Koti Uutisia Helsingissä järjestettiin Puhdistus-mielenosoitus

Helsingissä järjestettiin Puhdistus-mielenosoitus

15

Helsingissä järjestettiin lauantaina ennakkoon paljon valhemedian tunteita kuohuttanut Puhdistus-mielenosoitus. Tapahtumaa mainostettiin etukäteen painokkaammalla retoriikalla kuin mitä maahanmuuttovastaisia mielenosoituksia yleensä mainostetaan, mikä herättikin innostusta isossa osassa väkeä.

Iltalehti valehtelee uutisissaan poliisin häätäneen tapahtumaan osallistuneet pois Rautatientorilta. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä poliisi ainoastaan siirsi puheidenpitopaikkaa muutaman kymmenen metrin avoimemmalle paikalle. Lisäksi uutisessa väitetään paikalla olleen “noin 30” henkeä, vaikka todellinen lukumäärä oli noin kymmenkertainen.

Tapahtumassa pidettiin muutama lyhyt puhe ja marssittiin pieni lenkki. Yleistunnelma oli parempi kuin mitä vastaavissa mielenosoituksissa on ollut pitkään aikaan, joten tästä on hyvä lähteä kehittämään ohjelmaa tulevaisuutta varten.

Iltalehden mukaan paikalla oli noin 30 osallistujaa.
Myös poliisiin oli tarttunut median levittämä hysteria.
Poliisi pakotti hevosten voimalla mielenosoitusta siirtymään torin laidalle.
Paikalla oli myös Varis-verkoston perustajajäseniin kuuluva Mikael Brunila valokuvaamassa ihmisiä.
Tapahtumassa häiriköinyt henkilö.
“Rasisminvastustajia.”
Kansallisteatterin valotaulu oli valjastettu suomalaisvihamielisen sanoman levittämiseen.

15 KOMMENTIT

  1. Jäi taas valtame…valemedia kiinni valehtelusta! Ainoa negatiivinen asia on, että mitään puhdistusta ei tapahtunut? Koska tuo paikka näyttää varsin “likaiselta” ja olisi kaikilla kansallismielisillä ollut kyllä oikeus “puhdistaa” toi alue 🙂

  2. Tietääkö kukaan että kuinka pitkälle Mikael Brunila saa edetä tuossa laittoman henkilörekisterin keräämisessä?

    Eikö poliisi muka tiedä että Brunila kerää kuvia mielenosoituksiin osallistujista ja jälkeenpäin pyrkii netin kautta varisverkostoon kuuluvien toveriensa avulla selvittämään mahdollisimman monen kuvatun henkilötiedot koko nimineen, osoitteineen, puhelinnumeroineen jne. käyttääkseen niitä todennkäköisesti uhkailuun, häirintään sekä painostamiseen.

    • Tietää poliisi tästä, mutta luuletko että kiinnostaa? Parempaa henkilörekisterin keräämistä. Ja toisaalta eikös se ole ihan sama vaikka kaikki löytyisivät jostain kommareiden rekistereistä? Parempi vaan jos ne on mahdollisimman täynnä ihmisiä, niin ei lopu punikeillakaan tekeminen kesken.

      • En suhtaudu ihan noin kevyesti vasemmistolaisten laittomaan toimintaan.

        Brunila kerää henkilörekisteriä jonka avulla tulevaisuudessa voidaan hyökätä poliittisten vihollisten asuntoihin sekä uhkailla heidän perheenjäseniään. Poliisi ei tule auttamaan koska se on vihollisten puolella, joten jos joutuu noiden nilkkien listalle niin silloin saa pärjätä aivan omillaan.

        Kuinka moni osaa toimia järkevästi internetissä ettei jätä itsestään jälkiä tuollaisten Brunilan kaltaisten rottien löydettäväksi? Se on sitten aika moinen riesa kun joku punikkiporukka käy tasaisin väliajoin kivittämässä ikkunat hajalle asunnosta ym. jäynää josta niitä ei koskaan saada kiinni.

        Joskus tässä kansallismielisessä toiminnassa hieman ärsyttää sellainen typerä varomattomuus ja mennään pää edellä seinään asenne. Ei punikkeja tietenkään pidä pelkäämään alkaa, mutta tietty varovaisuus on aina hyvästä varsinkin silloin kun eletään systeemissä jossa kansanvihollisia ei koske samat lait kuin mitkä koskevat rehellisiä ihmisiä.

        • Ei tarvitse pärjätä omillaan, jos liittyy Vastarintaliikkeeseen.

          Ja jos ikkunoita kivittävät punikit haluaa saada lopettamaan sen ikkunoiden kivittänisen, valmistaudu henkisesti jonkinlaiseen henkilökohtaisen uhraamisen mahdollisuuteen: silloin myöskään muiden kansallismielisten ikkunoita ei kivitetä.

