Koti Artikkelit Haastattelut Haastattelussa kyproslainen ELAM-järjestö

Haastattelussa kyproslainen ELAM-järjestö

4

elamartikkeli

Kansalliselle Vastarinnalle tarjoutui mahdollisuus haastatella kyproslaista nationalistista ELAM-järjestöä (Ethniko Laiko Metopo). Järjestön perustivat Kyproksella syntyneet Kultaisen aamunkoiton jäsenet vuonna 2008, ja vuonna 2011 ELAM tunnustettiin lailliseksi poliittiseksi puolueeksi.

ELAM yhdistää toiminnassaan sekä puoluepolitiikan että katutason aktivismin, ja järjestö kertoo suurimman esikuvansa olevan George Grivasin 1950-luvulla perustama brittihallintoa vastaan taistellut EOKA-sissijärjestö, jonka muistoa ELAM kunnioittaa joka vuosi huhtikuun 1. päivä.

ELAM:illa on englanninkieliset Internet-sivut (NationalPeoplesFront.Blogspot.gr) ja julkaisitte vähän aikaa sitten artikkelin C. G. E. Mannerheimista. Teistä saa sellaisen kuvan, että pidätte eurooppalaista solidaarisuutta ja suhteiden luomista samanmielisiin järjestöihin Euroopassa tärkeänä. Olemmeko oikeassa tässä? Miksi Euroopan nationalistien välinen yhteistyö on mielestänne tärkeää?

Maantieteellisesti Kypros on eristäytynyt valtio, etäämpänä muusta Euroopasta. Jos lisäämme tähän sen, että Turkki miehittää jatkuvasti toista puolta saarestamme, löytyy jo kaksi hyvää syytä etsiä liittolaisia eri puolilta Eurooppaa. Tiedämme, että monet samanmieliset, nationalistiset järjestöt tukevat meitä. Eurooppalaisten nationalistien on tärkeää pitää yhtä, koska meillä kaikilla on sama päämäärä: vapauttaa Euroopan kansat EU:n diktaturiasta.

Tapasitte vastikään Suomen Vastarintaliikkeen aktivistin ja julkaisitte käännösartikkelin, joka on julkaistu alun perin nettisivuillamme. Millaisen vaikutelman sait liikkeestämme? Seuraavatko kyproslaiset nationalistit Pohjois-Euroopan tapahtumia?

Kyseinen Suomen Vastarintaliikkeen aktivisti antoi liikkeestänne erittäin hyvän kuvan. Otimme ilomielin vastaan saarellemme suomenkieliset tarrat, ja osoititte niillä solidaarisuutta saaremme ongelmia kohtaan, vaikka asuttekin toisella puolen Eurooppaa. Käännöksellämme artikkelistanne osoitimme kiinnostuksemme sille, mitä nationalistisissa järjestöissä tapahtuu kansainvälisesti. Tällä tavalla tiedotamme lukijoitamme siitä, millaisia ongelmia Suomessa on kohdattu, kun yhteiskunnalliset säännöt sanelevat globalismi ja uusliberalismi.

Onko ELAM aikaisemmin ollut yhteydessä muihin suomalaisiin tai pohjoismaisiin nationalisteihin?

ELAM ei ole aikaisemmin ollut yhteydessä muihin suomalaisiin nationalisteihin. Meillä on läheiset välit yleiseurooppalaiseen Alliance for Peace and Freedom -ryhmään Euroopan parlamentissa Brysselissä.

Kertoisitteko hieman perusasioita järjestöstä? Milloin ja miksi ELAM perustettiin? Millaiset ihmiset perustivat liikkeen? Ovatko järjestönne juuret vanhemmissa järjestöissä tai puolueissa, vai onko ELAM järjestönä täysin uusi?

ELAM perustettiin virallisesti vuonna 2008, koska tuolloin katsottiin Kyproksella tarvittavan nationalistista liikettä, joka ajaisi ideologiaamme eteenpäin. ELAM on Kyproksella syntyneiden Kultaisen aamunkoiton jäsenten perustama liike.

Onko ELAM muuttunut järjestönä vuosien saatossa?

