Helsingin Sanomat (HS) kirjoitti joulupäivänä New Yorkin seuraavan pormestari Bill de Blasion perheen huumeongelmasta. Koska de Blasion parisuhde on poliittisesti poikkeuksellisen korrekti, ei eliitin huumeskandaalia kuitenkaan esitetty negatiivisessa valossa.
Bill de Blasio on eurooppalaistaustainen demokraattipoliitikko, jonka perheeseen kuuluvat hänen lisäkseen musta vaimo Chirlane McCray ja kaksi mulattilasta. Sen jälkeen, kun de Blasion voitto pormestarivaaleissa oli sinetöity, paljastui, että hänen värillinen tyttärensä oli narkomaani, joka aloitti huumeiden käytön jo hyvin nuorella iällä.
Yleensä vastaavat uutiset ryvettävät poliitikkojen uran loppuiäksi. HS:n uutinen kuvaa kuitenkin de Blasion perheen poikkeuksellista asemaa mediassa. Lehden mukaan “sympaattisen perheen” avoimuus huumeiden käytöstä on ihailtavaa ja “osuva vastakohta” kaupungin poliittiselle menneisyydelle. HS myös kutsuu de Blasioita “unelmaperheeksi” ilmeisesti vain siksi, että perhe on sekarotuinen. Monikulttuurisuuden nimiin vannova toimittaja Tuomas Niskakangas jatkaa perheen kuvailua ylistäviä sanoja säästelemättä:
“Valkoisen de Blasion ja hänen mustan vaimonsa perhe herätti viime syksyn vaaleissa ihastusta yli roturajojen. Aktiivisesti kampanjoineesta perheestä tuli ilmiö, joka auttoi pormestariehdokkaan ehdokasjoukon hänniltä ylivoimaiseen vaalivoittoon.
Komeasta afrotukastaan tunnetuksi tullut de Blasion poika Dante de Blasio esiintyi myös vaalimainoksessa, jonka The Washington Post arvioi äskettäin vuoden parhaaksi poliittiseksi mainokseksi Yhdysvalloissa.”
Mielenkiintoista kyllä, HS myöntää, että monikulttuurisen “unelmaperheen” huumetausta oli julkinen salaisuus jo ennen vaalivoittoa. “Jostain” syystä New Yorkin juutalaisomisteinen media ei kuitenkaan tahtonut julkaista mehukasta skuuppia ennen de Blasion valintaa, vaikka kohupaljastus olisi varmasti lisännyt lehtimyyntiä huomattavasti.
Jotta tarinasta ei käänteitä puuttuisi, löytyy New Yorkin tulevan ykkösmiehen vaimon taustoista afrikkalaisuuden lisäksi paljon muutakin liberaaleja innostavaa. Ennen naimisiinmenoa poliitikon kanssa McCray oli militantti feministi ja julkilesbo, joka loi kirjallisen uran ruotien rotuaan ja sukupuoli-identiteettiään.
De Blasion edeltäjä New Yorkin johdossa on juutalainen julkisionisti Michael Bloomberg. Bloomberg on kannattanut muun muassa kansalaisuuden myöntämistä Yhdysvaltoihin tulleille laittomille siirtolaisille. Vapaamielisten maahanmuuttokantojen vastapainoksi Bloomberg on useaan otteeseen vaatinut Yhdysvaltojen muuttamista poliisivaltioksi, jossa kansalaisia voitaisiin avoimesti vakoilla esimerkiksi biometrisiä tunnisteita hyödyntäen. Bostonin pommi-iskujen jälkeen Bloomberg totesi, että valvontaa on lisättävä maassa rajusti. Hän esimerkiksi ehdotti armeijan käyttämien miehittämättömien lennokkien valjastamista ihmisten ympärivuorokautiseen vakoiluun. Vaikka Bloomberg ympäröi itsensä aina aseistetuin vartijoin, hän toisaalta vaatii, että tavallisten valkoisten amerikkalaisten mahdollisuuksia omistaa ampuma-aseita kavennettaisiin.
No on kyllä oikea unelmaperhe. Tuomas Niskakangaksen artikkeleita lukiessa toivoisi monesti, että olisi oksennuspussi vieressä.
Tyypillinen hesarin toimittaja, joka on erikoistunut käsitteiden väärentämiseen kun poliittinen agenda sitä vaatii. Hesarihan on profiloitunut kautta aikojen Erkon suvun myötä isänmaan ja kansan petturiksi. Muistettakoon vaikka Eljas Erkko joka ulkoministerinä ollessaan ei uskonut neuvostoliiton hyökkäysuhkaan, vaikeuttaen näin varustautumista sotaan ja talvisodan syttyessä pakeni ruotsiin. Sama paskahousuisuus tuntuu jatkuvan myös toimittajissa.
Usein kun lukee “uutisia” tai toimittajien kirjoituksia, niin äkkiseltään voisi kuvitella, että toimittajat ovat henkilökohtaisesti käyneet haastattelemassa ko. henkilöä. Mutta kun sitten katsoo lähdettä tai vertaa uutisointia muiden Euroopan maiden lehdistöön, huomaakin, että omana kirjoitettu juttu onkin jonkin toimiston, usein Reutersin, ilmainen “uutinen”.
Tässäkin tapauksessa Niskakangas ei oikein voi kirjoittaa perheen olevan sympaattinen, ellei hän itse ole sitä käynyt toteamassa. Ja siihen, että tuollainen mielikuva syntyy, pitää ko. henkilöt tuntea pidemmältä ajalta. Usein vuosien takaa.
Uutisissa on usein myös väitteitä, joiden paikkaansapitävyydelle ei ole uhrattu riviäkään. Tässäkin tapauksessa “…ihastusta yli roturajojen…” Miten niin? Minä en ainakaan ole moisesta kuullut enkä nähnyt uutisoitavan. Nämä ja vastaavat pienet asiat ovat ne, joilla mielipiteitämme muokataan.
Otetaanpa esimerkki mainoksesta. Jotain uutta tuotetta, esim. kameraa, aletaan mainostaa. Kampanja kertoo, kuinka monta kuvaa sillä saa ja kuinka se tarkentaa liikkeestä. Se kertoo paljonko kuvia mahtuu kortille ja kuinka nimekkäätkin valokuvaajat ottavat sillä kuvia. 3 kk:n (aika, jonka ihmisaivot muistavat) jälkeen kansa on sitä mieltä, että he tietävät tuosta laitteesta kaiken. Vaikka he itse asiassa eivät tiedä siitä yhtään mitään. Mainoksissa on voinut olla musta muovinen kuori, täynnä tyhjyyttä sisältä.
Mitä tulee McCrayhyn, niin hänhän voi päästä vielä vaikka presidentiksi. Kuka ties.
Chirlaine McCray lienee ns. rotunainen…?!
Comments are closed.