Koti Uutisia Kotimaa Homoraiskaajalle kuusi vuotta vankeutta

Homoraiskaajalle kuusi vuotta vankeutta

4

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1977 syntyneen Harri Moilasen kuuden vuoden vankeuteen sekä maksamaan uhrilleen 20 000 euroa kärsimyksestä ja 5 500 euroa kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta. Moilasen rikos oli erittäin raaka ja perverssi.

Paikalla ollut vuonna 1998 syntynyt mies tuomittiin 40 päiväsakkoon pelastustoimen laiminlyönnistä. Toinen paikalla ollut vuonna 1986 syntynyt mies tuomittiin myös pelastustoimen laiminlyönnistä. Miehet todistivat Moilasen teot puuttumatta siihen.

Oikeuden mukaan Moilanen oli tehnyt uhrilleen moninaista väkivaltaa, lyöden tätä muun muassa nyrkillä, vasaralla, kypärällä ja selvittämättä jääneillä astaloilla päähän ja vartaloon. Tämän lisäksi hän oli viiltänyt uhria teräaseella molempiin korvanlehtiin, alavatsaan ja silmäkulmaan. Hän oli myös repinyt pihdeillä uhrin oikean jalan pikkuvarpaan kynnen irti, minkä lisäksi hän oli vääntänyt sormia ja varpaita sekä viiltänyt saksilla vasemman käden pikkurillin.

Hakkaamisen ja viiltämisen jälkeen Moilanen leikkasi uhrin vasemman käden pikkurillin irti pihdeillä ja oksasaksilla. Tämän yhteydessä hän oli komentanut uhrin olohuoneeseen, jossa hän pakotti tämän ottamaan hänen peniksensä suuhun.

Uhrin mentyä kylpyhuoneeseen Moilanen oli seurannut häntä ja komentanut uhrin levittämään jalkojaan, jolloin hän työnsi tämän peräaukkoon kynttilälampun.

Teot tapahtuivat uhrin kotirauhan piirissä.

Lähde: MTV

4 KOMMENTIT

  1. Persereikä Moilasen puolustuksen mukaan teot oli varmaan itsepuolustusta. 😄

  2. Muistan lukeneeni yhden raiskautuomion uutisoinnista, että tuomari oli perustellut tuomiotta jättämistä pahoinpitelyn suhteen, että pahoinpitely kuuluu raiskaukseen. Nyt kun miehen kohdalla oli vähän annettu ympäri korvia, onkin tuomittu myös pahoinpitelystä raiskauksen lisäksi.

  3. 25,500€ euroa korvausta kidutuksesta, raiskauksesta ja seksuaalisesta nöyryyttämisestä.
    6 vuotta Suomalaisessa vankilassa on enemmänkin vitsi kuin rangaistus.
    On tämäkin perkele maa.

    • Vaan jos oli suojavärihenkilö, niin veikkaan että ehdonalaista ja pikku sakko. Korvausvaatimus hylätty toteennäyttämâttömänä.

Comments are closed.