Koti Uutisia Helsingin Sanomien toimittaja armahti pedofiilin mutta vastustaa kansallismielisiä

Helsingin Sanomien toimittaja armahti pedofiilin mutta vastustaa kansallismielisiä

13

Helsingin Sanomien kulttuurimarxistinen toimittaja Maria Pettersson on kauhuissaan pääkaupunkiseudulla järjestettävästä juutalaisvastaisesta konsertista.

mariapettersonhesarijuutalaiset

Maria Pettersson on liittynyt sosiaalisessa mediassa kampanjaan Prkl Club -nimistä ravintolaa vastaan, sillä siellä epäillään järjestettävän “natsistinen” ja “juutalaisvastainen” konsertti. Petterssonin linkittämän artikkelin mukaan tapahtumassa esiintyy muun muassa Riimuradion haastattelema Vapaudenristi-yhtye.

Petterssonin lähde on juutalaisvoimin johdettu Suomessa toimiva äärivasemmistolainen ryhmä, joka on uhkaillut esimerkiksi kirjailija Timo Hännikäistä ja ilmoittanut kannattavansa poliittista väkivaltaa. Jos vierailet Petterssonin linkittämällä sivulla, käytä tietoturvasyistä esimerkiksi Tor-selainta tai Anonymouse-palvelua TÄÄLLÄ.

Petterssonin vimmasta tekee oudon se, että vain muutamia päiviä aiemmin hän myönsi Helsingin Sanomien artikkelissa “Kaverimme oli hyväksikäyttäjä, ja me emme tehneet mitään” suojelleensa tuttavapiiriinsä kuulunutta pedofiilia virkavallalta.

Pettersson kirjoitti: “Syytekohtia oli monta ja ne olivat kauheita. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.” Toimittaja kertoi tienneensä hyvin tuttavansa “puuhailusta” tekemättä silti mitään pysäyttääkseen tämän. Sen sijaan tieto juutalaisvastaisesta konsertista sai kulttuurimarxistin vaatimaan välittömästi yhtyeiden ilmaisunvapauden rajoittamista.

Pettersson työskentelee Helsingin Sanomissa, jonka omistaa Erkon suku. Erkkojen juutalaisuus vahvistettiin noin vuosi sitten Magneettimedia-lehden hovioikeudenkäynnissä. Vuonna 2012 Helsingin Sanomat julkaisi Saska Saarikosken artikkelin, jossa vaadittiin, ettei juutalaisten taloudellisesta ja poliittisesta vallasta tule puhua julkisuudessa. Samalla Saarikoski ehdotti, että “holokausti” voisi olla tulevaisuuden monikulttuurisen Euroopan liittovaltion sekulaari uskonto.

Petterssonin käytös kuvastaa hänen työnantajiensa etiikkaa. Maaliskuussa uutisoimme, että Helsingin Sanomat oli sensuroinut poliisin julkaisemia joukkoraiskauksesta epäiltyjen maahanmuuttajien tuntomerkkejä ja näin vaikeuttanut rikollisten kiinniottoa. Helsingin Sanomille monikulttuurisuus oli tärkeämpi arvo kuin raiskaajien potentiaalisten uhrien turvallisuus. Lehti on myös julkaissut harhaanjohtavia uutisia, joissa esimerkiksi ulkomailla tehtyjä tutkimuksia maahanmuuton taloudellisista haitoista on vääristelty ideologisista syistä.

 

Aiheesta lisää:

“Äärioikeistosta” varoittelevalla suomalaistoimittajalla on outo harrastus
Monikulttuurisuutta kannattava toimittaja valehteli katupartioista
Harhaanjohtavaa uutisointia liikkeestä
HS:n Vastarintaliike-uutinen oli ankka
Helsingin Sanomat ehkä laatujournalismia?

13 KOMMENTIT

    • Punakaartin mukaan bändien lyriikoissa parjataan Jumalan valittua kansaa.

  1. Sosiaalisessa mediassa tuli tällainen viesti vastaan, suosittelen muitakin laittamaan supporttia PRKL-klubin suuntaan ihan vaan asiasta nousseen “kohun” vuoksi:

    Kehotamme jälleen ottamaan yhteyttä PRKL-klubiin ja tekemään selväksi, ettei “natsikeikkojen” järjestämisessä ole mitään väärää. Tehkää päivän hyvä työ ja heittäkää muutama kannustava lause klubin suuntaan. Punikin paskiaisille ei tuumaakaan periksi

    PRKL-klubin yhteystiedot:

    PRKL CLUB
    Kaisaniemenkatu 4
    00100 Helsinki
    Puh. +358 40 777 5815
    [email protected]
    http://www.prklclub.fi/

  2. Olen nyt eilisestä asti seurannut tätä “kaustia” PRKL Clubin facebookissa voi tätä bolsujen ja sosiaalisen statuksensa nostajien (“anti”-rasismi öyhöttäjät “katsokaa hei mäkin tuomitsen”) peppukivun määrää…

    Kommenteissa eniten huvittaa se, että ainoa syy miksi tätä vastustetaan on “Koska kansanmurhaajien ideologia”

    Mikä kansanmurha? En jaksa mennä vääntämään tollojen kanssa väitetystä “kansanmurhasta”, se olisi ajan haaskuuta…

    Parilla ulisijalla kumminkin löytyy sympatioita kommunismia kohtaan. Bolsujen kaksinaismoralismi jaksaa aina naurattaa!

  3. Copypastesin Hommaforumille tämän ja se poistettiin. Siellä meni ylläpitäjillä ripulit lahkeeseen, kun “juutalaisvastaisuus” mainittiin.

    • Sionisti forum on täysi vitsi..

      Kaikki linkit, jotka ovat tälle sivulle on holouskovaisille nazipropagandaa

    • Kannattaa pysyä kaukana siitä paskafoorumista. Ylläpidossa on todennäköisesti mukana juutalaisia ja kaikenlaisia vajakkeja, jotka saattavat antaa tietoja milloin vain kenelle tahansa.

      Ylläpito on siellä myös hyökännyt avoimesti PS:n kansanedustajia vastaan, jos ovat puhuneet asioista liian avoimesti.

  4. Kyllä näkee, että juutalaisten lonkerot ulottuvat kaikkialle! Kuvottava asiantila johon pitäisi panostaa vieläkin enemmän! Hommaforum aikanaan julkaisia ihan hyviäkin juttuja ja siellä monet ottivat juutalaiskysymyksen tosissaan, mutta nyt aihe on lakaistu vähän maton alle…ehkä kun media saadaan käännytettyä niin hommaforumkin uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

  5. Erkkojen kaltaiset tarvitsevat Petterssonin kaltaisia voidakseen imeä Suomen kaltaisen maan verta vuosikymmeniä ilman, että kansa nousee vastarintaan. Valtamedian toimittajat = likaviemäreiden pohjimmaista saastaa.

  6. Roupetturin palkka on kaikkien valveutuneiden tiedossa. Perverssin sekasikiön suojeleminen on yhtä sairasta ja vastenmielistä. Jos joku haukkuu minua rasistiksi tahi natsiksi tunnen vain ylpeyttä!

  7. Keikka näköjään peruttu muutaman takkutukan takia.

    No olipahan taas ilmaista mainosta “kohu”-bändeille.

Comments are closed.