseutunostalgiaan. Vaikka kuntaliitoksilla voidaankin karsia pienkuntien synnyttämiä kuluja, ovat monet huolissaan siitä, onko suurkuntamallissa otettu huomioon Suomen maantieteellisiä realiteetteja. Valtiojohto on jälleen ryntäämässä uutuudenhuumassaan tekemään suuria valintoja miettimättä niiden lopullisia seurauksia. Pahimmillaan kuntauudistus edistää ainoastaan suomalaisten pahoinvointia vaikeuttamalla palveluiden saatavuutta ja rikkomalla suomalaisten yhteisöllisyyttä.

Kuntauudistukset ärsyttävät monia suomalaisia esimerkiksi siksi, että ne voivat loitontaa palveluita yhä kauemmas kansalaisesta. Liitokset lisäksi vauhdittavat muuttovirtaa yhä suurempiin keskuksiin ja näin edesauttavat kaupungistumista ja kansainvälistymistä suomalaisen kantakulttuurin kustannuksella. Harva suomalainen tahtoo, että tulevaisuudessa monikulttuurinen helsinkiläinen katukuva on arkea yhä useammassa suomalaiskaupungissa. Mitään takuita ei myöskään ole siitä, että kuntauudistukset todella karsisivat byrokratiaa ja tuottaisivat valtiolle mainittavia säästöjä. Isot kunnat vaativat taustalleen isoa järjestelmää, paljon valtion rahoittamaa henkilökuntaa ja entistä enemmän paperityötä. Jättimäisissä automatisoiduissa asutuskeskittymissä ei ole tietoakaan pienten ja keskikokoisten kuntien sosiaalisesta tukiverkosta ja yhteisöllisyydestä – puhumattakaan turvallisuudesta. Mitä suuremmat kaupungit, sitä hauraammat ovat sen asukkaiden juuret. Pahoinvointi saa aivan uudet mittasuhteet, kun ”yhteisö” merkitsee kulttuurillista ja etnistä kaaosta persoonattomissa betoniviidakoissa, joissa ainut pysyvä arvo on kiihtyvä kilpailu muita vastaan. Ilmeisesti kaikille tämä ei tosin ole ongelma, sillä esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori pitää raivokasta kaupungistamispolitiikkaa yksinomaan positiivisena ilmiönä. Kysymykset hyvinvoinnista ja kansallisesta kulttuurista kulkevat rinnakkain, ja Suomen oikeisto on avoimesti asettunut hyökkäysasemiin kumpaakin vastaan.

Kuntauudistuksia kaikkein kärkkäimmin ajavalla kokoomuksella on pätevä syy pitää kiinni linjastaan. Oikeistohallituksen päätös leikata kuntien valtionosuuksia 240 miljoonalla eurolla nimittäin todellakin pakottaa kuntia arvioimaan voimavaransa kokonaan uudelleen. Kokoomuslainen Sari Sarkomaa esimerkiksi sanoi suoraan, että kuntien täytyy tulla toimeen itsenäisinä, valtiosta riippumattomina yksiköinä, joten valtionosuuksien leikkaamisessa ei ole mitään eettisesti väärää.

Eniten haittaa kaavailluista kuntauudistuksista on kuntien reuna-alueille. Maantieteen professori Sami Moisio Oulun yliopistosta ennusti alkuvuodesta, että kuntien lukumäärän karsiminen käytännössä autioittaisi suurkuntien reuna-alueet. Suurkuntamalli voisi monien mukaan toimia vain alueilla, joissa on jo entuudestaan vahva keskuskaupunki. Palveluiden keskittäminen vaikeuttaa eniten niiden elämää, jotka ovat jo entuudestaan heikossa asemassa. Etenkin vanhuksille ja vaikeasti sairaille kulkeminen kuntien reuna-alueilta uusiin palvelukeskittymiin voisi muodostua suureksi ongelmaksi. Tavallisen duunarinkaan elämä ei reuna-alueella juuri helpotu, mikäli virka-aikana toimitettavat asiat pitäisikin hoitaa arkena kymmenien kilometrien päässä työpaikalta.

