Koti Artikkelit Yhteiskunta H&M:n hupparikohu ja tekopyhyys

H&M:n hupparikohu ja tekopyhyys

27

Alkuviikosta lehdissä järkytyttiin ruotsalaisvaatekauppa H&M:n vaatemainoksesta, jossa musta poika pukeutuu huppariin. Järkyttyneiden toimittajien ja someaktivistien mukaan asussa oli vääränlainen teksti.

Mustan pojan päällä olleessa hupparissa luki “Coolest monkey in the jungle” eli “Viidakon viilein apina”. Lienee selvää, että tekopyhä “rasismikohu” oli väistämätön asia. Itse en pitäisi edes ihmeellisenä, vaikka mainostajat olisivat tehneet kaiken tarkoituksella saadakseen näkyvyyttä uudelle katalogilleen; laitetaan tällainen paita mustan pojan päälle, annetaan somekohun syntyä, pyydetään anteeksi, poistetaan kuvat ja nautitaan kassaan tulevasta rahavirrasta.

Nykymaailmassa on täysin selvää, ettei tällaisesta selviä ilman “kohua”. Paidasta järkyttyvät ihmiset ovat kuitenkin tekopyhiä. Valittajien mukaan paitaa ei saisi mainostaa mustan pojan päällä. Jos nyt ihmetellään keskivertomonikulttuurisuusfanaatikon ajatuksenjuoksulla, niin miksei saisi? Miten paidan mainostaminen olisi erilaista valkoisen pojan kasvoilla? Eikö musta poika saa olla “viidakon viilein apina”, vaikka valkoinen saa?

Eivätkö monikulttuurisuusfanaatikot haluakaan “vähemmistöjä” (eli globaalia etnistä enemmistöä) esille julkisuudessa normalisoidakseen näiden läsnäoloa? Haluavatko he oikeastaan syrjiä mustia kieltämällä näiltä mahdollisuuden mainostaa tietynlaisia vaatteita? Normaalisti nyt shokissa olevat “rasisminvastustajat” julistavat, etteivät he edes näe, onko ihminen musta vai valkoinen, mutta tällä kertaa he kyllä erottivat rodut hyvinkin selvästi, sillä he pääsivät moralisoimaan muita “kohun” varjolla.

Tapauksen ympärillä on tapahtunut myös muita huvittavia sattumia. Helsingin Viikissä sijainnut autonrenkaista tehty gorillapatsas poltettiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Äärivasemmistolaisen nettisivun keskustelufoorumille kirjoitettiin viesti, jossa teosta otettiin vastuu ja kerrottiin syyksi hupparikohu sekä yksityisautoilun vastustaminen.

Kumigorillan jäänteet.

Teksti on hyvin todennäköisesti Internet-trollin kirjoittama, mutta tämä yksittäinen keskustelupalstaviesti riitti “valemedioista” ja “lähdekritiikistä” toisissa yhteyksissä valittaville toimittajille tehdä asiasta lööpit. Ei valtamediaa totuus ole koskaan kiinnostanut.

Valtavirtaisen valemedian toimittajat valittavat vaihtoehtomedioista kirjoittaessaan näiden lähdekritiikistä, mutta heille itselleen “todisteeksi” kelpaa yksittäinen foorumiviesti, jos lööppi on taattu. Toisaalta ei toimittajia voi täysin syyttääkään; kulttuurimarxistien tempaukset viime vuosien aikana ovat ylittäneet sen verran monesti parodiahorisontin rajat, ettei gorillapatsaan poltto olisi edes typerimpien tempausten ykkönen.

Jesse Torniainen

27 KOMMENTIT

  1. Voihan se olla että tuo neekeripoika on coolein apina viidakossa. Ei voi tietää.

  2. Joo. “Ihan sattumaa” että näitä kohuja tulee tasaisesti pari-kolme vuodessa. Todennäköisesti hyvinkin laskelmoitua.

  3. Nämä on niitä pakollisia kohuja joilla tavallista kansaa kypsytetään olemaan välittämättä. Myös seinähullulla politiikalla ohjataan kansa taidokkaasti sivuun politiikasta. Kansan usko politiikkaan hajoaa ja niin poliitikot saavat vapaat kädet tehdä mitä lystäävät.

