Koti Artikkelit Historia Hermann Göringin kuulustelu osa 1

Hermann Göringin kuulustelu osa 1

3

Kansallinen Vastarinta julkaisee kahdessa osassa ainutlaatuisen Yhdysvaltain ulkoministeriön pöytäkirjan kansallissosialistisen Saksan toiseksi merkittävimmän henkilön Hermann Wilhelm Göringin kuulustelusta Nürnbergin vankeudessa 1945–1946. Aineistoa ei ole koskaan aiemmin julkaistu suomeksi missään muussa suomalaisessa lähteessä.

Julkaistu yksinoikeudella Kansallisessa Vastarinnassa. Englanninkielinen alkuperäisaineisto julkaistu julkisesti ensimmäisen kerran Sharkhunters Internationalin KTB-aikakauslehdessä ja sittemmin amerikkalaisessa historiaan keskittyvässä The Barnes Review -aikakauslehdessä nro January/February 2012. Artikkelin osittaisestakin lainaamisesta lähteet on merkittävä selvästi: US State Department (1946), Sharkhunters International KTB, The Barnes Review (2012) ja Kansallinen Vastarinta.

 

Kuka oli Hermann Wilhelm Göring?

Hermann Wilhelm Göring (12.1.1893) oli saksalainen kansallissosialistinen poliitikko, joka toimi Kolmannessa valtakunnassa ilmailuministerinä ja Saksan ilmavoimien (Luftwaffe) komentajana. Göring sai lopulta arvokseen valtakunnanmarsalkan arvon. Adolf Hitlerin tultua valtakunnankansleriksi 1933 Göring opittiin tuntemaan ystävällisenä miehenä, ja häntä pidettiin Saksan suosituimpana kansallissosialistina. Göring oli liittynyt NSDAP-puolueeseen jo 1920-luvun alussa, ja hän osallistui Münchenin epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen marraskuussa 1923. Tämän jälkeen Göring pakeni Ruotsiin, kunnes hän palasi takaisin Saksaan 1920-luvun lopulla. Toisen maailmansodan lopulla Hitler erotti Göringin kaikista viroista ja määräsi SS:n pidättämään hänet. Saksan antauduttua Göring antautui vapaaehtoisesti amerikkalaisjoukoille, jotka vangitsivat tämän sotarikollisena. Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä (1945–1946) Hermann Göring oli ainoa saksalainen Kolmannen valtakunnan johtaja, joka todella pystyi kyseenalaistamaan liittoutuneiden järjestämän oikeudenkäynnin. Tuomioistuin tuomitsi Göringin kuolemaan hirttämällä, mutta hänen onnistui tehdä itsemurha vankiselliin salakuljettamansa syanidikapselin avulla 15.10.1946.

Henrik Holappa

 

Kuulustelijat DeWitt C. Poole ja Harold C. Vedeler

Kuulusteluaineiston toimittanut KTB/TBR:lle Harry Cooper

Kuulusteluosaston päällikkö eversti John H. Amen järjesti Poolelle ja Vedelerille mahdollisuuden kuulustella Göringiä. Vartijat olivat saattaneet Göringin yhteen kuulusteluhuoneista, jonne ulkoministeriön virkailijoiksi esittäytyneet miehet tulivat. Vedeler ja Poole eivät kuuluneet syyttäjistöön, vaan he kertoivat olleensa kiinnostuneita kansallissosialistisen Saksan ulkopolitiikasta.

Kuukausien aikana kuulustelijat saivat tietää, että Hitlerin lähipiiriin kuuluneista ainoastaan Göring oli osoittanut riippumatonta ajattelua ulkopoliittisissa kysymyksissä. Nähtävästi tyytyväisenä Göring mainitsi jotakin omasta ulkopolitiikasta.

Göring taistelulentäjänä

Göring muistutti lähettäneensä vuonna 1938 Wiedemannin Lontooseen pitääkseen yllä hyviä suhteita Englannin kanssa. Göring sanoi työskennelleensä väsymättömästi loppuun saakka säilyttääkseen edellä mainitun suuntauksen. Aina Puolaan hyökkäykseen saakka hän jatkoi yrityksiä Ruotsin välityksellä saadakseen aikaan sopimuksen Englannin kanssa. [Puolueettomat historioitsijat tunnustavat, että Adolf Hitler yritti toistuvasti taivutella Englantia rauhansopimukseen. Jokaisella kerralla Churchill hylkäsi rauhanehdotukset. Tähän lukeutuu myös Rudolf Hessin keskiyön lento Englantiin 10.5.1941. Hess lensi Hitlerin valtuuttamana, mutta Churchill vangitutti tämän ja Hess hiljennettiin aina tämän murhaan saakka, jolloin hän oli 93-vuotias. Vuoden 1941 tapauksesta uutisoitiin joitakin vuosia sitten, jolloin paljastui, että kaksi puolalaista RAF-lentäjää oli havainnut yksinäisen saksalaisen lentokoneen Englannin taivaalla. Lentäjillä oli mahdollisuus ampua saksalaiskone alas, mutta heitä kiellettiin tekemästä niin. Saksalaislentokoneen lentäjä oli luultavasti Rudolf Hess, jota Churchill ei halunnut ammuttavan alas. Sen sijaan Hessin oletetulle laskeutumispaikalle järjestettiin väijtyspaikka hänen kiinniottamisekseen. – Toimittaja.]