 

Leikkauksia ja yksityistämistä

Kuntien taloudellisen ahdingon juuret yltävät 80-luvulle, kokoomuslaisen Harri Holkerin oikeistohallituksen ajoille. Kapitalistihallituksen suunnitelma Suomen talouden ”hallitusta rakennemuutoksesta” perustui ajatukselle, että valtion tulisi vastata entistä tehokkaammin kansainvälisen kilpailun haasteisiin. Käytännössä tämä tarkoitti kylmästi sitä, että esimerkiksi valtion virastot tulisi muuttaa voittoa tuottaviksi liikeyrityksiksi. Valtiollisten elinten ja kuntien ei tulisikaan pyrkiä täyttämään kansalaisten tarpeita, vaan niiden olisi tehtävä mahdollisimman paljon rahaa. Se merkitsi aina halvimman vaihtoehdon suosimista, työntekijöiden laittomia erottamisia ”kustannussyistä” sekä leikkauksia ja vielä enemmän leikkauksia. Oman tylyn lisänsä rakennemuutokselle toi tietysti 1990-luku ja lama, joiden myötä uudistus sai kovimpia pääomanpalvojia eittämättä miellyttäneen säälimättömän, anarkokapitalistisen luonteen. Kaikki oli sallittua työläisten kustannuksella.

 

 

Kuva: 2011 Holkeri sai valtiolliset hautajaiset kiitokseksi riistopolitiikastaan

 

Koska kunta on oikeistolaisessa Suomessa ennen kaikkea firma, tulee sen tuottaa palveluita mahdollisimman kustannustehokkaasti – ja käytännössä siis aina laadusta tinkien. ”Oikeutuksen” talouskeskeisen sosiaalipolitiikan valtavirtaistumiselle toi Suomessa viimeistään lama. Ironista on, että laman syynä ei suinkaan ollut talouden säännöstely, vaan 80-luvulla vapautetut markkinat ja kapitalismin pääsy politiikan keskiöön. Kapitalismi toisin sanoen synnytti laman, jonka jälkeen kapitalistit päättivät ”parantaa” suomalaisen talouden vain lisäämällä kapitalismia. Nurinkurista, eikö? Laman jälkeen suomalaista hyvinvointivaltiorakennetta alettiin yksissä tuumin purkaa, ja uudet suuntaviivat kopioitiin kiltisti liberaalien kapitalistien oppikirjoista. Alkoi yksityistämisen aikakausi, joka ei loppunut senkään jälkeen, kun Suomi oli noussut lamasta ja talous tervehtynyt. Esimerkiksi terveyspalveluiden, päivähoitojen ja koulujen leikkaukset jäivät siis elämään. Ei tarvinne kummoistakaan päättelyä todetakseen, että syyt nykynuorten pahoinvoinnille ja Suomelle ikävää julkisuutta tuoneille koulusurmille kumpuavat samasta trendistä. Sosiaalinen säästöpolitiikka tekee kansalaisista käveleviä aikapommeja. Erityisen outoa on, että Suomen valtio leikkaa kansalaisten hyvinvoinnista juuri silloin, kun apua eniten kaivattaisiin!

Suomalaispoliitikot elävät edelleen harhaluulossa, että palveluiden yksityistäminen lisäisi hyvinvointia. Todellisuus on jälleen päinvastainen. Yksityistämisen myötä kunnat ovat joutuneet maksamaan palveluista entistä kalliimmin. Syyn tälle ymmärtää jo yläkoululainen: Yksityisten yritysten täytyy tehdä voittoa. Niiden on lypsettävä kansalaisista mahdollisimman paljon rahaa ollakseen kannattavia. Kansallisilla palveluilla ei ole tätä pakkoa; ne käyttävät tarmonsa kansalaisten auttamiseen, ei kilpailuun ja menojen minimoimiseen. Esimerkiksi terveydenhuollossa yksityisten palveluiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti sitten 1990-luvun, jolloin niiden osuus oli vain noin 10 %. Nykyisellä kehityksellä luku alkaa lähennellä kolmeakymmentä. Terveyspalveluiden kilpailuttaminen on tullut kalliiksi niin kunnille kuin asiakkaille, sillä voittoa tavoittelevat yritykset lähettävät potilaat mielellään kalliisiin jatkotutkimuksiin.

