Koti Uutisia Kotimaa Helsinki rajoittaa lasten kouluvalintoja – motiivina suomalaisten ja maahanmuuttajien sekoittaminen

Helsinki rajoittaa lasten kouluvalintoja – motiivina suomalaisten ja maahanmuuttajien sekoittaminen

28
koulu2

Helsingissä asuvat vanhemmat eivät voi tulevaisuudessa varmistaa lapsilleen suomalaista kouluympäristöä muuttamalla valkoiseen kaupunginosaan. Kaupunki on päättänyt uudesta mallista, jossa “tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun”.

Uudessa mallissa valtaa päättää lapsen koulusta siirretään vanhemmilta virkamiehille. Kaupungin kulttuurimarxistinen johto ei edes yritä piilotella motiivejaan: “Ideana on nimenomaan sotkea nykyistä jakoa niin, että samaan kouluun tulee lapsia erilaisista perheistä.” Yhdeksi “erilaisuuden” lähteeksi mainitaan lasten “vieraskielisyys”.

Strategia on sama, jolla Yhdysvaltojen rotuerottelujärjestelmää vastaan alettiin hyökätä 1940-luvulta lähtien. Virkamiehet ja poliitikot pyrkivät kaikin tavoin varmistamaan, että jokainen suomalainen pakotetaan kasvamaan sekarotuisessa ympäristössä. Näin tulevissa sukupolvissa on mahdollisimman vähän ihmisiä, jotka edes tietävät, millaista on elää aidosti suomalaisessa yhteisössä.

”Ajatuksena on hillitä eriarvoistumista ja lisätä tasa-arvoa”, ilakoi Helsingin Sanomien haastattelema kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen ja jatkaa: ”Tätä muutosta varmaan jotkut vastustavat. Mutta kaikki lapset kouluissamme ovat helsinkiläisiä lapsia, ja kaikilla pitää olla samat oikeudet oppia.”

Lähde: Helsingin Sanomat

28 KOMMENTIT

  1. Onneksi Suomessa ei ole koulupakkoa. On vain oppivelvollisuus. Lapsen voi laittaa yksityiskouluun, joita syntynee tulevaisuudessa. Kenties osa lapsista saa netin kautta kotiopetusta. Ja ehkä perheiden muuttoliike Helsingistä poispäin voimistuu.

    Ehkä uuden hallituksen opetusministeri Li Andersson (32) ottaa tavoitteekseen pakottaa lapset opetusministeriön tarkasti ohjaamiin kouluihin. Näin lapset voidaan kaikki aivopestä punaviher-aatteella. Siis luvassa on 1984-tyylistä totalitarismia.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Oppivelvollisuus

    • Tuo lakihan on helposti muutettavissa niin, ettei kukaan voi välttyä koulujen aivopesulaitokselta ja totuttamiselta rotumuukalaisiin. Jos jokin laki on meidän hyvinvointimme ja valinnanvapautemme sekä heidän tavoitteidensa välissä, niin se laki tullaan yksinkertaisesti muuttamaan. Eipä ole hirveän vaikeaa EU-herroille ja pankkiireille se.

  2. No nykyään koulun tarkoitushan ei ole sinänsä opettaa vaan aivopestä. Niin että hälläväliä keskimääräisillä oppimistuloksilla sekä kouluviihtyvyydellä, jotka kaksi eivät ainakaan tästä parane vaan entisestään jyrkemmin huonontuvat.

    • No demarit ja vihreät on tyytyväisiä vasta sitten kun Suomi on Nigerian tasolla ja huumeet on laillistettu.

      • Eivätpäs ole. Ne ovat siinä vaiheessa keksineet aivan uusia älyttömyyksiä. Aikaisintaan he ovat tyytyväisiä sitten, kun valkoinen rotu on kuollut. Ja senkin jälkeen sekarotuiset puolueaktiivit keksivät uusia riitoja impulsiivisuuttaan kaikkien kanssa.

        • Sitten siellä alkaa tappelu ½-mulattien ja ¼-mulattien välillä… Ei tämä paska lopu koskaan.

  3. Onhan uuteen opetussuunnitelmaankin kirjattu virallisena koulutustavoitteena “kulttuurillinen moninaisuus”. Modernin koulujärjestelmän tavoitteena ei ole oppiminen vaan aivopesu, koulut ovat pahimman luokan propaganda-laitoksia. Kaikista sinisilmäisimmin ja kirkkaimmin mielin monikulttuurisuutta opetetaan kouluissa, jotka eivät vielä kärsi sen lieveilmiöistä, eli pienillä, suhteellisen homogeenisillä pienpaikkakunnilla.

