Hovioikeuden käsittely Vastarintaliikkeen kieltokanteesta, toinen päivä

Keskiviikkona jatkettiin Turun hovioikeuden käsittelyä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltokannetta koskevan käräjäoikeuden päätöksen valituksesta, jossa Pohjoismainen Vastarintaliike vaatii lakkauttamispäätöksen hylkäämistä. Vastapuolena oikeudenkäynnissä on Poliisihallitus, jonka asianajajana toimii Markku Fredman. Ensimmäisenä päivänä käytiin läpi kirjallisia todisteita. Toinen käsittelypäivä oli varattu henkilötodisteluille.

Ensimmäisenä kuultiin Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen-osaston puheenjohtaja Antti Niemeä, jolta ensin tarkentavia kysymyksiä kysyi Vastarintaliikkeen asianajaja Tommi Koivistoinen. Niemi kuvaili järjestön toimia esimerkiksi suomalaisen kulttuurin edistämisessä sekä yhteiskunnallisten ongelmien esiintuojana. Samoin kuvailtiin muuta toimintaa, kuten kulttuuriin, toimitukseen, eräilyyn ja urheiluun liittyvää toimintaa sekä hyväntekeväisyyttä. Näissä toiminnoissa lakien noudattaminen on sujunut pääasiallisesti hyvin, eikä poliisi olekaan puuttunut toimiin. Samalla verrattiin toimintaa valtapuolueisiin, joilla on enemmän ongelmia poliisin kanssa, mutta media keskittää enemmän negatiivista huomiota juuri Vastarintaliikkeeseen.

Osa aktivismista nähtiin myös yhteneväisenä esimerkiksi Greenpeacen toiminnan kanssa, mutta Greenpeace menee toiminnassaan pidemmälle, esimerkiksi mitä tulee suoranaiseen lakien rikkomiseen. Niemi tarkensi myös, että julkaisutoiminnassa esimerkiksi vuonna 2015 julkaistiin noin 700 uutista ja sen lisäksi artikkeleita ja videoita. Näistä Poliisihallitus toi esiin vain muutaman, jotka sen mukaan olisivat tarpeeksi perusteeksi liikkeen kieltämiseksi. Kun Niemeltä kysyttiin, mitä hänen mukaansa on “vihapuhe”, piti Niemi käsitettä outona, sillä esimerkiksi uhkailun käsite on selvä eikä uhkailua Vastarintaliikkeen julkaisuissa ole. Julkaisuista ei myöskään ole annettu rikostuomioita.

Koska demokratia oli eräs oikeudenkäynnin keskeisistä aiheista, joutui myös Niemi kuvailemaan Vastarintaliikkeen suhdetta demokratiaan. Niemi kertoi, kuinka nyky-yhteiskunta ei ole enää demokraattinen, sillä puolueet sitoutuvat puoluekuriin ja valtapuolueilla on samat tavoitteet. Samoin käsiteltiin jo tiistaina käsiteltyjä teemoja kuten sitä, ettei rotua käsittelevissä artikkeleissa ole laitettu ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Myös kansallissosialismin määritelmästä keskusteltiin. Niemi vastasi määritelmäkysymykseen, ettei kansallissosialismi ole vihaa muita kohtaan vaan rakkautta omia kohtaan sekä vastuunottoa siitä, että oma kansa pärjää painottaen luonnon ja perheen merkitystä. Tämän perusteella mikä tahansa kansa pystyisi olemaan kansallissosialistinen.

Niemi kuvaili, kuinka järjestön tapahtumat ovat sujuneet viime aikoina erittäin hyvin, jopa niin, että poliisit ovat kiitelleet, kun taas juuri vasemmistolaiset vastamielenosoittajat työllistävät poliisia; esimerkiksi viimeksi Turussa järjestetyssä mielenosoituksessa pidätettiin kymmenkunta äärivasemmistolaista henkilöä muun muassa väkivallasta epäiltyinä. Kieltohankkeen syynä Niemi kertoi olevan poliittisen paineen, sillä Suomen pääministerikin oli kertonut julkisuuteen, että liike kielletään, mikäli mahdollista.

