Koti Artikkelit Hallituksen työryhmä: “Vihapuheesta rikos, viranomaiset rinnastettava vähemmistöihin”

Hallituksen työryhmä: “Vihapuheesta rikos, viranomaiset rinnastettava vähemmistöihin”

16

Suomen hallitus nimitti vuodenvaihteessa työryhmän, jonka tehtävä oli selvittää uusia keinoja, joilla ”vihapuheeseen syyllistyneitä” suomalaisia voitaisiin rangaista tapauksissa, joissa nämä eivät ole varsinaisesti rikkoneet lakia. Työryhmän tänään julkaisema raportti vaatii rajuja toimia suomalaisten sananvapautta vastaan.

Työryhmän jäsen, rikoskomisario Pekka Hätönen. Kuvakaappaus: Espoon Vihreät.

Työryhmän tärkein johtopäätös oli vähemmän yllättäen, että “vihapuhe” tulisi kriminalisoida Suomessa. Tavoite on kieltää eliitin suojelemien väestöryhmien kriittinen kommentointi myös silloin, kun kommentteihin ei liity rasistista herjaamista tai esimerkiksi yllyttämistä rikosten suorittamiseen.

Lisäksi työryhmä vaatii, että suojeltavien väestöryhmien listalle lisätään maahanmuuttajien ja homojen rinnalle esimerkiksi virkamiehet, toimittajat ja poliitikot. Tulevaisuudessa suomalaisten etua polkevien byrokraattien ja poliitikkojen tai valehtelevien lehtimiesten kutsuminen esimerkiksi kansanpetturiksi voi olla “vihapuherikos”, vaikka kritiikin kohdetta ei uhkailtaisikaan väkivallalla eikä hänestä esitettäisi perättömiä väitteitä.

Raportissa ehdotetaan myös, että “vihapuheesta” ei tulisi tehdä asianomistajarikosta. Sen sijaan syyttäjä voisi aloittaa “vihapuhujan” vainoamisen, vaikka “vihapuheen” kohde ei itse edes tahtoisi viedä tapausta oikeuteen. Näin eliitti pyrkii tekemään rikostuomion uhasta mahdollisimman suuren kaikkien suomalaisten “väärinajattelijoiden” kannalta.

Raportti otti kantaa myös niin sanottuun maalittamiseen, joka tarkoittaa käytännössä kulttuurimarxistien nimen ja valokuvan julkaisemista kriittissävyisissä vaihtoehtomedian uutisissa. Myös “maalittamisesta” tulisi määritellä hallituksen työryhmän mukaan rikos.

Kun raportin ehdotukset summataan yhteen, ei vaihtoehtomedioilla olisi lain mukaan enää oikeutta kohdistaa kärkevää kritiikkiä tarkasti henkilöityihin poliittisiin vallankäyttäjiin. Sen sijaan toisinajattelijat olisivat edelleen vapaata riistaa valehtelevalle valtamedialle.

Työryhmä vaatii, että uusi hallitus perustaa “osaamiskeskuksen” vakoilemaan “vihapuheen tuottajia ja levittäjiä” sekä analysoimaan ilmiötä. Lisäksi raportissa vaaditaan rajuja sanktioita Internet-palveluntarjoajille, jotka eivät sitoudu sensuroimaan “vihapuheeksi” määriteltyä sisältöä alustoiltaan. Työryhmä tahtoo myös rajoittaa oikeutta anonyymiin kirjoittamiseen verkossa.

Työryhmän koostumus kertoo kaiken oleellisen tulevien lakien sisällöstä: sen puheenjohtaja on arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen, joka on aiemmin todennut, että ”kristinusko ei anna perusteita sulkea rajoja”

Muihin jäseniin lukeutuu Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja Elina Grundström, joka tunnetaan rajuna työpaikkakiusaajana eli aidon vihapuheen tuottajana. Grundströmin alaiset paljastivat viime vuonna, että hän on kohdellut näitä jo vuosien ajan painajaismaisesti. Henkisen väkivallan vuoksi JSN:n väki on tehnyt välillä töitä itkien ja omien sanojensa mukaan ”alituisen pelon” vallassa.

Työryhmään kuuluu myös kansallismielisille tuttu PolPon edustaja, Vihreiden puoluekirjan omistava rikoskomisario Pekka Hätönen. Rikoskomisario nousi otsikoihin aiemmin keväällä, kun hän aloitti valehtelukampanjan Soldiers of Odinin (SoO) pedofiilinmetsästysvideosta. Hätönen yritti viedä pedofiilinmetsästyskampanjalta uskottavuuden valehtelemalla mediassa, että SoO olisi ”perääntynyt” kampanjasta. SoO kiisti väitteen.

