Koti Artikkelit Haastattelut Haastattelussa National Action, osa 2

Haastattelussa National Action, osa 2

12

NAbanneri

National Action (NA) on radikaali englantilainen kansallissosialistijärjestö, joka toimii erityisen aktiivisesti yliopistoilla. Se värvää riveihinsä suoraa toimintaa vaativia valkoisia nuoria. Lue myös haastattelun osat 1 ja 3.

Haastattelun edellisen osan julkaisemisen jälkeen on selvinnyt, ettei ”antisemitistisen” mielenosoituksen ja tuhotyön suunnittelusta epäiltyjä aktivisteja vastaan tulla nostamaan syytteitä. Tapaus liittyi Garron Helmin vangitsemiseen ja Luciana Bergerin vastaiseen kampanjaan. Poliisi tahtoi pidätyksillä osoittaa aktivisteille, ettei juutalaispoliitikkojen kritisointi Englannissa ole sallittua. NA:n mukaan poliisin toiminta oli laitonta, ja ryhmä saattaa haastaa viranomaiset oikeuteen.

Suuri rasisminvastainen Hope not Hate –järjestö julkaisi vuosikatsauksensa Yhdistyneen kuningaskunnan ”vihaliikkeistä”. Hope not Haten mukaan National Action on ainut kansallismielinen brittijärjestö, joka tulee 2015 todennäköisesti kasvamaan. Rasisminvastaisten kansalaisjärjestöjen mukaan on huolestuttavaa, että nuoret hakeutuvat nyt avoimesti ”rasistisen” ja ”juutalaisvastaisen” järjestön toimintaan. The Idependent –sanomalehti puolestaan varoitti, että perinteisen oikeiston ajauduttua umpikujaan maahan on syntynyt nuorten ja uhmakkaiden ”uusnatsien uhka”.

NA osallistui 17. päivä tukimielenosoitukseen, jossa vaadittiin Arjalaisen Vastarintaliikkeen Gary Yarbroughin vapauttamista vankilasta. Voice of Albion on haastatellut hiljattain kahta NA-aktivistia, Tommy Johnsonia sekä Wayne Jarvieta.

BdHyWWtqC

National Actionin haastattelu jatkuu.

Onko NA mielestäsi osa suurempaa eurooppalaista liikettä vai taistelevatko englantilaiset omaa taisteluaan?

Sydämemme seuraavat kansallissosialismia ja eurooppalaisuutta enemmän kuin mitään ihmisen keinotekoista luomusta. Tätä voi kutsua romantisoiduksi ajattelutavaksi, mutta pidän itseäni realistina; kun sukupolvi on niinkin erkaantunut rodullisesta ajattelusta kuin omamme, rodun käsitteellä on suurempi merkitys kuin kauan sitten kuolleilla valtioilla. Typerät valkoisten väliset etniset vihamielisyydet ovat vitsi globaalin rotusodan aikana. Rotu on todellista, kun taas kansallinen “perinne” on opittava. Perinteellä on arvoa vain, jos se perustuu rodulliselle maailmankuvalle.

NA on ehdottomasti kansallismielinen, mutta mielestäni pelkkään ahtaaseen heimoajatteluun uppoutuminen on taantumuksellista ja etäännyttää meitä todellisesta historiallisesta taistelusta, jota käydään globaalisti valkoisia massoja vastaan. Kun ajatellaan rodullisen selviytymistaistelun merkitystä, niin ajatus siitä, että ajaudumme takaisin johonkin kaukaiseen, huonosti suunniteltuun menneisyyden malliin, on traagista ja enemmän kuin halveksuttavaa. Rodullisen taistelun haaste on itsessään niin iso, että se tulee muuttamaan meitä perustavanlaatuisesti. Katse on suunnattava tulevaisuuteen.

Huomasin, ettet pitänyt kovinkaan paljon siitä, että NA yhdistettiin niin sanottuun identitääriliikkeeseen eräässä rasisminvastaisessa julkaisussa. Mitkä ovat mielestäsi suurimmat erot NA:n ja identitääriliikkeen välillä?

