Koti Uutisia Kotimaa Homoikoni Jari Sillanpäätä epäillään lapsipornosta

Homoikoni Jari Sillanpäätä epäillään lapsipornosta

30

Homoikoni ja laulaja Jari Sillanpää on Iltalehden tietojen mukaan epäiltynä lapsipornoon liittyvästä rikoksesta. Huumetutkinnan yhteydessä Sillanpäältä takavarikoidusta muistikortista löytyi Iltalehden mukaan materiaalia, jonka epäillään liittyvän lapsipornoon. Poliisi on salannut tutkinnan täysin.

Iltalehti kertoo uuteen rikostutkintaan johtanutta materiaalia löytyneen Sillanpään asunnosta 25. maaliskuuta tehdyn kotietsinnän yhteydessä. Makuuhuoneesta löytyi kameralaukku, jonka sisällä olevasta kamerasta poliisi takavarikoi kahdeksan gigatavun muistikortin. Kortilla oli vähintäänkin lapsipornoon viittaavaa materiaalia, joka on tiettävästi peräisin Thaimaasta ja ainakin yhdestä toisesta maasta.

Jo aiemmin on tullut julki, että Sillanpään homoporukan huumevyyhdissä on pedofiilijuonne, sillä laulajan luottodiileri jäi jo kiinni raa´an lapsipornon levittämisestä.

Helsingin homopiireihin keskittynyt rikosvyyhti on kiusallinen kulttuurimarxisteille, sillä se nostaa pinnalle homojen tilastollisesti merkittävän suuret riskit syyllistyä esimerkiksi päihteiden väärinkäyttöön ja seksuaaliseen väkivaltaan.

Aiheeseen liittyen:

Sillanpään huumekärystä paljastui: huumeiden käyttöä perusteltiin homoseksin terästämisellä
Homoikoni Sillanpään huumeoikeudenkäynnissä myös pedofiilijuonne
Liberaali ”tiedeyhteisö” kiihdyttää pedofilian normalisointia
Iltalehti yrittää normalisoida pedofiliaa

30 KOMMENTIT

  1. ei sinänsä yllätä, liberaaleissa piireissä eneminki sääntö,kuin poikkeus. jari on varmaan ensimmäisten joukossa marssimassa pedopridessa, kun se päivä koittaa.

  2. Arvasin, että noissa samoissa homopiireissä, jossa on levitetty huumeita on myös levitetty lapsipornoa (ja tiedä mitä kaikkea muuta sairasta) Nyt myös Sillanpää jäi kiinni lapsipornosta.

  3. Torniaisen loistavat artikkelit homokulttuurin sairaista puolista alkavat tulla toteen: Huumevirtsaa ruiskulla peräsuoleen, huumeilla tehtyjä massapervoilutapahtumia, lapsiin ja vauvoihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Kun on seksuaalisuudeltaan poikkeava niin moni ei tajua, että sitä poikkeavuutta voi olla sitten aika laajalla skaalalla. Huumeilla otetaan vauhtia kiksehin kun mitään rajoja ei tarvitse olla.

    Tätä porukkaa sitten kirkko sateenkaaripappeineen suojelee ja ajetaan vielä adoptio-oikeuksia. En uskaltaisi antaa näille edes koiraa loma-ajaksi hoidettavaksi.

    Bileet on nyt loppu

    • Nyt ne “bileet” vasta alkaa. Seuraavaksi pedofilia on laillista ja pedofiilit tulevat osaksi LGBTP-“ihmisiä”.

      • He jäävät omiin piireihinsä pyörimään. Mitä enemmän ääntä, sitä kovempi vastustus. Kyllä tälle touhulle loppu tulee.

        • LGBTP-junan seuraava pysäkki ‘Nekrofilia’, jonka jälkeen saavumme ‘Kannibalismiin’. Tämän jälkeen suuntaamme kohti tuntematonta.

          Kaikki kyytiin! Choo-choo!

          • Tapsa — ¦D

            Sitten nk. “elorajotteiset” pääsevät takaisin työpaikoilleen jne. Mikä hieno tulevaisuus edessä!

  4. Sillanpää oli kommentoinut: ”Kotonani järjestetyissä juhlissa koneita ovat voineet käyttää juhliin osallistujat”
    Hmm, eli Sillanpään kotona vieraat runkkaavat katsellen lapsipornoa? (Aivan varmasti tätäkin on tapahtunut, mutta kyllä Sillanpää on nämä lapsipornomateriaalit koneelleen ihan ITSE ladannut/vastaanottanut) Onko yhtä “mystisesti” materiaali ilmestynyt myös Sillanpään kameran muistikorttiin? Hieman selitykset ontuu. 😃

  5. Jos koira on todella pahasti luonnevikainen, niin se yleensä viedään piikille. Sama tulisi koskea, näitä PRIDE-ihmisoletettuja

  6. https://yle.fi/uutiset/3-10363585
    Tämä uutinen on myös erittäin kiusallinen kulttuurimarxisteille kun Turun terrori-iskun “sankari” (joka todellisuudessa ei auttanut uhreja mitenkään vaan seisoi tumput suorina kun Suomalaiset auttoivat uhreja) paljastui huijariksi, joka yritti huijata korvauksia väärennellen asiakirjoja. Tästä kannattaa myös toimituksen tehdä uutinen.