Koivistoisen kysymysten jälkeen Fredman sai vuoron esittää kysymyksiä Niemelle. Fredman oli kiinnostunut siitä, mistä liike sai rahoitusta toiminnalleen. Hän pyrki osoittamaan todeksi Esa Henrik Holapan väitteen siitä, että Pohjoinen perinne ry:n olemassaolo perustui pelkästään Vastarintaliikkeen tukemiseen. Niemi kertoi, että jäsenet esimerkiksi pitkälti maksoivat omat matkansa ja kulunsa tapahtumissa ja että Pohjoinen perinne ry on tukenut esimerkiksi tilojen vuokrauksessa.

Fredmanin tivatessa, onko Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio vaikuttanut liikkeen toimintaan, vastasi Niemi kieltävästi, sillä tuomio ei ole lainvoimainen.

Fredmania myös kiinnosti se, ettei Jesse Torniaiseen ollut “kohdistettu toimenpiteitä”, vaikka tässäkin asiassa tuomiosta on valitettu. Fredman myös kysyi, onko Torniainen ollut mukana liikkeen toiminnassa tuomion jälkeen, vaikka tämä ei olisi edes fyysisesti mahdollista Torniaisen ollessa suorittamassa vankeusrangaistusta.

Mainittuaan Vastarinta.comin mainontaan käytetyistä Hitler-tarroista Fredman halusi Niemen myös kertovan virheistä, jotka Adolf Hitler teki, saadakseen todisteita “fasismin ihannoimisesta”. Tähän Niemi vastasi, ettei hän listaa virheitä.

Niemen jälkeen kuultiin Paavo Laitista puhelinyhteyden avulla. Laitinen kertoi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen julkaisutoiminnasta Kansallisesta Vastarinnasta, jossa käsitellään uutisia, ideologisia artikkeleja sekä liikkeen toiminnan kuvausta. Uutisen valikoitumiseen kerrottiin valikoituvan uutisia, jotka kiinnostavat lukijoita, ja näitä julkaistaan noin kymmenkunta päivässä. Julkaisut luetaan tiukasti ennen julkaisua, jotteivät ne rikkoisi lakia, ja tästä myös pyritään pitämään kiinni. Myöskään viranomaiset eivät ole puuttuneet tai syyttäneet kirjoituksista tai pyytäneet poistamaan sisältöä. Uutisten kommentteja Kansallinen Vastarinta ei ennakkosensuroi, mutta niitä luetaan läpi ja mahdollisesti räikeät kommentit poistetaan.

Kansallissosialismin käsitettä on käsitelty perustavanlaatuisimmin Vastarintaliikkeen poliittisessa manifestissa. Myös artikkelit käsittelevät kansallissosialismia modernista näkökulmasta. Rotuja käsittelevissä aiheissa keskitytään tieteelliseen näkökulmaan ja erilaisuuteen laajassa skaalassa, mutta ei asettelemalla rotuja paremmuusjärjestykseen.

Sionisminvastaisissa julkaisuissa puhutaan paljon globalisteista, joiden joukossa on paljon sionisteja. Sionismi ei kuitenkaan ole sama asia kuin juutalaisuus, sillä myös muita kuin juutalaisia sionisteja on eivätkä kaikki juutalaiset ole sionisteja. Joka tapauksessa rahamaailma on ajankohtainen aihe, jota käsitellään julkaisuissa.

Laitinen kertoi myös demokratian käsitteen muuttuneen paljon. Fredmanin kysyessä näkemystä puoluepolitiikasta, vastasi Laitinen järjestön toimivan ihmisten tiedottamiseen keskittyvänä kansalaisjärjestönä.

