Koti Artikkelit Haakon Forwaldin puhe Turun mielenosoitukseen

Haakon Forwaldin puhe Turun mielenosoitukseen

6

Pohjoismainen Vastarintaliike järjesti Turussa lauantaina menestyksekkään mielenosoituksen monikulttuurisen terrori-iskun uhrien muistolle sekä Vastarintaliikkeen kieltohanketta vastaan. Marssille osallistui reilut 300 ihmistä.

Matkalla Turkuun osoittamaan mieltä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Norjan-johtaja Haakon Forwald sekä liikkeen Ruotsin-johtoon kuuluva Emil Hagberg joutuivat Suomen tulliviranomaisten pysäyttämiksi ja poliittisen vainon kohteiksi. Hagberg ja Forwald laitettiin selleihin, minkä jälkeen heidän matkatavaransa ja autonsa tutkittiin läpikotaisin. Noin puolen tunnin kuluttua heidät päästettiin jatkamaan matkaa.

Myöhemmin, juuri ennen mielenosoituksen alkua, Forwald huomasi, että eliitin virkamiehet olivat tehneet jotain muutakin kuin tutkineet hänen autonsa ja tavaransa; hänen mielenosoitukseen valmistelemansa puhe oli ”mystisellä tavalla” kadonnut hänen repustaan.

Tämän vuoksi Forwald piti tapahtumassa lyhyen improvisoidun puheen. Hän lupasi myöhemmin tehdyssä haastattelussa, että alkuperäinen puhe tullaan vielä julkaisemaan. Voit kuunnella englanninkielisen puheen alta:

Listen to ”FRONTLINJEN SPESIAL: ”Defeat never – Victory forever!”” on Spreaker.

6 KOMMENTIT

  1. Kansallissosialisteja kyllä ratsataan rajalla, yritetään estää pääsy maahan ja tukkia suumme! Tietenkin kaikki isis-terroristit ja jihadistit ovat tervetulleita maahan ihan vapaasti ilman rajavalvontaa.

    • Aivan älytöntä touhua! Läpsyt saa kävellä kaikessa rauhassa rajan yli! Tavarat kannetaan melkein jo rajalta majapaikkaan. Jossain mättää ja pahasti!

      • Joo, siellä on vastassa kyltti: Tervetuloa Hölmölään ja armeijan alokkaita komennettu kantaan rotumuukalaisten kassit. 😅 Tietenkään ei tarvitse näitä ”kulttuurinrikastajia”, ”insinöörejä” ja ”aivokirurgeja” tarkistaa, eihän sitä muutenkaan tiedä yli puolista ketä täällä on ja keitä tänne tulee.

  2. Läpsyttelevät kultamunat ovat sionistien kansallisvaltioiden tuhoamisagendan ruohonjuuritason toteuttajia, siksi ne otetaan ’ilolla’ ja vieraanvaraisuudella vastaan koneiston toimesta. Mutta vastarintaliikkeen kansallissosialistit ovat sionistiteille ja niiden pelkurimaisille kätyreille suurinta myrkkyä; siksi käsky käy ahdistella niitä.

  3. Ensi kerralla sitten varmuuskopiot mukaan.

    Forward forever, backward never!

Comments are closed.