Kuva (yllä): Hermann Göring vaimonsa Emman ja vuonna 1938 syntyneen tyttärensä Eddan kanssa.

Hän muistutti olleensa myös pitkään aktiivinen puolalaisongelmassa. Hän halusi rauhanomaista ratkaisua. Pilsudskin kuolema oli ollut suuri tragedia. Sopimus Hitlerin ja Pilsudskin välillä olisi ollut mahdollista. Siten Puola ja Saksa olisivat voineet muodostaa yhteistyössä Neuvostoliittoon kohdistuvan politiikkansa.

Venäjä ei iskisi ennen vuotta 1943

Sitten tehtiin viittaus Venäjälle hyökkäämisestä. Göring kertoi yrittäneensä pidätellä Hitleriä asiassa. Kolmen tunnin keskustelun aikana, jota Führer kuunteli kärsivällisesti, Göring oli kertonut, ettei Venäjälle löydy loppua. Volga, Ural ja Uralin takana oleva päättymätön Siperia. Hitler oli vilpittömästi huolestunut Venäjän liikkeistä kohti länttä ja sen joukkojen keskittämisestä. Göring sanoi muistuttaneensa häntä siitä, että hän oli jo sodassa brittiläisen imperiumin kanssa, ja että Britannian heikentyessä Yhdysvallat liittyisi pian sotaan – hän sanoi todt sicher (“kuolemanvarmasti”).

Hän kehotti Hitleriä olemaan hankkimasta Saksalle kolmatta vahvaa vihollista. Göring oli tutkinut tilannetta huolellisesti. Hän oli vakuuttunut, ettei Venäjä iskisi ennen vuotta 1943.

Saksan tulisi miehittää Gibraltar

Göring sanoi, että Ranskasta saadun voiton jälkeen seuraava välttämätön askel olisi ratkaista Englannin tilanne. Hän oli kehottanut Hitleriä miehittämään Gibraltarin. Gibraltar oli hyvin haavoittuvainen. Suezin miehittäminen Gibraltarin kautta onnistuisi vähemmällä vaivalla. Sen kautta Saksa voisi iskeä etelään ja valloittaa Dakarin. Suezin ollessa suljettuna saksalaiset voisivat pysäyttää Dakarista käsin brittien kuljetukset Etelä-Afrikasta ja idästä. Mikäli Yhdysvallat osoittaisi valmiutta toimia Saksaa vastaan, saksalaiset voisivat vetäytyä välittömästi Azoreille.

Suunnitelmaa ei toteutettu. Hitler keskusteli Francon kanssa Hendayessa lokakuussa 1940. Vain hetkeä aiemmin Hitler oli antanut Petainille ja Lavalille takuut ranskalaisten siirtomaista. Hitler myöntyi Francon toiveeseen ranskalaisesta Marokosta.

Suhteet Ison-Britanniaan

Edellä kuvattu keskustelu ei edennyt minkäänlaisessa erityisessä järjestyksessä. Göringille sanottiin nyt, että diplomaattisesti ajateltuna jälkimmäisten asioiden kulku vaikutti kuolettavasti määritellyltä. Voisimmeko aloittaa aikaisemmista vaiheista ja tarkastella systemaattisesti kansallissosialistista ulkopolitiikkaa sen alusta lähtien – vuodesta 1937?

Göring oli samaa mieltä. Hän aloittaisi Englannista. Hänen kykynsä muodostaa ajatukset järjestelmällisesti antoi yleiskuvan fyysisestä hyvinvoinnista.

Sopusointu Englannin kanssa

Aloitetaan vuodesta 1932″, Göring sanoi. Hän kertoi, että Hitlerin mielestä kaikki mahdolliset keinot suotuisan lopputuloksen saavuttamiseksi Englannin kanssa olisi käytettävä. Kansallissosialistien vallankaappauksen jälkeen ulkomailla oli noussut epäilyjä heti tammikuun 30. päivän jälkeen, ja näistä epäilyistä olisi päästävä eroon. Näin ollen huomio keskittyi suhteisiin Englannin kanssa. Neurath, joka oli ollut Saksan Englannin-suurlähetiläänä Lontoossa, säilytti asemansa ulkoministeriössä.

Perusteellisena tosiasiana nähtiin Englannin ja Ranskan liitto ja se, ettei ymmärtämystä Englannin kanssa saavutettaisi, elleivät suhteet Ranskaan olisi hyvät. Tästä näkökulmasta johtuen oli välttämätöntä luopua Saksan vaatimuksesta Elsass-Lothringenia kohtaan. “Niin raskasta, kuin se onkin”, Hitler sanoi Göringille, “minun täytyy tehdä tämä”.