Laitisen jälkeen puheenvuoron sai paikalle saateltu Jesse Torniainen, joka tyrmäsi Poliisihallituksen esittämän jokaisen väitteen. Torniainen kertoi Vastarintaliikkeen visiossa olevan demokratian, jossa kansalla on enemmän valtaa esimerkiksi äänestää ja kerätä nimiä kuin nykyään, joten Poliisihallituksen väite epädemokraattisuudesta ei pidä paikkaansa. Poliisihallituksella ei myöskään ole tehtävää puuttua työvoimapolitiikkaan, vaikka se esitti Vastarintaliikkeen näkemykset nykyisestä ammattiyhdistysliikkeestä todisteinaan liikettä vastaan.

Myös Poliisihallituksen väite liikkeen valmistautumisesta sotaan on valheellista, sillä poliittisessa manifestissa selvästi puhutaan puolustautumisesta. Torniainen kuvaili liikkeen uskovan kansalaisvaikuttamiseen ja verisen vallankumouksen olevan enemmän kommunistien toimia. Liikkeellä on tavoitteena kasvottoman vallan kumoaminen, mitä tulee vallankumoukseen. Torniainen kertoi ottaneensa osaa itse noin tuhanteen tapahtumaan, joista kolmessa on tapahtunut varsinaisia ongelmia, vaikka Poliisihallitus väittää ongelmien olevan keskeinen osa toimintaa.

Lisäksi Poliisihallitus sekä media laittavat liikkeen piikkiin tapahtumia, joilla ei ole liikkeen kanssa mitään tekemistä. Eräs tällainen esimerkki oli Poliisihallituksen käräjäoikeudessa, mutta nyt todisteista poistettu baaritappelu. Koska Holapan kirja oli keskeisessä osassa todisteita, kertoi Torniainen kuitenkin jo kirjan nimen Minä perustin uusnatsijärjestön olevan harhaanjohtava, sillä kirjassa kerrotaan, kuinka muut henkilöt perustivat järjestön ja Holappa itsekin kertoo, kuinka hän itse asiassa koskaan ei ollutkaan varsinainen johtaja.

Ristiriitaisessa ja katkerassa kirjassa myös kerrotaan Torniaisen olleen Helsingin ryhmäjohtaja, vaikkei tämä pidä paikkaansa. Asiantuntijana esiintyvä Holappa ei edes hiljattain äänitetyn ääninauhan perusteella tiedä liikkeellä olevan poliittista manifestia, joka on järjestön eräs tärkeimmistä julkaisuista. Lisäksi liikkeen asenteet ovat muuttuneet Holapan ajoista ja siirtyminen puoluetoimintaan poliittisen vaikuttamisen vuoksi on vain ajan kysymys.

Torniaisen mukaan lähtökohta kansallissosialismissa on oman kansan oikeuden turvaaminen. Täten lakeja voi muuttaa poliittisen toiminnan kautta, ja liikkeen toimintaan kuuluukin poliittinen tiedottaminen. Esimerkiksi homolobbaamisen vastustuksessa kyse on poliittisesta vastustuksesta, jossa vastustetaan muun muassa Pride-marsseilla lapsien joutumista näkemään sadomasokisteja tamineissaan ja 15-vuotiaan lapsen valintaa vuoden homoksi.

Torniainen myös kertoi Asema-aukion tapauksesta, jossa hän oli keskustellut useiden poliittisten vastustajien kanssa. Kuitenkin hänen reaktionsa Karttusta kohtaan syntyi väkivallalla uhkailusta ja sylkemisestä. Koska Fredmania kiinnosti Torniaisen Asema-aukion tapauksen jälkeen tämän pitkäaikaisesta aktivismistaan saatu aktivistipalkinto, kertoi Torniainen saaneensa myös vuoden aktivistipalkinnon kesäkuussa 2015.

Tämän jälkeen kuultiin todistajana Ruotsin puoluesiiven puheenjohtajaa Pär Öbergiä tulkin avulla. Öberg kertoi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen poliittisen vaikuttamisen olevan Ruotsissa päivittäistä, ja tällä hetkellä puolue myös osallistui juuri meneillään olevaan vaalikampanjointiin. Öberg itse on ehdokkaana vaaleissa ja hän on työskennellyt Ludvikan kunnanvaltuustossa nyt jo noin neljän vuoden ajan. Vaalikampanjointi on tapahtunut ilman välikohtauksia, ja siihen sisältyy esimerkiksi kahvitarjoilua sekä keskustelua.