  4. mitä ne luulee voittavansa pakottamalla suomalaiset samaan porukkaan rotu muukalaisten kanssa. omasta kokemuksesta voin sanoa, että olin koulua iässä kiltti jopa aika nössö ihminen, asuin helaingissä lähiössä, johon alettiin työntämään “pakolaista” ja mannea niin saatanasti, no siitä seuraas se, että vanhemmat, meitå noin +5 vuotta vanhemmat mannet ja ns pakolaiset ryösteli ja pahoinpitelivät meitä, me ei koskaan olti tehty mitåän sellasta mikä jollain tapaa olos selittäny kyseisen toiminnan, kukaan ei auttanu kukaan ei puuttumu. jossain vaiheessa viha näitä neekweeitä, ählämeitä, zinkkejä, manneja kohtaan kävi niin sietämättömäksi, että uskalsin antaa takaisin, siitä se sitten lähti. sen jälkeen en enää koskaan juossu karkuun, ikinä en enää jättäny lyömättä takasin,tappeluita en kaihtanut, enkä kaihda nykyäänkään.
    . nykyään olen +30 vuotias, olen istunut muutaman kerran linnassa mm taposta ja pahoinpiteyistä yms. tekoni ovat sinänsä oleet aina itsepuolustusta vaikka olen aktiivinen ollutkin tilanteissa. jälkeenpäin ajateltuna on suorastaan suututtavaa, että politiikkomme on tuhonnut maamme ja pakottaneet tavalliset kiltit ja rehelliset suomaliset kohtaamaan nöyryytystä,pelkoa ja väkivaltaa. kyllä itseäni tutkiskelemalla, lähes kaikki ongelmat jotka omaa elämää ovat varjostaneet johtuvat tästä ihanaata “monikultturisesta” “rikkaudesta”. en kyllä kadu yhtään tekoani, ne saivat mitä ansaitsivat, ehkä me olemme se sukupolvi, jonka räytyy taas kerran taistella vapautemme puolesta, itse olen valmis taistelemaan, olen melko kauan ollut, ja olen myös taistellut minkä olen voinut. ELÄKÖÖN VOITTO

    • Sanna Marin sketsi:

      Sanna Marin kehuu monikulttuurisuutta:

      Se on hienoa tämä sukupuolten tasa-arvo mitä Suomeen toteutamme. Katsokaa vaikka Espoota. Siellä nuorisotilat olivat ennen rauhallisia ja niissä oli sekä tyttöjä että poikia. Nyt niissä on eri etnisyystaustaisia eli monikulttuurista nuorisoa. Nämä ovat toimineet niin että kanta-suomalaiset pojatkaan eivät sinne enää paljoa mene (vain 10% kävijöistä kantiksia). Ja jotta sukupuolien välinen tasa-arvo, yhdessäolo ja emansipaatio toteutuisi, olemme perustamassa Espooseen “tyttö-klubeja”, eli nuorisotiloja vain tytöille.

      Näin poistamme tehokkaasti etnisen rasismin ja sukupuolirasismin Suomesta. Taputtakaa jo, mehän ollaan maailman paras Suomalainen feministi-hallitus!

  5. Tietysti tämä on hyvä asia, näihin eliitin opinahjoihin kuten nyt vaikka taidelukioihin tai elitistä perinnettä vaaliviin entisiin oppikouluihin pitäisi ehdottomasti sijoittaa sateenkaariperheiden, vähemmistöjen tai maahanmuuttajien lapsia tuomaan geneettisesti rappeutuneille suomalaisille moniarvoisuus monikulttuurisuus ja sukupuolineutraalisuus kulttuurikylpyjä. Onko esimerkiksi SYK somalilapsia, irakilaisia, afgaaneja, syyrialaisia, kurdeja tai kongolaisia edustettuna tai kallion taidelukiossa? Tälle asialle pitää jämerästi tehdä jotain, myöskin läntisistä kaupunginosista pitää sijoittaa lapsia itähelsinkiin monikulttuuristenarvojen joukkoon kasvamaan.