Olen kuullut samaa Ribbentropilta”, Poole keskeytti. “Ribbentrop neuvoi Hitleriä samalla tavalla.”

Ribbentrop astuu kuvioihin

Göring reagoi lämpimästi. Hän sanoi, ettei tiennyt Ribbentropin Hitlerille myöhemmin antamasta ohjeesta. Mutta silloin, kun suhtautumisesta Ranskaan päätettiin, eivät hän eikä Hitler edes tienneet Ribbentropin olemassaolosta. “Hitler ja minä”, Göring sanoi, “saimme ensimmäistä kertaa tietää Ribbentropin olemassaolosta, kun hänestä tuli von Papenin välittäjä neuvotteluissa, jotka johtivat Hitlerin nimittämiseen Saksan valtakunnankansleriksi”.

Sinulla oli tapaaminen Oskar von Hindenburgin kanssa Ribbentropin asunnolla Dahlessa?”, Poole kysyi. “Kyllä, Hitler ja minä juttelimme Oskar von Hindenburgin kanssa, mutta emme Ribbentropin läsnäollessa. Tapaaminen tapahtui toisessa huoneessa. Hitler keskusteli Hindenburgin kanssa jonkin aikaa, minkä jälkeen minä jatkoin keskustelua.”

Göring selitti: “Kuten ymmärrätte, olin Führerin edustaja poliittisissa asioissa, ja olin hyvin aktiivinen hänen puolestaan kaikissa näissä asioissa. Hieman myöhemmin Ribbentrop lähestyi minua ja kysyi, olisiko hänelle paikkaa uudessa hallituksessa. Emmekö voisi sovittaa häntä johonkin paikkaan? Kolme viikkoa myöhemmin kuulin hänen koonneen ryhmän hoitamaan ulkoasian suhteita. Se oli Buero Ribbentropin alku. Ribbentrop keskusteli Führerin kanssa, ja kertoi hänelle, että hänellä oli hyviä suhteita Englannissa ja Ranskassa, ja että hän tunsi paljon hyviä ihmisiä… Teidän täytyy tietää, ettei Führer tiennyt paljoakaan ulkomaista. Ennen vierailuaan Italiaan hän ei ollut koskaan elämänsä aikana käynyt ulkomailla.”

Göring väitti, että Hitlerillä oli erityinen ongelma. Hän ei voinut ymmärtää englantilaisten mentaliteettia. Eikä hän koskaan voinut ymmärtää sitä. Göring ajatteli, että “Ribbentrop auttaisi häntä”. “Emme vielä täysin tienneet, että Ribbentrop tunsi Ranskan sampanjan ja Englannin viskin kautta.”

Kuulustelu päättyi tällä hetkellä Göringin puolustusasianajajan saapumiseen paikalle. Keskustelut jatkuivat samana iltana kello 19.00 jatkuen aamuun kello 10.30:een saakka.

Yhteinen vihollinen Venäjä

Göring painotti syvää huoltansa siitä, että hän ja hänen kollegansa olivat panostaneet toimivien suhteiden rakentamiseen Britannian kanssa. Göring muisteli tavanneensa useasti brittiläisiä ylähuoneen jäseniä vuosina 1933–1935. Tarkoituksena oli saada Englanti vakuuttumaan siitä, että Venäjä oli Saksan vihollinen ja siten myös Englannin vihollinen.

Ribbentrop kehitti “Bueroaan” ja astui yhä voimakkaammin johtoasemaan Saksan ja Englannin välisissä suhteissa. Vuoden 1935 laivastosopimuksen jälkeen, jota saksalaiset johtajat pitivät suotuisana maalle, Ribbentrop oli saavuttanut kansallissosialistien johtajien luottamuksen ja vakuuttanut heidät erityisistä neuvottelijantaidoistaan.

Kun Göringiltä kysyttiin, kenen idea laivastosopimus oli, Göring kertoi sen olleen Hitlerin oma suunnitelma. Hän suurenteli Hitlerin henkilökohtaisia taitoja käsitellä tosiasioita laivastoasioissa ja tämän yksityiskohtaista tietämystä [laivaston] aseistuksesta.

Laivastosopimus salli Saksan lisätä laivastoaan 35 prosenttiin Britannian tonnistosta, ja kun Göringiltä kysyttiin, mikä olisi ollut vähimmäismäärä, jonka Saksa olisi hyväksynyt, hänellä ei ollut valmista vastausta. Hän viittasi 25 prosenttiin. Saksalaiset eivät nähneet pääasianaan saavuttaa tarkkaa prosentuaalista määrää Britannian tonnistosta, vaan saada Englanti harkitsemaan uudestaan Saksalle asetettuja aserajoituksia. Mikäli britit olivat valmiita neuvottelemaan uudesta laivastosopimuksesta Saksan kanssa, olettamuksena oli, että Versaillesin sopimuksessa määritellyistä aserajoituksista voitaisiin neuvotella uudestaan.

