Koti Uutisia Sionismi Hongkongin mellakoitsijoilta löydettiin miljoonien dollareiden rahasto – taustalla peiteyhtiö

Hongkongin mellakoitsijoilta löydettiin miljoonien dollareiden rahasto – taustalla peiteyhtiö

4
soros-migrants
George Soros.

Valtavirtainen talousjulkaisu Bloomberg uutisoi, että Hongkongin mellakoita on ruokittu peiteyhtiön avulla naamioidusta rahastosta. Poliisi on nyt jäädyttänyt rahaston toiminnan.

Tapaus on mielenkiintoinen, sillä aiemmin tänä vuonna paikallismedia uutisoi globalistien lietsovan mellakoita juutalaisen Carl Gershmanin johtaman National Endowment for Democracy -järjestön (NED) sekä juutalaisen George Sorosin johtaman Open Society Foundations -järjestön (OSF) kautta. Soros piti tänä vuonna World Economic Forumin yhteydessä illallispuheen, jossa hän julisti Kiinan presidentti Xi Jinpingin olevan ”maailman vaarallisin uhka vapaille yhteiskunnille”.

Rahaston varojen alkuperä piilotettiin pöytälaatikkofirman avulla. Rahasto ehti kerätä varoja yli 10 miljoonan Yhdysvaltojen dollarin edestä alle puolessa vuodessa ennen kuin summa takavarikoitiin. Neljä henkilöä on pidätetty tapaukseen liittyen epäiltynä rahanpesusta, mutta rahaston kansainväliset taustahahmot ovat edelleen vapaana.

Mellakat ovat saaneet kansainvälistä ylistystä rahaeliitin ohella valtamedialta ja jopa äärivasemmistolta. Mellakoitsijat vaativat hallintoalueensa irrottamista Kiinasta, jotta hongkongilaiset voisivat lähentyä ”liberaalia länsimaista arvoyhteisöä”. Juutalaisen Edward Felsenthalin johtama Time-lehti esimerkiksi nimitti hiljattain hongkongilaismellakoitsijat “Vuoden henkilö” -kisan finalisteiksi, vaikka nämä hävisivätkin lopulta Greta Thunbergille.

Lähteet: Bloomberg, The Washington Post

Lue myös: Paikallismedia: Soros rahoittaa Hong Kongin mellakoita

4 KOMMENTIT

  1. Soros on yksi saatana ja henki on näissä luciferiaaneissa tiukassa kuten Rockefellerilläkin oli.

Comments are closed.