Öberg kuvaili asiakseen lisätä kansanvaltaa kunnanvaltuustossa. Hänen aloitteestaan esimerkiksi valtuustossa on aloitettu suorien web-lähetysten kuvaaminen, jotta ihmiset voivat seurata, mistä valtuusto puhuu. Öberg kertoi toiveena olevan myös puolueen perustaminen muissakin Pohjoismaissa, myös Suomessa, vaikka teknisistä seikoista kuten äänikorttien keräämiseen liittyvistä asioista johtuen se on vaikeampaa kuin Ruotsissa.

Öberg kertoi, että liikkeen visio on yhdistetty Pohjola, jossa kaikki valtiot säilyttävät suvereniteettinsa. Tämä Öbergin mielestä lisää Suomen itsemääräämisoikeutta tulevaisuudessa, sillä nykyisessä järjestelmässä EU on imperialistinen projekti, jossa halutaan juuri poistaa rajoja ja suvereniteettia. EU:n tarkoitus on destabilisoida Eurooppaa, jotta sen rikkauksia voi käyttää lisäämään tiettyjen tahojen mahtia, esimerkiksi suuria mediataloja ostamalla.

Öberg myös mainitsi imperialismia ajavana ei-kiellettynä organisaationa esimerkiksi Demlan (johon Fredman on kuulunut ja jossa hän on toiminut sen puheenjohtajana), joka tuki näkemystä, että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen.

Öberg kertoi lisäksi aloitteellisen väkivallan olevan kiellettyä Vastarintaliikkeessä, ja tästä voi seurata järjestöstä erottaminen. Tämä on myös mainittu aktivistin käsikirjassa.

Kansallissosialismin ideologian Öberg kertoi olevan erilainen kuin mitä Hollywood-filmeissä näytetään, ja lyhyesti siihen kuuluu se, ettemme halua hävittää kansaamme vaan säilyttää sen. Näkemyksiä esitetään selvästi liikkeen poliittisessa manifestissa. Mitä tulee 1930-luvun Saksan politiikkaan, yhteneväisyyksiä voi löytää esimerkiksi sosiaalipoliittisista näkemyksistä. Puhuessa 1930-luvusta ei kuitenkaan voi olla puhumatta holokaustista, josta kukin voi olla mitä mieltä tahansa. Manifestissa ei kuitenkaan lue tavoitteiden olevan holokausti tai leirit.

Rotunäkemyksistä Öberg kertoi, ettei liike halua, että ihmiset sekoittuvat ja että heitä siirretään alueilta toisille, sillä maailma ei voi hyvin sellaisesta. Tämä ei tarkoita sitä, että muita halutaan orjuuttaa tai että muita vihataan. Sen sijaan näkemyksenä on se, että valkoihoiset ovat hävitysuhan alla.

Kysymykseen siitä, onko liike uhka demokratialle, Öberg kertoi liikkeen haluavan päättäviä kansanäänestyksiä. Tämä on enemmän kuin mitä nykyinen liberaali demokratia sallii.

Kysymykseen siitä, onko liike rikollisorganisaatio, Öberg vastasi kieltävästi. Hän kertoi, että esimerkiksi vaaliedustajaksi pääsemisessä on lakikriteerejä.

Seksuaalivähemmistöihin suhtautumisesta Öberg kuvaili LGBTQ-liikkeen olevan Ruotsissa eräs maailman vahvimmista, mutta verorahoin maksetut paraatit ja seksualisoiva propagointi lapsille ovat väärin, ja esimerkiksi vain pedofiilit hyötyvät lapsien seksualisoinnista.

Sionismista ja juutalaisaiheesta Öberg kertoi liikkeen kritisoivan ihmisiä siitä, mitä he tekevät, ei siitä, mitä he ovat.