ELAM ei ole muuttunut mihinkään vuosien aikana, mutta se, minkä olemme ymmärtäneet, on että meidän on oltava laillinen puolue, joka osallistuu vaaleihin. Muuten liikkeemme ei selviydy.

elamlogo

Keitä päävihollisenne ovat? Mitä vastaan ELAM taistelee?

Rikollisen tavoitteensa, saarellemme kohdistuvan sotilaallisen invaasionsa ja miehityksensä vuoksi päävihollisemme on Turkki. Lisäksi tietenkin ne vallalla olevat puolueet, jotka ajoivat Kyproksen tähän massiiviseen taloudelliseen kriisiin liittämällä sen Euroopan unioniin.

EU:n ja sen jäsenvaltioiden välinen suhde on kuin hallitsijan ja orjan. Etelä-Euroopan kansat kärsivät tästä tälläkin hetkellä. Brysselin diktatuurihallinnon antamat käskyt ovat pahasti ristiriidassa suhteessa pyrkimykseemme vapaasta Euroopasta, ja vapaan Euroopan tulemme luomaan, kun aika on siihen kypsä.

Millainen on ELAM:in maailmankatsomus/ideologia? Oletteko roturealisteja? Näettekö itsenne konservatiiveina vai vallankumouksellisina?

Me ELAM:issa katsomme nationalismin olevan ideologiamme. Uskomme, että ihmisrotujen välillä on olemassa eroja, ja olemme vallankumouksellisia. Olemme ainoa kyproslainen liike, joka uskoo täydellisen vapautuksen olevan ainoa ratkaisu ongelmiimme.

On yleisesti tunnettu tosiasia, etteivät kreikkalaiset ja kyproslaiset nationalistit oikein pidä turkkilaisista. Missä tämän konfliktin juuret ovat ja miten Turkin poliittinen ja etninen vaikutus ilmenevät kyproslaisten jokapäiväisessä elämässä?

Konstantinopolin romahtamisen jälkeen hellenismi oli lähes 400 vuoden ajan orjuutettuna tuon aasialaisperäisen kansan ikeessä. Se kansa ei jättänyt ainoatakaan jälkeä sivilisaatiosta, vain ainoastaan barbarismista. Kreikkalaiset joutuivat lähtemään maanpakoon synnyinseuduiltaan Vähä-Aasiasta, Mustaltamereltä ja Konstantinopolista – unohtamatta, että Pohjois-Kypros on edelleen turkkilaismiehityksen alaisena.

Onko Kyproksen ja Turkin välinen diplomaattinen suhde muuttunut aikojen kuluessa?

Eipä juurikaan ole. Turkki kieltäytyy edelleen tunnustamasta Kyproksen tasavaltaa, joka on saaren ainoa laillinen hallitusmuoto.

Millaista ELAM:in etnisyyspolitiikka on? Onko tulevaisuuden tavoitteenne käytännössä turkkilaisista vapaa Kypros (ja Eurooppa)? Millaista ulkopolitiikkaa harjoittaisitte Turkin suhteen?

Tunnustaen faktan, että päätavoitteemme on vapauttaa Kypros, pyrimme kyllä turkkilaisista vapaaseen Kyprokseen, jossa kyproksenturkkilaiset ovat vähemmistö. Turkin tulisi maksaa helleeneihin ja armeeneihin kohdistamastaan kansanmurhasta ja Turkin alueella elävien vähemmistöjen, kuten esimerkiksi kurdien, huonosta kohtelusta. Vastustamme Turkin halua olla mukana EU:ssa, koska se kiihdyttää maanosamme islamisaatiota pysäyttäen näin sivistyneiden kansojemme menestyksen.

4-Christos Christou

Millainen on Kyproksen armeija? Onko Kyproksella olemassa yleistä asevelvollisuutta koskien kaikkia miehiä, kuten Suomessa? Jakavatko upseerit saman ideologian kuin “isot” poliitikot? Kunnioittaako Kyproksen kansa armeijaa instituutiona?

