Koti Uutisia Hovioikeus lievensi Vaasan puukottajan tuomiota

Hovioikeus lievensi Vaasan puukottajan tuomiota

0

5. toukokuuta 1998 syntynyt Rainer Koivisto tuomittiin 12 vuoden vankeuteen alaikäisenä tehdystä murhasta. Koivisto iski vastaantulevaa 60-vuotiasta uhria puukolla kaulaan Vaasan keskustassa viime vuoden lokakuussa. Uhri kuoli seuraavana päivänä.

Nyt Vaasan hovioikeus on kuitenkin lieventänyt tuomiota murhasta tapoksi, koska teko ei ollut vakaasti harkittu. Tuomio lieveni 12 vuodesta yhdeksään.

Hovioikeuden mukaan puukon kantaminen ei kuitenkaan kerro suunnitelmallisuudesta. Koiviston aiemmista rikoksista käy ilmi, että hänellä on tapana kuljettaa puukkoa mukanaan.

Romani oli kirjoittanut Facebookissa runsaasti suomalaisvastaisia kannanottoja ennen kuin hän puukotti satunnaisen vastaantulevan suomalaisen, mikä sai sanomalehti Pohjalaisen kutsumaan rikosta Suomen ensimmäiseksi rasistiseksi murhaksi.

UK_Rainer_Koivisto

Lähde: Helsingin Sanomat