Koti Artikkelit Haastattelut Haastattelussa National Action, osa 3

Haastattelussa National Action, osa 3

4

israellippu

National Action (NA) on radikaali englantilainen kansallissosialistijärjestö, joka toimii erityisen aktiivisesti yliopistoilla. Se värvää riveihinsä suoraa toimintaa vaativia valkoisia nuoria. Lue haastattelun ensimmäinen osa täältä ja toinen täältä.

National Actionista voi kuulla lisää Turun toimintakeskus Kodissa viikolla 8, kun järjestön aktiivi tulee kertomaan toiminnasta suomalaisille – lisätietoja osoitteesta turku [at] patriootti [.] com.

Onko teillä esikuvia Englannin ulkopuolelta?

Saamme parhaat ideamme Hitleriltä. Kun luin hänen kirjoituksiaan ensimmäisen kerran nuorena, ymmärsin heti, että tätä olin etsinyt. Kuten Savitri Devi on todennut, Hitlerin merkitystä myös oman aikamme kansallismieliselle liikkeelle ei tule aliarvioida.

Suomalainen kirjoittaja Kai Murros sai minut arvioimaan monet arvoni uudelleen aikana, jolloin olin menettää otteeni radikalismista. Hänen kirjoituksiaan voi monessa mielessä verrata William Piercen Turnerin päiväkirjoihin. Kun tutustuin Murroksen tuotantoon ensimmäisen kerran, ei kukaan muu kirjoittanut siihen aikaan yhtä suorasukaisesti. Murros ei haaskannut aikaa politiikkaan vaan keskittyi asenteeseen. Muut sen sijaan kirjoittivat tylsiä sivistyssanoilla ryyditettyjä “manifesteja”. Toisin kuin monet muut uuden oikeiston edustajat, Murros ei nähdäkseni ole koskaan syönyt sanojaan, minkä vuoksi kunnioitan häntä.

Inspiraatiota propagandallemme ammennamme etenkin venäläisiltä ja amerikkalaisilta. Heidän materiaalissaan on jotain erityisen tylyä ja jopa loukkaavaa, joten se kuvaa täydellisesti rumaa yhteiskunnallista todellisuutta, jossa elämme. Räikeys ja mustavalkoisuus ovat oikein käytettyinä valttikortteja. Mielestäni eurooppalaiset ottavat usein propagandan luomisen liian vakavasti – tosikkomaisuus ei tee materiaalista houkuttelevaa!

Kaikkien kansallismielisten tulisi opiskella George Lincoln Rockwellin ja American Nazi Partyn tuotantoa. Rockwell oli hyvin älykäs mies ja markkinoinnin ammattilainen. Hän ymmärsi, että kansallismielisten on kyettävä käyttämään negatiivista mediajulkisuutta taitavasti hyväkseen.

National Action at University of Leeds 07_09_2014.png

NA:n propagandaa kuvataan usein rajuksi mutta tyylikkääksi. Grafiikassa yhdistetään eri tyylilajeja aina esimodernista Euroopasta Hitlerin Saksaan ja jalkapallokannattajakulttuuriin. Kuinka päädyitte tähän? Millaista palautetta olette saaneet?

Propagandaa tehdessä tyylillä ja teknisellä osaamisella ei ole kovin paljoa väliä. Se voi olla ironista ja monitulkintaista asiayhteydestä riippuen. Yleensä kansallissosialistit tekevät huomattavasti “maltillisia” mielenkiintoisempaa propagandaa. Maltillinen ja tylsä poliittinen viesti synnyttää tylsää propagandaa. Kansallissosialismi antaa sen sijaan aihetta luoda dynaamista ja voimakasta materiaalia.

Tärkeintä on, että propagandan tekijällä on selkeä näkemys. Hänen täytyy tietää, mitä hän tahtoo. Kansallissosialismi on siitä kiitollinen aihe, että se antaa suuren määrän taiteellisia mahdollisuuksia. Miettikää vaikka Leni Riefensthalia! Toisinaan levitämme materiaalia, joka tarkoituksella ylittää kaikki hyvän maun rajat. Osoitamme, että rajuja ja poliittisesti epäkorrekteja ajatuksia voi markkinoida siinä missä mitä tahansa ideologiaa. Tahdomme vakuuttaa kaikki siitä, ettei radikaalia sanomaa tarvitse laimentaa, jotta siitä voisi puhua julkisesti.

