Koti Artikkelit Haastattelut Haastattelu kreikkalaisen aktivistin kanssa

Haastattelu kreikkalaisen aktivistin kanssa

2

Yksi maailmanlaajuisen taloudellisen kriisin eniten koettelemista maista on Kreikka. Haakon Forwald Norjan Vastarintaliikkeestä otti yhteyttä tämän ystävään Thomasiin, joka on aktiivinen jäsen Kultaisessa aamunkoitossa, kreikkalaisessa poliittisessa järjestössä. Forwald kyseli hieman hänen mielipiteitään Kreikan tilanteesta.

Hei Thomas! Mitä sinulle kuuluu? Voisitko esitellä itsesi ja Kultaisen aamunkoiton?

Hei toverini! Kiitos ensiksi haastattelusta ja tilaisuudesta puhua helleenien nationalistisesta liikkeestä, Kultaisesta aamunkoitosta sekä kannastamme maamme ongelmiin.

Kultaisen aamunkoiton perustivat muutamat omistautuneet nationalistit 1980-luvun alussa. Sittemmin on tapahtunut paljon, ja 1990-luvun alussa järjestö otti poliittisemman roolin järjestämällä marsseja, mielenosoituksia yms.

Sain ensimmäisen kosketukseni Kultaiseen aamunkoittoon 1990-luvun puolivälissä, kun vierailin heidän luonaan ja kuuntelin viikoittaisia puheita. Kun lopetin asepalvelukseni vuonna 1997, päätin, että minusta tulisi vierailijan sijaan jäsen ja aktiivisempi henkilö järjestössä. Olin vain sotilas, joka halusi tehdä velvollisuutensa isänmaalle, rodulle ja kansalle.

Olemme saaneet lukea paljon Kreikan taloudellisesta tilanteesta, ja olemme myös kuulleet henkilöitä, kuten Mikis Theodorakista, jotka ovat väittäneet, että juutalaiset ovat tämän Eurooppaa ja erityisesti Kreikkaa kohdanneen maailmanlaajuisen taloudellisen kriisin takana. Miten sinä näet tosiasiat, ja kuinka keskiverto kreikkalainen työläinen näkee tilanteen?

Niin, joitain vuosia sitten Theodorakis sanoi, että Israel on “kaiken pahan alku ja juuri”. Tämä on yksi harvoista totuuksista, joita hän on elinaikanaan lausunut. Tämän jälkeen hän tietysti selitteli asiaa ja pyyteli anteeksi lausuntojaan.

Sitten kysymykseesi: Ei ole enää mikään salaisuus, että kriisin takana ovat pankit, suuret talousosapuolet sekä “markkinat”. Tämä johtuu kansallisten talouksien globalisaatiosta, johon ovat vaikuttaneet etupäässä suuret monikansalliset yhtiöt, jotka ovat siirtäneet toimintaansa Aasiaan (esimerkiksi Kiinaan) ja muihin kolmannen maailman maihin. Myös pankit investoivat paljon kansallista rahaa ja eurooppalaisten työläisten ja veronmaksajien säästöjä nähdessään tilaisuuden nopeaan voittoon. Osakemarkkinoilla oli suuri rooli, sillä ne sallivat joidenkin henkilöiden (esimerkiksi George Sorosin) kerätä paljon rahaa harvojen käsiin, mikä taas tuhosi hitaasti eurooppalaisten taloudet. Paikalliset poliitikot ja pääministerit tietysti antoivat tälle tukensa.

Kultainen aamunkoitto on yrittänyt jo vuosia painottaa, että eurooppalaisen työläisen tulisi ymmärtää, ettei tämä ole “laiskojen eteläeurooppalaisten” syytä (he työskentelevät itse asiassa enemmän kuin muut eurooppalaiset ja saavat paljon pienempää palkkaa) – syy on korruptoituneiden poliitikkojen ja heidän pomojensa. EU levitti propagandaansa, ja käänsi yhden eurooppalaisen kansan toista vastaan sen sijaan, että se olisi osoittanut sormella todellisia väärintekijöitä kriisissä. Nykyinen Eurooppa on vain sionististen talousvaikuttajien kuten Goldman Sachsin leikkikenttä.

