Koti Uutisia Kotimaa Helsingin juutalaiselle seurakunnalle ehdotetaan 300 000 euron lisärahoitusta

Helsingin juutalaiselle seurakunnalle ehdotetaan 300 000 euron lisärahoitusta

8

Hallituspuolueet ovat huolissaan Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuudesta. Sionisti Simon Elo pitää 300 000 euron summaa hyvänä alkuna ja toivoo, että seurakunta tulee samaan jatkuvaa rahoitusta. Kokoomuksen Timo Heinonen kertoo, että turvapalvelut ostetaan pääasiassa yksityisiltä. Hän myös toteaa, että poliisi hoitaa luonnollisesti osansa, mutta poliisin luoma turva ei ole riittävä. Kokoomuksen Raija Vahasalo harmittelee, että Suomi on jäljessä muusta Pohjolasta eikä valtio huolehdi juutalaisten turvallisuudesta riittävästi.

Lokakuun lopussa juutalainen seurakunta keräsi jo 90 000 euroa turvatoimiin. Herää kysymys, onko juutalaisen seurakunnan jäsenillä yhteyksiä yksityisiin turvallisuusyrityksiin, jotka tulevat hoitamaan parannellut turvatoimet.

Todennäköisesti tämä 300 000 euron lisärahoitus menee läpi kyselemättä ensi viikolla. Toisen ja kolmannen sukupolven “holokaustiselviytyjät” vaatinevat korvauksia Helsingin kaduilla nähdyistä hakaristilipuista. Rahoitusasiaa on käyty jo läpi ennen tätä traumaattista itsenäisyyspäivää.

Lähde: Ilta-Sanomat

8 KOMMENTIT

  1. Kuvion tekee mielenkiintoiseksi se että tässä syksyllä Turun juutalainen seurakunta sanoi että yli 75%:a uhkatekijöistä ovat aivan muutakuin luumutorttu osastoa. Helsingissä varmasti sama juttu. Tässä tullaan siihen että perinteisesti antisemitistiset ja esimerkiksi arabinationalismia sekä islamisaatiota ajavat maksavat toisesta taskusta tukea juutalaiselle seurakunnalle ja toisesta taskusta tukevat juutalaisen seurakunnan uhkailuja elämän tapa partisaanien ja extremisti islamilaisten toimesta.

    • Milloin Helsingin juutalaista seurakuntaa vastaan on hyökännyt millään tapaa yksikään suomalainen kansallismielinen / kansallissosialisti? En ole koskaan nähnyt yhtä ainoaa hakaristiä tms. tuon seurakunnan lähettyvillä. Juutalainen kun haistaa rahan, niin sitä ei pidättele mikään…

  2. No eihän 300 000 euroa riitä vielä mihkään. Vähintään 6 miljoonaa tarvitaan. Hakaristiliput ja natsismi on rikos “ihmisyyttä” vastaan!

  3. Hauska kuva. Saisikohan tuollaista säästölipasta jostain? 😀

  4. Juutalaisten tulee maksaa Suomelle 300 miljoonaa.

  5. Juutalainen seurakunta olisi voinut mennä anelemaan George Sorokselta tukea, koska kyseinen sosialisti-globalisti ja valkoisten kansanmurhaan tähtäävää myyräntyötä tekevä monimiljardööri on ITSE syypää koko Euroopan juutalaisten “ongelmiin”, eikä Suomen valtio, joka varmistaa tuon kunniattoman verirahan (kiristyksen) jatkumisen ja nousemisen vuosittain lopulta tähtitieteellisiin summiin jatkamalla haittamaahanmuuttoa ja sen lisäämistä Suomeen tekivätpä muslimiterroristit minkälaisia raakuuksia ja ihmisarvoa-alentavia rikoksia huolimatta suomalaisia valkoihoisia ihmisiä vastaan, koska “piikki on auki”, sillä globalisteilla ja kulttuurimarxisteilla ei ole mitään “arvopohjaa” kohdata valkoinen kansanosa kuin varata sille joukkohaudan pohja rikki särjettyneine unelmineen puhumattakaan oikeudesta edes elämään.

    Tuokin kolmesataa hunttia olisi pitänyt antaa Hurstin avulle eikä konkkanokille, jotka voivat painua sinne Israeliinsa, kun se kerran on nyt olemassa.
    Tarpeettomana, mutta tärkeänä yksityiskohtana on syytä todeta se, että jos kyseessä olisi ollut jokin suomalainen kristillinen yhteisö tai yhdistys. Ei tuota rahasummaa olisi tyrkytetty kuin väärää rahaa, vaan vastauksena olisi ollut kylmä “EI”!!! ja kyseinen rahamäärä olisi tungettu somalien perseeseen “päivätoimintaan” kotouttamisen tehostamiseksi, sillä hehän ovat olleet Suomessa vasta 30-vuota kun mustalaiset ovat sentään “hakanneet päätään seinään” jo 500-vuotta oppimatta yhtään mitään, niin että Jukolan 7-veljestä olivat varsinaisia neroja noiden kahden jotain merkillistä “rikkautta” tuovan, jotka tosiasiassa ovat etnisen paiseen tuovan suomalaisten perseessä.

  6. Kun pysähdytään miettimään perimmäistä asiaa: Pelko, niin eittämättä mieleen nousee kysymys:”Mitä ne pelkää?”

    Henkilö joka elää ja toimii yhteiskunnan normien mukaan, ei hänellä ole mitään pelättävää. Päinvastoin, naapurusto ja ystäväpiiri puolustavat häntä.

    Joten mitä pelättävää näillä on? Mitä sellaista ne ovat tehneet tai tekevät, että niiden pitää pelätä.

  7. Israelin hallitus on kuulemma pohtimassa “kotiinkutsun” lähettämistä 200 000 Ranskassa asuvalle juutalaiselle kasvaneen antisemitismin takia. Voisiko tännekin lähettää ensiapuna säkillisen niitä kutsuja?

Comments are closed.