  6. Ehkäpä Suomen kermaperse- suvakeille tekee ihan hyvää nähdä dystooppisen punikkiyhteiskunnan ilot ja riemut. On niin helvetin helppo leikkiä suvaitsevaa, kun omat kullanmuruset käyvät hyviä valkoisia kouluja. Jossain tutkimuksessa sanottiin, ettei koululuokalle tarvitse tulla kuin yksi afrikkalainen, niin valkoinenpako alkaa välittömästi. Itse muutan niin syvälle Suomen metsiin, ettei lapseni tarvitse kohdata yhtäkään rotumuukalaista. Tällä hetkellä asustelemme vielä pääkaupunkiseudulla, jonka ennen niin hyvienkin asuinalueiden järkyttävän nopea ghettoutuminen on käynnissä. Muuttamaan pääsemme valitettavasti vasta vuoden kuluttua, ja sen jälkeen haluan elää vain omieni joukossa.

  7. Näin saadaan PISA-tulokset huononemaan kivan tasaisesti ympäri Helsinkiä ja maata. Ehkä EU:lta saa rahaa sitä enemmän, mitä huonommin menee?

    UNICEF:in mainoslause: “Olipa maailma kenen puolella tahansa, me olemme lasten puolella. Aina.”

    Siis niin kauan kun nuo lapset ovat irakilaisia, somaleja, afgaaneja jne. Valkoisten eurooppalaisten puolta ei tarvitse tietenkään pitää.

  8. https://mvlehti.net/2019/12/11/talkoilla-askettain-saneerattu-100-vuotias-kylakoulu-lakkautetaan-vasemmiston-edustaja-lasten-tilalle-pakolaisia/

    “Joopa joo. Säästösyistä lopetetaan ja tilalle haittamaahanmuuttajia. Vittu näiden ajatuksenkulkua. Missä kohdassa se säästö tapahtuu?”

    Hyvä kysymys. Onnettomasti työllistyvät (ja jos työllistyvät, niin matalapalkkaisimpiin töihin eli siivoojiksi jne.) afrikkalaiset ja lähi-itäläiset täyttävät pian maamme sikiämällä kuin elukat. Hyvä resepti kyllä on tuo. Oikein vimosen päälle loppuun mietitty, ma arvaan. Ei ole muuta selitystä kuin että kansainvälinen eliitti, pankkiirit ja EU-herrat TAHTOVAT JUURI NÄIN TAPAHTUVAN.

    • Taitaa pikkuhiljaa Helsingin muuttovoitto alkaa kääntyä kohta muuttotappioksi…ai niin eihän se mihinkään käänny, väestö vaan korvataan toisella. Kuka helvetti tuolla kohta enää viitsii asua ja laittaa lapsensa noitten kanssa samaan kouluun, sitten ihmetellään syntyvyyden laskua, siis Suomalaisten, mutakuono kyllä lisääntyy, vaikka väkisin. Onneksi Suomea on muuallakin vielä toistaiseksi.

      • Niin mutta tää on niinku osa ilmastonmuutostalkoita. Kysykää vaikka guru Gretalta!

        Me taistelemme rasismia ja ilmastonmuutosta vastaan tuomalla etelästä massoittain ei-rasistisia ihmisiä oppimaan meidän kulutustavoille. Ei se haittaa jos ne satakertaistavat hiilijalanjälkensä tänne tullessaan, koska mehän lopetamme täällä hiilen ja öljyn ja bensan käytön kokonaan. Niin siihen loppuu hiilijalanjälkikin. Tajuutsä? Jos et lopeta bensa-autolla ajamisen, niin me lopetamme sut! Se on reilua äiti maata kohtaan, sinä kuolet kuiteski joskus, eikö? Niin parempi nyt ettei maapallo tuhoudu!

        Miljoona tuulimyllyä ja joka katolle aurinkopanelit, ja, ja, tuota niin se ydinvoima, jos käyttää loppuun uraanin mitä jo on, niin se on saasteetonta se.

        Ja jos tuo systeemi romahtaa niin meillä on niiin paljon puita, nehän on jo ottanut hiilidioksidinsa ilmasta, joten se ei niinku lisää sitä, vaan kiertää. Niin miljoona takkaa koteihin lämmittämään, tai niin sehän kielletään se omakotitalot, kun ne on ilmasto-vaarallisia tuhlaajia. Niin suuret puupelletti-lämpölaitokset, niitä on jo, ja hiilidioksidin voi ottaa talteen ja käyttää kasvihuoneessa että tulee enemän syötävää vähemmällä energialla! Niin hiilidioksidi onkin hyvä asia kun ihminen ottaa sen talteen ja käyttää kasvihuoneissa. Jalostetaan myrkystä hyötytuote. Eiks Hienoo, taputtakaa jo, tai ilmoitan Gretalle tai Jessikkalle!