Tehokkuusajattelua ei yksinkertaisesti voi sovittaa tilanteisiin, joissa ihmisen terveys ja hyvinvointi ovat kyseessä. Vanhustenhuolto, päivähoidot ja sairaalapalvelut eivät ole aloja, joissa robottimainen suorittaminen ja kylmäkiskoinen liukuhihnaperiaate toimivat. Tällöin voittaa sijoittaja, mutta häviäjiä ovat niin lapset, vanhukset kuin sairaat.

 

Tuloerot raaistavat Suomea

Vaikka Suomen kilpailukyky on parantunut, ovat tuloeromme vain raaistuneet. Rahaa siis on, mutta se halutaan sijoittaa kansan sijaan markkinoihin. Eurooppalaisen talousjärjestö OECD:n tämänvuotisissa vertauksissa Suomella on kyseenalainen kunnia tuloerokasvun yhtenä kärkimaista. Ylen huhtikuisen kyselyn mukaan palkkaerojen kasvaminen on yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta suurin ongelma heti palveluiden keskittämisen jälkeen.

Syy köyhien köyhtymiselle ja rikkaiden rikastumiselle on osaksi niin sanotussa kannustamispolitiikassa, joka asetti talouskasvun, tuottavuuden ja kilpailukyvyn yhteiskunnan tärkeimmiksi tavoitteiksi. Kannustamispolitiikan juuret ovat 90-luvun puolivälissä, sosiaalidemokraatti Paavo Lipposen hallituksessa. Muun muassa STK:n (nykyään Elinkeinoelämän keskusliitto) ja valtiovarainministeriön kannattaman kannustamispolitiikan amerikkalaislähtöinen periaate on seuraava: työttömyys johtuu siitä, että valtio tarjoaa liian avokätisesti palveluita ja sosiaaliturvaa; supistamalla ihmisten hyvinvointia kansalaiset kannustetaan etsimään ahkerammin töitä selvitäkseen. Mitä enemmän siis työttömyyttä, sitä säälimättömämmin kansaa tulisi rokottaa. Lisäksi rikkaiden verotusta olisi logiikan myötä laskettava, jotta suuremmat voitot kannustaisivat yrittäjiä vieläkin kovempiin työsuorituksiin.

 

 

Lipposen hallituksen kannustamispolitiikan perimmäisin virhe on tietysti siirtää yhteiskunnallisten ongelmien vastuu hallitukselta kansalaisille. Poliitikot kun eivät tahtoisi myöntää omia virheitään. Kuten kuitenkin jo totesimme, ei 90-luvun työttömyys johtunut suomalaisten laiskuudesta, vaan siitä, että poliitikkojen vapauttamat markkinat löivät talouden retuperälle. Silti hallitus onnistui valtavirtaistamaan ajatuksen, että juuri tuloerot kannustavat ihmisiä tekemään töitä. Jokainen olkoot vapaa seuraamaan ”amerikkalaista unelmaansa” sekä luomaan oman hyvinvointinsa omin voimin. Haaveet mittaamattomista rikkauksista ja toisaalta pelot köyhyyden kurjuudesta pitäisivät suomalaiset tiukasti kiinni työnsyrjässä.

Uuden politiikan tuloksia ei kauaa tarvinnut odottaa. Rikkaiden kannustimiksi syntyi optiojärjestelmä, joka herätti viimeksi vihaista keskustelua Finnairin yhteydessä alkuvuodesta. Johtajat olivat nostaneet tähtitieteellisiä kannustinsummia samalla, kun työntekijät kärsivät kymmenien miljoonien leikkauksista. Kannustinajattelun näkökulmasta Finnair toimi juuri, kuten vastuullisen työnantajan tulisikin toimia: pieni lisätienesti pitäisi pomot uskollisina firmalle ja elannon epävarmuus panisi alaiset työskentelemään hieman rivakammin. Mutta ei se ihan niin mennyt. Bonukset nostettuaan valtaosa johtajista erosi yhtiöstä, ja skandaalin laajuus vain söi kansan motivaatiota raataa epäoikeudenmukaisessa oravanpyörässä.

Tosiasia on, että työttömyys on Suomen lähihistoriassa ollut alhaisimmillaan juuri silloin, kun tuloerot ovat olleet pienet, eikä kannustamispolitiikkaa ole sovellettu.

