Koti Artikkelit Hizbollah, Mandela ja terrorismi

Hizbollah, Mandela ja terrorismi

2

PaatoimittajanPalsta

Heinäkuun lopulla Euroopan unionin ulkoministerit päättivät uusia uskollisuudenvalansa Atlantin ja Välimeren takaisille tiennäyttäjilleen julistamalla libanonilaisen Hizbollahin sotilaallisen siiven “terroristijärjestöksi“. Hizbollah on kansallismielinen poliittinen ryhmä, joka on kasvanut maanalaisesta vastarintajärjestöstä yhdeksi Israelin sotilasmahtia uskottavimmin torjuvaksi yhteiskunnalliseksi voimaksi. EU:n päätös vaikeuttaa muun muassa Hizbollahin rahoitusta sekä sen jäsenten liikkumista. Lakiuudistus myös tekee etenkin libanonilaissiviileistä haavoittuvaisempia, kun juutalaisvaltio seuraavan kerran tahtoo kasvattaa aseellisesti pinta-alaansa.

Eurooppa on myöntänyt, että eräs painavimmista syistä Hizbollahin vainoamiselle on se, että ryhmä on osallistunut Syyrian sisällissotaan laillisen hallituksen joukkojen puolella. Sen sijaan Yhdysvaltojen johtama länsi on antanut tukensa vallankaappausta havitteleville kapinallisille. Tiedusteluyhtiö Stratforin mukaan amerikkalaiset ovat jo pidemmän tovin varustelleet syyrialaisia rikollisia muun muassa laittomilla libyalaisaseilla. Kapinallisista huomattava osa on aseellista uskonsotaa käyviä jihadisteja – eli juuri samoja, joita vastaan länsimaiset demokratiat ovat koko 2000-luvun käyneet tragikoomista ja tuhansia ihmishenkiä vaatinutta “terrorisminvastaista sotaansa” eri mantereilla. Koko terrorismin käsite saa suorastaan riemastuttavan vinoutuneen sävyn. Ilmeisesti asetelman tympeä ironia ei ole edes Pohjolassa kaikille avautunut, ja esimerkiksi kokoomuksen karkeakäytöksinen casanova Ilkka Kanerva iloitsi avoimesti EU:n päätöksestä. Tässähän vallan hävettää olla suomalainen!

EU:n päätös sai vastaansa kitkerää kritiikkiä niin idässä kuin lännessä. Eräs vastalauseista kuuluu, ettei Hizbollahin sotilaallista toimintaa voi erottaa sen “poliittisesta siivestä” tai sen hyväntekeväisyydestä; on vain yksi järjestö, joka palvelee kansaa kaikin tarpeellisiksi koetuin keinoin. Myös EU:n röyhkeä puolueellisuus korpeaa. Kuinka Hizbollah tai muutkaan arabijärjestöt kykenisivät haastamaan maailman kehittyneimpiin ja vauraimpiin kuuluvan armeijan konventionaalisessa sodassa? Sionisminvastaiset voimat joutuvat resurssipulansa vuoksi käymään epäsymmetristä sotaa, soveltamaan sissitaktiikoita ja pelon kaltaisia psykologisia aseita. Heillä kun ei ole Israelin tavoin joukkotuhoaseita tai viimeisintä hävittäjä- ja tykistöteknologiaa – puhumattakaan Yhdysvaltojen ehtymättömästä taloudellisesta tuesta. Tosin arabeista juuri Hizbollah on pyrkinyt rakentamaan teknisesti entistä kehittyneempää armeijaa, mikä tekisi sotimisestakin ammattimaisempaa ja sivullisten kannalta turvallisempaa. Jos EU:n päätös ravistaa järjestön taloutta, voi kuitenkin olla, että järjestö joutuu vastaisuudessa turvautumaan jälleen perinteiseen altavastaajan arsenaaliin.

Samalla, kun Eurooppa kovistelee libanonilaista vastarintajärjestöä, on se pitkin kesää antanut imeliä suosionosoituksia aikamme ehkä tuhoisimmalle yhteiskunnalliselle häirikölle ja terroristille. Nelson Mandela tekee viimein kuolemaa, eikä tappajapäällikön virnuilevilta kasvoilta ole päässyt välttymään vaikka tahtoisi. Kirjakaupatkin pullistelevat tunteikkaita tilintekoja valkoisen Etelä-Afrikan oikeutetusta tuhosta. Jotain elämänkerroissa ja ennenaikaisissa muistokirjoituksissa on kuitenkin jäänyt mainitsematta. Mikäli Hizbollah on terroristijärjestö, miksi Mandela on “hyväntekijä”, “marttyyri” ja “rohkea ihmisoikeustaistelija”? Koska puhe terrorismista on aina yksilöstä riippuvaa kielipeliä, onkin paikallaan verrata Hizbollahin ja Mandelan edustaman ANC-puolueen konkreettisia tekoja ja saavutuksia. Ketkä ovat todellisia kauhunlietsojia? Ketkä ovat pyrkineet rakentamaan parempaa?

Nelson Mandela oli mukana perustamassa ANC:n terroristisiipeä, kun kommunistien kansainvälisesti tukema puolue päätti riistää valkoisilta Etelä-Afrikan poliittisen vallan voimakeinoin. ANC:n ja siihen niin virallisesti kuin epävirallisesti liittyneiden aseellisten järjestöjen kasaama ruumisröykkiö hipoo taivaita.