    Jos kaikkien kohujen aiheuttamat energian ja huomion tuhlaukset olisi kerätty yhteen niin meillä olisi potentiaalia oikeasti muuttaa politiikan suuntaa ja toteuttaa yhteisiä asioita. Kohut ja jonninjoutavat uutiset millä MSM pyörii ovat pieniä harmittomia paheita, jotka -toistuttuaan tarpeeksi monta kertaa- muodostavat kokonaisen epäterveellisen ruokavalion.

  4. “Rotuja ei ole olemassa, mutta valkoinen rotu on kaiken pahan alku ja juuri, musta rotu sorrettu rotu”

  5. Ammattiloukkaantujien tekopyhyys totta vie taas näkyy niin hyvin kuin nousevan auringon. On ollut huvittavaa seurata miten sekavaa ihmismieltä taas löytyy. Jos he olisivat aidosti sitä mieltä, että he eivät näe rotuja, niin he eivät vetäisi pulttia aiheesta.

    • Juutalainen, kulttuurimarxistinen dialektiikka eli MÄDÄTYS ja MYRKYTS perustuu pelkkään valheeseen, jossa kaikki käännetään 180°. Absoluuttista syöpää, joka on tuhottava kannattajineen pois saastuttamasta Eurooppaa.

  6. Miten helvetissä ns.valkoista alkuperää olevien maiden infrastruktuuri kukoistaa mutta näkkärien josta meidän väitetään polveutuvan on kivikautisella tasolla myös henkisesti.

    • Emme polveudu. “Out of Africa” teoria on kumottu tiedepiireissä mutta siitä kuten mm. Neanderthalilaiskomponentin puuttumisesta Saharan eteläpuolisilta afrikkalaisilta ei pahemmin huudella vaikka tämä määrittelee heidät käytännössä eri lajiksi.

      Afrikan oletettua “alkukoti” statusta on käytetty todella härskisti ja epätieteellisesti hyväksi varsinkin sosiologiassa yritettäessä implikoida negroidien olevan jonkinlaisia “ihmiskunnan kantaisiä” jotka jo pelkällä olemassaolollaan lunastavat paikkansa palvottavina olentoina jossain kukkahattukaanonissa.

      Valitettavasti tämä ei pidä lainkaan paikkaansa; negroidinen rotu on itseasiassa HUOMATTAVAN NUORI ihmis- ja ihmisenkaltaisten lajien evoluutiossa sekä verrattuna esim Europidi metsästäjä-keräilijä populaatioihin;

      https://en.wikipedia.org/wiki/Asselar_man

    • Se on valkoisen miehen vika. Ei oltu tarpeeksi kilttejä silloin joskus, kun jonossa älyä jaettiin ja siitä johtuneet henkiset traumat ovat moiseen syynä. Ainoa parannuskeino on lähettää kaikki meidät Etelänapamantereelle kunhan on ensin lahjoitettu kaikki omistamamme kärsineelle osapuolelle korvaukseksi ja ammuttu itseltämme oikea polvilumpio halki.

      Toinen vaihtoehto saattaisi löytyä aivokapasiteetista ja sen hyödyntämisestä, mutta en sano sitä, etten leimaudu rasistiksi. Olenhan vain roturealisti ja se on ihan eri asia… 😉

      • Miksi pitäisi ampua ja kuka jakoi älyä?
        Miksi sarkastinen hymiö “roturealisti” -toteamuksen perässä?

        Loanheiton sijaan oikeat argumentit olisivat aina välillä sitä “parempaa taktiikkaa” 😉

        • Syvästi anteeksi, jos loukkasin. En tiedä rotuasi, huumorintajusi lajia enkä poliittista suuntaustasi, ne kun eivät ole näkyvissä. Tarkoitus ei ollut heittää lokaa silmillesi.

          Minä kun nyt vaan en ole sen enempää kommunismin kuin Euroopan afrikkalaistamisenkaan kannattaja. Sieltä kun ei Rhodesian ja ZA:n “vapauttamisen” jälkeen ole löytynyt mielestäni sopivia esimerkkejä tai toimintamalleja.

          • Parahin Zerstörer, viestisi ovat typerää soopaa. Allekirjoittanut hyppää AINA viestiesi yli. Ei muuta.