 

Oikeudenmukainen vaihtoehto

Olisi populismia väittää, että lääkkeet nykyiselle hyvinvointivaltion kriisille ovat yksinkertaiset. Koko taloudellinen kulttuuri on uusittava, sillä jatkuvan kasvun ideologia ei ole realistinen eikä käytännössä kannattava. Se ei ole lisännyt tehokkuutta tai hyvinvointia, vaan työttömyyttä, luonnon ylimääräistä kuormitusta ja syrjäytymistä.

Kansallissosialismi vastustaa väkivaltaista kasvu- ja tehokkuusideologiaa. Valtion on pidettävä huolta taloudestaan, se on selvä. Valtio tai talous eivät kuitenkaan kumpikaan ole päämääriä sinänsä, vaan työkaluja kansan hyvinvoinnin ylläpitoon. Tärkeintä siis on, että kansallissosialistinen tasavalta tavoittelee kansan täystyöllisyyttä, reiluja työehtosopimuksia ja kaikille aktiivisille kansalaisille ilmaisia peruspalveluita. Ennen kaikkea talouden on oltava vakaa ja mahdollisimman omavarainen. Tämä on rohkea ja radikaali ajatus 2010-luvun lännessä. Rohkeaa ei sen sijaan ole, että kapitalistiset rääväsuut väläyttelevät jo maksullisen koulutuksen tarpeellisuutta. Viimeistään Nokian viimeaikaiset tempaukset ovat osoittaneet, kuinka paljon yhteiskunnan tukipilareina itseään pitävät kapitalistit todella välittävät Suomesta.

Onko tulevaisuuden Suomi pelkkä halpa tuote vai vahva ja yhtenäinen kansakunta? Se riippuu täysin kansalaisten uskalluksesta taistella oikeuksiensa puolesta. Tyydymmekö lammasmaisesti kohtaloomme markkinoiden orjina?

 

Juuso Tahvanainen

 

Aiheesta lisää:

“Kansallissosialismin sosialismi” http://www.vastarinta.com/?p=2118
“Sikakulttuuri” http://www.vastarinta.com/?p=2965
“Nokia irtisanoi tuhansia suomalaisia” http://www.vastarinta.com/?p=4195
“Suomi murtumispisteessä” http://www.vastarinta.com/?p=2111
“Hallitus inhoaa lapsiperheitä” http://www.vastarinta.com/?p=3110
“Maailma talouskriisissä” http://www.vastarinta.com/?p=1060

6 KOMMENTIT

    • Naurettavinta tässä Eurokiimassa on se, kun talousongelmat on saatu aikaan etunenässä pankkien ja rahoituslaitosten “rahoitusalan ammattilaisten” toimesta sekä Euromaiden poliittisen eliitin ja virkamiesten vahvalla myötävaikutuksella.
      Koko EU on alun alkaen tuhoon tuomittu ajatus, sillä pohjoisessa olevissa valtioissa on toimittu pääasiassa lakien ja sopimusten puitteissa, kun taas etelän valtioissa toimintaa säätelevät etunenässä yhteiskuntaan pesiytynyt korruptio kaikissa muodoissaan.
      Euron ja Euroalueen mahdottomuus piilee siinä, että unioniin on liitetty täysin erilaisia valtioita, joista talouden vääristymät ovat räikein esimerkki.
      EU on ollut jo aikoja sitten lähinnä tulonsiirtounioni, jossa rahaa lapataan pohjoisesta etelään, sekä välillisesti erittäin hyvin voivalle, kalliille ja alati paisuvalle EU:n virkamieseliitille.
      Suomi on ollut tässä yhtälössä nettomaksaja jo aikoja sitten.
      EU:hun liittymisen myötä eläminen Suomessa on kokoajan vain kallistunut. Suomi on tälläkin hetkellä kärkisijoilla mitä tulee verotukseen ja elämisen kalleuteen.
      Samaan aikaan tavallisen palkansaajan tulot ja ostovoima ovat vain keskitasoa, jos edes sitä…

      Myös Suomessa on korruptiota, tai siis pikemminkin se kuuluisa “maan tapa”. Suomalaiset ovat tässä suhteessa kuitekin pyhäkoululaisia ja täysin sinisilmäisiä, jos vertailukohdaksi otetaan esimerkiksi Kreikka, Italia, Espanja ja Ranska.