Ribbentropin kehitys

Alkukesästä 1933 perustettu Buero Ribbentrop alkoi saavuttaa oikeat mittasuhteet. Samalla alkoi kilpailu ulkoasianministeriön kanssa. Buero sekaantui ulkoasioiden hoitamiseen. Neurath oli hyvin salliva, Göring huomautti.

Jos olisin ollut ulkoministeri tuolloin, en olisi hyväksynyt sitä.”

Hitler ajatteli nimittää Ribbentropin ulkoministeriksi, jolloin Ribbentropin kunnianhimo saavutti sen korkeimman tason. Hän oli astunut Saksan diplomatian etualalle. Hän toimi ilman ulkoasiainministeriön valtuuksia. Ensimmäistä kertaa Ribbentropia arvosteltiin kansallissosialistisissa piireissä. Hänen suhteensa Englantiin ja Ranskaan (viski ja sampanja) alettiin tiedostaa. Ajateltiin myös, etteivät asiat ehkä olleet kovin hyvällä tolalla Englannin kanssa. Epävarmuudet ja huolet kasvoivat.

Sitten eräänä päivänä saimme kuulla, että Ribbentropista tulisi Saksan Englannin-suurlähettiläs”, Göring huudahti. “Se oli shokki. Lontoo oli ehkä tärkein toimipaikkamme, ja tehtävään tarvittiin kyvykästä miestä. Lontoo, Pariisi ja Washington olivat kaikki kriittisiä paikkoja. Olisimme voineet lähettää kenet tahansa kansallissosialistin Roomaan, mutta emme noihin pääkaupunkeihin.”

Et siis tuolloin hyväksynyt Hitlerin ulkoministeriön halventamista?”

En. Ajattelin kuitenkin, että ulkoministeriömme oli muuten hyvä, vaikka olisin voinut tarjota joitakin muutoksia. Olet oikeassa Hitlerin suhtautumisesta ulkoministeriöön. Hän piti sitä eräänlaisena ruokakauppana.” [Göringin kommenttien perusteella saamme täysin uudenlaista tietoa Kolmannen valtakunnan sisäpiiristä. – Toimittaja.]

Ulkoministeriö ja toimistot

Niinpä Ribbentrop lähetettiin Lontooseen, mutta hän oli erilainen muihin suurlähettiläisiin verrattuna, koska hän vastasi suoraan Hitlerille, vaikka hän teknisesti olikin ulkoministeriön palveluksessa. Jotkin Ribbentropin raporteista epäilemättä tulivat ulkoministeriölle, mutta hän teki myös raportteja suoraan Führerille. Buero Ribbentrop toimi vahvempana kuin koskaan. Näin ollen oli olemassa kaksi ulkoministeriötä ja taas toisaalta kaksi ulkoministeriön eri toimistoa.

Minäkin hoidin asioita, mutta minä”, Göring sanoi, “neuvottelin aina alkuun Neurathin kanssa”. Matkustin useita kertoja Balkanille. Keskustelin jokaisesta matkasta ensin Neurathin kanssa. Sillä välin Ribbentropilla ei mennyt hyvin Englannissa. Oli tapahtunut epämiellyttävä välikohtaus. Saavuttuaan Lontooseen hän antoi haastattelun, jossa hän alkoi läksyttää englantilaisia siitä, miten heidän tulisi suhtautua bolshevismiin. Englannin parlamentti koostuu yleensä vanhoista edustajista”, Göring selitti. “He kertovat yleensä aina muille, mitä pitäisi tehdä, mutteivät he pidä kuulla, jos heille kerrotaan, mitä heidän pitäisi tehdä.”

Pian tämän välikohtauksen jälkeen sattui toinen epämieluisa välikohtaus, jossa Ribbentrop oli tervehtinyt kuningasta muinaisella roomalaisella tervehdyksellä. “Hitler ajatteli, ettei mitään väärää ollut tapahtunut,” Göring sanoi. “Mutta kysyin häneltä, kuinka hän suhtautuisi, jos Stalinin Berliiniin lähettämä suurlähettiläs tervehtisi häntä, Hitleriä, kommunistisella tervehdyksellä.”

[Ei ollut olemassa mitään “kansallissosialistista tervehdystä”. Tervehdys oli muinainen roomalainen tervehdys – oikea käsi suoraksi ja avoimeksi ojennettuna, millä henkilö osoitti olevansa aseeton. Hitler ja valtakunta olivat ihastuneita Rooman valtakuntaan. Hitler viittasi Ceasarin lailla joukkoihinsa legioonina. Rykmenttien tunnukset ja Deutschland Erwache (Herää Saksa) -sotaliput olivat aivan samanlaisia kuin ne roomalaiset liput, joita käytettiin paraateissa 2 000 vuotta sitten. Mitä tulee tervehdyksen tekemiseen: kun kuningas Edvard VIII vieraili Hitlerin luona Berghofissa joitakin vuosia ennen sodan alkamista, uutiskuvaajat ottivat hänestä kuvia ainakin kahdessa tapauksessa tekemästä samanlaista tervehdystä. – Toimittaja.]

