Koti Uutisia H. C. Andersenin hauta joutui ilkivallan kohteeksi

H. C. Andersenin hauta joutui ilkivallan kohteeksi

0

Maailmankuulun tanskalaiskirjailijan hautakivi on häväisty tanskalaisvihamielisillä ja seksuaalissävytteisillä viesteillä. Ohikulkijat havaitsivat töherrykset myöhään lauantai-iltana.

UK_HC_Andersen

Kööpenhaminan Assistensin hautausmaan läpi kävelleet henkilöt huomasivat lauantai-iltana, että yksi hautakivistä oli vandalisoitu viesteillä ”Fuck Danmark” ja ”69!”. Hautakivi kuuluu tanskalaiskirjailija Hans Christian Andersenille, jonka suosittuja teoksia on käännetty yli 125:lle eri kielelle.

Tekijä tai tekijät käyttivät hopeanväristä tussikynää häväistessään Andersenin viimeisen leposijan. Poliisin mukaan ainoa johtolanka tällä hetkellä on paikalta löytynyt jalanjälki. Vaikka teosta ilmoitettiin lauantaina, poliisi uskoo sen tapahtuneen jo keskiviikkona. Muiden hautakivien ei ole kerrottu joutuneen ilkivallan kohteiksi.

Tanskan poliisi ei ole toistaiseksi ottanut ketään kiinni teosta ja pyytää nyt apua tapauksen selvittämiseksi. ”Pidämme tätä vakavana asiana. Olemme ottaneet kuvia ja tilanneet kiven puhdistuksen. Toivomme, että todistajat, jotka ovat mahdollisesti nähneet tai kuulleet jotain, voisivat johdattaa meidät tekijän jäljille”, kertoi Henrik Brix Kööpenhaminan poliisista.

Andersenin hauta on joutunut aiemminkin ilkivallan kohteeksi. Vuonna 2008 kiveen töherrettiin sanat ”69 tanskalainen kulttuuri”. Jagtvej-kadun osoitteessa 69 toimi tuohon aikaan nuorisotalo, joka suljettiin myöhemmin.

”Satusetänä” tunnettu H. C. Andersen eli vuosina 1805–1875. Hänet muistetaan muun muassa satuklassikoistaan Keisarin uudet vaatteet, Ruma ankanpoikanen sekä Pieni tulitikkutyttö. Andersenin syntymäpäivä 2. huhtikuuta on ollut kansainvälinen lastenkirjapäivä vuodesta 1967 alkaen.

 

Lähteet: Nordfront.se, Expressen, Yle