Aiheessa päädyttiin jälleen selvitykseen Torniaisen saamasta aktivistipalkinnosta. Öberg kertoi järjestön palkitsevan aktivisteja tasaisin väliajoin siitä, että he ovat toimineet järjestön hyväksi aivan kuin muissakin organisaatioissa palkitaan sen jäseniä. Tässä tapauksessa Torniaisen palkitseminen ei johtunut Karttusesta, ja koko Karttusen tapaus oli onneton sattuma. Torniainen palkittiin, koska hän oli erittäin hyvä aktivisti monilla muilla tavoin. Liike sallii itsepuolustuksen.

Mediailmasto ei myöskään tuomitse liikettä vastaan hyökkääviä vasemmistolaisia, vaikka poliisikin Ruotsissa on usein myöntänyt, ettei liike ole ollut ongelman aiheuttaja. Fredman pyysi tarkennusta siihen, meneekö tällainen selitys oikeudenkäynneissä läpi, mihin Öberg vastasi, että se riippuu siitä, millaisesta tapauksesta on kyse.

Öbergin jälkeen päästiin kuulemaan suojelupoliisin asiantuntijaa Tommi Partasta. Partanen kertoi asiantuntemuksensa tulevan opiskeluista sosiaalipsykologiassa, josta hänellä oli maisterintutkinto erikoistuen yhteiskunnalliseen liikehdintään. Poliisissa hän oli työskennellyt 15 vuotta.

Partasen määritelmä oli erilainen siitä, mitä liikkeen edustajat olivat useaan otteeseen aiemmin kuvailleet. Partasen mukaan liike edustaa kansallissosialismia, joka viittaa Hitlerin kehittämään ideologiaan, jossa keskeiset elementit ovat vahva johtaja sekä vahva valtio, joka ulottuu muille yhteiskunnan osa-alueille ja jossa etnovaltio ja rotuoppi ovat keskeisiä. Tässä näkemyksessä valkoiset ovat hierarkian ylimmällä portaalla. Juutalaisvastaisuus on keskeinen elementti, ja myös kansan terveys sekä eläinten hyvinvointi liittyvät ideologiaan. Partasen mukaan nämä seikat toteutuvat sekä 1930-luvun Saksassa sekä moderneilla kansallissosialisteilla.

Fredmanin kysyessä, onko Vastarintaliikkeellä tapahtunut irtiottoa alkuperäiseen kansallissosialismiin, vastasi Partanen sen olevan hankala kysymys, sillä kansallissosialismin määrittely on epämääräistä ja sekavaa jo alun perin. Partasen mukaan jotain muutoksia on tapahtunut, mutta edellä mainitut keskeiset teemat ovat samoja.

Vastarintaliikkeen tavoitteista ja toiminnasta saatuja käsityksiä Partanen kuvaili muodostaneensa liikkeen omista materiaaleista. Suojelupoliisi oli alun perin kiinnostunut liikkeestä lähtökohtaisesti aatemaailman vuoksi. Määritelmänsä vallankumouksellisuudesta ja militanttiudesta Partanen kertoi perustuvan akateemisiin käsitteisiin, joissa vallankumouksellinen liike tahtoo romuttaa vallitsevan järjestelmän ja muuttaa sen. Militanttiuden hän määritteli taistelunhaluisuutena ja valmiutena taistelemaan. Partasen mukaan tällaisessa toiminnassa ideologiset tavoitteet saavutetaan jopa väkivaltaisesti, ja Vastarintaliike on Partasen mukaan varautunut tilanteeseen, jossa tulevaisuuden yhteiskunnassa vallitsee epäjärjestys. Fredman kysyi Partaselta, onko väkivallan ilmenemisessä jokin kaava, johon Partanen vastasi tilanteiden tapahtuneen vuorovaikutuksessa uhrin ja tekijän kanssa.