      Suomessa nämä “rahoitusalan ammattilaiset” ovat saaneet myös paljon “hyvää” aikaiseksi. Yksi hyvä esimerkki ja huijauksen muoto on ollut eläkesäästäminen, johon moni saatiin sinisilmäisesti huijattua.
      Moni on maksanut itselleen “eläkettä”, jonka tuotto on ja tulee olemaan voimakkaasti negatiivinen. Onnea vaan !

      EU kiimassa suomalaisilta poliitikoilta on unohtunut se, että ikuista talouden kasvua tai ylipäätänsä ikiliikkujaa ei ole keksitty eikä tulla koskaan keksimään.
      Toisin sanoin, jatkuvasta kasvusta puhuvat poliitikot ovat kykenemättömiä puuttumaan todellisiin ongelmiin ja siirtävät niitä velkarahalla vuosi toisensa jälkeen tuleville sukupolville.
      Jos yhteiskunnan varat eivät riitä elämiseen, silloin ainoa oikea tie on karsia yhteiskunnan kannalta turhia kuluja. Tosin tämä ei tule tapahtumaan, koska poliittinen eliitti ei halua leikata rahoja sieltä, mistä sitä saisi helpoiten ilman, että vaikutukset näkyisivät tavalliselle kansalaiselle. Päättäjien ja virkamiesten tärkein motiivi on omien etujen turvaaminen puoluekantaan katsomatta.
      Tämä taas on yhteiskunnan kannalta erittäin tuhoisa tie, ja myös osaltaan rapauttaa yhteiskunnassa vallitsevaa moraalia.

      Mitä tekevät nykyiset poliitkot ? Puhuvat paljon, ja tekevät vielä vähemmän… Valtakunnan oikeus on heille seuraava paikka.

  1. Ajankohtainen ja pysäyttävä artikkeli!

    Upeaa, analysoivaa tekstiä Juusolta. Jälleen kerran.

    Suomeen on saatava puhaltamaan muutoksen tuulet ja Vastarintaliike tekee epäilemättä sen eteen osansa!

  2. Hienoa, että 90-luvun lama nostetaan esille! “Ei 90-luvun työttömyys johtunut suomalaisten laiskuudesta, vaan siitä, että poliitikkojen vapauttamat markkinat löivät talouden retuperälle” Juuri näin. 90-luvun lama oli 100% porvarien suunnittelema ja toteuttama, jossa suomalaisten työläisten omaisuus varastettiin ja tulevaisuus tuomittiin velkavankeuteen kylmäverisesti porvarien toimesta. Tähän asti lama on lakaistu maton alle, mutta jos tulevaisuudessa toiveena on yhtenäinen kansa, pitää jälkipyykki tehdä, eli tuoda rehellisesti esille kuka teki ja mitä.

  3. Eurokriisiä ei ole olemassa. On hallituspuolueiden rikollinen liittovaltio suunnitelma. Kyseessä on vallankaappaus, joka etenee tietyn kaavan mukaan. Maa- ja valtionpetoksen valmistelun ja toteutuksen tunnusmerkistö on täyttymässä.

    Tätä asiaa on vaikea uskoa. Suomalaiset poliitikot, ministerit ja valtamedia ajamassa rikollisilla menetelmillä maata sellaiseen tilaan, jotta vallansiirto voidaan toteuttaa epätoivoon saatettujen kansalaisten nenän edestä. Eurokriisin käsittämätön ja järjetön hoito, saa täysin järjellisen selityksen, kun pystyy käsittämään ja hyväksymään petoksen alhaisuuden. On aivan selvää, miksi tälläiseen rikokseen on lähdetty. 91% suomalaisista ei tällä hetkellä hyväksy täydellistä liittovaltiota, jossa velat on yhteiset ja tulonsiirto unioni tasaa tuloja hamaan tulevaisuuteen etelän hyväksi. Menisi vähintään kymmeniä vuosia, ennenkuin liittovaltio toteutuisi luonnollisen yhdentymisen kautta, kun kilpailu- ja elintasoerot olisivat kaventuneet riittävästi.

    Milloin tämä suunnitelma luotiin, sitä on vaikea määrittää, mutta katsoessaan videota eduskunnasta vuodelta 1998 jolloin tehtiin EMU- kytkentä, suunnitelman konkreettinen toteuttaminen aloitettiin. Kun kuuntelee Esko Ahon varoitusta, mihin tilanteeseen eurojärjestelmä johtaa ja Lipposen, sekä kumppaneiden, Ahon ajatusten herjaamista “pimeänä pelotteluna ja devalvaatiokortin piilotteluna” alkaa tajuta, että poliittinen eliitti tiesi hyvin, mihin tuleva euro täysin epähomogeenisessä euroopassa johtaisi.