On tarpeen tehdä ero Ranskan identitääriliikkeen (he ovat mielestäni uskottavia aktivisteja) ja muiden maiden maltillisten kopioiden kesken. Viimeksi mainitut ovat yrittäneet tuoda Generation Identity –mallia osaksi jatkuvaa debattia nationalismin piirissä, minkä useimmat ovat luullakseni havainneet.

10405252_284821601709759_7337160918435246701_n
National Action -aktivisti.

Jos katsoo Generation Identitaire -mielenosoituksia, voi nähdä, mistä tässä on kyse: se on sataprosenttisesti keskiluokkaista. Tämä on mielestäni ongelmallista, koska heidän viestinsä on, että meidän tulisi päästä eroon kansallismielisyydestä, joka on viestiltään ja toimintatavoiltaan työväenluokkaista. Sen sijaan he haluavat elää kieroutunutta fantasiaa, jossa he ottavat vallan “ylivoimaisella älyllään” järjestämällä konferensseja ja kirjoittamalla esseitä. Vastustan GI-mallia sen toimimattomuuden takia.

Keskiluokkainen kansallismielisyys on tärkeä osa Lontoon New Rightia (perustettu 2005) ja Traditional Britain Groupia (perustettu 2001). Mainitsemasi fasisminvastainen julkaisu totesi, että edellä mainitut järjestöt eivät olleet onnistuneet tuomaan GI-mallia Englantiin kovasta yrityksestä huolimatta. Uskomatonta kyllä, toimittaja Gerry Gable väitti, että NA on GI:n “salonkikelpoinen peitejärjestö”! NA menestyy, koska tavoitimme ihmisiä, jotka osaavat järjestää mielenosoituksia ja eivät pelkää poliisia, lakia, vasemmistolaisia tai edes vankilaa. NA koostuu rehellisistä ihmisistä, jotka tekevät pyyteetöntä ja rehellistä työtä.

Monet kansallismielisen liikkeen ongelmat juontavat juurensa ihmisten itsekunnioituksen puutteeseen. Monet toimintaamme kritisoivista ovat itse työväenluokkaisia, mutta he halveksuvat taustaansa ja ihannoivat keskiluokkaisia nojatuoli-intellektuelleja, joiden saivartelua he eivät todellisuudessa edes ymmärrä. He suuntaavat vihansa meihin, sillä he eivät osaa väitellä intellektuellien kanssa. English Defence Leaguen perustava tarkoitus oli vedota “keskiseen Englantiin” ja välttää nämä ristiriidat. Liikkeen johtaja Steven Lennon jätti ryhmän viime vuonna todeten juuri tämän virheen sekä sen, että jatkaminen oli merkityksetöntä.

Generation Identityn ja NA:n ero on se, että sen sijaan, että edistäisimme sosiaalista rappiotamme, olemme luoneet uuden liikkeen, jossa ihmiset kaikista luokista yhdistyvät uudella, rohkealla ja voimakkaalla asenteella.

Ovatko NA:n aktivistit matkustaneet ulkomaille ottaakseen osaa kansallismielisiin tapahtumiin?

Mielestäni kansallismielisenä olemisen suurimpia etuja on mahdollisuus nähdä maailmaa. Olemme maailmanlaajuinen verkosto veljiä ja sisaria, jotka voivat luottaa toisiinsa. Kiitos avokätisten kansallismielisten, minulla on ollut mahdollisuus matkustaa. Pidän kansainvälisiä tapaamisia erittäin hyödyllisinä. Mahdollisuus keskustella ideologiasta ja jakaa ajatuksia inspiroi ja syventää omaa maailmankuvaa. Valitettavasti Britannian kansallismielisillä on perinteisesti ollut saarimentaliteetti, eikä sellainen yhteistyö, jollaista näkee toisten eurooppalaisten aatetovereiden kesken, ole vain ollut osa kulttuuriamme. Pidemmän ajan tavoitteemme on kuitenkin saada tähän muutos.