Partanen kuvaili liikkeen jäsenmäärän lisääntyneen, myös oikeudenkäyntiprosessin aikana. Partasen mukaan liikkeen näkemys yhteispohjoismaisesta valtiosta on totalitaristinen, mutta tässä välissä hän käytti useasti ilmaisuja “mun käsitys” ja “mun kuva”. Vastarintaliikkeen asianajaja Koivistoisen kysyessä tarkennuksia Partanen toisti näkemyksensä, jonka mukaan kansallissosialismi voidaan määrittää, mutta se on epäselvää. Koivistoinen kysyi tarkennuksena, ovatko Partasen kuvailut hänen omia määritelmiään vai peräisin joltain järjestöltä, mihin Partanen vastasi, että hänen määritelmänsä on peräisin akateemisesta tutkimuksesta, josta hän on “sen hahmotellut” ja että hän on tehnyt Vastarintaliikkeen materiaalista “johtopäätöksiä”. Koivistoinen kysyi, onko nämä johtopäätökset omia, mihin Partanen vastasi kyseessä olevan lopulta omat johtopäätökset.

Partanen kertoi, että Vastarintaliike noteerattiin heti sen perustamisen jälkeen vuonna 2008, ja sitä alettiin seurata vuonna 2009, kun huomattiin, että liikkeen toiminta voi kehittyä. Koivistoinen kysyi, mitä vuonna 2009 tapahtui ja mistä seuraamisen aloittaminen aiheutui, mihin Partanen vastasi, ettei hän muista mitään yksittäistapahtumaa tai lähtökohtaa. Seuraavaksi Koivistoinen kysyi, oliko kyse aatemaailmaan perustuvasta seuraamisesta. Partanen vastasi: “Pidän sitä äärimmäisenä ideologiana.”

Koivistoinen mainitsi vallankumouksen akateemisena terminä ja hän kysyi Partaselta, onko liikkeessä akateemisia henkilöitä. Partanen vastasi korjaavansa aiempaa sanomaansa ja tarkoittavansa “vallankumouksellisuutta”. Hänen mukaansa liikkeessä on mukana akateemisia henkilöitä, mutta hän ei osannut sanoa, kuinka yleisesti.

Koivistoinen kysyi Partaselta, kuinka hänelle on muodostunut militanttiudesta jokin kuva ja onko tämä kuva sama kuin militanttiuden määritelmä. Partasen mukaan kysymyksessä on sama asia, sillä mikäli löytyy tarpeeksi objektiivisia perusteita, jotka liittyvät taisteluhaluun, tätä voi kutsua militantiksi.

Koivistoinen kysyi, kuinka Partasen mukaan Pohjoismainen Vastarintaliike on varautunut yhteiskuntakriisiin. Partanen vastasi, että liike itse kuvailee, että kehitys menee siihen suuntaan, että tulee romahdus, jolloin tulee olla valmis astumaan esiin. Koivistoinen kysyi, liittyikö tämä väkivallankäytön mahdollisuuteen, mihin Partanen kertoi jossain olleen mainittu, että väkivallan käyttöä voi tarvita. Koivistoinen kysyi Partaselta, mitä hän tarkoittaa taistelulla ja ketä vastaan taistellaan. Partanen mietti ja huokasi, vastaten tämän jälkeen: “Hankala kysymys.” Partasen mukaan puhutaan tulevaisuuden potentiaalisesta skenaariosta. Liike varautuu tulevaisuudessa jopa aseelliseen toimintaan, jos yhteiskuntatilanne tätä vaatii. Aseita ei kuitenkaan ole löytynyt.

Koivistoinen kysyi järjestön määrittelystä ja siitä, onko sen jäsenistön vertailu kansainvälistä vai kotimaista. Suojelupoliisi on kuvaillut liikkeen jäseniä koulutetuimpina ja maltillisempina kuin vertailuryhmiä, ja lisäksi jäsenillä on vähemmän rikollista entisyyttä. Partasen mukaan vertailuryhmät ovat sekä kotimaisia että kansainvälisiä. Hän kertoi, että suurin osa laittomasta toiminnasta on niin sanottujen rasististen skinheadien tekemiä. Eurooppalaisessa laajuudessa Vastarintaliike on huomattavasti maltillisempi. Toimintaa on myös kuvattu pääosin häiriöttömänä, ja Partasen mukaan tämä pitää edelleen paikkaansa.