Kyproksen armeija on suunniteltu puolustusta eikä hyökkäystä varten kuten haluaisimme. Kyproksella on kyllä olemassa yleinen asevelvollisuus, joka käsittää kaikki 18 vuotta täyttäneet miehet. Korkea-arvoiset upseerit seuraavat poliitikkojen käskyjä edetäkseen urallaan – eivät kuitenkaan heistä kaikki. Armeija on kuitenkin luultavasti ainoa instituutio, jota yhteiskunnassa nykyään kunnioitetaan.

Olemme kuulleet puhuttavan saaren turkkilaisen ja kreikkalaisen osan yhdistämisestä yhdeksi. Mitä tämän ehdotuksen taustalla on? Mikä ELAM:in näkökanta on tähän?

Näitä puheita on jatkettu niin, ettei yhdistettäisikään saaren vapaata osaa miehitettyyn osaan, vaan luotaisiin kahdesta eri vyöhykkeestä koostuva valtio. Tämä on Turkin ja Yhdistyneiden kansakuntien pitkällisen suunnitelman tulosta. Vastustamme tällaista ehdotusta, koska mikäli se hyväksyttäisiin, keinotekoisesta pohjoisesta valtiosta tulisi laillinen osa uutta Kyproksen liittovaltiota – meidän suostumuksellamme. Haluamme palata malliin yhdestä valtiosta saarella eli Kyproksen tasavaltaan, jossa kyproksenturkkilaiset ovat vähemmistö.

Heinäkuussa osoititte mieltänne turkkilaisinvaasiota vastaan. Miten mielenosoitus sujui? Onko samankaltaisia mielenilmauksia aikaisemmin järjestetty?

Järjestämme mielenosoituksen joka vuosi 20. päivä heinäkuuta. Tuolloin on turkkilaisinvaasion vuosipäivä, ja haluamme tuona päivänä muistuttaa kyproslaista ja kansainvälistä yleisöä niistä julmuuksista, joita turkkilaiset ja kyproksenturkkilaiset kohdistivat helleeniseen kansaan. Tämän vuoden mielenosoitus oli erittäin onnistunut, sillä osallistujia oli paljon. Myös kolme Kultaiseen aamunkoittoon kuuluvaa Euroopan parlamentin jäsentä sekä laaja kirjo eri eurooppalaisia nationalistisia järjestöjä otti tähän osaa.

Millainen on Kyproksen mielenosoituskulttuuri? Kuinka poliisi, tavalliset kansalaiset ja poliittiset vastustajanne reagoivat marsseihinne?

Yleisesti ottaen ihmiset Kyproksella eivät ole erityisemmin kiinnostuneita osallistumaan mielenosoituksiin. Meidän marssimme ovat kuitenkin poikkeus, koska kansanliikkeenä puhumme suoraan kyproslaisten sydämiin – he kärsivät siitä, etteivät he voi asua oman maansa pohjoisosassa ja lisäksi heitä rasittaa elintasoa romahduttanut talouskriisi. Poliisi kykenee kyllä yhteistyöhön kanssamme marssien aikana. Koska poliittiset vastustajamme kannattavat federaatiota, he vastustavat meitä oikeastaan joka asiassa.

Saako ELAM olla julkisella paikalla rauhassa vai syntyykö poliittisten vastustajien kanssa katutappeluita? Siinä tapauksessa keitä vastustajanne kadulla ovat? Onko väkivalta kiinteä osa maanne poliittista kulttuuria ja historiaa?

ELAM jätetään rauhaan julkisilla paikoilla. Katutappeluita poliittisten vastustajiemme kanssa, jotka ovat pääosin antifasistiryhmiä, ei ole syntynyt. Pidämme huolen väkemme turvallisuudesta, ja tämä pitää ongelmat loitolla. Kyproksen historiassa on sellainen aikakausi, jolloin vasemmistolaisten ja nationalistien välisiä tappeluita tapahtui enemmänkin, mutta asiat ovat muuttuneet.

Mitkä ovat järjestönne vuotuisia päätapahtumia ja perinteitä? Osallistuvatko ELAM:in jäsenet usein tapahtumiin Kreikassa, kuten IMIA-marssiin?