        • Erään perussuomalaisen blogistin jutussa oli perheenisän lausunto:

          “Kolmannella luokalla oleva poikani sai miinuksen biologian tehtävässä, koska oli maininnut hiilidioksidin olevan yksi niistä asioista joita kasvi tarvitsee. Tätä ei saanut mainita auringon, veden ja ravinteiden lisäksi.”

  9. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006275047.html

    En yleensä laita linkkejä paskalehtiin, mutta tuolta voi lukea mikä vimma näitä mielisairaita ihmisiä ajaa kaikin mahdollisin ja mahdottominkin keinoin pakottamaan jokaisen tähän samaan kurjuuteen eli rotumuukalaisten sekaan. Sitä on mahdoton enää välttää pian missään. Surullinen tulevaisuuden visio on meillä edessä omassa kotimaassamme. Keinot alkavat olla vihollisillamme jo melko epätoivoisia, mutta heitähän ei tietenkään nk. “Pyrrhoksen voitto” haittaa alkuunkaan: tuho on päämääränä näillä hulluilla ja typerillä ihmisillä. He tulevat saamaan sen keinolla millä hyvänsä.

    Ihmiset muuttavat pois rotumuukalaisten saastuttamilta alueilta ja kouluista (joihin näitä muukalaisia tungetaan MEIDÄN rahoillamme, joten suomalaiset eivät voi asialle mitään!), mutta tähänkin on sairailla isänmaan vihollisilla ratkaisu: laitetaan rotumuukalaisia jokaisen pitäjään ja kouluun! Ongelmaa ei suomalainen pääse pakoon, vaan se seuraa tätä minne tahansa.

    Östersundomiin (Sipoo) suunnitellaan 100 000 uutta asukasta. Eli puhutaan noin 30 000 asunnosta. Mistä nuo kaikki asukkaat tulevat?

  10. Se on jännää miten maahantunkeutujat menevät totaalisesti suomalaisten edelle. Edes raiskareita, pedofiileja, murhaajia ja terroristeja ei saa palauttaa, sillä silloin “rikotaan” jotakin pirun kansainvälisiä “sopimuksia”, mukamas — kuten tapahtui 2017 ja Suomi sai huutia…

    Aikasten sairasta on laittaa oma kansa ahdinkoon muukalaisten ja raiskareiden edessä. Hulluuden huipentuma, sanoisin. Täysin sairasta touhua.

  11. Tilanne pahenee kaikissa kouluissa missä ulkomaalaisten islamin uskoisten lapsien määrä kasvaa. On havaittu, että näiden aiheuttamat ongelmat kasvavat ja myös rikosten tekeminen lisääntyy. Koko järjestelmä kuitenkin suojelee näitä ulkomaalaisia lapsia, että he voivat tehdä mitä vain ilman mitään seurauksia. Opiskelu on käynyt lähes mahdottomaksi useissa luokissa näiden ulkomaalaisten lapsien terrorin takia. Tyttöjä ja naisopettajia nämä ulkomaalaiset lapset, joista suurin osa on oikeasti aikuisia ahdistelevat seksuaalisesti ja raiskaavat. Hyvät ihmiset herätkää ja vaihtakaa koulua, jos siellä on islaminuskoisia lapsia. Sellaisiin kouluihin, joissa ei ole islaminuskoisia lapsia tai hyvin vähän. Monelle vanhemmalla herätys on karu, kun nämä ulkomaalaiset lapset ovat ahdistelleet seksuaalisesti tai raiskanneet juuri heidän lapsensa. Silloin, kun he heräävät ja yrittävät saada oikeutta, koko järjestelmä on heitä vastaan. Poliisi, opettajat ja rehtorit ovat silloin kyllä heti tekemässä yhteistyössä lasten huostaanotto ilmoituksia sosiaaliviranomaisille. Jos vanhemmat uskaltavat puhua asiasta julkisuuteen tai tehdä rikosilmoituksia asiasta. Tätä valtavaa salailua mitä kouluissa nyt tapahtuu ympäri koko Suomen tulisi saada paljastettua paljon enemmän, koska uhreja on useita tuhansia jopa yli 10 000 vuodessa.