    Oliko olemassa jokin B-seura, missä näin mittavan suunnitelman raamit luotiin, en tiedä, mutta jossain muualla kuin työväentalolla hamoteltiin suunnitelma, jolla federalistit toteuttavat unelmansa, Uuden Euroopan. Lipposella ja meidän poliitikko nilkeillä ei tälläistä “tieto taitoa” takuulla ollut omasta takaa.

    Euroon siis siirryttiin täysin tietoisena, että se jollain aikavälillä johtaa talouskriisiin. Jo silloin monet asiantuntijat totesivat saman, mutta huutelivat tuuleen, sillä politikot, joita he varoittelivat, tiesivät vieläkin paremmin mihin päädytään. Ne muutamat suunnitelman ulkopuoliset poliitikot, jotka uskalsivat epäillä talouslinjaa, lempattiin sivuun tai eristettiin. Toimi Kankaanniemi oli niitä rehellisiä, joille suunnitelmaa ei voinut uskoa ja se maksoi poliittisen vallan menetyksen Toimille.

    Tulimme vuoteen 2008 ja alkoi finassikriisi. Euroopassa ja meillä suomessa vakuutettiin, ettei se koske meitä, eikä sille tarvitse tehdä mitään. Näin tietoisesti annettiin taloudellisen tilan huonontua ja vauhditettiin kehitystä, alkamalla massiivinen velanotto kaikissa euromaissa. Mitään sellaista toimintaa, jolla olisi puututtu alkaneeseen talouden syöksykierteeseen ei tehty. Ainoa mitä tehtiin, oli rauhoitteleva liturgia.

    Tultiin vuoteen 2010 ja euroalueen kriisi alkoi kärjistyä. Federalistien suunnitelma oli kypsynyt toteutusvaiheeseen. Tässä vaiheessa kriisi olisi voitu hoitaa nopeasti ja suhteessa halvalla nykyisiin vaihtoehtoihin. Kukin maa olisi hoitanut omat pankkinsa haluamallaan tavalla ja euroalue olisi purettu, ainakin heikoimmilta osiltaan. Osa euromaista olisi suorittanut velkasaneerauksen ja sijoittajat olisivat kärsineet vähintään satojen miljardien tappiot.

    Mutta mitä poliitikot tekivät, he aloittivat niin järjettömän pelastuspaketti ja palomuuri operaation, ettei sitä voi millään järkiperusteella ymmärtää. Euromaiden veronmaksajain piikkiin on siirretty tuhansia miljardeja vastuita erilaisina paketteina ja pumppaamalla lisää rahaa EKP:n kautta.
    Jopa Suomen Pankissa olevat talletukset on Target 2 järjestelmän avulla letkutettu maan ulkopuolelle (67 miljardia). Näitä toimia ei voi perustella millään loogisilla perusteilla, mutta toimenpiteissä on järkeä ja logiikkaa, kun pystyy myöntämään, että tämä on tahallista ja tarkoitusperäistä toimintaa, jolla euromaiden talous ajetaan sellaiseen jamaan, että kansalaiset ovat valmiit hyväksymään, mitä tahansa, jotta jatkuvasti paheneva epävarmuus saadaan loppumaan.

    Kansalaiset ajetaan henkisesti sellaiseen tilaan, jossa ajatellaan, “parempi liittovaltio kerralla, kuin jatkuva epävarmuus ja ahdinko”.

    Olemme tulleet vuoteen 2012 ja aika vallansiirrolle on koittanut. Maanpetoksen tärkeä vaihe saatiin hoidettua viimevuonna, kun perustuslakia muutettiin “muotoseikkana”. Perustuslakiin kirjattiin sananmuoto, että Suomi on Euroopan Yhteisön jäsen. Tämä olisi pelkää sananhelinää ilman muutosta perustuslain sisältöön. Perustuslain mukaan korkein valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. (Huom! vain edustaa, valta kuuluu demokratiassa jakamattomana kansalle) Tämän seikan muuttamiseksi perustuslakiin kirjattiin pykälä, jonka sisältö on: eduskunta voi siirtää päätöksellään korkeimman vallan Euroopan Yhteisölle tai jollekin sen toimielimelle.