2014-02-27-NA1-thumb_thumb

Oletteko saaneet inspiraatiota miltään ei-kansallismieliseltä aktivistijärjestöiltä, kuten ympäristöliikkeiltä tai vasemmistolaisilta? Uskotko, että voimme oppia heiltä jotain?

Vaikka punaiset ja vihreät liikkeet voivat olla radikaaleja, ne eivät ole kumouksellisia, ja siksi niiden menetelmät eivät hyödytä meitä. Mielestäni paras vertauskohde meille on radikaalit muslimiryhmät Britanniassa; ne ovat aidosti kumouksellisia niiden silkan raakalaismaisuuden vuoksi. Vaikka valtavirtaiset muslimijohtajat torjuvat heidät, radikaaleilla on silti yleensä huomattavasti kannatusta muslimialueilla. Islamilaista valtiota (IS) puolustaa lähes tuhat “brittiläistä” muslimia, mikä on huomattavasti enemmän kuin minkään yksityisen sotilasalan yrityksen miesten määrä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on inspiroivaa, että 2000-luvulla on yhä niin paljon nuoria miehiä, jotka ovat valmiita ryhtymään taisteluun uskomustensa puolesta. En myöskään näe, mikseivät nuoret valkoiset miehetkin voisi ryhtyä taisteluun, mikäli heillä olisi samankaltainen uskalias ja luottavainen asenne.

”Oikeiston” on ymmärrettävä, että liberalismi ja ”salonkikelpoisuuden” havittelu ovat täyttä potaskaa. Oma pääministerimme väittää, ettei muslimeilla ja Islamilaisella valtiolla ole mitään tekemistä keskenään, ja samalla Isisin liput liehuvat julkisesti muslimialueilla. Liberalismi on osoittautunut petokseksi.

Tavallinen kansa asettuu aina vahvimman – ei moraalisesti hyveellisimmän – puolelle. Kansallismielisten on viimein ymmärrettävä tämä. Nationalistipuolueidemme täytyy päästä eroon pehmoisesta imagostaan, sillä kansamme vaatii uskaliaita miehiä, jotka ovat valmiita vahingoittamaan niitä, jotka vahingoittaisivat heitä. Jos täytämme tuon tehtävän, kansamme tukee meitä.


Julkaisuidenne perusteella teitä inspiroi myös tämän päivän radikaali venäläisnationalismi. Mitkä venäläiset ryhmät ovat teitä lähinnä? Onko teillä yhteyksiä ryhmiin kuten White Rex?

Erityistä nykyajan venäläisessä kansallismielisyydessä on se, että kun se tuli pinnalle 2000-luvun puolessa välissä, siitä tuli nopeasti hyvin dynaaminen ja vaikuttava kulttuuri. Se oli avoin ulkopuolisille vaikutteille ja vakiinnutti nopeasti asemansa kumouksellisena ja kapinallisena liikkeenä nuorten silmissä. Se värväsi riveihinsä lahjakkuuksia myös keskiluokkaisista piireistä – esimerkiksi Tesak (Maxim Martsinkevich) oli opiskelijataustainen innovaattori, joka oli lähtöisin hyvästä perheestä. Britanniassa vastaavaa ei olla tähän mennessä koettu, mutta uskon, että oppimalla Venäjältä voimme mekin menestyä.

Jos minun täytyisi nimetä jokin tietty inspiroiva ryhmä, se olisi Wotan Jugend, jolla on erityisen rohkea ja luova ilme. Tällaiset ryhmät luovat uudenlaista kansallismielistä kulttuuria ennakkoluulottomalla media-annillaan.

White Rexin perustaja Denis Nikitin oli Britanniassa viime syksynä, jolloin hän tapasi NA:n aktivisteja Sigurdin leirillä. Kuvassa hän näyttää pyylevältä mieheltä univormussa leirillä, mutta Nikitin on itse asiassa varsinainen vuori puhdasta lihasmassaa. Hän piti myös hienon puheen ryhmälle nimeltä IONA London Forum. Puheessaan hän haastoi kaikki huoneessa puukkotappeluun. Tämä oli kuin raikas tuulahdus, joka tuli kaikille tarpeeseen.