Saksan siirtomaavaatimukset neuvotteluissa

Vedeler kysyi, oliko Britannian kanssa vuonna 1935 tehty laivastosopimus osa laajempaa suunnitelmaa, ja jos oli, mitä muita elementtejä sellaiseen suunnitelmaan kuului?

Göring vastasi myöntävästi. Laivastosopimuksen lisäksi hän kertoi suunnitelmista lähestyä Ranskaa Elsass-Lothringenin liittämisestä osaksi Saksaa. Ainoa seikka, josta hän näytti voivan puhua, oli siirtomaakysymys. “[Siirtomaakysymys] ei vielä tuolloin vienyt meitä tukkanuottasille Englannin kanssa, kuten se teki myöhemmin.”

Kuva: Hermann Göring (vas.), Rudolf Hess (oik.) ja Joachim von Ribbentrop etualalla kumartuneena Nürnbergin oikeudenkäynnin aikana. Göring tiesi jo etukäteen oikeudenkäynnissä annettavat tuomiot. Hess tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, kunnes hänet murhattiin elokuussa 1987. Ribbentrop tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin 16.10.1946.

Kun esitimme, ettei siirtomaakysymys ollut koskaan Hitlerillä päälimmäisenä mielessä koska siirtomaat olivat riippuvaisia huoltoreiteistä, Göring ilmaisi olevansa samaa mieltä esityksestämme.

Teidän täytyy muistaa”, hän painotti, “että Hitler ajatteli asioita kokonaan mantereen tasolla”.

Kuva: Hermann Göring tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan hirttämällä. Juuri ennen teloitustaan Göring teki itsemurhan selliinsä piilottaman syanidikapselin avulla.

Göring sanoi, että hänen mielestään Hitlerin siirtomaavaatimuksia käytettiin vain neuvottelukysymyksinä. Oli selvää, etteivät siirtomaat voisi tuoda ratkaisua kansoitusongelmaan. “Epäilen”, Görin huomautti, “että Hitler olisi ottanut turhia riskejä saadakseen siirtomaita. Hitler ajatteli, että vaikka Saksa saisi siirtomaita ja vaikka saksalaiset siirtolaiset asuttaisivat maita, ne saattaisivat kokea Britannian Amerikassa kokeman kohtalon.”

Saksan vetäytyminen Kansainliitosta

Poole kysyi Saksan vetäytymisestä aseidenriisuntakonferenssista ja Kansainliitosta lokakuussa 1933. Hän kysyi, kuinka Göring vilpittömänä kansallissosialistina odotti tulevansa toimeen Englannin kanssa. Göring ilmaisi teolle perusoikeutuksen. Toisin kuin muut vallat, Saksa oli täyttänyt kaikki vaatimukset aseistariisumisesta. Saksan kannalta ei ollut enää mitään järkeä olla mukana aseidenriisuntakonferenssissa ja Kansainliitossa.

Göring oli vaikuttunut siitä tosiasiasta, että ennen tehtyä päätöstä vetäytymisestä Hitler oli kysynyt presidentti Hindenburgilta mielipidettä. Hän oli esittänyt koko tapauksen Hindenburgille, ja kuultuaan Hitlerin esityksen, Hindenburg sanoi: “vetäydytään siitä sitten.”

Hindenburg oli jo melko vanha, eikö ollutkin?”, Poole kysyi. Poole kommentoi, kuinka kesän 1934 verilöyly [pitkien puukkojen yö] aiheutti järkytystä Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja muualla. Göring antoi verilöylylle muutamia tavanomaisia tekosyitä, mutta ilmaisi joitakin tuntemiaan pahoja aavistuksia tapahtumien kehityksestä kansallissosialistisessa Saksassa. Hän oli varoittanut kollegoitaan sanomalla, ettei Roomaa rakennettu päivässä.

Göringin tarkastellessa tapahtumia esimerkiksi Tšekkoslovakian kysymyksessä, hänen mielestään Saksa eteni liian nopeasti. Olisi ollut viisaampaa neuvotella Englannin kanssa pidempään. Tšekkoslovakian tapauksen selvittämisen jälkeen Hitlerin olisi pitänyt keskittyä pidemmäksi aikaa ratkaisemaan Puolan kysymystä. Hitlerin nopeus asioiden käsittelyssä oli yllätys Göringille itselleenkin. Hitler oli tottunut ottamaan, Göring huomautti, toisen askeleen ennen ensimmäistä askelta.

Englannin mielipide

Vedeler pohti, miten sellaiset toimenpiteet – Reininmaan miehittäminen, vetäytyminen Kansainliitosta ja aseidenriisuntakonferenssista – vaikuttivat englantilaisten yleiseen ajatukseen Saksasta. Göring ei ollut samaa mieltä siitä, että Reininmaan miehittäminen loukkasi englantilaisia. Englannissa oli monia, jotka olivat – Göring sanoi – eri mieltä Churchillin kanssa, ja siten hyväksyivät Saksan toimenpiteet.

