Koti Uutisia Kotimaa Hämeenlinnan sairaalassa raiskausta yrittänyt paljastettiin rotumuukalaiseksi

Hämeenlinnan sairaalassa raiskausta yrittänyt paljastettiin rotumuukalaiseksi

8
Lähde: Twitter.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa raiskausta yrittänyt moninkertainen seksuaalirikollinen on paljastunut rotumuukalaiseksi nimeltä Dampha Nyansumana. Valtamedia on pyrkinyt varjelemaan maahantunkeutujan identiteettiä, mutta maahanmuuttokriittinen aktivisti Tiina Wiik julkaisi hänen tietojaan Twitterissä.

Nyansumana on sarjaseksuaalirikollinen, jonka seuraava seksirikosoikeudenkäynti on vuorossa jo ensi viikolla. Keskussairaalan raiskausyritykseen johtanut tapahtumasarja alkoi, kun rotumuukalainen varasti hoitajan työasun ja lähti käytävälle etsimään “vammaisia” uhreja, uutisoi Hämeen Sanomat:

“Asu päällään hän kulki jopa noin tunnin ajan kenenkään estämättä ympäri keskussairaalaa kysellen tietä ‘vammaisten osastolle’. Vaeltelun päätteeksi hän saapui neurologian osastolle, jossa hän esitteli sukupuolielintään osaston päivähuoneessa olleille kahdelle naiselle. Osaston potilashuoneessa hän yritti pakottaa huoneessa yksin olleen naisen seksuaalisiin tekoihin.”

Rotumuukalainen tuomittiin paitsi raiskauksen yrityksestä myös kahdesta sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, pahoinpitelystä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

Wiikin julkaisemien tietojen mukaan maahantunkeutujan seuraavat oikeudenkäynnit koskevat kahta seksuaalista ahdistelua, vangin karkaamista, pahoinpitelyä sekä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Lähteet: Tiina Wiik, Hämeen Sanomat

8 KOMMENTIT

  1. “Rotumuukalainen tuomittiin paitsi raiskauksen yrityksestä myös kahdesta sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, pahoinpitelystä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta………………….maahantunkeutujan seuraavat oikeudenkäynnit koskevat kahta seksuaalista ahdistelua, vangin karkaamista, pahoinpitelyä sekä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.”

    Kyseessä on siis ihan oikea moniosaaja. Juhnuuttajan Sipilän kotoutumis-teoria toimii.

  2. “Toivotaan”, että “rikastaja” pääsee nuhtelulla ja terapialla. No, eihän tuo ainakaan vankilaan joudu.

    • No ei varmasti joudu vankilaan. Pitäähän pakottavaa tarvetta päästä purkamaan.

  3. Toruu ne sitä varmasti ja antavat sen verta rahaa, että saa sakot maksettua.

    Kyllähän tuolla saldolla pitää ukko saada telkien taakse. Siellä saa ilmaista terapiaakin, kiitos vankien hierarkian, jossa seksuaalirikolliset ovat alinta pohjasakkaa. Tahtoo tuomariksi. Prkl. 🤬

  4. Tuomari ottaa huomioon, että käytös ei ole ollut “hyvien tapojen vastainen”, eikä multikulttuurinen moniosaaja kieltänyt Holoco$tia.

  5. Eikö kenellekkään henkilökunnasta käynyt mielessä että kaveri ja valkoinen takki eivät sovi yhteen? Ja että ko. naamaa ei ole ennen näkynyt sairaalassa? Ja jos kyselee “vammaisten osastoa” niin kaikkihan tietää ettei sairaalassa ole sellaista. Se on afrikassa.

  6. Eikö noita raiskaajamatuja saa millään karkotettua maasta mitä vittua niitä pitää hyysätä ovat vain kuluerä

Comments are closed.