Mandelan johdolla mustat syyllistyivät raakoihin joukkomurhiin, infrastruktuurin sabotaasiin ja pommi-iskuihin, joissa siviileitä kuoli poikkeuksetta enemmän kuin apartheid-valtion poliiseja ja sotilaita. Eräs pahamaineisista iskuista oli Church Streetin pommitus, jossa Nobel-rauhanpalkitun mandaatilla 19 sai surmansa ja 217 haavoittui. Mandelan entisen vaimon Winnie Mandelan mukaan puolestaan nimettiin terroristiset “kaulakorumurhat” (engl. Necklacing). Winnie Mandela käski 1986 julkisesti kannattajiaan etsimään kaikki “petolliset” mustat, sitomaan ja survomaan heidät autonrenkaan sisään ja polttamaan elävältä. Murhista ja ihmisoikeusrikkomuksista epäillyn Winnien käskystä jopa pieniä lapsia poltettiin elävältä. Edes Amnesty International ei tahtonutkaan myöntää Nelson Mandelalle poliittisen vangin asemaa, koska tämä kannatti sabotaasia, pimeää asekauppaa ja silmitöntä väkivaltaa täysin avoimesti. Selvästi suurin osa mustien uhrien murhaajista on niin apartheidin aikana kuin sen jälkeenkin ollut itsekin mustia. Vielä 90-luvulla apartheidin loputtua Mandelan kannattajat teurastivat johdon käskystä tuhansia kilpailevan mustan Inkatha-vapauspuolueen kannattajia. Yhteensä puolueiden valtakamppailussa kuoli kymmeniätuhansia. Jossain vaiheessa historian taakka kuitenkin katosi kuin sormia napsauttamalla, ja Mandelasta tuli nykyisin tuntemamme moraalinvartija sekä sympaattinen vanha tiennäyttäjä.

Se ANC:n sotilaallisesta strategiasta. Sitä voi tahtoessaan verrata EU:n vainoamaan Hizbollahiin, jonka periaatteena on ollut, ettei kotimaan kansalaisten kimppuun käydä. Mitä Mandelan tasa-arvoliike on sitten sisäpolitiikassaan saavuttanut? Kun Etelä-Afrikalta poistettiin valkoinen johto, talous romahti, työttömyys räjähti ja todelliset väkivaltaisuudet vasta alkoivat. Murha– ja raiskaustilastot puhuvat puolestaan. Mustat eivät ole kyenneet ylläpitämään edes maan infrastruktuuria. Pikanttina arjen esimerkkinä mainittakoon, että vallanvaihdon jälkeen Etelä-Afrikan ilmatilasta tuli yksi maailman vaarallisimmista, mikä on johtanut kymmenien kuolemiin lentotapaturmissa.

Taloudellista katastrofia on lieventänyt huomattavasti se, että vaikka mustat ovat omineet itselleen poliittiset virat, he eivät ole uskaltaneet ottaa vastuuta maan liike-elämästä. Kuten uutistoimisto Reuterskin kirjoittaa, valkoiset ovat ylläpitäneet yksin kriisimaan taloutta. Tästä kiitoksena länsimaiset liberaalit valittavat kasvavista tuloeroista ja mustasta köyhyydestä. Poliittisesti korrektissa maailmassa varallisuudella kun ei voi olla mitään tekemistä henkilön työhalukkuuden, taitojen tai toimeliaisuuden kanssa. Reutersin mukaan asiantuntijat ovatkin varoitelleet kansallistamista kannattavia eteläafrikkalaisia, sillä mustien pyörittämät valtionyhtiöt kärsivät poikkeuksetta vakavasta velkaantumisesta ja surkeasta johtamisesta. “Positiivinen syrjintä” eli mustien suosiminen työelämässä on pahentanut työttömyyttä ja lisännyt tuloeroja entisestään. Kukaan ei haluaisi nähdä Etelä-Afrikassa “tasa-arvoista” talousreformia, vähiten mustat itse, sillä silloin ei olisi ketään työllistämässä heitä. Onkin parempi nauttia valkoisen vallan hedelmistä ja lievenä symbolisena protestina silloin tällöin purra koko yhteiskuntaa ruokkivaa ja rakentavaa vaaleaa kättä. Mandela lupasi sissivuosinaan, että mustan vallankumouksen myötä Etelä-Afrikasta tulisi “yltäkylläisyyden maa”. Sitä kannattaa pohtia.

Ehkä EU:n ulkoministereiden kannattaisikin istahtaa uudellen pöydän ääreen ja verrata Hizbollahia ANC:n kaltaisiin “hyviin” järjestöihin. Siinä, missä ANC on romuttanut kansalaisten uskon yhteiskuntaan, on Hizbollah ollut avainasemassa Libanonin sosiaalijärjestelmän rakentamisessa. Se työllistää esimerkiksi poliiseja, opettajia, lääkäreitä ja pelastustyöntekijöitä. Joillain alueilla se ylläpitää jo koko terveydenhuoltojärjestelmää. Siinä, missä ANC tuhosi talouden ja infrastruktuurin, Hizbollah rakentaa teitä ja tarjoaa korotonta lainaa aloitteleville yrittäjille. Syy, miksi ANC ei ole ja Hizbollah on “terroristijärjestö”, on, että ANC:n ideologia on länsimaisittain poliittisesti korrekti. Reaalipolitiikalla tai väkivallan uhrien määrällä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Juuso Tahvanainen

2 KOMMENTIT

  1. Pitää myös muistaa, että Etelä-Afrikan valtio rakennettiin jättömaalle, jossa oli vain menneiden heimosotien jättämiä ruumiita. Buurit siis eivät ole varastaneet maata mustilta, vaan mustat tulivat myöhemmin pohjoisesta nauttimaan hyvinvointivaltion eduista.

Comments are closed.