Keskiverto kreikkalainen työntekijä on erittäin tympääntynyt poliitikkoihin ja puolueisiin, ja hän on ymmärtänyt, etteivät näiden puheet ole kuin tyhjiä lupauksia. Tilanne tekee tehtävämme vieläkin vaikeammaksi, koska meidän on tarjottava heille todellinen vaihtoehto (ajattelutavasta elämäntapaan) – todellinen helleeninen elämäntapa, joka perustuu maamme puolesta verta vuodattaneiden esi-isiemme perinteisiin.

Onko kreikkalaisilla mielestäsi luottamusta siihen, että nykyiset poliitikot voisivat korjata tilanteen ja palauttaa Kreikan “normaaliin” tilaan?

Ehdottomasti ei ole! Viimeisten tilastojen mukaan noin 80 prosenttia kreikkalaisista ei luota nykyisiin poliittisiin puolueisiin. Toisaalta luottamus esimerkiksi armeijaan on paljon korkeampaa. Tämä todistaa selvästi sen, että ajan mittaan yhä useampi ymmärtää, etteivät “kreikkalaiset” poliitikot ole muuta kuin nukkeja, ja että ainoastaan radikaali muutos voi olla ratkaisun avain. Kultainen aamunkoitto on olemassa tarjotakseen vastauksen. Kuten toteamme useasti: äärimmäiset tilanteet vaativat äärimmäisiä ratkaisuja!

Ovatko ihmiset kääntyneet enemmissä määrin Kultaisen aamunkoiton puoleen tämän seurauksena?

Ehdottomasti! Materialistisen autuuden päivät ovat lähes luetut täällä, ja joka päivä yhä useampi kreikkalainen avaa silmänsä ja näkee uhkakuvat sekä sen, mihin poliitikot heitä johtavat. Kreikassa on kyllä ollut useampi ekonominen skandaali nyt 30 vuoden aikana, mutta suurin on ollut “parlamentaarinen demokratia”. Joukkomme kasvavat ja äänemme vahvistuu. Pian koettavat vaalit, joihin myös Kultainen aamunkoitto osallistuu. Tämä on tilaisuus, johon meidän on tartuttava, jotta voimme siirtää sodan kaduilta suoraan vihollisen keskelle. Vaalit ovat kuitenkin meille poliittinen taistelu eikä sotaa.

Norjan televisiossa on näytetty paljon kreikkalaisten ja maahanmuuttajien välisiä välikohtauksia kotikaupungistasi Ateenasta. Norjan media on tietysti esittänyt kreikkalaiset “pahoina” ja maahanmuuttajat heikkoina ja puolustuskyvyttöminä. Koska asut Ateenassa, sinulla on varmasti oma mielipiteesi tästä. Voisitko kuvata tilannetta hieman sekä kertoa, kuinka maahanmuutto on vaikuttanut Ateenaan?

Tiedämme, mistä dokumentista puhut. Meilläkin on samankaltaista “journalismia”, ja luulenpa, että samoin on jokaisessa Euroopan maassa, jota koettelee monirotuinen tyrannia. Muutamia lausahduksia lukuun ottamatta toimittajat eivät vaivaudu kertomaan kreikkalaisista, jotka asuvat tällä alueella. He esittävät heidät jonkinlaisina ”hulluina”, jotka päättivät yhtäkkiä jahdata “maahanmuuttajaparkoja”. Totuus ei tietenkään ole lainkaan tällainen.

Nämä ihmiset huomasivat, kuinka heidän naapurustonsa muuttui huumekauppiaiden, prostituoitujen, pedofiilien, varkaiden ynnä muiden rikollisten temmellyskentäksi. Tämä ei eroa paljoakaan amerikkalaisista getoista. Näiden alueiden asukkaat ovat jo joidenkin vuosien ajan päättäneet ottaa lain omiin käsiinsä ja saada alueensa takaisin itselleen. Kultainen aamunkoitto on auttanut heitä kokemuksellaan ja suojellut heitä silloin, kun nämä parasiitit (ääri-islamistit ja -marxistit sekä Antifa, joka työskentelee hallituksen apuna) ovat uhanneet heidän henkiään.

Viimeisimmissä kunnallisvaaleissa Kultainen aamunkoitto sai 5,3 prosenttia äänistä Ateenassa, kun taas näillä alueilla äänisaalis oli 20–30 prosenttia. Tämän johdosta johtajamme Nikolaos Michaloliakos sai paikan kunnallisvaltuustosta. Nyt nämä ihmiset voivat saada äänensä kuuluviin paikassa, jossa tehdään kaikki Ateenaa koskevat päätökset (nämä ihmiset kutsutaan usein valtuuston viikoittaisiin tapaamisiin, missä he voivat ilmaista huolensa suoraan kaupunginjohtajalle).

