Koti Uutisia Rikos Huumeparoni Escobarin poika: isäni työskenteli CIA:lle

Huumeparoni Escobarin poika: isäni työskenteli CIA:lle

2
Pablo Escobar.

Pari vuotta sitten julkaistussa kirjassaan Pablo Escobarin poika kertoo isänsä työskennelleen yhteistyössä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n kanssa. Tämä osaltaan selittäisi sitä, miksi yksi maailman tunnetuimmista huumekauppiaista onnistui rakentamaan niin suuren kokaiini-imperiumin.

Kolumbialainen Escobar ja hänen johtamansa Medellinin kartelli salakuljettivat valtavat määrät kokaiinia Yhdysvaltoihin ja maailmalle 70- ja 80-luvuilla. Viime vuosina viihdeteollisuus on leiponut hänestä jonkinlaista idolia, mistä menestynein esimerkki lienee Narcos -televisiosarja.

– Escobar ei tehnyt omaisuuttaan yksin vaan Yhdysvaltain viranomaiset auttoivat häntä. Hänellä oli suorat yhteydet CIA:han, poika sanoo.

Lähde: Global Research

2 KOMMENTIT

  1. Gary Webb toimitti julkaisun CIA:n roolista kansainvälisenä huumeiden salakuljettamisen monopolina jo -90 luvulla, eikä sekään toki ollut ensimmäinen kerta kun asiasta oli esillä tietoa, mutta se oli eniten huomiota saanut tähän mennessä. Se on pitkälti aina saatu laajasta tietoisuudesta unohtumaan, vaikka periaatteessa pitäisi olla yleistietoa, ettei mikään huume liiku laajalti ja suurissa määrin ilman CIA hyväksyntää.

  2. samaa pätee el chapon kanssa, se tais alkaa vittuilemaan cia:lle ni lähtö tuli. varmaan monet muutki tekevät yhteistyötä pahamaineisen cia:n kanssa

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here