Vuotuinen päätapahtuma on aikaisemmin mainitsemani heinäkuun 20. päivän mielenosoitus. 1. päivä huhtikuuta taas kunnioitamme Kyprosta miehittänyttä brittiarmeijaa vastaan taistelleiden EOKA-sissien muistoa. Marraskuun 1. päivänä muistamme kahta nuorta Kultaisen aamunkoiton taistelijaa, jotka vasemmistolaisterroristit murhasivat Ateenassa. Tammikuun lopulla osallistumme myös Kultaisen aamunkoiton järjestämälle IMIA-marssille Ateenassa.

Teillä on läheiset järjestölliset, ideologiset ja henkilökohtaiset siteet Kultaiseen aamunkoittoon. Voitteko kertoa lisää yhteisistä projekteistanne? Ajatteleeko Kyproksen kreikkalainen väestö, että he jakavat saman kohtalon Manner-Kreikan kanssa?

Yhteinen projektimme on vapauttaa Hellas kansainvälisen valuuttarahaston orjuudesta ja Kypros turkkilaismiehityksestä. Kun me nousemme valtaan, Manner-Kreikka ja Kypros yhdistyvät. Enemmistö Kyproksen helleenisestä kansasta jakaa saman vision muiden helleenien kanssa. Kyproslaiset kommunistit taas… tuntevat itsensä kuuluvan kyproksenturkkilaisiin ja turkkilaisiin.

Viime vuosina Kultainen aamunkoitto on ollut paljon esillä kansainvälisessä uutisoinnissa. Miten Kultaisen aamunkoiton voittokulku on vaikuttanut ELAM:iin?

Moni ulkomainen toimittaja ja nationalistinen järjestö osoitti meille kiinnostustaan, koska meillä on suhteita Kultaiseen aamunkoittoon. Kaikkein tärkeintä on, että kyproslaisten julkinen mielipide ELAM:ista on kääntynyt positiivisempaan suuntaan ja tapahtumiimme osallistuu paljon väkeä.

Kultainen aamunkoitto kohtaa paljon syytöksiä poliittisten vallanpitäjien suunnalta. Miten hallitus ja poliisi kohtelevat puolestaan ELAM:in jäseniä?

Kyproksellakin kohtaa silloin tällöin syytöksiä, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä Kultainen aamunkoitto on Kreikassa saanut kokea. Vallanpitäjien nähtyä mielipidemittauksissa kannatusprosenttimme he yrittävät tehdä kaikkensa pysäyttääkseen meidät.

elam-vouli_xl__article

Miten ELAM:in toiminta jakautuu? Keskityttekö puoluepolitiikkaan vai katutason aktivismiin? Oletteko muuttaneet taktiikkaanne ja strategiaanne vuosien aikana? Millaista elämää ELAM:in aktiiviset jäsenet elävät (aktivismin kannalta)? Miten levitätte sanomaanne ja millaista propagandanne on?

ELAM on aktiivinen sekä puoluepolitiikassa että katutasolla. Tällä tavalla kansansuosio vaaleissa ei mene hukkaan, ja se on asia, jota valtapuolueet meissä pelkäävät. Taktiikkamme ja strategiamme ovat huolellisesti suunniteltuja ottaen huomioon sen, mitä Kreikassa on tapahtunut. ELAM:in jäsenet elävät parhaansa mukaan kunnioittaen järjestön sosiaalisia, nationalistisia ja ekologisia periaatteita sekä vaalien helleenisiä perinteitä. Levitämme sanomaamme vaaleissa, aktivismeissamme ja Internetissä.

Millainen tausta tukijoillanne ja jäsenillänne on? Ovatko he pääosin nuorta vai vanhempaa ikäpolvea? Kuuluvatko ELAM:in tukijat useammin työväenluokkaan vai keskiluokkaan?

Meillä on riveissämme sekä nuoria että vanhempia ihmisiä, työväenluokkaisia ja keskiluokkaisia.

Onko Kyproksella olemassa nuorisokulttuuria, joka yhdistää urheilun, musiikin, jalkapallon tms. vahvaan poliittiseen viestiin? Mikä on ELAM:in kanta poliittisiin alakulttuureihin?

Nuoremmat jäsenemme kyllä yhdistelevät tällaisia aktiviteetteja. Rohkaisemme heitä järjestämään edellä mainitunlaisten aktiviteettien joukosta sellaisia, joista he eniten pitävät.