Koivistoinen kysyi Partaselta, onko tämä törmännyt töissä muihin järjestöihin, joissa on rikollisuutta, mihin Partanen vastasi, ettei ole, ja hän oletti Koivistoisen tarkoittavan järjestäytynyttä rikollisuutta. Partanen kertoi tietävänsä, että sellaista on, muttei tiedä muuta asiasta. Koivistoinen kysyi, paljonko lukumääräisesti tällaisia järjestöjä on, mihin Partanen vastasi voivansa “heittää lonkalta”, että useissa kaupungeissa on monia paikallisia kerhoja, mutta nämä eivät kuulu hänen toimenkuvaansa. Koivistoinen kysyi, miksi näitä rikollisjärjestöjä ei yritetä lakkauttaa, vaikka niihin liittyy voimakasta väkivallan käyttöä, huumausainerikollisuutta sekä ajoittain hyvin törkeää rikollisuutta. Partanen kertoi, ettei ole hänen tehtävänsä ottaa kantaa.

Fredman kysyi myös Partaselta tarkennuksia Vastarintaliikkeen koulutustoimintaan. Hän kysyi, onko itsepuolustuskoulutus sitä, että opetetaan soittamaan hätäkeskukseen. Partanen vastasi, että on merkkejä fyysisestä itsepuolustuksesta. Koivistoinen viittasi itsepuolustuslajeissa myös järjestettävän Suomen mestaruuskisoja, eikä se ole sinänsä tuomittavaa.

Partasen asiantuntijatodistuksen jälkeen siirryttiin kuulemaan loppulausunnot. Fredman esitti ensin yhteenvetonsa sille, miksi Pohjoismainen Vastarintaliike ja Pohjoinen perinne ry tulisi kieltää. Pohjoinen perinne ry:n kiellon hän perusteli yhdistyslain 43. §:n 3. momentilla ja sillä, että yhdistyksellä on “lähes suora välillinen yhteys” Vastarintaliikkeeseen ja että se on perustettu Vastarintaliikkeen vuoksi perustuen Holapan kaunokirjalliseen teokseen.

Pohjoismaista Vastarintaliikettä koskien Fredmanin mukaan sanan- ja yhdistymisvapaudelle “on rajansa”. Itse totalitaristinen Fredman väittää, ettei yhteiskunnan tulisi sallia Vastarintaliikkeen kaltaista järjestöä. Hän vetosi kansainvälisiin sopimuksiin, esimerkiksi YK:n näkemykseen siitä, että rasistiset ja fasistiset järjestöt tulee lakkauttaa ja kieltää.

Fredman myös teki lopuksi vertauksen siitä, etteivät humalainen ja poliittinen väkivalta ole samanarvoisia, ja yhteiskunnan tulee torjua poliittinen väkivalta, kun taas humalaisen väkivallan torjuminen on hankalampaa. Fredmanin mukaan järjestö on myös hyvän tavan vastainen ja se täytyy yhdistyslakiin perustuen lakkauttaa.

Fredman nosti myös kertaalleen esiin Nena Kafkan holokaustikertomuksen. Tässä tarinassa Kafka kertoi olleensa keskitysleirillä kaasukammiossa, vaikka virallisen historiankirjoituksen mukaan kyseisellä leirillä ei edes ollut kaasukammioita, minkä myös Torniainen osoitti tarkennuksena omassa loppupuheessaan. Koska Kansallinen Vastarinta on kirjoittanut tästä tapauksesta, jonka epätotuudenmukaisuudessaan siis voi nähdä valheena, toi Fredman esiin kysymyksen siitä, pitäisikö holokaustin kieltäminen kieltää Suomessa. Hänen mukaansa holokaustin julkinen kieltäminen sisältyy ylikansalliseen velvoitteiseen eli EU:n tulkintavaikutukseen puitepäätöksessä 2008/913/YOS rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumiseen rikosoikeudellisin keinoin. Tässä tulkinnassa kuitenkin vaadittaisiin, että niin sanotun holokaustin teot hyväksytään tai niitä puolustetaan, mutta Fredmanin sanoin “tulkinnalla siihenkin voidaan päästä”.