Parliment-Square-19.04.2014

Huomasin, että käytätte videoissanne musiikkia artisteilta kuten Control Resistance. Ovatko musiikki ja valkoinen nuorisokulttuuri mielestäsi tärkeitä poliittisen aktivismin kehitykselle?

Mikäli aiomme parantaa kansallismielisyyden viehätysvoimaa, on meidän osoitettava hyvää makua. Noin kymmenen vuotta sitten länsieurooppalaiset kansallismieliset järjestöt alkoivat käyttää populaarimusiikkia materiaalissaan, esimerkiksi elektronista musiikkia sekä metallia. Uskon tämän olevan syy siihen, miksi heidän piirinsä on kukoistanut Britanniaa enemmän. Meillä on yhä omistautunut Blood & Honour –liike, mutta heidän musiikkinsa ei kiinnitä nykynuorison huomiota, olipa se kuinka hyvää tahansa. BNP oli kaikkein pahin tapaus; heidän levymerkkinsä Great White Records julkaisi tekemällä tehtyä politisoitua kansanmusiikkimössöä, josta tuli täydellinen floppi.

NA taas on käyttänyt esimerkiksi vaporwavea, dubstepiä, trancea, D&B:tä – tyylilajeja, joita ei ole yleisesti liitetty kansallismielisyyteen. Tämä on tapa murtaa vallitsevia ennakkoluuloja ja osoittaa, että me itse määrittelemme 2000-luvun kansallismielisyyden. Emme tahdo ainoastaan nykyaikaistaa liikettä, vaan tahdomme ottaa valkoiset vastakulttuurit omaksemme. Olemme jo saaneet riveihimme lahjakkuuksia musiikkialalta, ja tulemme julkaisemaan pian materiaalia (ensimmäiset näytteet löytyvät jo täältä).

Culture Campin mainos.
Sigurdin Culture Campin mainos.

Mainitsit Sigurdin. Vaikuttaa siltä, että he ovat kohdanneet joitain ongelmia viime aikoina. Voitko kertoa tästä enemmän?

Ihmiset ympäri maailmaa ovat kyselleet tästä – mielestäni se osoittaa, kuinka moniin Sigurd ehti lyhyessä ajassa vaikuttamaan. Vaikeuksista huolimatta minulla on hyviä uutisia, sillä meneillään on nyt valtaisa muutos. Asiat ajautuivat kaaokseen viime marraskuussa, kun Sigurd-projektin johtaja Craig Fraser teki katoamistempun vieden kaiken mukanaan. Tämä oli seurausta huvittavasta median paljastuksesta, joka leimasi hänen järjestämänsä urheilutapahtumat uusnatsien “vihaleireiksi“, mikä muistutti sensaatiohakuista uutisointia NA:sta viime kesäkuussa. Tämä ei ollut yllättävää, koska Fraser toi itsensä esiin samanlaisella uhmakkuudella kuin NA. Hän vaikutti hyvin aidolta ja tapasi jäseniämme leirien ulkopuolella sekä osallistui marsseihin ja uhmasi väkivaltaisia kommunisteja. Suosittelen lämpimästi tätä puhetta, jonka hän piti Western Springille, sillä se selittää kaiken Sigurdista ja osoittaa, kuinka paljon hänellä oli annettavaa.

Valitettavasti Sigurd ei ollut todellisuudessa lööppien kuvailema ”natsijihadistien” järjestö, joka olisi uhannut koko järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Skandaaliotsikoista huolimatta järjestöön kuuluminen ei tietenkään ollut laitonta eikä siitä olisi voinut seurata todellisia ongelmia poliisin kanssa. Sigurd loi uudenlaista sisältöä kansallismielisten elämään. Leireillä on psykologinen rooli – kyse on veljeydestä ja itsensä toteuttamisesta sellaisille, jotka kaipaavat kenties rohkaisua tai joilla ei ole ollut esikuvia elämässään. Kyse ei ollut puolisotilaallisesta valmistautumisesta ”holokaustiin”. Sigurd tahtoi kasvattaa terveitä ja voimakkaita aktivisteja.