    Toimielimelle, mikä on tämä toimielin jolle korkein valta aijotaan siirtää. Onhan se tässä pikkuhiljaa selvinnyt, EVM eli euroopan pysyvä vakausväline. EVM on osakeyhtiö, jolla on ylikansallinen mandaatti, sen toiminta on salaista, sen päättäjät nauttivat diplomaattista koskemattomuutta . Suomen korkein valta, valta päättää raha-asioista, on tarkoitus ensikuussa siirtää tälle yhtiölle. Vain suurilla euromailla on veto oikeus EVM:n päätöksii.

    Tämän yhtiön kautta suomen ja euroalueen taloudelle voidaan tehdä ihan mitä tahansa. Kun sille kaavailujen mukaan annetaan myös pankkioikeudet, niin rahaa EKP:n kautta voidaan tehdä tai olla tekemättä mielinmäärin. Kaikki EU:n ja Suomen lait ja määräykset voidaan kiertää tarpeettomana. Veronmaksajilta euromaissa ei tämän jälkeen tarvitse kysyä yhtään mitään. Piikki on silloin auki taivasta myöten.

    Kesäkuussa hallitus tuo eduskuntaan esityksen EVM.stä. Tämä esitys on maan- ja valtionpetos. Vaikka perustuslakiin, on kirjattu tuo vallansiirron mahdollisuus, se on saatu petollisella viekoittelulla, eikä täytä laillisuuden vaatimuksia. Täysimääräisessä tasavallassa, korkeimman vallan siirto ulkomaiselle yhtiölle, ilman asiasta järjestettävää kansanäänestystä, ei ole laillinen, vaan törkeä rikos. Hallitus joka viekoittelee valheellisella tulkinnalla, kansanedustajat hyväksymään tämän lain, asettaa itsensä lain ulkopuolelle.

    Vaikka emme saisi heitä valtakunnanoikeuteen vastaamaan rikoksestaan, niin historia tulee tuomitsemaan heidät demokratian halveksunnasta ja diktatuurin saattamisesta voimaan. Kehoitan kaikkia vastustamaan tätä päätöstä kaikin voimin. Jutta ja Jyrki ovat tiettävästi hakemassa viimeisiä ohjeita. Taistelu Suomen itsemääräämisoikeudesta on nyt edessä, aika vaikuttaa alkaa olla vähissä.

  4. Terävää ja oivallista synteesiä Juuso Tahvanaiselta. Björn Walhroosin mukaan pankin asiakkaat tuovat vain hiekkaa kengissään pankkien lattioille. Nykyinen presidenttimme halusi kirjaston maksulliseksi, mikä kuvaa hyvin hänen käsitystään markkinavetoisesta yhteiskunnasta. Pääomalla ei ole isänmaata ja Suomi halutaan ajaa kansallisesta ajattelusta ja omaleimaisesta kulttuurista EU:n liittovaltioksi, missä edustuksellinen valta annetaan EU:lle.

    Eri laskelmien perusteella Suomessa on yli 500 000 köyhää. Osattomuus ja sairaudet kasautuvat ja saattavat periytyä seuraavalla sukupolvelle. Pienillä tuloilla elävä eläkeläinen tai työtön ei pysty ostamaan parempi laatuisia elintarvikkeita, sillä ravintoarvoiltaan tyydyttävämpi ruoka maksaa pienituloisille liikaa. Maslovin tarvehierarkissa pyramidin ylimpänä osana on luovuus ja alimpana ravinnon saanti. Kun Suomen köyhälistö elää niukkuusrajan alapuolella ja jonottamassa ruokakassia pitkissä jonoissa, ovat päättäjät tästä sulkeneet silmänsä ja korvansa. Kapitalistisessa ja porvallisessa valtiontaloudessa hyväksytään työttömyys ja köyhyys itsestäänselvänä osana valtiossa, eikä sen rakennetta haluta muuttaa. Työn tuottamaa lisäarvoa pääomille halutaan jatkuvan taludellisen kasvun vuoksi ahneesti korottaa. Kasvun rajattomuus ei voi jatkua loputtomiin, sillä tällainen talouspolitiikka luo yhä suurempia luokkaeroja Suomessa ja lisää kansan osattomuutta rikkaisiin nähden.