Hän väitti, että Hitler halusi edelleen ylläpitää ja kehittää hyviä suhteita Englannin kanssa. Hitler ei kuitenkaan ollut valmis tinkimään ajatuksistaan tai hylkäämään aluevaatimuksiaan Euroopassa vain hyvien Englannin-suhteiden vuoksi.

Göring kertoi, että Hitlerin näkemykset Isoon-Britanniaan ja länteen suuntautuvista suhteista saivat vaikutuksensa Lloyd Georgen vierailusta Berchtesgadenissa vuonna 1934. Göringillä ei ollut henkilökohtaista tietoa Hitlerin ja Lloyd Georgen välillä käydyn keskustelun sisällöstä. Hän oli kuitenkin saanut tietää joitakin osia keskustelusta.

Hitler oli ollut vaikuttunut, kun Lloyd George kertoi hänelle, että Englanti olisi romahtanut, mikäli Saksa olisi kestänyt vuoden 1918 läpi. Lloyd George kertoi myös, että amerikkalaisjoukkojen kuljettaminen Ranskaan oli vaikeutunut huomattavasti vuonna 1918, ja että hän jossakin vaiheessa pohti kuljetuksien keskeyttämistä ja amerikkalaisjoukkojen kotiuttamista. Nämä ja muut samanlaiset Lloyd Georgen tekemät huomiot liittoutuneiden niukasta voitosta Saksasta 1918 olivat Hitlerille äärimmäisen tärkeitä tekijöitä. Tehtävänä oli vakuuttaa Hitler siitä, ettei Yhdysvallat enää osallistuisi uuteen sotaan Euroopassa.

Göring huomautti, että Hitler toistuvasti epäonnistui ymmärtämään englantilaisten poliittista ajattelua. Hän oli valtavan yllättänyt Englannin voimakkaasta reaktiosta Reininmaan miehityksestä.

Puola: Hitlerin keinot

Göringiä pyydettiin kertomaan, millaisena hän oli nähnyt Saksan ja Puolan välisten suhteiden kehittymisen. Hän aloitti kertomalla, että Hitlerin keinot olivat syvään juurtuneita, ja että ne juontuivat vallankumouksellisten vuosien menestyksestä. Hitler näin ollen keskittyi vain yhteen tavoitteeseen sulkien pois harkinnasta ja toiminnasta kaikki muut asiat. Tämä käytäntö laajentui myös koskettamaan ulkoasiain suhteita Hitlerin tullessa valtaan.

Kansallissosialistien tavoitteita oli kolme: 1) Danzigin käytävän tilanteen ratkaisu, 2) Itävalta ja 3) Sudeettialueet.

Göringin mielestä olisi ollut viisaampaa, mikäli Hitler olisi julistanut tavoitteensa heti alussa, ja että hän etsisi ratkaisua perinteisin diplomaattisin keinoin.

Göring oli esittänyt tavoitteet Lordi Halifaxille tämän vierailun aikana vuonna 1937. Keskustelu tapahtui Neville Hendersonin läsnäollessa. Kun Göring teki selväksi, että tavoitteet saavutettaisiin, Halifax vastasi: “Toivottavasti ei sotatoimilla.” Göring totesi: “Minäkään en toivo sotaa. Moni asia riippuu teistä [Englannista].”

Tšekkoslovakia esimerkkinä

Hitlerin kärsimätön kiireellisyys toimia näyttäytyi Tšekkoslovakian tapauksessa. Göring kertoi, että pian Münchenin sopimuksen (1938) ja Sudeettialueen riistämisen jälkeen Hitler alkoi epäillä, että Tšekkoslovakia saattaisi kostaa Saksalle luopumalla sen lännen liittolaisista ja kääntyä Venäjän puoleen tuen saamiseksi.

Huomioitiin, ettei Tšekkoslovakialla ollut mahdollisuuksia itsenäiseen olemassaoloon Sudeettialueiden Saksaan liittämisen jälkeen. Maa oli jakautunut kahdeksi osaksi. Göring oli keskustellut asiasta yksityiskohtaisesti Hitlerin kanssa ja todennut Tšekkoslovakian olevan sidottuna Saksan talouteen. Saksan myöntämät lainat korvaisivat ranskalaiset lainat. Saksan pitäisi ohjata Tšekkoslovakian taloutta enemmän Saksan puolelle. Siten Tšekkoslovakia suostuisi tulli-, valuutta-, viestintä- ym. sopimuksiin Saksan kanssa kunnes maa liittyisi osaksi Saksaa.

Göring kertoi sanoneensa Hitlerille, että mikäli hän miehittäisi Tšekkoslovakian kokonaan, hänen täytyisi luopua toiveesta saavuttaa yhteisymmärrys Englannin kanssa. Chamberlain ei voisi jatkaa pääministerinä. Kun miehitys oli tapahtunut ja kun Chamberlain oli itse asiassa säilyttänyt asemansa, hän sanoi, että asiat voitaisiin nostaa uudelleen esille Englannin kanssa.