  7. Onneksi Korkeasaaressa ei ole gorilloja, kyllä liimanhaistelijat kävisivät nekin murhapolttamassa rasistisina.

  8. Sauli Niinistö voisi lahjoittaa polkupyörän viidakon viileimmälle apinalle.

    • Ei kukaan taida klikata noita Iltapaskan ja Jutku≈Sanomien linkkejä.

  9. Jännä juttu tosiaan, että noita mallejahan oli useampia poseeraamassa erivärinen, mutta samantekstinen paita päällä. Suvakit loukkaantuivat ainoastaan kuvasta, jossa paita apina-paita oli mustan mallin päällä. Aika rasistista suvakeilta, että niille tuli apinasta neekerit mieleen tai neekeristä apinat. Valkoisten kohdalla suvakeilla ei ollut tuota ongelmaa xddd

  10. Jo yksin se fakta että Ruotsalainen vaateyritys käyttää neekeriä kuvastossaan kertoo jo jostakin.

  11. Tarzan Greystoke. Apinain kasvattama apinain kuningas. Arjalaisuuden ja evoluution huipentuma.

    • Nykyarjalainen varmastikin jättäisi Englannin ja palaisi viidakkoon puistatus muistonaan saaresta…

  12. Nuorimmat kansallisosialistit ynnä muut hitleriläismielisemme eivät välttämättä muista esim. United Colors of Benettonin kohumainoksia: siellä oli multikultia, hinttiä, lesboa, kuollutta jugo-sotilasta ym. ym. Samalta sonnalta haisee tämäkin. Näemmä oma tyttöystävä oli juuri käynyt tämän artikkelin putiikissa. Ai-jai. Itse olen jämpti boikottiasioiden kanssa. Finlaysonia tai vaikkapa Fazeria en osta enää KOSKAAN. Ja se pitää.

  13. Apinat ovat aina hassuja.
    —Vanha viidakon sananlasku.

  14. Tuli tuosta artikkelissa mainitusta lähdekritiikistä mieleen MV:n Wikipedia-artikkeli, jota tänään luin. Koko juttu on pelkkä hyökkäys; mielipide MV:tä vastaan. Tosin nykyisin olen jo sillä kannalla, että koko MV-lehti oli vain valeoppositiota ja rahojen nyhtämistä naiiveilta ihmisiltä. Perussionistien äänitorvi ja promoottori tuntuu olevan myös. Mutta silti, Wikipedia vyöryttää YLEn “faktantarkastajalla” eli vitunvirkkaaja-Vehkoolla, jonka mukaan “MV-lehti julkaisee keksittyjä uutisia, huhuja, huijauksia ja salaliittoteorioita sekoittavia artikkeleita.” Aika kovaa tekstiä “tietosanakirjalta”. Taitaa olla täysin Israelin ja USA:n koukkunokkien hallinnassa Wikipedian kosher-“faktat”. Eihän Wikipedian monia juttuja voi edes muokata, ilman että ne hyväksyy joku sivuston kosher-poliiseista!

    “Seura-lehden analyysin mukaan uutisten lähteellä ei ole MV-lehden kannalta väliä, kunhan niissä käsitellään negatiivisessa valossa islamia, maahanmuuttoa tai valtamediaa.” Tuossa toinen aikamoinen pommi: Seura-lehtihän se on journalismin kirkkain kruununkivi! Voi helvetti. Viiltävää Seuran analyysiä Suomen mediakentän murroksesta. Ja mitä positiivista kukaan täysipäinen voi keksiä islamista, maahanmuutosta tai juutalaisomisteisesta valtamediasta?!

    “MV-lehden kaltaiset vastamediajulkaisut ovat Suomessa uusi ilmiö, ja ne herättävät siksi huomiota. Tampereen yliopiston tutkijan Heikki Heikkilän mukaan Suomessa on vastamedialle otollista ilmapiiriä paljon enemmän kuin on ajateltu.” Tuollaista irtoaa joltakin Suomen punikkipääkaupunki Tampereen nollatutkijalta, jonka mekin elätämme valitettavasti.

    Lukekaa koko Wikipedia-artikkeli, jos ette ole sitä tehneet. Ja tämä ei siis todellakaan ole mikään puolustuspuhe MV:lle. Kunhan mieleeni juolahti.

Comments are closed.