Koti Uutisia Kotimaa Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri: joudumme täällä siivoamaan virtsajälkiä

Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri: joudumme täällä siivoamaan virtsajälkiä

9

Helsingin Hietaniemen rannalla järjestettiin viikonloppuna Weekend-festivaali. Rappioitunut festarikansa on aiheuttanut suurta tuhoa hautausmaalla muun muassa virtsaamalla alueella. Suurin ongelma on liputtomat nuoret, jotka kerääntyivät hautausmaalle ja sitä ympyröivän muurin päälle kuuntelemaan musiikkia ja juomaan alkoholia.

– Avointa vessaa ei usein jakseta lähteä hakemaan, vaan me joudumme täällä siivoamaan virtsajälkiä pois vielä maanantaina, sanoo hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti.

Tästä huolimatta poliisi väittää festareiden sujuneen hyvin. Pipatti taas näkee festarit viimeisenä niittinä hautausmaan lähellä järjestettäville festareille:

– Tämä oli oman urani viimeinen niitti. Olen sietänyt aika monta yhden päivän konserttia, mutta tämä festivaali on ylittänyt kaikki aikaisemmat mennen tullen. – – Tänne pyritään kaikista mahdollisista luukuista sisään.

Kustannukset tuhojen korjaamisesta jäävät hautausmaan maksettavaksi. Pelkästään muurin korjaukset tulevat Pipatin mukaan maksamaan kymmeniä tuhansia euroja.
Festarin järjestäjänä toimiva Tomi Lindblom kiistää väitteet.

– On esitetty väitteitä hautausmaan rauhattomuudesta ja hävityksen kauhistuksesta. – – Nyt on niin, että lausunnot eivät pidä paikkansa. On puhuttu fiaskosta ja että on tarvittu ratsupoliisia. – – Olen jutellut juuri poliisin ja meidän turvan kanssa. Heidän mukaansa kaikki on mennyt hyvin, Lindblom kertoo.

Lähde: Helsingin Sanomat

9 KOMMENTIT

  1. Aha, nuorisomme siis lähestyy vuotta 600.
    Aikani lapsena minua ei saisi kusemaan kenenkään haudalle, vaikka aseella uhattaisiin. Tosin “aikani lapsena” ei sillä enää ole juuri väliäkään.

  2. Samanlainen kuin rappiofestivaalit Blockfest Tampereella. Huumeita, rotumuukalaisia, päihtyneitä nuoria/lapsia, muuttavat keskustan isoksi paskahuussiksi. Kuvottavaa.

  3. “Vihafestivaali”??? 😀 Olivat hyväkkäät, jopa turmelleet jutkujen omaisuutta. Odotan koska medioissa näkyy otsikoita äärioikeistolaisista festivaalivieraista, jotka turmelivat juutalaisen seurakunnan omaisuutta 😀 😀

    • Nyt puri omaan nilkkaan bolšun ja jutikan rakkauden hedelmä. Napalmia koko paskan päälle tulisi tiputtaa. Eli sama käsittely kuin Flow-festivaalille. Pienenisi Helsingin HI-V-tilastot edes hieman. Seuraavista presidentinvaaleista voimme laskea kuinka monta SeTalaista pääkaupunkiseudulla suunnilleen asuu: veikkaan että Pekkaids Hivistö tulee saamaan jopa miljoona ääntä!

  4. Kyseessähän on juutalainen hautausmaa. Harmi että tällaiset rappiofestarit keräävät näin paljon nuorisoa…

  5. Vaikka kännissä on niin ei tarvi olla känniääliö..

    Tampereella Blockfestin jälkeen Ratinansuvanto täynnä roskaa
    Vantaalla kaljakellunnan jälkeen Vantaanjoki täynnä roskaa
    Stadissa Weekend festivaalin jälkeen hautuumaa täynnä ulostetta

    Vihervasemmiston jälkikasvu ei ole kauas puusta pudonnut..

  6. Se on kulttuurin rikastuttamista ja siedätyshoitoa ählämi-invaasiolle. Voisin kirjoittaa novellin ählyjen tavasta hoitaa roskaongelma. Jätesäkit leikkipuistoon, tyhjät pullot auton ikkunasta jne.

    • Kyllä se valitettavasti on myös kantaväestönkin sisällä alkanut yleistyä siinä missä perussivistys laskenut, ei edes tavallisia käytöstapoja osata.
      KAtsoo mitä tahansa festaria/tapahtumaa, niin ei auta vaikka olisi metrin välein roska-astioita, paskaa on paikat täynnä, ainoa poikkeus on raskaan musiikin tapahtumat joissa porukka on korrektimpaa.
      Sama pätee järjestyshäiriöihin, pahimmat löytyy tango yms.suomiflop tapahtumista, seuraavana valtavirta ja “kokeellinen” musiikki, taasen industrial ja metalliskene on raakasti rauhallisempia varmasti sen johdosta että porukka keskittyy siihen musiikkiin enemmän eikä pintamuotiin.

Comments are closed.