10629473_359388557563291_4560235445875396593_o

Kuinka poliisi suhtautuu järjestöönne?

Koska monet järjestössämme ovat nuoria, olemme joutuneet eriskummallisen “Prevent”-poliisiyksikön silmätikuksi. Jos viranomaiset saavat vihiä alle 21-vuotiaista valkoisista englantilaisista, jotka ovat ylpeitä rodustaan, näiden luo tehdään kotikäynti. Nuorta kehotetaan keskustelemaan Prevent-poliisityöntekijän kanssa. Nämä taistelevat “ääriajattelua” vastaan hengailemalla nuorten kanssa, ryhtymällä “isähahmoiksi” ja keskustelemalla politiikasta. Prevent on yksi holhousyhteiskunnan absurdeimmista ja naurettavimmista oireista.

En osaa sanoa, kuinka tarkasti NA:n toimintaa seurataan tällä hetkellä. Garron Helmin lisäksi poliisi pidätti marraskuussa kymmenen kannattajaamme (lisää tapauksesta haastattelun toisen osan johdantotekstissä). Poliitikot villiintyivät pidätysuutisista. He väittivät, että Englannissa oli “juutalaisvastainen salaliitto” Luciana Bergeriä vastaan, mikä ei tietenkään ole totta. Tapauksesta tuskin tullaan jakamaan mitään tuomioita kannattajillemme. Todennäköisesti poliisi tekaisi syytteet voidakseen tehdä kotietsintöjä ja takavarikoidakseen tietokoneemme. Viranomaiset tunkeutuvat kansallismielisten koteihin kuin lauma mustalaisia ja vievät puhelimemme, kiintolevymme, tablettimme ja kaiken, josta he uskovat saavansa tiedustelutietoa NA:n toimintaan liittyen.

helmKansallismielisyys on riistetyn valkoisen kansan poliittinen kapina. Mikäli poliitikot kuuntelisivat ja palvelisivat kansaa, ei kansallismielisten tarvitsisi koskaan liikkua lain rajamailla. Olemme kuitenkin päättäneet, ettei NA suorita järjestönä laittomia tekoja. Tämä suututtaa viranomaisia entisestään, sillä he eivät voi puuttua järjestömme kasvuun. He yrittävät pelotella meitä tekaistuilla rikosepäilyillä, mutta he ovat epäonnistuneet.

Garron Helmistä tuli kansainvälinen julkkis Twitter-viestinsä vuoksi, kuten haastattelun ensimmäisessä osassa kerrottiin. Kuinka te National Actionissa reagoitte kohuun?

Toisin kuin “maltilliset” kansallismieliset, me emme suinkaan sanoutuneet irti Helmin kannanotoista, vaan annoimme hänelle kaiken tukemme. Kirjoitimme hänelle vankilaan, aloitimme #FreeGarronHelm-kampanjan ja annoimme Bergerin kuulla kunniansa.

Jopa Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti joutui ottamaan kantaa rajuun Berger-vastaiseen kampanjaan. Poliitikot kertoivat seuranneensa kauhulla Bergerin kokemaa kansainvälistä painostusta. Etenkin vasemmistopuolue Labour ja Ed Milliband tyrmistyivät juutalaisen puoluetoverinsa kohtalosta. Parlamentissa käytiin aiheesta julkinen keskustelu, joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Eliittiä kuvottaa ajatus siitä, että tavallinen kansa voi osoittaa tehokkaasti tyytymättömyyttään. Poliitikot vaativat käytännössä kaiken kriittisen poliittisen Internet-keskustelun kieltämistä. Hallitus määräsi Twitterin poistamaan lopulta satoja tilejä, jotka olivat käyttäneet #FreeGarronHelm-hashtagia, mutta se oli jo liian myöhäistä. Kampanjaa jatkettiin ja sensuuria kierrettiin luovuudella.