Millaisella tolalla maahanmuuttajaongelma on Kyproksella? Sionistinen media on raportoinut meille Kyproksen poliisin kohdelleen maahanmuuttajia väkivaltaisesti. Mistä maista Kyprokselle tulee maahanmuuttajia ja kuinka poliittiset päättäjät heitä kohtelevat?

Meillä on todellakin suuri ongelma maahanmuuttajien suhteen, sillä Kypros on lähellä sellaisia vaarallisia alueita kuin Turkki, Syyria ja Palestiina. Suurin osa maahanmuuttajista tulee tänne miehitetyn alueen kautta. Ei poliisi oikeasti heitä mitenkään huonosti kohdellut. Poliittinen eliitti suosii sitä näkökantaa, että maahanmuuttajien tulisi jäädä Kyprokselle elämään veronmaksajien rahoilla.

Millainen kyproslaisten yleinen mielipide maahanmuutosta on?

Kansa ei yleisesti pidä laittomien maahanmuuttajien läsnäolosta maassamme.

Nationalismin vastaisten “ihmisoikeusjärjestöjen” mukaan ELAM:in jäseniä on ollut syytettyinä aggressiivisista yhteenotoista maahanmuuttajien kanssa. Esiintyykö maassanne paljon rotupoliittista aggressiota?

ELAM:in jäsenet eivät ole koskaan olleet suorissa yhteenotoissa maahanmuuttajien kanssa. Kypros on melko rauhallinen paikka eivätkä ihmiset ylipäätään pidä siitä, jos joku osoittaa kadulla aggressiivisuutta. Jäsenemme eivät kuitenkaan liiemmin ole laittomien maahanmuuttajien suosiossa.

Israel-lobbaajat ja kansainväliset juutalaisjärjestöt taistelevat Kreikassa Kultaista aamunkoittoa vastaan. Onko Kyproksella olemassa juutalaisyhteisöä? Mikäli on, onko se poliittisesti aktiivinen? Entä millainen näkökanta ELAM:illa on juutalaiskysymykseen?

Kyproksella kyllä on hyvin pieni juutalaisyhteisönsä, mutta se ei ole poliittisesti aktiivinen. Juutalaiskysymys ei siten koske Kyprosta.

Entä maanne valtavirtamedia? Onko kaikki pelkkää sionistien kontrolloimaa, monikulttuuria ihannoivaa roskaa, vai onko olemassa esimerkiksi laajalle levinneitä nationalistilehtiä?

Maastamme löytyy muutama nationalistinen julkaisu, mutta kaikki muut seuraavat yleistä linjaa.

Ovatko kulttuurimarxilaiset liikkeet kuten feminismi ja homoaktivismi saaneet jalansijaa Kyproksella, vai halveksiiko kansa tällaista?

Viime aikoina edellä mainitut liikkeet ovat saaneet jonkin verran jalansijaa täällä Kyproksella, mutta yleisesti ottaen yhteiskuntamme on konservatiivinen.

George Grivas.
George Grivas.

Nationalistisesta näkökulmasta katsottuna Kyproksella on loistokas historia. George Grivas perusti 50-luvulla EOKA:n, brittihallintoa vastaan taistelleen sissijärjestön. Miten ELAM ja tavallinen kansa suhtautuvat EOKA:n perintöön tänä päivänä?

Grivasin sissitaktiikkaa opetetaan sotilasakatemioissa ympäri maailman ja olemme hyvin ylpeitä EOKA:n taistelijoista. Tavallisten kansalaisten näkemykset riippuvat jokaisen poliittisesta näkökannasta.

Joillakin EOKA:n avainhenkilöillä oli taustaa kommunismin vastaisessa taistelussa. Millaisessa roolissa kommunismi on saarenne historiassa?

Kommunismi edustaa oman rotumme vihaa ja vastustusta sille, että Kypros yhdistettäisiin Hellaaseen. Vaikka Kypros on niin kutsuttu demokraattinen valtio, kommunistisella puolueella on maassamme hyvin vahva kannatus.

