Koti Uutisia Kotimaa Helsingissä vandalisoitu moskeijaa

Helsingissä vandalisoitu moskeijaa

24

Helsingin Mellunmäessä sijaitseva moskeija on joutunut ilkivallan kohteeksi. Moskeijan seinälle on tällä viikolla käyty maalaamassa islamia ja muslimeja vastustavia iskulauseita.

Kyseessä on yksi Suomen suurimmista moskeijoista. Ylen mukaan seinään oli maalattu ainakin ”Fuck Islam”-teksti.

Muutama viikko sitten Oulussa puolestaan heitettiin savukranaatti moskeijan sisälle. Tuolloin PolPo epäili, että moskeijaiskujen kaltaiset teot voivat lisätä maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä olevia jännitteitä, mikä voisi eskaloitua konflikteihin.

Lähde: Yle

Lue myös:

Poliisi: vahingonteot moskeijoihin voivat johtaa konflikteihin
Oulun moskeijaan savupommi-isku, raiskausten käsittely käräjillä alkaa

24 KOMMENTIT

  1. Vaikka kuinka suomalaiset pyrkisivät nöyristelemään muslimien edessä ja välttämään pienimpiäkin eleitä ja lausahduksia jotka voisivat loukata muslimeja, tulee tähän maahan siitä huolimatta jatkuvalla syötöllä Turun puukkomurhaajan kaltaisia terroristeja sekä Oulun lastenraiskaajien kaltaisia sadisteja jotka kyllä löytävät minkä tahansa tekosyyn jonka varjolla myös me suomalaisetkin ansaitsemme kuolla ja tulla raiskatuiksi. Ja terveille suomalaisille kateelliset sekä katkerat vasemmistolaiset keksivät kyllä aina uudet teoriat sille miten myös suomalaiset ovat aina olleet viattomien uhrivähemmistöjen ikuisia sortajia ja näistä syistä johtuen tunkeutujien tekemä väkivalta viattomia suomalaisia kohtaan on aina ymmärrettävää.

    Mitä pidemmälle monikulttuuri etenee valkoisessa maassa, sitä väkivaltaisemmaksi ja kaoottisemmaksi ympäristö muuttuu ja yhä useampi viaton valkoinen joutuu kohteeksi vain pelkän ihonvärinsä vuoksi. Monikulttuuria ei voi nujertaa puhumalla eikä äänestämällä. Kaikkien näiden tunkeutujien palauttaminen laivoilla ja lentokoneilla lähtömaihinsa tulee todella kalliiksi ja siinä on vielä se mahdollisuus että ne tulee sieltä välittömästi takaisin kun niiden omat kotimaatkaan eivät mokomaa roskaväkeä halua enää takaisin vaivoikseen.

    Meistä valkoisista tehdään väkisellä paholaisia, oli kysessä sitten false-flag iskut tai ei. Monikulttuurissa jokainen valkoinen on epäilyttävä vähemmistöjen sortaja kunnes tämä lopulta tajuaa paikkansa ja kuohitsee itse itsenä heikoksi transuksi joka alkaa itsekin aktiivisesti taistelemaan omaa kansaansa vastaan. Sitten vasta valkoinen mies on hyvä ja on todistanut olevansa riittävän suvaitsevainen.

    Vaikka Simon Lindbergin kirjoitus tästä Uuden-Seelannin iskusta oli ihan asiaa, olen itse sitä mieltä ettei meille jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin väkivaltainen yhteenotto. Kaikki valkoiset tullaan ajamaan siihen pisteeseen vaikka väkisin. Vastarintaliikkeen kieltäminen naurettavilla tekosyillä täällä Suomessa on erinomainen esimerkki siitä ettei mitään rauhanomaista ratkaisua edes haluta löytää. Meitä läpsitään naamaan yhä röyhkeämmin ja röyhkeämmin kunnes viimein napsahtaa ja sitten ne saavat viimein vahingoniloisesti ilkkua kuinka todistetusti aivan kaikki valkoiset olivat aina julmia paholaisia alunperinkin ja täten ansaitsevatkin kuolla jotta pahuus poistuisi maailmasta lopullisesti.

    Meitä rehellisiä kunnon ihmisiä vastassa ovat umpikierot, korruptoituneet varkaat ja huijarit. Ei niitä voi voittaa reilulla pelillä.

    • Jotkut uskovat Hitlerinkin olleen vain juutalaisten pelinappula. Mutta silti kansallissosialismin aate, ideaali ja palo voivat elää vahvoina tämän päivänkin Suomessa!

      Juuri näin!

  2. Nyt on asiallista tekstiä. Tampereella kommarihuorat liimaa punaisia tarroja joka paikkaan, pitäähän sitä vähän tasoittaa tilannetta.

  3. mä heotin taannoin erään moskejjan ikkunat säpäleiksi, ja hetkessä oli monta partioo ettimässä,silti luikahdin karkuun

      • Eipä siitä mitään haittaakaan ole. Tekoja tarvitaan. Älkää vähätelkö suomalaisia toimijoita. Se se vasta turhaa ja typerää on.

  4. Hienoa toimintaa👍🏻 possun ruho🐷 🐖 vielä käyntikorttina portaille niin täydellinen suoritus.

    • Sika on kaunis, älykäs ja puhdas eläin. Jätetään tuollaiset lapselliset kommentit pois ja keskitytään jokainen tekemään neekereiden ja hiekka-apinoiden loisiminen maassamme mahdollisimman tukalaksi.

      Eli kun tulevat vastaan sieltä Lidlistä ämmät kassit päidensä päälle, niin tehkää jotakin. Sylkekää edes päälle, jos ette muuta uskalla ja solvatkaa/uhkailkaa suusanallisesti.