Sigurdissa oli erityistä se, että se oli menestyksekäs, erittäin menestyksekäs. Yleensä joudumme ponnistelemaan saadaksemme 30 ihmistä osallistumaan poliittiseen mielenosoitukseen – Sigurd sai huomattavasti enemmän ihmisiä osallistumaan viikonlopun kestävään intensiiviseen fyysiseen harjoitteluun keskellä korpea. Innostus levisi nopeasti ja johti siihen, että täällä on nyt noin puoli tusinaa MMA- ja retkeilyryhmää, jotka ovat kaikki luvanneet ylittää Sigurdin saavutukset.

na-tankOlen kuullut, että Fraser lähti, koska hän värväytyi armeijaan. Epäilen, ettei häntä kuitenkaan oteta asevoimiin. Tämä ei johdu vain hänen radikaaleista aatteistaan, vaan myös siitä, että hän on puhunut medialle ja pettänyt aatteensa, mitä ei katsota hyvällä. Pidimme Fraseria hyvänä tyyppinä ja uskoimme, että hän tahtoo olla osa valkoista yhteisöämme.

Kuinka seuraavat britit ovat vaikuttaneet NA:han: Colin Jordan, John Tyndall, Oswald Mosley ja William Joyce? Onko joitain vähemmän tunnettuja kotimaisia aktivisteja, jotka ovat inspiroineet teitä?

Rodullisella kansallismielisyydellä on Britanniassa katkeamaton ketju, joka alkoi Mosleystä, joten etenen kronologisesti. Oswald Mosley oli Britannian sotien välisen ajan fasistinen johtaja, jonka ryhmä muistetaan legendaarisista katutaisteluistaan juutalaistaustaisten kommunistien kanssa kuin myös siitä, että se vieroksui keskiluokkaisia sosiaalisia normeja. Hitler kehui yksityisissä keskusteluissa brittifasistien omistautuneisuutta ja karkaisevaa vaikutusta, joka internoinnilla olisi heihin. Tätä asennetta vahvistaisivat William Joycen kaltaiset henkilöt sekä ne, jotka taistelivat SS:ssä Brittiläisissä vapaajoukoissa – tämä varmisti liikkeen selviytymisen sodan jälkeen.

Historioitsijoilla on taipumus vähätellä Mosleyn ajatuksia, koska häntä on mahdoton olla salaisesti ihailematta. Hän oli hyvin nuori ja lahjakas poliitikko, joka edusti sodanaikaisen sukupolven turhautumista. Ajatellaan, että hän oli naiivi ja jollain tapaa viaton henkilö, joka ei ollut sitoutunut kansallissosialismiin. Todellisuudessa hän oli täysiverinen radikaali ja mielestäni Mussolinin ja Hitlerin veroinen, sillä nämä molemmat myös arvostivat häntä. Sodan jälkeen Mosleyn vaikutus tämän päivän liikkeemme kehittymiseen Euroopassa oli merkittävää, sillä hän auttoi pelastamaan fasismin jäänteitä. Monet nationalistit eivät ymmärrä hänen käsitettään “Europe a Nation”, mutta se on periaatteessa alkuperäisversio White Power -ajattelusta. Mosley näki fasismin tiukan kansallisvaltiokeskeisyyden rajoituksena liikkeelle, jonka tehtävä oli estää koko valkoisen sivilisaation rappeutuminen. Hänen näkemyksensä valkoisten tilanteesta oli optimistinen, sillä hänestä meillä oli mahdollisuus yhdistää eurooppalaiset ja toteuttaa yhdessä rodullinen vallankumous. Suosittelen hänen kirjaansa My Life jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle.