    Liberaalisen talousajattelun pohjana on, että markkinavoimien kasvaessa rikkaan pöydältä putoaa enemmän euroja myös köyhille ja heidän yhteiskunnallinen asemansa parantuu. Tällainen ajattelu on porvariston propagandan luomaa. On vaikeaa löytää kultaista keskitietä, missä koko kansanosan tarpeet tulevat tyydytetyksi. Ennen kansallissosialistien valtaan nousua Saksassa, vallitsi valtava työttömyys ja köyhälistön suuri osuus väestömäärään nähden. Saksan Kansallissosialistinen Työväenpuolue alkoi hoitaa valtiontaloutta esimerkillisen taitavasti ja hylkäsi kapitalistien arvot, ja tämän johdosta saavutettiin lähes täystyöllisyys ja rakenteellinen köyhyys poistetuksi. Suomessa ei ole absoluuttista köyhyyttä, samalla tavoin kuin esim. Afrikan eteläisissä osissa vallitsee. Kansallisessa sosialismissa hyväksytään kansallistaminen ja valtiollistaminen. Hyvänä esimerkkinä on Helsingin energia, mikä jatkuvasti tuo kunnalle suurta taloudellista hyötyä. Valtio omisteisessa järjestelmässä kaikki keskeiset palveluntuottajat tulisi olla kansan omistamia ja yrityselämässä tulisi suosia osuustoiminta aatetta. Nokian esimerkki, missä 3700 suomalaista laitetaan kilometritehtaalle, on seuraus siitä, ettei globaali markkinatalous järjestelmä ole toimiva malli. Markkinat reagoivat nopeasti ja menevät sinne, missä työvoima on kaikista halvin ja missä työntekijöiden oikeudet ovat kaikista huonoimpia. Uusi maailmanjärjestys Yhdysvaltojen johdolla tehnyt kansalaisista materialisteja. Brändätyt ihmiset kuvittelevat olevansa onnellisimpia kuin muut. Jos ihmisen elämä jakautuu omistamiseen, tekemiseen ja olemiseen, on näistä kaikein vaikeinta oleminen. Kansallissosialistinen arvopohja luo olemiselle tarkoituksen ja päämäärän. Luonnollisesti tärkeitä ovat järjestön symbolit, mistä meidät erottaa muista järjestöistä. SKV:n arvot ja moraali tulisi näkyä ja toimia yhdenmukaisesti, ei tasa-arvoisesti. Talouden tulisi aina palvella kansalaisia,eikä pientä 3% porvarillista eliittiä. Nykyinen ACTA sopimus on yritetty tuoda valtioille ja EU:lle salaisesti nuijittuna. Jos ACTA sopimus tulee voimaan, sen halutaan tuoda sensuurin ja tarkkailun vapaaseen internettiin, mikä on sananvapauden vastaista isoveli järjestelmää. Juutalaisten omistavat Google ja Facebook tietävät kenelle olemme lähettäneet sähköpostia ja millä sivustoilla olemme käynneet ja nämä tiedot säilytetään vuosia keskuspalvelimisissa. Toki internet sensuuria harjoitetaan monissa maissa ja valtioiden tiedustelupalvelut voivat poistaa heille haitalliset sivut.

    Suomalainen kansalllishenki on todellakin markkinoiden orja, mutta on olemassa valikoituneita yksilöitä, jotka ymmärtävät ettei raaka kapitalistinen maailmannäkemys ole kestävä pohja kansallisesti ajattelevalle persoonalle. Viimeisimmän laman kourissa moni suomalainen menetti elämänhalun ja itsemurhia tehtiin paljon. Laman aiheutti vapautettu markkinaliberalismi. Merkkinaliberalismi hyväksyy taloudelliset notkahdukset sykleinä kuin itsestäänselvyytenä. Kansallissosialismissa talouden tulee olla säädeltyä, ettei ylilyönteitä tapahtuisi. Etusijalla on aina kansan hyvinvointi eikä ahne rahan perässä juokseva itsekäs porvari, joka ajattelee, että kaikki minulle ja heti muista välittämättä. Nykyinen yrityselämä suosii johtajikseen narsistisia luonteita suurine optioineen. Nyt on aika nousta barrikaadeille! Voimaa ilosta!

Comments are closed.