Koti Uutisia Göteborgissa PVL:n vastustajien aiheuttaman mellakan johtajana raiskaaja

Göteborgissa PVL:n vastustajien aiheuttaman mellakan johtajana raiskaaja

8

Viime aikoina Ruotsia ovat ravistelleet seksiskandaalit, joissa vasemmistohenkisiä mediamaailman henkilöitä kuten Fredrik Virtasta, Soran Ismailia ja Oisin Cantwellia on syytetty naisiin kohdistetuista seksuaalirikoksista. Tiistaina selvisi, että äärivasemmiston mellakkaa Göteborgissa 30. syyskuuta poliisia vastaan johtanut henkilö on suojatun identiteetin taakse piiloutuva, 12 naista raiskannut rotumuukalainen John Andersson. Äärivasemmisto oli tuolloin kokoontunut vastustamaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen mielenosoitusta.

Anderssonia (19830214-7452) syytetään nyt väkivaltaisen mellakan johtamisesta. Äärivasemmistolaiset ja Göteborgin lähiöissä asuvat maahanmuuttajat heittelivät tuolloin kiviä poliisia päin. Poliisi ja syyttäjä ovat mieltäneet Anderssonin mellakan johtajaksi siksi, että hän viittoi muita äärivasemmistolaisia hyökkäämään poliisia vastaan. Kuten monet muutkin skånelaiset äärivasemmistolaiset, myös Andersson on suuri Malmö FF -fani.

Kuulusteluissa Andersson on kiistänyt olevansa AFA:n tai minkään muunkaan äärivasemmistolaisen poliittisen järjestön jäsen. Hän kertoo itse olleensa tuolloin Göteborgissa perheensä kanssa. Vaikka Andersson yrittää maalata itsestään epäpoliittisen henkilön kuvaa, hän osallistui kuitenkin “vaihtoehtoisille” kirjamessuille, jotka äärivasemmisto järjesti protestiksi sitä vastaan, että Nya Tider -verkkolehti sai osallistua oikeille Göteborgin kirjamessuille.

Videolla Andersson lähestyy vanhempaa naishenkilöä ja puolustelee kivien heittelyä:

Anderssonin mukaan “natseilla” tulisi kyllä olla oikeus olemassa, mutta ei oikeutta osoittaa mieltään. Tämän Andersson kertoo syyksi yrityksille heitellä kiviä “natseja” päin, joiden hän uskoi seisovan heti poliisilinjan takana. Syyksi “natsivihalleen” Andersson kertoo sen, että “rasistit ja “natsit” olisivat kiusanneet häntä nuoruudessaan. Hän on ollut kuulusteluissa melko yhteistyöhaluinen ja mielistellyt poliiseja painottamalla, ettei hänellä ole mitään poliiseja vastaan ja ettei hän halua vahingoittaa heitä, vaikka hän vasta heitteli poliisia päin kiviä.

“Se [mellakka] epäonnistui totaalisesti. Tilanne näytti siltä, että väkivalta olisi tarkoituksella kohdistettu poliiseihin, vaikka se piti kohdistaa natseihin. Tätä tarkoitusta ei saavutettu. Tuntuu siltä, että natsit saivat vain lisää vettä myllyynsä”, kommentoi katuvainen Andersson poliisille.

Anderssonia syytetään väkivaltaisen mellakan johtamisen lisäksi myös virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen yrityksestä sekä naamioitumiskiellon rikkomisesta mielenosoituksen aikana. Vuonna 2003 hänet tuomittiin pahoinpitelystä, väkivallalla pakottamisesta sekä seksuaalisesta häirinnästä ja seksuaalisesta pakottamisesta. Anderssonin seksuaalirikosten kohteiksi joutui yhdeksän naista yhden ja saman yön aikana Keski-Malmössä.

Andersson vapautettiin jo vuonna 2004 istumasta kaikista näistä rikoksista saatua tuomiota ja hän syyllistyi pian uuteen seksuaalirikokseen, tällä kertaa Tukholmassa. Tuolloin paikalla olleen vartijan onnistui pysäyttää raiskaus, ja tämän takia Andersson tuomittiin vain astetta lievemmästä seksuaalirikoksesta lyhyeen vankeusrangaistukseen.

