Koti Artikkelit Vastarintaliike Helsingin tapahtumat ja jälkipyykki

Helsingin tapahtumat ja jälkipyykki

23

Vastarintaliikkeen aktivistit kokoontuivat Helsingin keskustaan 10. syyskuuta tavalliseen katuaktivismiin jakamaan lehtiä ja keskustelemaan ihmisten kanssa yhteiskunnallisista asioista.

Front

Kuten tavallista, ihmisten reaktiot olivat vaihtelevia; osa suhtautui asiaamme positiivisesti ja osa taas negatiivisesti. Tähän asti aktivismista ei siis nouse kysymysmerkkejä, mutta mitä sitten tapahtui?

Valtamediassa kulovalkean tavoin levinnyt versio tapahtumien kulusta on, että sankarillinen Jimi Joonas Karttunen kulkee sattumalta tapahtumapaikan ohi ja Vastarintaliikkeen aktivisti hyökkäsi hänen kimppuunsa aivan provosoimatta. Karttunen menehtyi viikkoa myöhemmin. Tämä versio on (kuten aina valtamedian puhuessa Vastarintaliikkeestä) kaukana totuudesta.

Äärivasemmisto on (kuten tavallista) mennyt kirjoittelussaan vielä pidemmälle. Artikkeli, jota Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpoon tiiviisti yhteyttä pitävä, omaa kansaa vihaava väkivaltavasemmistolaisten “toimittajien” verkosto Researchgruppen luonnehtii “parhaaksi ruotsinkieliseksi yhteenvedoksi natsien tekemästä murhasta Suomessa” löytyy eräältä suomalaiselta antifasistiselta verkkosivulta. He kirjoittavat:

“SVL [lyhenne Suomen Vastarintaliikkeestä, mikä osoittaa, etteivät he ole perillä siitä, että toimimme useassa Pohjolan maassa ja että käytössä on nykyään vain koko nimi Pohjoismainen Vastarintaliike tai lyhenne Vastarintaliike] on ennenkin pahoinpidellyt satunnaisia ohikulkijoita katutapahtumissaan esimerkiksi Vantaan Myyrmäessä ja Jyväskylässä. SVL käyttää sitä tapana luoda järjestöstä kuvaa väkivaltaisena paramilitaarisena ryhmänä, joka puolestaan houkuttelisi väkivaltaisia nuoria miehiä liittymään toimintaan. Taktiikka on kopioitu Ruotsin Vastarintaliikkeeltä, joka on toiminut näin vuosikausia”.

Uskooko edes kaikkein aivopestyin ja huumausaineella älynsä pahiten tuhonnut anarkisti lainattua tekstiä? Jos tarkoituksenamme olisi katutapahtumiemme aikana pahoinpidellä satunnaisia ohikulkijoita, tultaisiin yksinkertaisellakin matematiikalla tulokseen, että olisimme aivan ala-arvoisia suorittamaan tehtäväämme. Järjestämme joka vuosi yli sata julkista aktiviteettia kaduilla ja toreilla ympäri Pohjolan. Vain promillen osuudessa katutoiminnasta tapahtuu fyysisiä yhteenottoja. Mikäli tarkoituksenamme olisi siis pahoinpidellä ihmisiä, epäonnistuisimme tässä lähes joka kerta.

Loogisesti asiaa tarkasteltaessa voi sanoa, että jos haluaisimme nyt luoda itsestämme kuvaa puolisotilaallisena ryhmittymänä, eikö olisi järkevämpää järjestää ja raportoida ampumaharjoituksista kuin nyrkkitappeluista kaduilla ja toreilla?

Kuten olemme aiemmin kertoneet, järjestö tunnustaa nyt kuolleen 28-vuotiaan häirikön kanssa olleen tapahtumapaikalla erimielisyyksiä. Karttunen ja hänen ystävänsä eivät kunnioittaneet sananvapautta, vaan käyttäytyivät uhkaavasti ja aggressiivisesti muun muassa sylkemällä aktivistiemme päälle.

