Koti Uutisia Hollantilaiset ja sveitsiläiset kyllästyneitä maahanmuuttoon

Hollantilaiset ja sveitsiläiset kyllästyneitä maahanmuuttoon

1

Hiljattain tehdyt mielipidemittaukset osoittavat, että sveitsiläiset ja hollantilaiset ovat kyllästyneitä monikulttuuriin ja maahanmuuttoon. Erityisesti islamilainen maahanmuutto koetaan epämiellyttäväksi.

Yli kolme neljäsosaa hollantilaisista on sitä mieltä, että islamilaisella maahanmuutolla on negatiivisia vaikutuksia heidän yhteiskuntaansa. 55 prosenttia eli yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi kannattavansa islamilaisen maahanmuuton kieltämistä kokonaan.

Kansanäänestyksistään tunnetussa Sveitsissä kansalaiset kannattavat maahanmuuton vähentämistä. Kesäkuussa järjestetyssä äänestyksessä lähes 80 prosenttia sveitsiläisistä äänesti tiukemman lainsäädännön puolesta koskien turvapaikanhakijoita.

 
Lähde: Dispatch International

 
Aiheeseen liittyen:

Sveitsiläiset äänestävät turvapaikanhausta

1 KOMMENTTI

  1. Rotterdamissa 60 % väestöstä on maahanmuuttajia, ja se myös näkyy raiskaustilastoissa. Hollantilaisia naisia on julkisesti kehoitettu välttämään ulkona liikkumista, koska poliisi ei pysty takaamaan heidän turvallisuuttaan. Myös muu rikollisuus on Rotterdamissa huomattavasti pahempaa kuin sellaisissa kaupungeissa, joissa maahanmuutto on maltillisempaa.

    Suomeakin odottaa Hollannin kohtalo, jossa maahanmuuttokriittisiä poliitikkoja vainotaan ja jopa ammutaan kadulle.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here