    Suomalaiset viranomaiset suojelevat kaikin keinoin jopa isis-terroristien lapsia. Tämä asiahan paljastui monelle, kun terroristien lapset tuotiin Suomeen. Kuinka paljon enemmän nämä kaikki viranomaiset, opettajat, rehtorit suojelevat sitten islaminuskoisten lapsia kouluissa. Herätkää nyt ja alkakaa toimimaan.

    tv. ulkomaalaisten lasten terrorisoimiksi joutuneet suomalaisten lapsien vanhemmat, jotka joutuivat vaihtamaan koulua asian takia.

  12. Nämä ovat muualta netistä, löytyy laittamalla hakukoneeseen (ei google tietenkään) pätkä tekstistä

    Kommenttina tuohon edellä kerrottuun koulukiusaamisasiaan voidaan todeta, että Suomen koululaitos on tämän asian suhteen siirtynyt ajassa taaksepäin kymmeniä vuosia.

    Jokainen keski-kikäinen varmasti muistaa hyvin, kuinka joskus 30 vuotta sitten vallitsi näiden koulukiusaamisasioiden suhteen sellainen tyyli, että ongelman olemassaolo kyllä periaatteessa myönnettiin, mutta samalla sitä kuitenkin pyrittiin vähättelemään.

    Tällaiseen vähättelyyn syyllistyivät erityisesti koulujen rehtorit ja opettajat. Oli hyvin tavallista, että kun toimittaja teki juttua koulukiusaamisesta ja haastatteli jonkun koulun rehtoria, tämä kyllä myönsi että koulukiusaaminen on paha ongelma – muta heti perään kiiruhti selittämään, että ”meidän koulussa tätä ongelmaa ei kuitenkaan esiinny”.

    Jouduttiin tekemään aika paljon työtä ennen kuin tästä asenteesta päästiin eroon. Eli saatiin siis rehtorit ja opettajat ihan oikeasti tunnustamaan tosiasiat, ja ryhtymään sitten toimenpiteisiin tilanteen saattamiseksi kuntoon.

    Jonkin aikaa tilanne näyttikin jo melko hyvältä, ja koulukiusaaminen tosiaan väheni merkittävästi. Mutta nyt viime vuosien aikana on tilanne jälleen kääntynyt selvästi huonompaan suuntaan.

    Ja mikä pahinta, rehtorit ja opettajat eivät edes yrittäkään tehdä asialle mitään, vaan ovat jälleen vetäytyneet kuoreensa ja omaksuneet tuon kymmenien vuosien takaisen ”ei meidän koulussa” -selittelyn. Eli ongelmat pyritään kuittaamaan sillä, että kielletään totuus ja teeskennellään kaiken olevan muka ihan kunnossa.

  13. Selitys tähän outoon käytökseen löytyy siitä, että tämä uusi koulukiusaamisaalto tapahtuu erityisesti maahanmuuttajataustaisten oppilaiden toimesta. Ja tämähän on poliittisesti hyvin kiusallinen asia, sillä koulujen henkilökunta on nimenomaisesti määrätty saarnaamaan monikulttuurisuuden ihanuutta toimimaan kaikessa tämän periaatteen mukaisesti.

    Lisäksi hyvin moni rehtori ja opettaja ihan henkilökohtaisestikin kannattaa vihervasemmistolaista ideologiaa, jonka keskeisiin opinkappaleisiin kuuluu näkemys, jonka mukaan ulkomaalaistaustaisissa ei kerta kaikkiaan voi olla mitään pahaa, vaan heidät pitää hyväksyä ihan sellaisenaan. Jos tätä periaatetta vähänkin rikkoo tai kyseenalaistaa, niin sehän on rasismia!

    Rehtorit ja opettajat ovat siis hankalassa tilanteessa, kun ympärillä tapahtuu koko ajan sellaisia asioita, joita heidän ohjeistuksensa ja ideologiansa mukaan ei ole edes olemassa. Niinpä heillä ei ole muuta keinoa kuin sulkea silmänsä ja korvansa tosiasioilta ja yrittää teeskennellä, että mitään ongelmaa ei tosiaan ole olemassakaan – eikä varsinkaan täällä meidän koulussa.

  14. Ulkomaalaiset lapset tekevät paljon pahempia asioita, kuin koulukiusaaminen oli joskus Suomessa. Koulun omaisuuden tuhoaminen, tyttöjen ja naisopettajien seksuualinen ahdistelu ja raiskaaminen.

    Muiden oppilaiden omaisuuden tuhoaminen ja pahoinpiteleminen. Ulkomaalaiset lapset siis tekevät koulussa sellaisia asioita, jotka ovat rikoslaissa määritelty eli ne rikkovat lakia melkein joka päivä.