Ansaitsiko hän sitten kuolla tuosta hyvästä? Ei. Ansaitsiko Karttunen kurinpalautuksen? Ehdottomasti. Ovatko aktivistimme toimineet väärin tilanteessa, koska hän kuoli? Eivät missään nimessä!

Mikäli tarkoituksena olisi ollut tappaa Karttunen (miksi niin olisi haluttu jostain tuntemattomasta syystä tehdä tilanteessa?) ei luultavasti olisi tyydytty lyömään häntä asfalttiin. Sen sijasta olisi käytetty muuta aseistusta, eikä ainakaan lopetettu siihen, että hän kaatui maahan. Jos tarkoitus oli tappaa, olisiko henkilöitä jäänyt paikalle jatkamaan tapahtumaa tai odottamaan poliisia? Ei, niin tyhmä ei yksikään ihminen ole.

Media ei ole kiinnostunut tuomaan totuutta julki, sen sijaan he haluavat puskea läpi agendaansa, mainostaa itseään ja siten saada koko joukon lukijoita. Oli alusta asti taattua, että he nostaisivat tapauksesta sodanjulistuksen “natsismia” vastaan. Poliitikot eivät ole kiinnostuneita toimimaan kunniallisesti, vaan he haluavat lepytellä mediaa ja ottavat kantaa äänekkäästi Vastarintaliikkeen kieltämiseksi Suomessa. “Antirasistit” käyttävät aina jokaisen mahdollisen tilaisuutensa todellisen antikapitalistisen opposition päälle sylkemiseen, ja he tulevat takuulla osoittamaan taas mieltään rasismia ja “fasistista väkivaltaa” vastaan.

Jimi Karttunen.
Jimi Karttunen.

Entä miten asiaan suhtauduttaisiin, jos tilanne olisi ollut päinvastainen? Jos katutapahtuman Helsingissä olisivatkin järjestäneet äärivasemmistolaiset, ja joukko “natseja” olisi alkanut liikkua heitä kohti uhkaavan oloisina sylkien yhden punaisista päälle? Sitten yksi äärivasemmistosta olisi puolustanut itseään lyömällä yhden kansallismielisistä maahan ja hän olisi menehtynyt viikkoa myöhemmin. Olisiko roskalehdistö nostanut asian uutisotsikoihin, jos omaa kansaa kohtaan vihamieliset tahot olisivat pahoinpidelleet hengiltä satunnaisen ohikulkijan? Puhuttaisiinko silloin julkisuudessa äärivasemmistolaisten järjestöjen kieltämisestä? Uskotteko, että Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen mediat raportoisivat tuolloin vasemmiston taktiikasta pahoinpidellä sattumanvaraisia ja syyttömiä ohikulkijoita siksi, että heistä välittyisi puolisotilaallinen kuva? Tuskinpa!

Omaisten kannalta kuolema on tietysti traaginen asia. Se jättää ihmisen sisälle suuren reiän, ja jos kuolema ei aiheudu korkeasta iästä tai sairaudesta, on aivan luonnollista, että tilanteessa haluaa syyttää jotakuta – löytää siis syntipukin. Jos nyt hetkellisesti vapautamme uhrin kokonaan hänen omasta henkilökohtaisesta vastuustaan tapahtumissa, miksei sitten tehdä uhrin tovereista syntipukkeja, koska he päättivät poistua paikalta heti sen sijaan, että he olisivat huolehtineet uhrin saavan hoitoa niin nopeasti kuin mahdollista? Miksei tehdä hoitohenkilökunnasta syyllisiä, koska mikäli tähän mennessä vahvistamaton versio tapahtumien kulusta pitää paikkansa, Karttunen päästettiin pois sairaalasta päivää ennen kuolemaansa? Miksei syyttää koko systeemiä, ja pitää pääsyyllisenä mediaa, koska he ovat kehottaneet uhria tekemään elämässään suomalaisvihamielisiä tekoja ja saaneet hänet uskomaan, että se on oikeutettua ja hyväksyttävää?