Muutamia viikkoja sen jälkeen kun Andersson pääsi istumasta tätä tuomiota, hän raiskasi 30-vuotiaan naisen. Raiskaus tapahtui eräässä puistossa, missä Andersson uhkasi uhriaan puukolla ja pakotti naisen pitämään silmät peittävää sidettä. Joitakin tunteja ennen tätä tekoa hän yritti raiskata 20-vuotiaan naisen, missä hän kuitenkin epäonnistui.

Viimeisimmästä teostaan Andersson tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Tapausta alettiin tutkia vasta sen noustua julkisuuteen Efterlyst-ohjelmassa. Vuonna 2012 Andersson sai tuomion huumeiden hallussapidosta. Seurauksena rikoksistaan Andersson on hankkinut suojatun identiteetin ja vaihtanut nimeä useita kertoja; aiemmin hänet on tunnettu nimillä John Jaira Christoffer Andersson sekä Liam John Jairo Nidemar.

 

Lähde: Nordfront.se

8 KOMMENTIT

  1. Mitähän jos tällaiset tyypit kerättäisiin kaikki yhteen ja lähetettäisiin jonnekkin autiolle saarelle. Sielä ne voisivat perustaa oman ihanneyhteiskuntansa. Ja meilläkin ytheiskunta paranisi paljon.

  2. Antifasismi on aina raiskaamista. Toisinaan raiskataan valkoista rotua ja kulttuuria, toisinaan taas raiskataan ihan muuten vaan. Paikallinen militantti työväki se osaa aina edustaa 😀

  3. 11 syytetyn joukossa taisi olla pari ruotsalaista, ja loput matuja. Minkähän takia ruotsalaisa ei itseään kiinnosta enää nämä “rasisminvastustamiset”, vaan ainoastaan matuja?

  4. Ei sinänsä ollut mikään uutinen, sillä noilta saastoilta voi odottaa ihan mitä vaan. Antifa koostuu niittitakkisista nisteistä ja matuista. ☺

  5. Lainsäädäntöä tulee muuttaa niin, että saadaan langetettua kuolemantuomio tuollaisille raiskarirotalle, niin yhteiskunta on jo yhtä saastaa puhtaampi. Onko tuolla eläimellä muka perhe? Epäilen todella, jollei kyseessä ole joku aivonsa sulattanut narkkari, joka tykkää viidakkoleikeistä. Raiskareille ja pedofiileille ei mitään armoa. Niitä tuntuu nämä äärivasemmistorivit olevan täynnä. Nämä tunkeutujat ovat tällä hetkellä todella innokkaasti mellakoimassa kantiksia vastaan ja Suomessa aivan sama juttu. Asiat onneksi ovat kääntymässä parhain päin pikkuhiljaa.

  6. Raiskaajapunikki kastroitava kirurgisesti mieluiten tylsällä ruosteisella Morapuukolla.

  7. “Antifasistit” siis kirjaimellisesti seuraavat raiskaajaa. Näille jopa raiskaajat ovat hyväksyttävämpää sakkia kuin kansallissosialistit. Mitä se kertoo näiden maailmankuvasta?

  8. Mies täyttää siis kaikki antifan ehdot ja raiskattujen naisten määrän voi sanoa olevan kuin kunniamerkkejä täynnänsä olevan Neuvostoliiton Isänmaallisen sodan (WWII) uurteis -kasvoinen ja harmaantunut sankarisotilaan rintamus.
    Antifaa voi verrata Länsimaiden ISIS:kseen, joka harjoittaa samanlaista väkivaltaa liittosuhteessa esikuvansa kanssa ns. “pyhittäen” taistelun länsimaista demokratiaa ja yhteiskuntajärjestelmää sekä kulttuuria vastaan, koska näiden kusipäiden mukaan se tarkoittaa mukamas sorto -yhteiskuntaa ja “sosiaalista” epäoikeiudenmukaisuutta, “rasismia”, “valkoista ylivaltaa”, “natsismia” ja muuta mitä merkillisintä paskaa, jonka kokoon keittelijöinä ovat olleet Yhdysvaltain ja Euroopan yliopistoissa vaikuttavat juutaliset “professorit”, “tutkijat” ja “opettajat”, jotka ovat suotaneet sionistista aivopesuaan tarkoituksenaa saavuttaa rakkaan päämääränsä valkoisen rodun kansanmurhan.

Comments are closed.