Koti Uutisia Talous Goldman Sachsin kaappaama islantilaispankki viedään pörssiin ulkomailla

Goldman Sachsin kaappaama islantilaispankki viedään pörssiin ulkomailla

3

Itsenäisyysmieliset eurooppalaiset alkoivat finanssikriisin jälkeen pitää Islantia positiivisena esimerkkinä siitä, kuinka valtion tulisi kohdella pankkeja. Tuoreet uutiset Islannista eivät kuitenkaan lupaa hyvää.

Finanssikriisin jälkeen Islannin hallitus päätti ottaa finanssimaailman haltuunsa vangitsemalla rikolliset pankkiirit ja sulkemalla rajansa ulkomaalaiselta velkarahalta. Tämän myötä maan talous alkoi kasvaa yli neljä kertaa nopeammin kuin esimerkiksi Suomessa.

Ikävä kyllä Islannin hallitus ei ole toteuttanut tarpeeksi tinkimätöntä linjaa; vuonna 2017 maa päätti avata taloudelliset rajansa, mikä johti välittömästi juutalaispankki Goldman Sachsin hyökkäykseen sekä pahimpaan taantumaan useaan vuoteen.

Goldmanin johtama kartelli osti välittömästi noin 30 prosenttia maan suurimmasta pankista Arionista. Samalla Goldman varmisti, että sillä on lupa hankkia lopulta enemmistöosuus pankista.

Nyt rahaeliitti pyrkii kansainvälistämään Islannin pankkijärjestelmää entisestään. Goldmanin kaappaama Arion tahdotaan listata paitsi Reykjavíkin myös Tukholmaan pörssiin, jotta Islannin haaveet taloudellisesta itsenäisyydestä voitaisiin haudata kokonaan.

Arionin listautumisajankohta on ensi kuun lopussa. Pankki lupaa sijoittajille maksavansa harvinaisen lihavaa osinkoa. Islanti tulee toistamaan kaikki samat virheet, jotka johtivat maan edelliseen pankkikriisiin.

Lue myös: Video: mikä on Goldman Sachs?

3 KOMMENTIT

  1. …elleivät sitten nosta rahojaan pankista ennen listautumista ja jätä sinne pelkät velkakirjat sekä aja pankkia konkurssiin. Tällöin Goldman-Sucks olisi ainoa kärsijä.

  2. Noniin, uudet käräjit pystyyn, jos vielä fiksujä päättäjiä Islannistakaan löytyy. Kun päästät juutalaiset reviirillesi, tietää se ainoastaan pahaa.

Comments are closed.