Helsingin katutapahtuma oli siinä mielessä onnistunut, että sanomamme saavutti tuhansia suomalaisia. Jälkipyykki oli kuitenkin hyvin ikävä sekä uhrille, hänen omaisilleen että tietysti tovereitaan puolustaneelle aktivistillemme, jota vaaditaan nyt vangittavaksi. Myös aktivistin perheelle tapauksesta koituva tuska on käsinkosketeltava.

Mihin tulokseen ruumiinavauspöytäkirjoissa, poliisissa ja tuomioistuimessa sitten päädytäänkään, sekä vallanpitäjät että äärivasemmisto ovat jo yksikantaan tuominneet järjestömme. Vastarintaliike ei tehnyt tapauksessa mitään väärin eikä virheellisesti. Järjestimme julkisen katutapahtuman ja puolustimme itseämme, kun meidän kimppuumme yritettiin hyökätä. Tulemme jatkossakin levittämään sanomaamme ja myös käyttämään oikeuttamme itsepuolustukseen. Tulemme aina iskemään takaisin niitä, jotka yrittävät häiriköidä tapahtumiamme!

 

Simon Lindberg

Nordfront.se

23 KOMMENTIT

  1. Mitä teki känniördääjä kotiin päästyään, veti pääntäyteen viikon
    selvin päin oltuaan. Mitä sitten tapahtui: kaatui ja löi päänsä, sitä
    emme tiedä.

  2. Alkoholistin yleisin kuolinsyy, lyö kännissä päänsä ja saa aivoverivuodon.
    Veri vuotaa aivoihin ja leikkausta ei voi suorittaa huonon veren
    hyytymistekijöiden vuoksi. Huono veri taas johtuu pitkään jatkuneesta
    alkoholin liikakäytöstä.

  3. Sanaa “uusnatsi” on levitelty nyt niin paljon mediassa, että se näyttää puhtaalta vihalta ihmisryhmää kohtaan. Sanaa käytetään aseena, ja sillä yritetään saattaa kansallismielisiä vaipumaan ikäänkuin johonkin pelkoon. En tiedä miten uusnatsismi määritellään NYKYÄÄN, mutta haittamaahanmuuttoa vastaan minä olen. Uskonto ja ihonväri ei kiinnosta, mutta maassa maan tavalla..se on kunnioitusta.

    Yllä oleva teksti paljon vakuuttavampaa kuin median. Uskon siis teihin. Jatkakaa. Thumbs up.

    ps. En ota kantaa toisen kuolemaan, muullakuin sanomalla että tosi surullista, näin ei olisi tosiaan pitänyt päästä käymään.

  4. Nyt oli kyllä senverran hyvin kirjoitettu että nousi kylmätväreet.

    Kaskun eivät pystytä patsasta tästä narkomaanista. Se vasta olisikin häpeän keskipiste.
    Stay strong!

  5. Hyviä kommentteja Simonilta! Antoi ymmärryksen, että kuolematapaus on ikävä asia, mutta Vastarintaliike ei peräänny periaatteessaan puolustaa itseään!

  6. En edes tiennyt teistä ennen tätä tapahtumaa, mutta tuki on teidän puolella. Siihen että en tiennyt teistä saattaa vaikutta se että en asu suomessa.Suomen valtamediaan ei pääse hommiin jos ei osaa valehdella tarpeeksi. Tämän karttusen kuolemastakaan ei ole virallista tietoa, vaikka media tekee omat johtopäätökset. Toinen homma on tuo uusnatsi sana jota media viljelee.

    • »Suomen valtamediaan ei pääse hommiin jos ei osaa valehdella tarpeeksi.»

      Pienet paikallislehdetkin Bilderberg-kiimoissaan kirjoittelevat multikulti- ynnä sateenkaaripaskaa »Vuoden paikallislehti» -palkintohaaveista tatti kovana.