”Vihapuhetyöryhmän” kokoonpanosta ovat vastuussa edellisen hallituksen Kokoomuksen sisäministeri Kai Mykkänen, Kokoomuksen oikeusministeri Antti Häkkänen sekä Kokoomuksen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. ”Meidän on edistettävä kaikkien ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta kunnioittavaa keskustelukulttuuria, mikä osaltaan edistää sananvapauden toteutumista,” Mykkänen perusteli hanketta.

Lähde: Helsingin Sanomat

16 KOMMENTIT

  1. Ihanaa Kim Jong-un – meininkiä sillä erotuksella että Pohjois-Koreassa on kuitenkin vähemmän pakolla palvottavia henkilöitä. Joille valtio syytää kunniamerkkejä, rahaa, mitä vain kansalaisten selkänahasta. Ja joiden asiallisestakin kritisoimisesta samalla tavalla vähintään sakkoja mutta myös hengenlähtöäkin havaittu.

  2. Suomalaisia on melko vähän tällä pallolla. Olemme siis vähemmistö. Suomalaista vastaan “kiihottaminen” on myös rikos, eikö? Vai eikö suomalaiset ole “kansanryhmä”, mitä häh?

    • Mitä tuo “maalittaminen” on? ¦D

      Vanha ei seuraa enää mediaa eikä meemimaailman uutuuksia…

      • Maalittamista kokivat Suomen oikeuslaitoksen viranomaiset Venäjän toimesta noin sata vuotta sitten. Ehkä nykyinen oikeuslaitos haluaisi kostaa tämän, mutta purkaa vihansa Suomen kansaan keksimällä vihapuhelakeja ja muuta anarkiaa?

        https://mvlehti.net/2018/06/19/yhdenvertaisuus-oikeudenkaynnin-lopputulemat/

        “..Myöskin tuomarit Vuorinen ja Ronimus, jotka heidän juttunsa ollessa piirioikeudessa esillä olivat teljettyinä Spaljernajan tutkintovankilaan, saatettiin vastoin tahtoaan samassa rakennuksessa toimivan oikeuden istuntoon. Mutta myöskin heidän esiintymisensä jäi tuloksettomaksi, sillä jo heti alussa keskeytti oikeuden puheenjohtaja Rheinbott heidän vastineensa. Kaikki seuraavat suomalaiset tuomittiin sitten poissaolevina.

        Kolmas, joka myöskin vasten tahtoaan saatettiin oikeuden istuntoon, oli varatuomari Sandbäck, joka Krestyssä parhaillaan suoritti hänelle aikaisemmin tuomittua rangaistusta. Muuan vartija kysyi häneltä täällä, halusiko hän olla oikeudenistunnossa saapuvilla, vastaamassa toisissa häntä vastaan vireillepannuissa oikeusjutuissa. Puutteellisen venäjäkielentaitonsa vuoksi..”

        https://mvlehti.net/2018/06/19/yhdenvertaisuus-oikeudenkaynnin-lopputulemat/

      • Taktisesti epämääräinen termi, kuten “vihapuhe”, jonka nojalla voidaan viedä oikeuteen kuka tahansa valtaapitäville epämiellyttävä henkilö.

  3. Kaikki tietää mihin tämä alistaminen, syyllistäminen ja häpäisy johtaa, AINA sama lopputulos.

  4. hh1488, mitä auttaa, jos kansalaiset, yhtiöt ja kansakunnat jatkavat orjana olemistaan, eli makavat ylikansallisille tahoille valtavia summia pelkästään siitä että käyvät kauppaa keskenään? Valuutta kun on VAIN vaihdantaväline primäärifunktioltaan.

    On olemassa nopeasti kasvava vaihtoehto. Sen on kehittänyt eräs Deep State -viheltäjä, joka lähti sisäpiiristä kun hänelle tarjottiin paikkaa ylimmälle rankille maailman finanssipiireissä – pääsylippuna vaadittiin että murhaa eläviä vauvoja saatanalle rituaalissa:

    https://www.youtube.com/watch?v=457akZFYnHo
    “A few thousand persons own or control totally 99% of the wealth of the world. A huge part of this is the fact that people voluntarily give up possession of positive wealth and surrender to a debt based system.”

  5. Ovatko ”suomalaiset” tai vaikkapa ”oikeistolaiset” kansanosia myöskin?

    Voiko heitä vastaan kiihottaa? Saako heitä vastaan kiihottaa?

Comments are closed.