Hitler halusi hyviä välejä Puolan kanssa

Göringiltä kysyttiin nyt Puolasta. Hän vakuutti, että heti alusta saakka – vastoin yleistä ajattelua Saksassa – Hitler oli avoimesti halunnut ystävällisiä suhteita Puolan kanssa. Puolalaiset sitä vastoin provosoivat saksalaisia voimakkaasti. Jokaisessa Kansainliiton kokouksessa Saksa valitti Puolan saksalaisvähemmistön kehnosta kohtelusta. Hitler halusi rauhoittaa tilannetta, eikä hän halunnut vähemmistökysymyksen sytyttävän ruutitynnyriä.

Tässä hengessä”, Göring sanoi, “allekirjoitimme hyökkäämättömyyssopimuksen Puolan kanssa vuonna 1934. Konsulaateistamme tehtiin suurlähetystöjä. Lipski lähetettiin Berliiniin Puolan suurlähettilääksi, ja me lähetimme von Moltken Varsovaan. Tunsimme hallituksiemme samankaltaisuuden: Hitlerin tavoin Pilsudski oli myös diktaattori. Ystävyyspolitiikka meni hyvin. Lipskistä ja minusta tuli hyvät ystävät, ja Pilsudskiin oli läheiset välit”.

Göring sai suoraan Hitleriltä tehtäväksi ylläpitää ystävällisiä suhteita Puolan kanssa. Ohjetta noudattaen Göring edusti Saksaa Pilsudskin hautajaisissa.

Göring huomautti, että hänen täytyi aina mennä hautajaisiin. Jugoslavian kuninkaan Aleksanteri I hautajaisissa hän oli keskustellut Petainin kanssa. Jokaisen seppeleenlaskun aikana vaihdettiin mielipiteitä. Pilsudskin hautajaisissa hän oli keskustellut useita tunteja [Ranskan] tulevan ulkoministerin Lavalin kanssa.

Venäjän vastainen blokki

Saksalla ja Puolalla oli ajatuksena rakentaa Venäjän vastainen blokki. Göring oli keskustellut asiasta Pilsudskin kanssa ja myöhemmin Beckin kanssa. Hitler kertoi Göringille haluavansa vahvan Puolan. Göring oli vakuuttunut, että Hitler tarkoitti asiaa tosissaan.

Ongelmat alkoivat kehittyä. Ensimmäinen erimielisyys puhkesi Reininmaan miehittämisen aikoihin. Puola teki Ranskalle selväksi, että maat olivat menettäneet mahdollisuutensa toimia Saksaa vastaan. Tuolloin Puola oli ehdottomasti jättänyt Ranskan.

Ongelmat eivät jääneet siihen. Göring mainitsi Itävallan Anschlussin. Helmikuussa 1938 Göring oli ollut jälleen Puolassa tapaamassa Beckiä. Beck yllätti Göringin kertomalla, ettei Puola ollut kiinnostunut Itävallasta. Beck valitsi pikemminkin huvittavan lähestymistavan asiaan. Hän ja Göring kävelivät käsi kädessä päivällisen jälkeen Wienin taistelua 1683 esittävän maalauksen luokse. Beck sanoi Göringille: “älä hätäile, tämä tapaus ei toistu.” Göring ymmärsi täysin, mitä Beck oli vihjannut. [Juhana III Sobieskin komentamat puolalaisjoukot marssivat Wieniin 1683, jolloin tämän joukot löivät turkkilaiset. – Toimittaja.]

Ensimmäinen vakava ongelma syntyi Münchenin konferenssista. Puolalaiset kokivat arvovaltansa vaurioituneen, kun maa oli jätetty konferenssin ulkopuolelle. Tapaus jäi kaivertamaan vielä useiksi vuosiksi puolalaisten tuntoja.

Ongelmat Puolan kanssa kasaantuvat

Puolalaiset valittivat saksalaisille, jotka olivat ilmoittaneet puolalaisille ennen Anschlussia 1938 ulkopoliittisista liikkeistään, mutta jotka olivat nyt jättäneet tekemästä niin. Puolalaisten vaatimukset olivat tulleet mahdottomiksi. Puolalaiset eivät ainoastaan enää halunneet Teschenin kaupunkia, vaan myös rautatieristeyksen Oberbergistä. Hitler vastasi, ettei Saksa ollut ottanut aluetta Tšekkoslovakialta antaakseen sen vain Puolalle.

Puolalla oli suunnitelmia Karvinán hiilialtaan varalle. Puola valmistautui lähettämään joukkoja alueelle Saksan ja Hachen neuvottelujen jälkeen. Saksalaiset osasivat odottaa puolalaisten liikettä, ja lähettivät alueelle seuraavana päivänä omia joukkoja. Harmistuksekseen puolalaiset kohtasivat Saksan joukot.