  7. Anneli Auer vaatii 1200e/vrk pidätysajastaan. Ehkä tässä kannattaa lähteä samalle linjalle.

    • Ja myös kunnon vahingonkorvaukset Erkkojen, Bonniereiden ja muiden likaisten parasiittien omistamilta paskalehdiltä, jotka pyrkivät mustamaalaamaan Torniaisen mahdollisimman tehokkaasti ennen kuin Karttusen kuolinsyy selviää.

  8. Lyödäänkö vetoa että seuraavaksi arkkimädättäjä Kari Mäkinen julistaa Karttusen pyhimykseksi?

  9. Miksei vastarintaliike voi julkaista videokuvaa tuosta välikohtauksesta? Selventäisi mitä todellisuussa tapahtui, lisäksi tekstissä puhutaan katuun lyömisestä, joka kyllä kenen tahansa korvaan kuulostaa tässä yhteydessä typerältä. Eikö noita anarkojanereita varten voisi hommata vaikka yhden jv-kortin omaavan kaverin ja räkimisen jälkeen kiinniotto ja skoudet paikalla? Nyt annetaan näille Loiseläinten ja suomalaisen yhteiskunnan tuhoajille turhaan “lyömäaseita”

  10. Voi jäsenmäärä kasvaa lähiaikoina huimasti, tsemppiä sinne.
    Ps. Youtube tarjoaa alotussivullaan linkkiä että Ruotsi karkoittaa 80 000 maahantunkeutujaa, peruu visoja yms..

  11. Tämän artikkelin lukeminen teki kyllä pahaa! Toivottavasti saan tästä hyvää keskustelua aikaiseksi, koska rehellisesti sanottuna en pysty ymmärtämään mitä teidän / kirjoittajan päässä liikkuu.

    Laki itsensä puolustamisesta (hätävarjelu):

    4 § (13.6.2003/515)
    Hätävarjelu

    Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

    Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

    – Teidän toverin tekemä “kurinpalautus” taitaa siis tämän lakipykälän nojalla olla rangaistavaa, mikäli nyt todetaan että kuolema aiheutui potkusta, eikä esim. kaatumisesta, kun oli jo kotiutettu.

    “Kuten olemme aiemmin kertoneet, järjestö tunnustaa nyt kuolleen 28-vuotiaan häirikön kanssa olleen tapahtumapaikalla erimielisyyksiä. Karttunen ja hänen ystävänsä eivät kunnioittaneet sananvapautta, vaan käyttäytyivät uhkaavasti ja aggressiivisesti muun muassa sylkemällä aktivistiemme päälle.”

    – Ilmeisesti tämä sylkeminen oli siis pahinta / aggressiivisinta toimintaa, mitä näiltä häiriköiltä teidän suuntaan tuli. Voisi olettaa, että jos teitä olisi tönitty / lyöty / potkittu mielenosoituksenne aikana olisitte kirjottaneet siitä, ettekä sylkemisestä.
    Eli sylkeminen ja uhkaavakäytös (suunsoitto?) on teidän mielestä täysin hyväksyttävä syy toisen ihmisen tappamiselle, jälleen mikäli kuolema on johtunut potkusta?

    • Jatkan vielä:

      “Ansaitsiko hän sitten kuolla tuosta hyvästä? Ei. Ansaitsiko Karttunen kurinpalautuksen? Ehdottomasti.”

      -Karttusen kurinpalautus olisi lienee ollut viisaampaa hoitaa joillain muulla tapaa, kuten aikuiset ihmiset tekee, puhumalla tai viemällä pois paikalta. Teidän liikkeen etua, muiden ihmisten silmissä, ei ainakaan tämänkaltaiset kurinpalautukset aja lainkaan, vaan päinvastoin kuten olette saattaneet medioista lukea.

