Koti Artikkelit Haastattelussa Kohti Vapautta! -liikkeen aktiivi

Haastattelussa Kohti Vapautta! -liikkeen aktiivi

6

Itsenäisyyspäivän marsseja useina vuosina järjestänyt kansallissosialistinen Kohti Vapautta! -kansanliike on alkanut toimia yhä aktiivisemmin tänä keväänä. Kansallinen Vastarinta haastatteli ryhmän toiminnassa mukana olevaa pohjoissuomalaista Harri Auremaa.

Harri Aurema.

Kohti Vapautta! on aiemmin toiminut aktiivisesti vain itsenäisyyspäivämarssien yhteydessä. Marssit ovat keränneet osallistujia useista eri järjestöistä, mutta Kohti Vapautta! ei ole minkään muun järjestön alaosasto vaan puhtaasti itsenäinen kansallismielinen toimija.

Nyt kansanliikkeen jäsenet vaikuttavat aktivoituneen. KohtiVapautta.com-sivuilla julkaistiin keväällä teksti, jossa valotetaan uutta ja entistä järjestelmällisempää toimintaperiaatetta:

”Vaikka Kohti Vapautta! -kansanliike alkoi vuotuisena marssina, olemme todenneet, ettei kokoontuminen kerran vuodessa ole tarpeeksi. Suomalaisten kansanystävien täytyy verkostoitua, opiskella, urheilla sekä levittää sanomaansa ympäri vuoden! Itsenäisyyspäivän tulee olla huipentuma peräänantamattomalle ja tavoitteelliselle työlle, jota tehdään vuoden jokaisena päivänä Suomen jokaisessa osassa.”

Kansallinen Vastarinta otti yhteyttä Harri Auremaan, joka on osallistunut kansanliikkeen toimintaan aiemmin itsenäisyyspäivän yhteydessä. Tänä keväänä hän alkoi toimia entistä aktiivisemmin liikkeessä.

Kansallinen Vastarinta (KV): Aloitetaan perusasioista. Miksi päätit liittyä Kohti Vapautta! -kansanliikkeeseen?

Harri Aurema (HA): Liityin mukaan, koska näen, että ulkoparlamentaarinen toiminta on ainut ratkaisu vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen Suomessa. Edustuksellinen demokratia näytti jälleen kerran irvokkaat kasvonsa viime eduskuntavaaleissa. Nykyinen hallitus ja sen muodostuminen täyttää mielestäni farssin tunnusmerkit.

Maailmankatsomukseni on myös tärkeä syy liittymispäätökselle. Kansallissosialismi on Suomelle ainut oikea vaihtoehto ja ainut poliittinen tie kohti uutta itsenäisyyttä.

KV: Miten toiminta on käynnistynyt tänä keväänä?

HA: Toiminta on lähtenyt käyntiin kiitettävällä tavalla. Kontakteja on luotu, ja uusia aktiiveja on ilmaantunut ilahduttavissa määrin. Vaikuttaa siltä, että Suomen yhteiskunnallinen alennustila sekä synkkä tulevaisuus ovat saaneet kansalaisia liikkeelle.

KV: Oletko aiemmin osallistunut Kohti Vapautta! -itsenäisyyspäivämarsseille?

HA: Osallistuin järjestyksessään toiselle itsenäisyyspäivämarssille Helsingissä 2017. Kohti Vapautta! -marssejahan on järjestetty Suomessa vuodesta 2016 alkaen. 2018 jäi valitettavasti itseltäni väliin perhesyistä.

KV: Miten Kohti Vapautta! eroaa mielestäsi edukseen muista järjestöistä?

HA: Kansanliikkeemme tekee selvän pesäeron nykyiseen poliittiseen kenttään terävällä ja radikaalilla sanomallaan. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä poliittisesti korrekteilla kiertoilmauksilla. Kohti Vapautta! nostaa esille todelliset syypäät, jotka ovat vastuussa Suomen itsenäisyyden tuhosta. Tämä on erittäin tärkeä syy toimintaan liittymiselle – Kohti Vapautta! on ainut oikea oppositio.