Viime viikkojen aikana myös maaseudulla, esimerkiksi Korintissa ja Kreetalla, asukkaat ovat muodostaneet partioita, jotka kulkevat päivin ja öin tarkistaen paperit jokaiselta maahanmuuttajalta. Mikäli henkilöllä ei ole laillisia dokumentteja (näin 95-prosenttisesti), heidät “pidätetään” ja viedään paikallisille viranomaisille karkotusta varten. Tämä on hyvä esimerkki ihmisistä, jotka ottivat ohjat omiin käsiinsä kyllästyessään siihen, että heidän kotinsa muuttui Kabulin ja Islamabadin kaltaisiksi alueiksi. Tämä on asia, josta olemme puhuneet heille vuosia.

Uskon itse, että ajan mittaan myös pohjoismaiset maat joutuvat samanlaiseen tilanteeseen kuin Kreikka. Onko sinulla neuvoja Pohjolan asukeille?

Skandinavian asukkaat joutuvat ehkä kohtaamaan saman tilanteen seuraavan vuosikymmenen kuluttua. Uskon kuitenkin, että tämä tulee johtumaan eri syystä. Mikäli Euroopan ulkopuolelta tuleva maahanmuutto jatkuu nykyistä menoa, tulevat Skandinavian valtiot romahtamaan, eikä rodullisilta jännitteiltä varmasti vältytä. Tiedän ainakin, että Ruotsilla, Tanskalla ja Norjalla on jo vakavia ongelmia muslimien ym. suhteen. Tiedätkin jo, etteivät hallitukset ja poliitikot tee mitään suojellakseen omia kansojaan. He säätävät vain enemmän lakeja, jotka ovat syntyperäisten skandinaavien vastaisia, ja he tukevat yhä enemmän maahanmuuttajia.

Neuvoni? Lopettakaa television katselu ja valitus samalla, kun kauniit naisenne joutuvat raiskauksen uhreiksi kotiovillanne. Järjestäytykää, ottakaa osaa politiikkaan ja tukekaa paikallisia isänmaallisia/nationalistisia ryhmiä ideologisista eroista huolimatta (en tietenkään tarkoita mahdollisia sionismimyönteisiä “patriootteja”). Jos me emme tee tätä, niin kuka tekee? Muista kuitenkin, että vaikka ympärilläsi on paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan maansa puolesta, on vuosien sionistimedian propaganda saattanut tehdä heistä lannistuneita ja lähes nihilistejä. Jos päättäväinen ryhmä lähestyy heitä, voivat he liittyä joukkoomme. Muista, ettei Roomaa rakennettu päivässä!

Muistuuko mieleesi joitain henkilökohtaisia kohokohtia ajaltasi Kultaisessa aamunkoitossa?

Muistan paljonkin hyviä hetkiä. Kultaisen aamunkoiton tapahtumiin osallistuminen joka vuosi on oma kohokohtansa. Olen erittäin ylpeä siitä, että olen sellaisten patrioottien ja nationalistien joukossa, joka ei vaikeuksista huolimatta tee kompromisseja ja joka tekee parhaansa ottaakseen maamme takaisin uuden maailmanjärjestyksen ja kansainvälisen juutalaisuuden kynsistä. Olen varma siitä, että Kultainen aamunkoitto on Hellaan viimeinen toivo.

No niin, Thomas, nyt on aika päättää tämä haastattelu. Voit vapaasti kertoa terveisesi lukijoillemme!

Kiitos ystäväni kysymyksistäsi ja tuesta. Lähetämme terveisiä kaikille tovereillemme Skandinaviassa. Kultainen aamunkoitto ei anna periksi ja jatkaa taisteluaan RODUN ja KANSAN puolesta. Paremman Hellaan puolesta Vapaassa Euroopassa! Vae Victis!

Thomas K.
Kultaisen aamunkoiton keskuskomitean jäsen

Haakon Forwald

Nordfront.net

 

Aiheesta muualla:

 

2 KOMMENTIT

  1. Haastattelut kreikkalaisista kansallismielisistä, oikeista kreikkalaisista, ovat todella tärkeä informaatio täällä, koska mellastavat anarkistit ja muut systeemin apupojat on kuvattu mediassa muka joksikin ainoaksi “vastavoimaksi” nykyiselle tilanteelle.

Comments are closed.