Koti Uutisia Hallitus hyväksyi Suomen Puolustusvoimien alasajon

Hallitus hyväksyi Suomen Puolustusvoimien alasajon

0


Tänään annetussa hallituksen ja Suomen Puolustusvoimien yhteisessä tiedotustilaisuudessa paljastettiin Puolustusvoimia koskevat leikkaukset. Leikkaukset tarkoittavat kuuden varuskunnan lakkauttamista, yli kahden tuhannen ammattisotilaan irtisanomista ja Puolustusvoimien sodanajan vahvuuden vähentämistä 120 000 reserviläisellä 230 000 reserviläiseen.

Kuva: vähäisesti varustetut suomalaissotilaat onnistuivat torjumaan Puna-armeijan Suomussalmen taisteluissa 1940. Historiasta todettua: “kukaan ei kunnioita maata, jolla on heikko armeija.”

Suomen hallitus päätti jo aiemmin edellisenä vuonna, että Suomen Puolustusvoimat tulevat kohtaamaan tämän vuosikymmenen aikana suurimmat leikkaukset vuosina 2013-2015. Puolustusbudjetti vähentyy seuraavien vuosien aikana alimpien arvioiden mukaan 450 miljoonalla eurolla ja suurimpien arvioiden mukaan 850 miljoonalla eurolla.

Kysymykseksi saattaa muodostua se, kuinka Suomea tullaan lähivuosina puolustamaan, jos Puolustusvoimilla ei ole varaa hankkia uutta kalustoa ja muuta puolustukseen liittyvää varustetta. Jalkaväkimiinoista luopumisen jälkeen armeija on joutunut korvaamaan miinat kalliilla asejärjestelmällä, mikä vaatii jatkuvaa mukana pysymistä aseteknisessä kehityksessä.

Suomen Puolustusvoimien muuttamista pelkäksi paraatiarmeijaksi kannattavat vihreät ottivat tiedon Puolustusvoimien leikkauksista ilolla vastaan. Kansanedustaja Sinnemäen mukaan on “korkea aika uudistaa Puolustusvoimia” ja että “pienempää joukkoa on helpompi varustaa.” Hallitus hakee myös yhteiskunnalta tukea leikkauksille unohtamalla sotilaiden tarpeet ja vaatimukset Suomen kunnollisesta kyvystä puolustaa itseään mahdollisilta hyökkäyksiltä.

Aiheesta muualla:

Nyt se varmistui: Nämä joukko-osastot lakkautetaan

Silminnäkijä: Lautasellinen tykinruokaa (YLE -areena, katseltavissa 24 vrk)