Ulkopuolisen silmissä asetelma oli seuraava: Nuori tyyppi kertoo rehellisesti mielipiteistään, mikä on nykyään harvinaista ja herättää kunnioitusta. Eliitti provosoituu ja iskee täysin ylimitoitetusti kansalaista vastaan. Tietysti uhri saa sympatiat puolelleen.

Ikävä kyllä maltillisuutta suosivat kansallismieliset ovat valmiita kääntämään selkänsä tovereilleen, mikäli näiltä lipsahtaa vähänkin radikaalimpi kannanotto. Maltilliset suorastaan anovat hyväksyntää valtavirralta ja ovat siksi valmiita pettämään omansa. Ainoastaan kaikista radikaaleimmat – kansallissosialistit – pysyvät lojaaleina ja tekevät vastarintaa. Meidän tehtävämme on radikalisoida maltilliset ja näin yhdistää kaikki kansallismieliset.

Berger-tapaus synnytti paljon keskustelua maanne juutalaisongelmasta. Onko juutalaisilla vaikutusvaltaa Englannissa?

Tapaus kertoi hyvin paljon Englannin juutalaisväestön ajattelusta ja toiminnasta. He ovat pieni mutta äärimmäisen äänekäs ryhmä, joka saa aina tahtonsa läpi. Oikeuslaitoksella on nollatoleranssiperiaate, joka on tehnyt juutalaisista käytännössä maamme etuoikeutetun yläluokan. Sekä oikeisto- että vasemmistopuolueet palvelevat Israel-lobbya, ja on suorastaan härskiä, että maamme varakkaimmat eturyhmät ovat nimiltään Conservative Friends of Israel ja Labour Friends of Israel. Itse asiassa Luciana Berger on toiminut aiemmin jälkimmäisen johtajana. Käytännössä kaikki kansanedustajat kuuluvat jompaankumpaan sionistijärjestöön.

Vaikka vasemmistolainen Labour-puolue saa paljon ääniä kaupunkilaisilta vasemmistoliberaaleilta sekä muslimimaahanmuuttajilta, on puolueen johtaja Ed Miliband kertonut olevansa sionisti. Vuonna 2013 hän brändäsi puolueensa “One Nation Labouriksi” ja julisti, että koska hän on juutalaisen kommunistimaahanmuuttajan poika, hän voi yhdistää Britannian maahanmuuttajat ja kantaväestön. Miliband on itse yrittänyt sulautua valkoiseen väestöön häivyttämällä seemiläisiä kasvonpiirteitään nenäleikkauksella, joka tosin epäonnistui. Koska parlamentaarinen oikeisto on tällä hetkellä kaaoksessa, Milibandista tulee todennäköisesti pääministerimme vuonna 2015, vaikka hänellä ei ole lainkaan karismaa. Hänen kovin kilpailijansa puoluejohdossa oli hänen oma veljensä David Miliband.

Suhtaudutte hyvin kriittisesti kansainväliseen pankkijärjestelmään ja koronkiskontaan. NA käsittelee propagandassaan siis muitakin aiheita kuin rotua ja maahanmuuttoa. Onko järjestöllänne yhteiskunnallista ohjelmaa? Kuinka suhtaudutte talouteen, sosiaaliturvaan, asuntopolitiikkaan, ympäristökysymyksiin ja ulkopolitiikkaan? Voidaanko yhteiskuntaa parantaa, mikäli esimerkiksi rotu- ja juutalaiskysymyksiä ei oteta huomioon?

Kypsä maailmankatsomus yhdistää kaikki taloudelliset ja poliittiset kysymykset yhdeksi suureksi projektiksi. Rotubiologiaa ei voi erottaa taloudesta. Valkoisten kokemat rodulliset uhat konkretisoituvat taloudellisissa olosuhteissamme. Juutalaisten johtamassa modernissa lännessä valkoiset on alennettu kaikkien muiden rotujen alapuolelle. Taloudellinen eliitti – pankkiirit – hyötyvät maahanmuuttajamassoista, jotka ovat poliittisesti tiedostamatonta orjatyövoimaa. Kansainvälisen talouden rappio ja valkoisten kansanmurha kulkevat yhdessä. Jokaisen taloudellisen kysymyksen ytimessä on rotu.

