Koti Kolumni Holtiton maahanmuutto johtaa tuhoon

Holtiton maahanmuutto johtaa tuhoon

5

Jos maya-kulttuuri kuoli luonnonvarojen kerskakäyttöön ja sen aiheuttamaan elinolojen muutokseen, niin suurten valkoisten sivilisaatioiden kohtaloksi on kautta aikojen koitunut holtiton maahanmuuttopolitiikka, vaikka poliittisesti korrektit tutkijat ovat turhaan koettaneet keksiä toista järkevää teoriaa.

Sumerista ja Egyptistä aina Rooman ja Makedonian kautta Euroopan siirtomaavaltoihin on kaava ollut sama. Mustat ja semiittipakolaiset sekä työperäinen maahanmuutto (niin vapaaehtoinen kuin orjatyö) ovat tuoneet näihin sivilisaatioihin suuria määriä vierasperäistä väkeä. Syntyvyys on aina ollut muissa roduissa suurempi, ja kun valkoiset ovat usein tapattaneet nuoret miehensä sotimalla, on lopputulos ilmeinen. Sivilisaatio kuolee, kun sen asukkaat katoavat.

Suurimmassa osassa näitä imperiumeja ylläpidettiin rotusekoittelun kieltäviä lakeja, mikä hidastutti valkoisten vähemmistöön jäämistä. Nämä lait on kuitenkin jossain vaiheessa aina kumottu, ja tuhansien vuosien kuluessa nämä sivilisaatiot ovat hävinneet niiden kansojen mukana.

Onpa Euroopassa käyty kuusi isoa rotusotaakin. Aasialaiset hunnit marssivat johtajansa Attilan johdolla läpi Euroopan, kunnes yhdistyneet valkoiset kansat pysäyttivät heidät Ranskassa ja Keski-Euroopassa. 200 vuotta myöhemmin magyaarit ja kasaarit, jälleen idästä, yrittivät valloittaa Euroopan, mutta epäonnistuivat, suureksi osaksi viikinkien ansiosta. 200 vuotta myöhemmin arabit yrittivät vallata Euroopan uuden uskontonsa, islamin, innoittamina. Valkoiset kansat yhdistyivät ja aloittivat ristiretket pysäyttäen arabit nykyiseen Turkkiin. Samoihin aikoihin islamistiset maurit yrittivät tunkeutua Länsi-Euroopan läpi, mutta heidät pysäytettiin Ranskaan. Tšingis-kaani ja mongolit miehittivät Itä-Eurooppaa 400 vuoden ajan 1200-luvulta alkaen, mutta he eivät päässeet kuin Wieniin saakka. Wieniin asti pääsivät myös ottomaanit 1300-luvulla alkaneella valtakaudellaan.

Esimerkit menneisyydestä osoittavat, että suorat hyökkäykset Eurooppaan sen valtaamiseksi on aina pystytty estämään yhteistuumin, ja vallatut alueet on, Turkkia lukuun ottamatta, otettu takaisin. Kansakunnan hidasta kuolemista ei ole kuitenkaan pystytty estämään, vaikka on ollut yleisesti tiedossa, miten aikaisemmat kansat ovat kadonneet. Lieneekö kyseessä turhamainen naiivius ja ylimielinen asenne, vai onko ulkoinen vaikutus ollut pääsyy tosiasioiden kieltämiseen.

Otan esimerkiksi Portugalin, jonka siirtomaavalta ulottui Etelä-Amerikasta Intiaan saakka. Rodun puhtautta ylläpitävät lait ja tietynasteinen etninen puhdistus mahdollisti heidän asemansa menestyksekkäimpinä tutkimusmatkailijoina. Heidän isännyytensä erosi muun muassa roomalaisesta sillä, että portugalilaiset nuoret miehet lähtivät etsimään seikkailuja ja uutta alkua siirtomaista yksin ja pariutuivat paikallisten kanssa. Tämä loi suuren loven kansan lisääntymiseen. Tilalle tuotiin suuri määrä mustaa orjatyövoimaa siirtomaista – tämäkin oli klassinen virhe, joka toistuu valkoisissa sivilisaatioissa. 1500-luvulla mustan väestön osuus oli orjatyövoiman takia maassa 10 %. 1900-luvulle tultaessa etniset mustat olivat sulautuneet kokonaan väestöön. Kun Portugalin siirtomaavalta päättyi, palasivat sekarotuiset portugalilaisperheet takaisin kotimaahan.

Portugalin valta-asema katosi vuosisadassa, kun Egyptissä tuhon eteneminen kesti tuhansia vuosia. Tämä ei tarkoita, ettei alkuperäisiä portugalilaisia olisi jäljellä, mutta sekarotuisten osuus maassa on merkittävä. Portugalia pidetään toisinaan Euroopan takapajulana, koska esimerkiksi lukutaidottomien määrä on maassa mantereen suurimpia. 10 % vierasperäisten osuus väestöstä kaatoi siis aikansa suurimman imperiumin. Helsingin seudulla 10 %:n raja ulkomaalaisissa ylittyi vuonna 2011.

Väestöpoliittinen kehitys on nytkin hyvin tiedossa, ja sitä tukevia laskelmia saa yllättävän avoimestikin esittää. Siitä on tullut yleisesti hyväksytty, väistämätön kohtalo. Pitää kuitenkin muistaa, että sivilisaatio on aina kansansa näköinen, ja jos valkoiset Euroopassa häviävät, katoaa myös kaikki se korkeakulttuuri, kekseliäisyys ja osaaminen, jotka auttoivat rakentamaan “länsimaisen” kulttuurin. Tilalle tulee välinpitämättömyys toisia ihmisiä, eläimiä ja ympäristöä kohtaan.

 

Janne Ahokas

5 KOMMENTIT

  1. Varsin hieno ja analyyttinen artikkeli, kiitokset siitä! Hienoa työtä.

  2. Ihan hyvää tekstiä ja hienoa saada historiallista perspektiivia. Muistelisin lukeneeni melko samanlaisia ajatuksia (rotusodat, Portugalin kohtalo) kirjasesta nimeltä March of Titans (kirj. Artur Kemp) ja ent. sivulta kansallissosialismi.org. Olivatko kolumnin ideat ihan kirjoittajan omia vai peräisin muista lähteistä?

    • Mainitut historian faktat eivät ole hatusta vedettyjä ja niille löytyy näyttöä.

  3. Mikäli on John de Nugenttiin uskominen, niin maya ja inkakulttuuri olisi ollut valkoisten rakentamia alunperin. Tähän viittaa erilaiset arkeologiset löydökset Amerikassa (esim. samanlainen kivikirveen hiomatapa kuin Ranskassa, jota ei missään muualla ole tavattu). Lisäksi on löytynyt piirroksia, joissa valkoihoinen uhrataan tummempien toimesta. Tämän teorian mukaan valkoiset olisivat olleet Amerikan mantereella ensin ja intiaanit tulleet myöhemmin. Sallivina ja suvaitsevina valkoiset kykenivät elämään intiaanien kanssa rinnan, kunnes jäivät vähemmistöksi, jolloin heidät teurastettiin. Amerikan intiaaneista on x-kromosomista löytynynyt viitteitä eurooppalaisesta geeniperimästä (miehet teurastettiin, mutta naiset kelpasivat vaimoiksi).

    Tumma väestö saa kasvaa aika suureksi ja yhteiskunta yleensä pyörii silti ihan hyvin, kunhan johto on valkoisten käsissä. Sitten kun valkoinen johto kaadetaan/tapetaan, niin sitten vasta seuraa totaaliromahdus.

Comments are closed.