          Kokemus on myös osoittanut, ettei kommareiden rähinäporukka ole suomessa kuin muutaman tyypin kokoinen: jos brunilan listoilta löytyy satoja/tuhansia nimiä, ei ne millään kerkeä jokaisen ikkunoita paskomaan.

        • Äärivasemmisto menettää “voimansa” sitten kun viimeinenkin maahanmuuttokriitikko lakkaa pelkäämästä heitä. Sama pätee myös mediaan ja kansallismielisiin mahdollisesti kohdistettuihin sosiaalisiin paineisiin.

          • En minä kommunisteja pelkää, eikä se ollut alkuperäisen viestini pointti.

            Minulla itselläni on kotiosoite salaisena, puhelinliittymä on salainen enkä esiinny missään somessa tai muuallakaan omalla nimelläni. Tällä minä pyrin laittamaan kapuloita juuri näiden antifasistien rattaisiin jotteivät ne ihan helpolla pääse minua ahdistelemaan eikä minun tarvitse välittää pätkääkään jos Brunila saa minusta otettua valokuvan.

            Ihmettelin vain sitä että miten Brunila saa ihan vapaasti kulkea kamera kädessä kuvaamassa kun aiemmin valemediassa kohistiin niin kovasti siitä vastarintaliikkeen aktivistista jolla oli muistitikku johon oli kerätty jonkinsortin laiton henkilörekisteri jossa oli kuulemma oikein jaoteltu porukkaa kansanpettureihin ja juutalaisiin.

            Mutta kuten nimimerkki runtifa sanoi, niin Brunilan selkeän laittomaan toimintaan ei puututa koska se on korruptiosysteemin juoksupoika ja harrastaa sitä “demokratian” kannalta oikeutettua toimintaa. Aina voidaan lakeja rikkoa silloin kun se tehdään pankkiirien hyväksi.

    • Eikös Brunila lähtenyt Jenkkeihin karkuun näitä syytöksiä? 😀

      Kommareiden henkilörekisterit ovat vaan niin paljon parempia.

    • Ei noiden paskahousujen uhkailuista kannata välittää.

      Brunila esittää jotain tutkivaa journalistia vaikka todellisuudessa toteuttaa ainoastaan omia pakkomielteitään. Onkohan hän muuten juutalainen?

  3. Se että se laiton apinalauma vielä asustaa Raudatietorilla on valtion häpeä ja se, että on tämmöinen “sotaväki” on puolustamas apinoita, se on merkki, että hallitsejat on kääntynyt oman kansan vastuu.

  4. Miksi nuo ns. rasisminvastustajat, eli suomalaisvihaajat, ovat aina noin antisosiaalisen näköisiä? Kuvittelevatko he olevansa jonkinlaisia vaihtoehtonuoria tai kapinallisia? Roskisdyykkareilta noi vaikuttaa.

      • Humanististen tieteiden opiskelu yliopistossa = työläistausta, terveisin keskiverto anarkisti.

        Tai sitten kuvassa näkyvien tyyppien työläistausta = työkkärin listoilla oleminen. “Ei oo löytynyt töitä” = En ole edes etsinyt töitä, mutta sossumassit kelpaa.

  5. 300 ihmistä ulkoilee kauniissa kevät säässä. Joukossa on myös jo vanhempaa väkeä joukossa peruskannattien lisäksi. Jo määrä osoittaa, että pahin “leimakirveellä” pelottelu aika alkaa olemaan vääjäämättä ohi. Mitä enenmmän kansalaisrohkeutta alkaa löytymään ns. “tavallistenkin” ihmisten joukosta sen parempi. Silloin iltapaskojen ja “raakkujien” pilkan säilä alkaa tylsymään omaan mahdottomuuteesa.
    Mitä tulee tuohon arabihuiveihin sonnustautuneiden kipeän sormensa esittelyyn (TK. on oikea paikka) ovat sitä vellihousporukkaa, jotka eivät edes aina muista omia “sakramenttejaan” ja hienoja yleviä ajatuksiaan, kunhan saa olla häiritsemässä ja solvaamassa kunnon kansalaisia, jotka elättävät itsensä oikealla työllä tai ovat jo ansaitulla eläkkeellä työuransa jälkeen. Veikkaanpa ettei ainakaan “Puhdistus” -väki lyönyt heppaa tuossa tapahtumassa. Eihän sitä saa tehdä määrättömästi edes raviradallakaan. Mutta kesällä v. 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana Suomen hevonen veti jumalattoman raskaita WWI aikaisi museotykkejä vastamäkeen äkkiä kyhättyjen siltojen yli. Siinä oli pakko hakata seisenvaljakkoista hevosvetoista tykkilavettia vetäviä hevosia kun edessä oli vielä jyrkkä vastamäki. Mutta Suomen hevonen pelasti Suomen ja miehet sen lisäksi hevoset. Jos ns. “vauhti” olisi loppunut “kesken” olisi tarjolla ollut jauhelihaa ja urakka olisi kusenut.

Comments are closed.