Ovatko Kyproksen ja Yhdistyneiden kansakuntien väliset diplomaattiset ja kulttuurilliset suhteet edelleen jännittyneet?

Eivät, Kyproksen uusliberaali hallitus seuraa uskollisesti YK:n kollegoidensa käskyjä.

War In The Shadows: The Guerrilla In History -teoksen mukaan EOKA onnistui sissitaktiikassaan, koska paikalliset eivät halunneet tehdä järjestön jäseniä jahtaavan poliisin kanssa yhteistyötä. Onko kansa yhä epäluuloinen hallitusta, poliisia tai poliittista eliittiä kohtaan, vai ovatko he tänä päivänä helpommin manipuloitavissa?

Kommunistit ja kyproksenturkkilaiset tanssivat tuohon aikaan sulassa sovussa brittihallinnon pillin mukaan. Nykyään kansa tekee yhteistyötä poliisin ja hallituspuolueiden kanssa.

1970-luvulla syntyi puolestaan EOKA B. Miten onnistuneita vanhempi ja uudempi EOKA-järjestö olivat toisiinsa verrattuina? Mitä kaksi EOKAa tekivät oikein ja tekivätkö he mielestänne jotakin väärin? Onko muita taistelujärjestöjä, joilta ammennatte inspiraationne?

EOKA B:hen oli ujuttautunut pettureita ja järjestö hajosi ajan kuluessa. Meitä inspiroi helleeninen historia.

EOKA halusi yhdistää Kreikan ja Kyproksen. Uskotteko, että tämä tavoite tullaan jossain vaiheessa saavuttamaan?

Aivan varmasti. Naapurimaat ovat meille vihamielisiä, ja ainoa turvallinen keino selviytyä on yhdistyä Hellaan kanssa.

Keitä ovat kyproslaisnationalistien sankarit tai roolimallit?

Juuri EOKA:n taistelijat.

Esimerkiksi Unkarissa nationalistien on sallittua perustaa puolisotilaallisia järjestöjä. Pohjoismaissa tällaiset järjestöt ovat kuitenkin kiellettyjä. Miten asianlaita on Kyproksella? Jos puolustusvoimien jäsen on tunnettu nationalisti, vainoaako poliisi häntä?

Saarella ei ole puolisotilaallisia ryhmittymiä tai järjestöjä. Puolustusvoimien jäsenten ei ole sallittua tuoda poliittisia näkemyksiään julkisesti esille.

Olemme kuulleet ELAM:illa olevan lisäksi opiskelijajärjestö ja naisjärjestö. Miten aktiivisia nämä ovat ja kuinka ne ovat onnistuneet rekrytoimaan uusia jäseniä? Onko ELAM:illa muita alajärjestöjä kuin kaksi edellä mainittua?

Molemmat alajärjestöt ovat hyvin aktiivisia. Opiskelijajärjestö osallistuu marraskuun 15. päivän keinotekoisen valtion julistuksen vastaiseen mielenosoitukseen, joka pääasiassa onkin opiskelijoiden mielenosoitus. Opiskelijajärjestö osallistuu liikkeen koko aktiviteettien kirjoon. Naisten siipi taas on aktiivinen sosiaalisen solidaarisuuden saralla avustaen perheitä, jotka apua tarvitsevat.

elampuhe

Millainen on ELAM:in ja The European Solidarity Front For Cypryksen välinen yhteys? Mitä solidaarisuusrintama tekee hyväksenne ja minkälaista yhteistyötä teette? Onko muita konkreettisia esimerkkejä kansainvälisestä yhteistyöstä teidän ja muiden nationalististen järjestöjen kesken?

The European Solidarity Front For Cyprus tekee erinomaista työtä tiedottamalla eurooppalaisia Kyproksen tilanteesta. ELAM tekee lisäksi yhteistyötä Euroopan parlamentin APF:n eli Alliance For Peace and Freedom -ryhmän kanssa. APF:n delegaatio vieraili täällä heinäkuun 20. päivän mielenosoituksessa.

Saatte ainakin todennäköisesti yhden paikan seuraavissa vaaleissa. Miten tämä vaikuttaisi Kyproksen poliittiseen ilmastoon? Miten “vanhat puolueet” reagoisivat läsnäoloonne? Millaisia poliittisia tavoitteita teillä on?