      “Ovatko aktivistimme toimineet väärin tilanteessa, koska hän kuoli? Eivät missään nimessä!”

      -Oletteko oikeasti tosissanne tämän kanssa? Ette ole toimineet väärin, vaikka ihminen on kuollut? Onko teidän mielestä siis oikein tappaa ihminen, jos tämä käyttäytyy huonosti tai uhkaavasti? Teitä taisi olla tuolla kuitenkin enemmistö vs. häiriköt, joten olisitte varmasti voineet “palauttaa kurin” ilman turhaa väkivaltaa?

      Kovasti yritätte väittää, ettei väkivalta kuulu millään tavalla teidän liikkeeseen, mutta silti teidän toverit osallistuvat mielenosoituksienne yhteydessä väkivaltaisiin tekoihin (ei siis aina). Ja taitaapa teidän monilla tovereilla olla myös erittäin väkivaltaista historiaa, kuten tämän tapauksen syytetyllä on.
      Haluatte olla rakentamassa turvallista yhteiskuntaa. Tämäkö on se tapa, jolla turvallinen yhteiskunta luodaan Suomeen?

      • »Haluatte olla rakentamassa turvallista yhteiskuntaa. Tämäkö on se tapa, jolla turvallinen yhteiskunta luodaan Suomeen?»

        Ei se posken kääntäminen, viinanjuominen, tupakanpoltto, TV:n katsominen, juutalaisten mediatalojen rahoittaminen ym. mielettömyyskään tunnu toimivan, vai mitä? Olisi ehkä korkea aika avata silmät, alkaa toimia ja ottaa vastuu tästä maastamme. Tri Vesa-Ilkka Laurio on oikeassa: suurin osa suomalaisista »miehistä» on nimim. »Karin» kaltaisia ykkösluokan narttuja maassamme.

    • »mikäli nyt todetaan että kuolema aiheutui potkusta»

      Tuskin se kaveri siihen asvaltille kuolleena potkun voimasta lakosi. Eikä tuollaista HYVÄLLÄ ASIALLA OLEVIEN ihmisten päälle sylkevää narkomaani-sosiaalipummia voi kuin toinen järjellinen reppana surra tahi puolustaa.

  12. Minkälainen sairas, perverssi, typerä mieli voi kuvitella kehitysmaalaisten kuuluvan Suomeen tai että heidän ongelmansa (kotimaassaan tai missään muuallakaan) kuuluisivat millään tavalla meille tai meidän hoidettaviksi? Minkälainen idiootti voi saada päähänsä ajatuksen, ettei Suomi kuulu suomalaisille ja että isänmaallisuus ja ylpeys meille kuuluvasta kotimaastamme voi olla jollakin tavalla väärin? KAIKKI on väärin tässä sionistissa helvetissä, joksi koko planeetta uhkaa muuttua. Kaikki hyvä käännetään pahaksi ja kaunis rumaksi.

  13. »Antirasistit” käyttävät aina jokaisen mahdollisen tilaisuutensa todellisen antikapitalistisen opposition päälle sylkemiseen, ja he tulevat takuulla osoittamaan taas mieltään rasismia ja “fasistista väkivaltaa” vastaan.»

    Todellinen antikapitalistinen oppositio – loistava pointti! Sitten nämä tarjousoluella (lue: saksalaisella pilssivedellä!) ja hašiksella aivonsa pehmentäneet mätäpäät kehtaavat purra ruokkivaa kättä! Haluavat tänne vain vielä itseäänkin alhaisemman kastin, mokomat sosiaalipummit – siinä agenda heidän multikulti-rakkautensa takana! Ja mitä tuo debilismiä hipova lässytys fasistisesta väkivallasta on? KETKÄ täällä maassa pahoinpitelevät viattomia ihmisia ja polttavat bussivarikoita? Saatanan idiootit. Heidän käsityksensä maailmanpelastamisesta on juominen, tupakointa, narkkaaminen ja yksityisomaisuuden tuhoaminen. Ei ole vaikeaa tajuta kenen piikkiin pelataan. Meidän kansallismielisten joukoista sentään taatusti löytyy porukkaa jotka maksavat veroja, kunnioittavat ja suosivat kotimaista, ajattelevat luontoa ja vastustavat kansainvälistä riistotalouspolitiikkaa valinnoillaan. Vasuripelleillä taas seinällä Bob Marleyn, Che Guevaran tai Palefacen kuva – siinähän siitä yhteiskunnallista vaikuttamista jo olikin, joo. Tarttukaamme tekoihin entistäkin lujemmin! Yhdessä meissä ON voimaa.