      Jos emme tee mitään, niin ongelma ei tule poistumaan. Piste.

      • Siankyljys tai vastaava antaa kyllä vihjeen heille. Olet kai selvillä, miten islam suhtautuu sikaan ja sianlihaan?

  5. Ovatkohan kommunisti anarkistit olleet tekemässä “vaalityötä” eduskuntavaaleja silmälläpitäen. Eli False flak?
    Nk. “äärioikeisto” ei ole ollut asialla, koska “tiedostavaisten” niitä ei Suomessa tapahdu, vaikka kaikki “syötit” ovat olleet käytössä eli täysin “yksin tappelemiseksi” on mennyt EU:n, George Soroksen, Suomen globalisti -hallituksen, kulttuurimarxistien, kukkahattujen, polpon, Jessikka Aron, “Ryskyn”, Saara Jantusen, valtamedian ja Suomen nk. puolustusvoimissa “ahkeroivien” puuteripää kenraalien suureksi harmiksi.

    Korkeintaan kyseessä voi olla “oikea” nuorisoporukka, joka on saanut vandalistisen älynväläyksen “lauantai-illan ratoksi”, mikä tietenkin on paljon kauheampi “rikos” verrattuna siihen mitä anarkistit ja Soroksen sekä Suomen hallitsevan eliitin “opetuslapset” polttivat Suomen valtion itsenäisyyspäivänä 6.12.2018 roviolla taloyhtiöiden pihoista varastamiaan Suomen valtiolippuja. Tämä oli tietenkin samaan “kööriin” kuuluvan Helsingin punikki-polpon mielestä “parempaa nuorion polttoa”, joka ei aiheuttanut sen kummempaa vaaraa ja se pahennus teosta, joka nousi isänmaallisten ja normaalilla järjellä varustettujen keskuudessa ei tavoittanut tunnetusti aivonsa “punaiseen narikkaan” jättänyttä polpoa.
    Ja sitä paitsi “Eihän “täällä” ollut mitään nähtävää!!!”…. Kuin Suomen valtiolipun karkea ja huippuusa viety häpäisy!!!

    Sen sijaan muslimien pyllistys on “arvo” sinänsä! Joka asemoikin kokonaisen kansanryhmän ja uskontokunnan suhtautumisen suomalaiseen yhteiskuntaan, kanta-asukkaisiin ja heidän edustamaansa kulttuuriin, josta ponnahtaa esiin sellainen nyanssi kuin “naisrauha”!

    • …,koska ”tiedostavaisten” suureksi mielipahaksi niitä ei Suomessa tapahdu,…

    • Lopeta jo lässytys, vitun idiootti. Ei kukaan noita sinun aivoripuleitasi lue. Ihan vinkiksi vain, jos et ole itse tyhmyyttäsi tajunnut vielä.

    • Hirveä liuta tekstiä, lainausmerkkejä, pilkkuja, omituisia kappalejakoja(?), kirjoitusvirheitä jne.

      Mitä yritit tuossa sanoa? Tiedätköhän itsekään?

  6. Lontoon murteella, tekijänä kommunistinen austraalialainen ekoterroristi. Katsokaapa varisverkkoa, anttifantteja ja Postik in Funland sivustoja ja porukoita, syyllinen lymyilee siellä.

  7. Nimimerkki “Jussi” on luotettavan lähteen mukaan nähty imemässä irakilaisen kullia vantaalaisen vastaanottokeskuksen luona.

    • Aika väsynyttä saman aiheen toistoa hiukan tekstiä ja kohdetta vaihdellen. Eikö teillä todellakaan riitä aivotoiminta muuhun kuin homoseksuaalisten perversioidenne fantasioimiseen?

      Ei ole myöskään näkynyt herroja antifa-agentteja vielä meidän pihassa, vaikka luvattu on kymmenkunta kertaa. Odotellaan innolla tapaamista.

      • Lentävä Finniperse nähty vahvan huhun mukaan ottamassa somalin kyrpää lihavaan perseeseensä jossakin Pirkanmaan, Satakunnan, Hämeen ja Varsinais-Suomen leikkauskohdan lähettyvillä.

        • Oletpa rohkea ja kova jätkä. Varmaankin sait sekä orgasmin että kultaisen anustapin näistä mailmaa avaavista ja tajuntaa laajentavista lausahduksista.

          Sinänsä outoa, että Venäjän talouspakotteet näyttäisivät vaikeuttavan myös Suomessa maleskelevien mielenterveyspotilaitten hoitoon. Oletko kokeillut hamppukravattia pään kiristyksen hoitoon? Se voisi olla sinun tapauksessasi ainoa toimiva itsehoitomuoto.

  8. Hienoa toimintaa! Rohkeita suomalaisia tekoja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan!

    t: Vanha äijä, jolla olisi paljon hyviä tarinoita kerrottavana ajoista, kun somaleita tänne alettiin puskea tosissaan… Katotaan joku kerta, josko sitä johonkin avautuisi hieman noista ajoista.

  9. Oikeanlaista toimintaa. Foliopojat ja muut ammattikoulunsa reputtaneet ressukat eivät tietenkään pidä tästä, sehän on sanomattakin selvä. Todelliset taistelijat tietävät jokaisen pienenkin teon arvon ja osaavat täten sitä kunnioittaa.

  10. Ehkä olen hieman naiivi, mutta toivottavasti äänestämme tällä kertaa sellaiset tahot ja voimat eduskuntaan, että saadaan ihan oikeasti jo potkittua haisevat, möykkäävät, raiskailevat loiset lopullisesti ulos maastamme!

    Ajatelkaa mikä säästö siitä seuraisi kaikkine kerrannaisvaikutuksineen! Mikä ihana ajatus.

Comments are closed.