    • Alkaa totuus paljastumaan monikulttuurista ja homokulttuurista. Toki viimeiseen asti media näitä puolustelee. Hassanin tekemät tuhopoltot sairaalassa pakottivat yli 60 potilaan evakuointiin. Rahaa on ukko huijannut jos mistäkin ja yrittänyt huijata yhä.

      Monikulttuurinen sankari piti leipoa kun rehelliset, valkoiset uhreja auttaneet eivät kelvanneet medialle sankareiksi. Enää puuttuu se, ettei Hassan tarvitsekaan pyörätuolia kuin kuvauksia varten.

      • Toivottavasti tuota sankaritarinaa ei ole suunniteltu etukäteen. Etukäteen suunnitellut sankaritarinat ovat tavallisia huippueliitin järjestämissä valeterrori-iskuissa, jotka vat tiedustelupalveluiden tekemiä.

        • Näkyykö jollakin videolla tätä kuraturppaa auttamassa? Jos näkyy videolla, onko haavoja? Veikkaan että koko rullatuoli-show on pelkkää kusetusta. Niinhän Bodom-järven murhaajakin vain SANOI lääkärille että hänellä oli murtunut kallo ja ties mitä muita vammoja, joten hän ei voi mitenkään olla murhaaja. Huom.: hän siis sanoi näin lääkärille. Ilmeisesti joskus lääkärit luottavat ihmeen sokeasti potilaan sanomisiin.

    • Jep, aika heikkoa on jo YLEn touhu, kun videoista näkyy mitä siellä vuosi sitten oikeasti tapahtui. Totuus ei ole ennenkään seisonut näiden mätälafkojen “uutisten” tiellä. Jotenkin se kertoo kaiken maamme tolasta, että irakilaiset/turkkilaiset ja somput vievät Suomea 100–0.

  7. Kyllä (((Bonnier))) vielä kääntää tämän voitoksi. Se on VAIN ELÄMÄÄ!!!

  8. Suvakit meni ja keräsi tälle tyypille yli 30 000€, kun oli rahallisesti ongelmia! Presidentti vielä palkitsi hänet mitalilla! Mitä hänestä vielä paljastuu?

    • Ählämi Hassan on huijari, varas, tuhopolttaja ja paskiainen. Tuo mulkku vielä kehtasi mennä vastaanottamaan kukkasia ja mitalin. Sitten jotkut hyväuskoiset idiootit suvakkien johdolla keräsi vielä tolle kuraturvalle rahaa. Haha. Mitä vielä paljastuu? Hassan itse kertoi, että häntä on käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi. Kai tuo on itsekin joku pedofiili? Oikea “sankari” siis kyseessä. 😂

      • Tuo mutarunkku-loinen oli vielä Turussa huutelemassa meille. Mitä vittua tässä maassa tapahtuu? Milloin kaikki kääntyi päälaelleen? Tuohon ruskeaan parasiittiin ei kannata yhtä luotia enempää tuhlata. Läheltä ja ohimoon.

  9. Ei tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Joku muukin perseenruiskutusbileissä ollut krebaaja on voinut ladata lapot Jarin koneelle. Tai Jari on voinut ladata ne vahingossa, kun on lataillut ihan normaalia homopornoa. Mikään ei todista, että Jari olisi katsonut lapoa eikö pedofilia itsessään ole rikos.

    • Kuules jari, kyllä se pedoilu vaan on rikos. Mistä olet jotain muuta päähäsi saanut?

      Nyt on todella kova paniikki päällä, kun koko valtamedia on valjastettu homo-yhteisön suojaksi. Kansalle yritetään jotenkin uskotella että kyseessä ei olisi Sillanpään rikos vaikka sieltä Sillanpään kameralta kaikenlaista paskaa löytyisikin. Millä tuollaista edes voi yrittää selittää ja siloitella?? Ihan naurettavaa paskan puhumista.

    • Hallussapito on kai myös rikos. Miten ihmeessä joku jossain juhlissa käyttäisi Jarin konetta? No kaikki on mahdollista, mutta kaverin koneelle arkaa kamaa? Eri asia, jos joku on videoinut bileissä. Mutta silloinhan ilmeisesti bileissä on toimittu jotenkin väärin

  10. Sateenkaariliput liehuen ratsastaa Jari-ikoni kohti seuraavaa alaikäisille tarjottavaa terästettyä peräruisketta…

    Missä viipyy puolustuksen kannanotto? Miksei kukaan todista, että tämä on tervettä kehitystä, joka tulee johdattamaan meidät kohti parempaa yhteiskuntaa? Haloo..?

Comments are closed.