    P.S.: Narkkareilta tai muiltakaan ei tarvitse ottaa mitään paskaa. Itse ko. porukkaa sen verran tuntevana voin sanoa, että yhteisiä värkkejä käyttämällä ja samoja ämmiä nussimmalla TODELLA monilla on C-hepatiitti vähintäänkin plakkarissa.

  14. Olkaa julkisesti väkivaltaa vastustava liike. Ottakaa vaikka peace- merkkejä banderolleihinne! Kansallissosialismi voi olla rauhanaate.
    Korostakaa itsenäistä, rauhallista kansallisvaltiota!Vastustakaa rasismia jonka kehitysmaalaiset tänne tuovat!

  15. Miksi sekoitatte juutalaiset tähän kaikkeen aika ajoin? Kansallismielisyys oli fasistisaksasakin hyvin kunniallinen ryhtiliike ennen juutalaisvainoja.

    En ole suvakki enkä puolusta nykyisten eläin-ja suvaitsevaisuusnuorison hölmön valheellista toimintaa eikä juutalaisista sinänsä ole Raamatun jumalakaan antanut myönteistä lausuntoa, lukekaa sieltä, mutta lopettakaa tämä juutalaisten syyllistäminen ja vainoaminen se ei johda mihinkään hyvään eikä ole oleellinen asia tässä mädätyksessä, mikä on menossa.

    • Haluatko keskustella siitä miten juutalaiset itse ovat kertoneet olevansa euroopan monikulttuuristamisen suurimpia lobbaajia? Entä siitä, mitä etnistä ryhmää edustavat henkilöt ovat esimerkiksi median suurimmat omistajat, homo- yms perverssiliikkeiden innoikkaimpia alullepanijoita ja lobbaajia, kuinka feminismin alullepanija oli juutalainen, kuinka kansan yhtenäisyyttä hajottavat vasemmistoaatteet on lähtöisin juutalaisten kynästä ja niin edelleen? Koska me voimme kyllä keskustella aiheesta jos olet kiinnostunut.

      • Keskustelu sopii aina. Yllä toin jo esiin asian. On totta, että juutalaiset ovat olleet monessa mukana ja ovat edelleen. Kuten sanoin Raamatun mukaan on heille ennustettu rangaistuksia, jotka ovat oikeita. On väärin näin yksilötasolla ryhtyä viisastelemaan sillä, missä kaikessa “pahassa” he ovat olleet mukana ja alkaa tuomita juutalaisuutta sen mukaan. Siis: eihän natsisaksan juutalaistuhot olleet missään suhteessa asian kanssa. Tällöin voimme puhua tarkoitushakuisesta antisemitismistä. Tällaisessa itse en halua olla mukana. Hitler oli hullu, kun ei käyttänyt juutalaisia sotilaina, näin he olisivat esimerkiksi voineet sinänsä julman sotansa voittaakin.

        • Mitä jos kertoisin sinulle, että Wermachtissa taisteli noin 150 000 juutalaista? Ja entä jos kertoisin, että kansallissosialistisen Saksan vastuulle vyörytetyt “juutalaistuhot” olisivatkin aikakautemme suurin valhe, jolla on kyykyretty käytännössä kaikkia valkoisia kansoja ja erityisesti saksalaisia viimeiset 70 vuotta?

Comments are closed.