Britanniassa poliittinen kansallismielisyys on siis alusta lähtien ollut radikaali aate. Voimme lisäksi puhua kansallissosialismin “toisesta aallosta”, joka alkoi niinkin aikaisin kuin 1950-luvulla Colin Jordanin White Defense Leaguen myötä. Jordan seurasi innokkaasti ja suurella rohkeudella Rockwellin mallia, ja hän päätyikin vankilaan useita kertoja. Yksi hänen yhteistyökumppaneistaan, joka oli läsnä Cotswoldin sopimuksen aikaan, oli John Tyndall, josta oli pian tuleva brittiläisen kansallismielisyyden keulakuva Griffinin kauteen asti. Hän johti National Frontin vuoden 1979 vaaleihin, mikä on harvinainen esimerkki kansallissosialismista valtavirran politiikassa. Thatcherin esiinmarssi kyseisissä vaaleissa teki kuitenkin nämä suunnitelmat tyhjiksi.

Brittinationalismin sielu on radikaali kansallissosialismi, ja koemme, että NA on osa elävää perinnettä.

Cotswoldin tapaaminen. Rockwell kättelee Colin Jordania. Vasemmalla John Tyndall.
Cotswoldin tapaaminen. Rockwell kättelee Colin Jordania. Vasemmalla John Tyndall.

Kun etsii tietoa radikaalista brittinationalismista, esille tulee järjestöjä kuten Combat 18 ja Column 88 (jonka sanotaan olleen osa Operaatio Gladiota). Ovatko nämä oleellisia puhuttaessa NA:sta?

Nämä esimerkit eivät ole kovin merkityksellisiä NA:n kaltaiselle järjestölle, koska järjestömme ei kannusta aloitteelliseen poliittiseen väkivaltaan. En suhtaudu aiheeseen kuitenkaan vähätellen, sillä vallankumous vaatii onnistuakseen monenlaisia ryhmiä ja toimintamalleja. Tilanne Ukrainassa on hyvä esimerkki siitä, että kansallismieliset ovat käyttäneet poliittisia mullistuksia hyväkseen saavuttaakseen hiljalleen poliittista valtaa samalla, kun länsi “hyväksikäyttää” heitä. Tämä on eliitin kannalta vaarallista peliä, joka voi koitua heidän tappiokseen. Meidän tulee aina olla valmiita hyödyntämään maailmanpoliittisia konflikteja, ja niin teemmekin. Politiikka on valehtelua ja hyväksikäyttöä yleensä vailla ideologista sisältöä. Kun kansallismieliset alkavat käyttää Euroopan poliittisia ongelmia hyväkseen, on heidän oltava varmoja siitä, että he ovat itse tilanteen herroja. Tämä on mahdollista vain, mikäli meillä on vahva vakaumus ja yhteishenki.

Haastattelun kolmas osa tullaan julkaisemaan lähiaikoina Kansallisessa Vastarinnassa.

 

Toimitus

12 KOMMENTIT

  1. NA on mielenkiintoinen järjestö saarivaltion toimintakentässä,English National Resistance oli vastaavanlainen ollut yritys 2009 aikana luoda jonkin sortin katutason toimintaa uudella ajatusmallilla.

    Uusissa järjestöissä häiritsee aina se kuinka jokainen kokee keksineensä pyörän uudelleen. Kaikkea ei kannata kritisoida jos ei itse ole varma asiasta. Itse näkisin, että saarivaltion nationalistit ovat aina olleet hyvin avoimia, joka voidaan nähdä myös esim. Blood&Honourin leviämisestä ympäri eurooppaa 90-luvulla.

    Morkkaamalla muita toimijoita kansallismielisellä “kentällä” ei pitemmän päälle anna lisää tukijoita, vaan antaa riidanhakuisen ja yhteistyökyvyttömän vaikutelman.

    • Varmasti osa provokatiivisista kommenteista menee nuoruuden innon piikkiin. 🙂 Samaa mieltä siitä, että NA on selvästi mielenkiintoisimpia asioita, mitä briteissä on viime aikoina tapahtunut.