Kansallismieliset eivät ole menestyneet ehkä siksi, ettemme ole oppineet historiasta tarpeeksi. Maltillisten ryhmien poliittiset ohjelmat ovat samaa tasapaksua ja valtavirtaista massaa kuin kaikkien muiden puolueiden. Tämä osoittaa, ettei niillä ole visiota tai aikomustakaan todella muuttaa yhteiskuntaa. Tämä tuo mieleeni Adolf Hitlerin sanat Marxia edeltäneestä päämäärättömästä sosialismista:

“Kansainvälinen marxilaisuus on ainoastaan juutalaisen Karl Marxin suorittama, tosiasiassa jo ammoin olemassa olleen maailmankatsomuksenomaisen asennoitumisen ja käsityksen soveltamista tietyn poliittisen uskontunnustuksen muotoon. Ilman sellaisen jo vanhastaan olemassa olleen ja yleisesti levinneen myrkytyksen luomaa perustaa ja pohjaa ei tuon opin hämmästyttävä menestys olisi ollutkaan ikinä mahdollinen. Karl Marx oli tosiaankin ainoastaan se yksi miljoonien joukosta, joka vähitellen rappeutuvan maailman suosta profeetan varmalla katseella keksi tärkeimmät myrkkyaineet, poimi ne erilleen ja valmisti sitten taikurin tavoin niistä tiivistetyn liuoksen, sitä nopeammin tuhotakseen vapaiden kansakuntien riippumattoman olemassaolon tässä maailmassa. Mutta sen kaiken hän tekin oman rotunsa palvelijana.” Taisteluni, toinen osa. 1. luku: Maailmankatsomus ja puolue.

Ellemme ymmärrä talouden toimintaperiaatteita, emme ymmärrä rodullista taisteluamme sen koko laajuudessa. Toisaalta millään taloudellisella tai poliittisella uudistuksella ei ole mitään merkitystä, elleivät ne palvele rodun selviytymistä ja hyvinvointia. Poliittisella liikkeellä on aina oltava vahva rodullinen sanoma, sillä rotu on elämän perusta ja tarkoitus.

bCky1PK

Suuret kiitokset haastattelusta! Millainen on National Actionin tulevaisuus?

Vuoden 2014 tapahtumat olivat tulikasteemme. Olemme todistaneet, että olemme tosissamme. Uskomme, että olemme jo vaikuttaneet monien englantilaisten ajatteluun, ja nyt meidän on laajennettava toimintaamme. Opimme vuonna 2014 myös paljon järjestön turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Aiomme ehostaa tietoturvallisuuttamme ja valmistautua lakitaisteluihin. Suunnittelemme myös uusia harjoitusleirejä, tiedottamistapoja sekä järjestön rahoitusta. Tavoitteenamme on, että meistä tulee sionistihallituksen pahin vihollinen.

 

Toimitus

4 KOMMENTIT

  1. Inspiroivaa tekstiä! Täytyykin ottaa hieman mallia NA:sta omaan paikalliseen toimintaan.

  2. Oikein hyvää tekstiä ja ajatusta, tärkein viesti tässä oli se että satsaamalla tulevaisuuteen, se tehdään tämän päivän opiskelijanuorten piirissä jotka ovat huomispäivän päättäjiä.

  3. I am an English National Socialist, we are trying our best to make more people aware of the Israeli/American tyranny we live under, unfortunately it feels like most people are happy to live as slaves.
    What is truly scary to me, is that our evil leaders and Zionist agents want to force racially and culturally beautiful countries like Finland to be multicultural and ‘diverse’, ‘tolerant’ ‘neoliberal’ etc. We can only hope that Finns and all europeans start to see the Truth soon.
    Patriot Finns, doing your excellent activism and then the zionist criminals will be defeated just like you did to the soviets.
    14/88

Comments are closed.