Göring yritti rauhottaa Lipskiä, mutta tästä tapahtumasta eteenpäin asiat menivät huonosti Puolan kanssa. Saksalaisvähemmistöt Puolassa olivat innoissaan Itävallan ja Sudeettialueiden liittämisestä Saksaan. He olivat vaikuttuneita Saksan kasvavasta vaikutusvallasta sekä siitä, että jonain päivänä Saksa vapauttaisi kaikki saksalaiset alueet. Heidän itsetuntonsa kasvoi. He tunsivat, että Saksa nostaisi heidät takaisin jaloilleen puolalaisten sorrosta.

Britannian ja Puolan suhteet

Tässä vaiheessa kuulustelijat huomauttivat Göringille, että englantilaisten ja puolalaisten suhteet lähentyivät tuossa vaiheessa. Olisi mielenkiintoista, mikäli Göring jatkaisi kertomustaan pitäen tämän mielessään. Göring suostui.

Jännitys kiristyy Englannin kanssa

Suhteet saivat vaarallisen jännityksen 1939 puolivälissä, Göring sanoi. Englanti oli epävirallisesti antanut vakuudet Puolalle ja Venäjälle, joilla oli kuitenkin todellinen merkitys Saksalle. Hitlerin mielestä vakuuksia ei oltu suunnattu täysin Saksaa vastaan, mutta ne oli tehty kuitenkin Englannin ehdoilla. Kun Venäjä oli miehittänyt Bessarabian ja syrjäyttänyt kuningas Kaarle II:n, Iso-Britannia katsoi tekoa läpi sormiensa. Teolla oli epäilemättä vaikutus Hitlerin ajatteluun. Hän piti Englannin antamia vakuuksia saksalaisvastaisina. [Göring muisti väärin Bessarbian miehityksen ajankohdan; Bessarbia miehitettiin vasta 1940. – Toimittaja.]

Kun Göringiltä kysyttiin, milloin Hitler oli tehnyt lopullisen ratkaisunsa Puolan kysymyksessä, Göring antoi vastaukseksi huhtikuun 1939. Tuolloin Hitler puhui hänelle ensimmäistä kertaa asiasta. Göring oli ollut maaliskuun ajan San Remossa hoidossa. Palattuaan hän päivällisti Hitlerin kanssa, kunnes Hitler yllättäen sanoi, että hän oli päättänyt ratkaista Danzigin käytävän kysymyksen Puolan kanssa.

Göring lisäsi tähän, ettei päätöksellä ollut mitään tekemistä Lebensraumin [elintilan] kanssa, jota Hitler oli käsitellyt valtakunnankanslian kuuluisassa kokouksessa 5. marraskuuta 1937.

Göring kysyi välittömästi Hitleriltä: “Mitä minun pitäisi ymmärtää tällä?” Hitler vastasi, että Danzig täytyy saksalaistaa ja että käytävälle täytyy olla olemassa ratkaisu. Hitler sanoi olevansa valmis käyttämään sotilaallista voimaa, ellei ehdotuksia muuten voitaisi saavuttaa.

Göring kertoi olleensa kauhistunut, sillä hän oli varma, että länsivallat sekaantuisivat sotaan. Tšekkoslovakian miehittämisen jälkeen maailma oli elänyt jännityksen kourissa. Hitler oletti voivansa ratkaista asiat rauhanomaisesti. Hitler vastasi Göringille, että hän oli valmistautunut taitavasti muihin tilanteisiin, ja että hän toimisi samoin myös tässä tapauksessa. Göring kehotti häntä odottamaan.

Göringin liikkumavara Puolan kysymyksessä

Göringin omasta mielestä lopputulos riippuisi paljolti Hitlerin vaatimuksien muokkaamisesta. Vähintä, mitä Hitler saattoi hyväksyä, oli Danzigin palauttaminen Saksalle ja oikeus rakentaa moottoritie ja nelikaistainen rautatie käytävän läpi. Mikäli Puola hylkäisi ehdotuksen, Göringin ajatuksen mukaisesti Saksa voisi tarjota takuita Venäjää vastaan. Hän ajatteli, että tällä tavoin kiista voitaisiin ratkaista diplomaattisesti.

Nämä ajatukset mielessään Göring otti yhteyttä Englannin johtajiin heinäkuussa 1939. Göring toimi ruotsalaisten välityksellä. Hän halusi keskustella englantilaisten johtajien kanssa, jotka eivät olleet parlamentissa ja jotka voisivat vaikuttaa konservatiiviseen politiikkaan. Göring tapasi edustajia ruotsalaisen ystävänsä omistamalla maatilalla Frieslandissa. Kysyttäessä Göringiltä henkilöiden nimiä hän ei voinut muistaa yksiäkään. Hän vastasi, että eräs heistä oli laivanrakentaja ja loput pankkiireja.

Göring sanoi kertoneensa miehille, että Puolan kysymys tulisi ratkaista hetkenä minä hyvänsä ja asioita hieman vain kiihdytettiin. Hän vakuutti heille, ettei Englannin turvallisuutta ohitettaisi asiassa. Hitler oli valmis hyväksymään turvatakuut Englannille.

 

Kuulustelun toinen osa julkaistu Kansallisen Vastarinnan verkkosivuilla 23.5.2012

3 KOMMENTIT

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here