      • Joo nuoruudeninnon piikkiin se meneekin, juuri siitä syystä olisi hyvä jos sielläkin tunnustettaisiin poliittisen aktivismin vanhempi kaarti, jolloin vältyttäisiin turhilta kuopilta matkalla.

        • Britannian nationalistiskene on hyvin erilainen kuin Suomen. Mutta se ero tässä on että National Action on oikeassa ja tietää mistä puhuu. National Action tekee yhteistyötä rehtien kansallismielisten kanssa ja hylkää “salonkikelpoiset” ryhmät jotka ovat valmiita selkäänpuukottamaan kaikkia nationalisteja jotka ovat heitä radikaalimpia epätoivoisessa yrityksessä suojautua vasemmiston “fasisti” huutelulta. Aivan kuten pitääkin.

          • En oikein pysynyt perässä mihin viittaat?

            Vasemmiston tai ympäristöradikaalien toimintatapojen torppaaminen ja muslimiradikaalien keinojen “fanittaminen” on myös jonkin sortin lapsellisuutta. Eikö Isiksen tarjoama helppo sota ole samanlaista kuraa kuin esim. antirasistiksi ryhtyminen nyky Euroopassa? Ja raakuus ei ole kumouksellisuutta, se on eläimellisyyttä.

          • Haluatko yrittää muotoilla toisin, meni myös ihan ohi?

            Silti, en näe syytä kritiikkiin, sillä National Action on nopeiten kasvava ja menestynein kansallissosialistiryhmä pitkään aikaan, ja eikö menestys ole ainoa objektiivinen keino mitata keinojen tehokkuutta?

          • “Haluatko yrittää muotoilla toisin, meni myös ihan ohi?

            Silti, en näe syytä kritiikkiin, sillä National Action on nopeiten kasvava ja menestynein kansallissosialistiryhmä pitkään aikaan, ja eikö menestys ole ainoa objektiivinen keino mitata keinojen tehokkuutta?”

            Valitettavan usein ihmiset imevät ilman kritiikkiä kaiken mitä suosiota nauttiva aloite tuo ilmoille, esimerkkinä Pegida joka kanavoi ihmisten turhautumisen ja paasaa juutalaiskristillisen perinteen puolustamisesta ja monet nielevät tämän koska haluavat vain nauttia hyvästä tuulesta niin kauan kuin sitä riittää.

            Ovien sulkeminen ennen kuin niistä on edes kurkistanut sisään, on ei-kehittävää toimintaa ja kostautuu aina tulevaisuudessa.

  2. Tyhmille on turha puhua järkeä, joten voima ja teot puhukoon puolestaan. On ihan sama miten yritämme saada ihmiset näkemään totuuden, aina on niitä hyveellisen humaltuneita hölmöjä, jotka kuvittelevat olevansa hyvien puolella.

  3. Tuo Tesak (Maxim Martsinkevich), mitä hän hehkuttaa,on kyllä täysin sekopäinen (ei hyvässä merk.). Huhutaan olevan puolalainen ja juutalainen (en muista oliko). Nordfront:lla oli juttua hänestä.

    Samaten ihmettelen tuota juutalaisoligarkkien&jenkkioligarkkien vallankaappauksen ylistämistä.

    Noh, kaikesta ei voi olla samaa mieltä.

    • >Tuo Tesak (Maxim Martsinkevich), mitä hän hehkuttaa, on kyllä täysin sekopäinen (ei hyvässä merk.).

      Tesak on tunnettu kovista otteista, mutta sellainen meno on Venäjällä, ja on tässäkin maassa vastapuolta hakattu menemään (Lapuan liike) oikein kunnolla.

      Ja mitä noihin puolalais- ja juutalaissyytteisiin tulee niin loppujen lopuksi meidän puolella on tapana syyttää kaikkia juutalaisuudesta niitä joiden kanssa emme tule toimeen tai emme hyväksy 😉

Comments are closed.