KV: Miksi on tärkeää, etteivät kansallismieliset tee kompromisseja vihollisten (kuten EU:n ja valtapuolueiden) edessä?

HA: Kompromissien ja takinkääntämisen tulokset ovat nähtävillä kaikille, jotka seuraavat maailmanpolitiikkaa avoimin mielin. ZOG [Zionist Occupation Government, sionistien miehittämä hallitus, Toim. huom.] pitää huolen siitä, että niskuroijat hiljennetään ja ohjataan yhteiskunnan marginaaliin.

Kompromissi on aina tavalla tai toisella periksi antamista. Kohti Vapautta! -kansanliike ei suostu kompromisseihin, sillä maailmankatsomuksemme velvoittaa meitä taistelemaan.

KV: Kuinka kuvailisit keskivertoa Kohti Vapautta! -aktiivia?

HA: Tuntemani Kohti Vapautta! -aktiivit ovat itsenäisesti ajattelevia ja yhteiskunnallisesti tiedostavia henkilöitä. Missään muussa yhteisössä ei voi törmätä vastaaviin ihmisiin. Kun lähdin alun perin mukaan toimintaan, tunsin ryhmän heti omakseni. Huomaavaisia ja fiksuja ihmisiä, joilla on elämänarvot kohdillaan. Kaiken keskiössä on perhe ja verenperintö. Aktiivien toimintaa motivoi jälkipolvien tulevaisuuden turvaaminen.

KV: Millaisia toimintasuunnitelmia kansanliikkeellä on tälle vuodelle?

HA: Tulevana vuonna kansanliikkeen tavoite on raivata itselleen selkeä tila kansallismielisessä kentässä tinkimättömällä sanomalla ja toimintamallilla. Uusia aktiiveja tullaan rekrytoimaan jatkuvasti. Mitä useampi suomalainen pettyy uuteen hallitukseen, sitä enemmän tästä maasta löytyy potentiaalisia värvättäviä.

KV: Terveisesi lukijoille?

HA: Liity mukaan toimintaan! Tapaat uusia ihmisiä, jotka ovat mukavia, tervehenkisiä ja älykkäitä kansallismielisiä. Tervetuloa!

Kansanliike on aktivoitunut myös sosiaalisessa mediassa. Siihen saa yhteyden Facebookin, Twitterin ja VK:n kautta sekä sähköpostitse (yhteys[at]kohtivapautta.com).

Kansanliikettä voi tukea Bitcoin-lahjoituksilla: 18gYHdVDT7vZuWokeqcZCnE25rAvTj9bzr

Kansanliikettä voi tukea myös Monero-lahjoituksilla: 48YmJe8h1q9TosCt67RrYfLSNg5ZFHdXVJRiwe7pgJR2DZ9DuUSppR8MAmfpxQAxz64uff9QUFHazY5hnjDuDTCGBFXBNMo

6 KOMMENTIT

  1. Niin, miten “kristilliset” (=Saatanan palvojat) voivat olla mukana hallituksessa, joka hyväksyi hinttilait. Tai miten “Vihreät” (=Ruskeat; persereiän rassarit) voivat olla mukana hallituksessa, joka hyväksyi ydinvoiman lisärakentamisen.

    Nyt sitten punavihreä eli paskanruskea hallitus jatkaa vain kaasua lisäten matkaa kohti itsetuhoa, vaikka ainoa ratkaisu olisi 180° käännös. Mitään ei koskaan opita virheistä.

    • No ydinvoima oikeastaan on aika vihreä valinta että sinänsä siinä ei kyllä mitään vikaa ole.

        • Ydinvoiman päätarkoitus on palvella sotateollista kompleksia ja alistaa kansaa! Luulisi, että tällä foorumilla jos jollain ymmärrettäisiin tämä tosiasia.

          • Voisitko tarkentaa ja avata hieman noita teesejäsi? Kiitos. (Eli siis millä tavalla palvellaan sotateollisuutta ja alistetaan kansaa.)

          • Foliohattu päähän SS, eiköhän sille ydinvoimalla koko kansaa voi kanssa auttaa.

Comments are closed.