Koti Uutisia Kotimaa Homoaktivisti salakuvasi ja jahtasi alaikäisiä Oulussa

Homoaktivisti salakuvasi ja jahtasi alaikäisiä Oulussa

18

Viime viikonloppuna Oulussa järjestettyyn homojen pride-tapahtumaan Helsingistä matkustanut äänekäs homoaktivisti Viima Lampinen julkaisi sunnuntaina Twitter-tilillään videon, jolla hän salakuvaa kahta alaikäistä poikaa Oulun keskustassa. Lampinen kutsuu poikia videolla natseiksi, sillä hän epäilee heidän kiinnittäneen Vastarintaliikkeen tarroja katukuvaan. Hän myös yrittää juosta poikia kiinni ilmeisesti heidän tietämättään.

Videon julkaisun synnyttämässä Twitter-keskustelussa Viima Lampinen arvioi salakuvaamisen ja jahtaamisen kohteiksi joutuneiden poikien iäksi noin 14 vuotta. Videolta ei käy ilmi, miksi Lampinen toimi tilanteessa tuolla tavalla tai mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi saanut pyörällä liikkuneet pojat kiinni. On joka tapauksessa hyvin huolestuttavaa ja kyseenalaista, että aikuinen homoaktiivi jahtaa alaikäisiä ja kuvaa heitä salaa Internetiin.

Viima Lampinen toimii seksuaalisia poikkeavuuksia normalisoimaan pyrkivän Seta-järjestön puheenjohtajana. Alla on esillä arkistoitu viestiketju.

http://archive.is/MqHHp

Lähde: Twitter

Lue myös:

Aktivismia Oulun pervokarnevaaleilla

18 KOMMENTIT

  1. On siinä aikuisella “selkeästi kuitenkin naisella” , tekemistä. Taitaa edustaa myös pedofilien jaostoa…

  2. Jotain siltä väliltä se ei ole ruuna mutta jonkin sortin kaksineuvoinen. Mutta juoksee lasten perässä ja kuvaa, liekö pedofiili ja sodomiitti.

    • Onhan nuita pedarimuijiakin, mutta niistä ei vain helpommin puhuta koska nainen nähdään vähemmän vaarallisempana. Nuita tappajanaisiakin riittää mitä tulee Eerikan äitipuoleen.

  3. Tuo homofemakko voi päivittää lääkkeensä vahvempiin, sillä jatkossa reippaita vastarintaliikkeen nuoria miehiä ja naisia liikkuu ja näkyy entistä enemmän.

    • Niimpä! Olen huomannut Pirkanmaalla ainakin paljon Vastarintaliikkeen materiaalia hienontamassa katukuvaa. Hyvä homma!😎

  4. Aivan ensiksi minulle tuli mieleen kuvaa katsoessa kysymys että onkohan tuo mies vai nainen. Naiseksi melko “kirveellä veistetty” ja mieheksi “pyöreäposkinen pullapoika”. Nimi kun ei kerro kummasta sukupuolesta on kysymys.

    Kovin sivistynyt ko. yksilö (määrittelemätön sukupuoli) on sillä kirjoituksesta käy ilmi ettei hän tiedä historiaa eikä ymmärrä englanninkielisten ja/tai saksankielisten sanojen merkitystä. Suomesta tai puolueiden poliittisista asemista (vahoolliset-liberaalit/vasemmisto-oikeusto, radikaalit-maltilllset) puhumattakaan. Ja näkemisen ymmärtämisessäkin taitaa olla suuria ongelmia.

    Jo se seikka ettei ole vanhoja”natseja” eikä uusia”natseja” koska Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (koska olemme Suomessa käyttäkäämme suomea) lopetetiin toisen maailmansodan jälkeen. Sen jälkeen ei ole ollut “natseja”.

    Ja mitä tulee tuohon “natsipropagandaan” niin olivatkos ne edes joltai osin/jossain määrin vastaavan kaltaisia?:

    http://www.mindserpent.com/American_History/foreign/germany/posters/nazi_posters_1933-1945.html

    Tuo oli sitä silloisen Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen propagandaa johon twiterissä viitattiin. En usko että noin nuoret pystyvät noita kantamaan ja levittelemään. Toisaalta, nykysuomessa harva osaa enää Saksaa. Jolloin niiden merkitys jää marginaaliseksi.

    No, yksi ihminen pahoitti mielensä ja teki twiitin uutistoimistojen pohjalta: Ei saa antaa totuuden pilata hyvää tarinaa.

    • Ovatkohan nuo hinttarit vaihtaneet kaikki nimensä vai ovatko jo vanhemmat osanneet antaa jo hinttinimet niille valmiiksi?

  5. Tuli tuosta videosta mieleen sellainen kysymys Vastarintaliikkeen aktiiveille että mitenkä pitäisi toimia jos on itse laittamassa tarroja johonkin tolppaan ja kimppuun yllättäen hyökkää raivohullun lailla vaahtoava kommunisti kamera kädessä?

    • Vastapalloon, eli ota oma kamera esiin. Ja kuvaa suvaitsemattomien toiminta videolle. Näin saadaan usein todistusaineisto henklöstä ja kielenkäytöstä sekä ulkoisesta habituksesta. Ne pelkää kameraa enemmän.

      Toiseksi voi aloittaa keskustelun niiden tavalla: kyselemällä kysymyksiä. Mutta kertaakaan ei saa vastata niiden kysymyksiin. Jos esim. vastaat kysymykseen “oletko joku rasisti” olet jo hävinnyt keskustelun koska yleisön silmissä joudut puolustusasemaan. Ja siihen nämä pyrkii. Kannattaa siis kysellä “oletko mies vai nainen” ja “kulutko setaan” sekä “aiotko hankkia lapsia”, “oletko luterilaisen seurakunnan jäsen”. “oletko työelämässä”, “omistatko asuntosi”, “elätkö parisuhteessa”, “käytätkö mielentervyteen vaikuttavia lääkkeitä”, “käytätkö Suomen rikoslaissa luetetltuja päihteitä”, “rakastatko isääsi ja äitiäsi”, “onko sinulla sisaruksia”… Yleensä perheeseen ja vanhempiin keskitetyt kysysmykset kirvoittavat kielenkantimet. Ja henkilön todellinen luonne paljastuu.

    • Voipi olla että itsellä palaisi käpy jonkun tullessa nassuttamaan jotakin. No, olen sen verran iso ja pelottavan näköinen kaveri että saan olla aivan rauhassa. Mätäpäävasureilla ei tosin ole itsesuojeluvaistoa, kuten Jessen tapaus osoitti. Linnaan ei kannata jonkun vassaripaskan takia kenenkään lähteä kuitenkaan.

  6. Ellei kysymyksessä oli luonnonoikku niin polpon tutkinta rapsahtaisi päälle ja näkyvyys koko Suomen valtamediassa olisi taattua kamaa.

  7. vittu kun pk seudulta löytyisi jutunkaltaisia nuoria. olisi kivaa tutustua, sillä olis kivaa saada kansallismielisiä kavereita.
    t: 14v espoo

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here