Koti Uutisia Ulkomaat Hollannin ei tarvitse auttaa Isis-vaimoja ja lapsia

Hollannin ei tarvitse auttaa Isis-vaimoja ja lapsia

5
“Vaarattomia Isis-vaimoja”.

Vetoomustuomioistuin on päättänyt, että Hollannin valtiolla ei ole velvollisuutta auttaa Isis-vaimoja ja lapsia palaamaan “kotiin”. Alempi oikeusaste oli aiemmin päättänyt, että Hollannilla olisi velvollisuus auttaa 56 lasta ja 23 naista palaamaan takaisin.

Oikeudenkäynnissä oli ollut paikalla Syyriassa leireillä olevien Isis-vaimojen ja lasten omaisia, jotka olivat niin sanotusti naama pokkana vakuutelleet sukulaistensa vaarattomuutta.

Voisi kysyä, miksi lähtökohtaisesti Hollannilla olisi edes velvollisuus auttaa vaarallisia terroristeja palaamaan maahansa.

Lähde: yle

5 KOMMENTIT

  1. > miksi lähtökohtaisesti Hollannilla olisi
    > edes velvollisuus auttaa vaarallisia
    > terroristeja palaamaan maahansa

    Ei kyse ole maan kansalaisten vaarallisuudesta tai vaarattomuudesta vaan itsemääräämisoikeudesta.
    — Siitä ovatko he vapaita tulemaan ja menemään.
    — Ja siitä kuuluuko lasten asioista päättäminen heidän vanhemmilleen vaiko valtiolle.

    Toinen näkökulma on vieraiden valtioiden sisäisiin asioihin puuttuminen.
    — Mitkä ovat ne rauhanomaiset olosuhteet, jolloin valtion pitää lähettää joukkoja, esimerkiksi virkamiehiä, vieraan maan alueelle noutaakseen siellä laillisesti asuvia kansalaisiaan pois maasta.

  2. Ohisalo pitää huolen että isis-ämmät lapsineen otetaan Suomeen, elleivät ole jo.Kukapa näistä enää tietää vaikka vaivihkaa haetuttavat ne tänne.En luota yhtään sisäministeriöön jos muihinkaan enää

  3. Ei hätää, Suomi auttaa kaikkia maailman terroristeja, kiitos siitä vihervasemmistolle.

    • Eikä unohdeta PS:ää, jonka hallituskaudella maahan lappasi jopa 100 000 uutta tulijaa vuodessa!

  4. Huomaa että alle kirjoitettua en väitä todeksi. Sen funktio on toimia ruokana ajatuksille. Varsinkin siinä, miten pitkälle ”eliitti” voi mennä harhaanjohtavan propagandan monikerroksisen valheen ujuttamisessa ihmisten korvien väliin.

    Onko ISIS-perheiden tilanteeseen (yhdistettynä valtavaan monivuotiseen propagandaan ”massamaahanmuuton ihanuudesta ja vättämättömyydestä, jota vastustavat pitää heittää monivuotiseen oikeuskäräjöintiin “sotarikollisina”) liittyvä massiivinen ”teatteri” ja uutisointi osa jotakin suurempaa ”viestiä” massoille? Mitä halutaan ”kertoa”?

    Onneksi sinulla on hyvät aivot. On oma päätöksesi mihin aivojasi käytät. Mutta se voi vaikuttaa jopa jälkipolvesi elämänlaatuun.

    Albert Pike kuului korkeimman asteen Vapaamuurari -”guruna” siihen lusiferaanisten pimeyden palvojien lahkoon jonka nykyiset jäsenet Suomea ulkomailta käsin pyörittävät tänään. Albert Pike ennusti joidenkin väitteiden mukaan 3 maailmansotaa. Niistä kaksi on jo toteutunut.

    Tuo väite on mahdollisesti debunkattu seikkaperäisen tutkimisen tuloksena. Debunkkaajat varoittavat levittämästä epäilyttäviä tietoja faktana. Siitä tässä:

    aminutetomidnite.com/nwo-news/albert-pikes-three-world-wars-fact-or-fake/

    Toinen teoria on että todellinen näyn näkijä olikin ”Albert Pike -ennusteen kusetuksen keksijä” Léo Taxil. Hän vain tarjosi sen keksittynä tarinana jotta jos mitä hän sanoo ei tapahtuisikaan, hänen maineensa olisi parempi? Tai sitten Leo Taxin toimi todellisuudessa mustamaalatakseen Vapaamuurareita kritisoivat tahot ”salkkis-hörhöiksi”?

    Juutalaisen ”alemman asteen” vapaamuurarin ”Leo Taxilin” oikea nimi oli Marie Joseph Gabriel Antoine Jogand-Pagès. Toinen juutalainen Leo tulee mieleen. Hänen tekaistu nimensä oli Leon Trotsky (Lev Davidovitz Bronstein)

    Tämä juutalainen kirjoitti paljon valeuutisiksi nykyään kutsuttavaa vihatekstiä Katololaisuudesta ja Raamatusta. Hän meni niin pitkälle että liittyi valheena Katolilaiseen kirkkoon julkisuushakuisesti.

    Sitten hän alkoi ”mustamaalaamaan Lusiferista Vapaamuurariutta”. Tähän liittyi rappareiden haukkumista huumeiden käyttäjiksi seansseissaan joissa ”kohtaavat pimeyden ruhtinaan”. Siksi alla linkattu sivusto kertoo näistä asioista:

    https://www.cannabisculture.com/content/2018/01/16/devils-weed-luciferian-freemasonry-hoax-leo-taxil

    On mahdollista että kun Leo Taxil tämän 12 vuoden ajan, rakentaessaan monimutkaista huijaustaan ”rappari-huumeluolista yms”, hän teki sen motiivina olla ”valeoppositio”, se äänekkäin rappareiden vastustaja, joka olikin itse rappariveljeskunnan arvostettu jäsen.

    Mielenkiintoinen yksityiskohta – Maailman tunnetuin DeepState -silmäätekevien saatananpalvontatapahtuma, Bohemian Grove -kekkerit joka huhtikuussa, pyörii juuri Leo Taxilin mainitseman BAPHOMETin palvonnan ympärillä. Kekkereiden päätapahtuma on “Cremation of Care”, rituaali jossa uhrataan lapsinukke tuliuhrina pirulle ja “haudataan empatia”:

    ”In his creation of this Luciferian Freemasonry we can see that Taxil was deeply influenced by von Hammer-Purgstall’s Templar/Baphomet/Freemason conspiracy as found in Mysterium Baphometis Revelatum, if not directly, then through its filtration in the works of Eliphas Levi, by both his borrowing of Levi’s imagery and descriptions of Baphomet, and also utilizing the cannabis infused wine that appears in the same chapter of Levi’s work with the description of Baphomet.” (cannabisculture- sivustolta)

Comments are closed.