Sillä olisi varmasti vaikutusta poliittiseen ilmastoon, sillä äänemme kuuluu kovaa ja korkealta poliittisen päätöksenteon keskiössä. Vanhat puolueet eivät ole tästä järin innostuneita. He yrittivät nostaa parlamenttiin pääsyn rajaprosenttia, mutta koska tämä vaikuttaa muihinkin puolueisiin, he hylkäsivät suunnitelman. Tämän hetken poliittinen päätavoitteemme on saada parlamenttiin yksi tai kaksi edustajaa.

Olemme saaneet sellaisen kuvan, että ELAM tukee Gottfried Federin politiikkaa, kuten pankkien kansallistamista. Millaisia muita talouspoliittisia tavoitteita teillä on? Jos ELAM olisi nyt vallassa, millaisia poliittisia uudistuksia tehtäisiin?

Loisimme vahvan valtion. ELAM vastustaa kaikkien valtion instituutioiden yksityistämistä. EU:n politiikkaa on myydä kaikki kapitalisteille, osan hämärissä tarkoituksissa. Esimerkiksi: valtion telekommunikaatioyhtiöt voidaan aivan hyvin myydä turkkilaiselle liikemiehelle. Lopettaisimme hyväksikäyttäjien kirjaimellisen verenimemisen kansastamme.

Vahvistaisimme sekä armeijaa että tiedustelupalveluiden toimintaa, koska olemme poliittisesti hankalassa asemassa. Oman kansan edelle nostava koulutus on ensisijaisia pyrkimyksiämme. Tällä tavalla loisimme tulevaisuuden helleenisen sukupolven, joka kunnioittaa ja seuraa rotunsa periaatteita.

Sosiaalinen solidaarisuus on eräs päällimmäisistä tavoitteistamme. Olemme jo tähän mennessä pystyneet tekemään paljon sosiaalista työtä vähillä resursseilla, joten kuvitelkaa tuloksia päästyämme valtaan. Perimmäinen päämäärämme on tietenkin vapauttaa Kypros.

Mitkä ovat tavoitteitanne vuodelle 2015 ja 2016? Millaiselta radikaalien nationalistien tulevaisuus Kyproksella näyttää? Mitkä ovat pääsyyt siihen, että ELAM vahvistuu tulevina vuosina?

ELAM on kasvava voima Kyproksen politiikassa. Päätarkoituksemme on auttaa lisää apua tarvitsevia ihmisiä ja saada läpi yksi tai kaksi edustajaa parlamenttiin toukokuun 16. päivän vaaleissa 2016.

Mitä haluaisitte vielä haastattelun lopuksi sanoa suomalaisille lukijoille?

Suomalaiset ovat osa jaloa rotua. Suomalaisten tulisi olla ylpeitä alkuperästään. Haluamme kiittää teitä siitä avusta, jota olette kreikkalaisperheille antaneet. Olemme myös kiitollisia informaatiosta, jota olette levittäneet Pohjoismaihin Kyproksen ongelmista.

Haluamme kiittää teitä suuresti kiinnostuksestanne hellenismiä ja ELAM:ia kohtaan.

Toimitus

4 KOMMENTIT

  1. Kunnianhimoiset tavoitteet Kyproslaisilla, vaikka ihan ymmärrettävää haluta yhdistää oma maa. Jos nyt sen oman alueen saisi omalle kansalle takaisin. Pelkällä Kyproksella ei kyllä taida ihan muskelit riittää Turkin armeijaa vastaan, hieman sama jos SVL:n päätavoite olisi Karjalan palautus.

    • Valitettavan tosi. Tämän takia pohjoisen vapautus pitääkin käydä sissisotana. Kymmenen tai jopa viisi vuotta riittää vapauttamaan pohjoisosat. Toki Kreikan ja muun Euroopan tuki olisi korvaamaton.

  2. Mielenkiintoinen haastattelu! En olekaan aiemmin tutustunut Kyproksen kansallismieliseen liikkeeseen ja varmaan monelle muullekin suomalaiselle melko tuntematon aihe.

Comments are closed.