    Mikä pahinta ulkomaalaisten lapset tai vanhemmat eivät joudu minkäänlaiseen vastuuseen teoistaan. Eivät joudu maksamaan mitään korvauksia ja eivät saa mitään tuomioita vaikka moni partalapsi on selvästi aikuinen, mutta on valehdellut olevansa alaikäinen.

    – – – –
    T-R
    Poliisin toiminta on kansanvallan vastaista. Demokratia on vain se aika kun kansa saa äänestää.

    Äänestysten välissä kuuluisi vallita kansanvalta tai edustuksellinen kansanvalta mutta meidän maassamme vallitsee sosialistisen eliitin valta. Poliisi on yksi vallanpitäjä, joka edustaa sosialistista valtaa ja yhteiskunnan eliittiä.

  15. Tämä on viimeinen osa, ja nämä viisi osaa on koottu netistä puolessa tunnissa! On selvää että tämä on vain pieni otos vallitsevasta tilanteesta.

    Jussi Halla-aho kirjoittaa:

    ”Oulun lapsiraiskaussuma on nähtävä osana suurempaa ongelmaa. Lapsiin kohdistuvista, maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista uutisoidaan epäsäännöllisen säännöllisesti. Suurin osa kaiketi jää uutisoimatta median ”vastuullisuuden” vuoksi.

    Ongelma on se, että maassa on suuri ja kasvava joukko miehiä, jotka ovat kiinnostuneita hyvin nuorista tytöistä. En lähde ääneen arvelemaan, johtuuko tämä kulttuurista vai uskonnosta, koska sellaisista arveluista päätyy käräjille, mutta tekijöiden selittäminen häiriintyneiksi yksilöiksi on tapausten määrä huomioiden naiivia ja älyllisesti epärehellistä.

    Raiskaukset ovat jäävuoren huippu. Suurten kaupunkien kauppakeskuksissa voidaan joka ilta nähdä maahanmuuttajamiesten laumoja, jotka

    https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-oulun-aarimmaisen-torkeista-lapsiraiskauksista-presidentti-on-hiljaa-ministerit-ovat-hiljaa-feministit-ja-lapsiasiavaltuutettu-ovat-hiljaa/

  16. Lasten luku- ja kirjoitustaito jo romahtaneet Suomessa. iPhonejen ja jonkun perkeleen WhatsAppin räpläys on jo nyt erittäin rankasti pilannut lapsiamme. Katsokaa heitä vaikka marketissa: räpäläävät ostoskärryihin nojaten niitä perkeleen aparaattejaan, täysin omassa maailmassaan, täyttämässään päätään tyhjällä. Sitähän tämä on: taikuri heiluttaa sauvaa ja toinen käsi tekee tempun. Sauva on kaikki tämä turhuus; “viihde” ymv.

    Koskaan en “äly”-puhelinta hanki (nykyisessä ei edes kosketusnäyttöä), enkä WhatsAppiin koske.

  17. “täysin omassa maailmassaan, täyttämässään päätään tyhjällä. ”

    Korjaisin tuon osan sanomastasi. Eivät ole omassa maailmassaan, vaan korporaation luomassa aivopesumaailmassa. Aivot eivät täyty tyhjällä vaan suurella rahalla suunitellulla som-vaikuttamis -ohjelmoinnilla.

    Monta tuntia kännykkää räpläten, netti auki. Valtavat wifi-säteilyannokset päivittäin.

    Kännyn räpläilyn aiheuttama säteily, tunnetut oireet:

    Yöuni kärsii, keskittymiskyky kärsii, tyttölasten munasolut suht suojattomia, päänsärkyä, kognitiivisia muita häiriöitä…

    Australiassa oli jokin aika sitten oikeudenkäynti kun Tele-työntekijän aivot menivät pilalle, ja tästä oli lääketieteellistä näyttöä. Tele-työntekijä sai korvauksia. Säteilyn taso oli reilusti alle sellaisen mikä “kuumentaa kudoksia”.

    Journal of Microscopy and Micro Structures -tiedejulkaisu mainitsee että wifi-säteily on vaarallisempaa lapsille kuin aiemmin on luultu. Tästä artikkeli erittäin arvostetussa Forbes -julkaisussa:

    https://www.forbes.com/sites/robertszczerba/2015/01/13/study-suggests-wi-fi-exposure-more-dangerous-to-kids-than-previously-thought/

Comments are closed.