Muina argumentteinaan Fredman jälleen painotti Holapan kirjan tekstejä ja omaa tulkintaansa siitä, että Torniaisesta “tehtiin nähtävästi eräänlaista sankaria”, kun taas esimerkiksi poliittiset puolueet pyrkivät tuomitsemaan ja irtisanoutumaan jäseniensä tekemisistä. Kansallissosialistit taas eivät hänen mukaansa hylkää tovereitaan, minkä lisäksi hän mainitsi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen sivuilla esiintyvät “tietyt trendit”.

Lopuksi Fredman vielä esitti näkemyksensä sille, ettei Vastarintaliikkeen tilaisuuksissa ole ollut viime aikoina väkivaltaa siksi, koska poliisi käyttää huomattavia resursseja Vastarintaliikkeen tapahtumien järjestyksen ylläpitämiseen. Hän käytti todisteenaan kuvaa ei-väkivaltaisesta tilanteesta mielenosoituksessa ja sanoi, että kukin “voi tehdä omat johtopäätöksensä”. Omassa loppuargumentissaan Torniainen kuitenkin tarkensi, ettei tapahtumissa ole yleensä poliiseja ja että massiivinen poliisimäärää tarvitaan itse asiassa vasemmiston harrastaman poliittisen häiriön vuoksi.

Vastarintaliikkeen asianajaja Koivistoinen aloitti loppupuheenvuoronsa esittämällä tapauksen olevan varsin harvinaislaatuinen kieltohanke. Hän mainitsi myös, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa yhdistysten kieltohankkeet käytännössä lähes aina päätyvät lakkauttamisten hylkäämiseen.

Perustuen suojelupoliisin kuvaukseen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ollessa kyseessä kyse ei edes ole mitenkään erityisen räikeästä järjestön toiminnasta, sillä esimerkiksi rikosilmoituksia tehdään muutamia vuosittain ilman, että ne edes johtavat tutkintaan tai syyteharkintaan. Lisäksi suojelupoliisin asiantuntija Partanen itse on seurannut liikkeen nettisivuja jo vuosikaudet. Todisteena liikettä vastaan myös käytettiin kaunokirjallista teosta, jossa esitettiin ristiriitaisia lausuntoja. Fredmanin esittämää todistetta esimerkiksi keskitysleirinaisesta ei Koivistoisen mukaan voi arvioida teoreettisesti hovioikeudessa.

Koivistoinen nosti esiin sen, ettei rekisteröityjä jengejä rangaista, mutta kun kyseessä on rekisteröitymätön Pohjoismainen Vastarintaliike, syyte nostettiin ja asiantuntijoiden puolesta Vastarintaliike on nähty jopa helpompana kohteena kieltää. Tästä huolimatta esimerkiksi myöskään vasemmiston järjestämiin vastamielenosoituksiin Vastarintaliikkeen mielenosoitusten yhteydessä ei ole puututtu, vaikka näissä on juuri kyse poliittisesta häirinnästä.

Vaikkei demokratian määritelmä ole tarkka, sananvapauteen, mielipiteenvapauteen sekä tiedon levittämisen vapauteen kuuluu sellainen, joka saattaa jostakin olla järkyttävää tai loukkaavaa. Vastarintaliikkeen toiminta ei myöskään ole hyvän tavan vastaista, sillä liikkeen poliittista manifestia käytetään juuri meneillään olevissa Ruotsin vaaleissa.

Hovioikeus päätti oikeusistunnon, eikä sitä jatketa torstaina, sillä kaikkia asianosaisia on kuultu. Päätöksen antamisen kerrottiin vievän enintään 30 päivää. Kansallinen Vastarinta seuraa tapausta.