Koti Uutisia Talous Globalistipankki Lloyds liittyi asevapauksia vastustavaan rintamaan

Globalistipankki Lloyds liittyi asevapauksia vastustavaan rintamaan

2

Kansallinen Vastarinta uutisoi helmikuussa, että suuret pankit, merkittävät juutalaiset painostusjärjestöt sekä valtamedia ovat aloittaneet rajun kampanjan amerikkalaisten siviilien aseoikeuksia vastaan. Tuolloin kirjoitimme, että kampanjan tavoite on kansalaisten aseistariisunta, joka johtaa entistä keskitetympään monikulttuuriseen poliisivaltioon.

Maaliskuussa puolestaan uutisoimme, että juutalaisen Stephen Feinbergin johtama sijoitusyhtiö Cerberus onnistui tänä keväänä tuhoamaan Yhdysvaltojen vanhimman asevalmistajan Remingtonin. Samalla kirjoitimme, että juutalaisomisteisen The New York Timesin juutalainen taloustoimittaja Andrew Ross Sorkin vaati julkisesti finanssisektorin sotaa aseyhtiöitä vastaan.

Huhtikuussa juutalaisen Laurence Finkin johtama BlackRock-sijoitusyhtiö julisti luoneensa aseita boikotoivia ”sosiaalisesti vastuullisia” sijoitustuotteita, joihin suuret yhtiöt ja yhteisöt voivat ohjata säästönsä. Näin BlackRock pyrkii viemään aseyhtiöiltä muun muassa eläkerahastojen dollarit, mikä johtaisi myös aseoikeuksia puolustavien kansalaisjärjestöjen kassan huomattavaan supistumiseen.

Nyt myös globalistipankki Lloyds on liittynyt finanssieliitin asevastaiseen rintamaan. Pankki ilmoitti keskiviikkona, että se mitätöi kaikki vakuutussopimukset Amerikan tärkeimmän ase-etujärjestön National Rifle Associationin (NRA) kanssa.

NRA tekee yhteistyötä pankkien kanssa tarjotakseen jäsenilleen aseharrastuksiin liittyviä vakuutuksia. Katkaisemalla vakuutusyhteistyön pankkiirit pyrkivät riistämään NRA:lta kannattajia ja rahoitusta. Tämä puolestaan heikentää NRA:n poliittista vaikutusvaltaa.

Lähde: The New York Times

2 KOMMENTIT

  1. Euroopassahan tämä on menossa EU-asedirektiivin muodossa !

    Reservistä poistuneilta harrastajilta aiotaan viedä aseet pois; medodi tulee olemaan seuraava:

    Ensin direktiiviä tulkitaan niin, että ns. vanhat aseluvat jäävät voimaan; mutta direktiivi sallii myöhemmin TIUKENTAA tulkintaa .

    Kansalaisilta olaan siis tekemässä valtava omaisuusmassa eli ”sotilasaseen näköiset” aseet 0:n arvoiseksi lähes koko Euroopan alueella.

    Sillä jo kukaan ei saa uutta lupaa aseelle sitä ei voi myydä kenellekkään; arvo 0 ?

    Lisäksi mietityttää MIHIN pois kerättyä asekantaa menee / viedään … direktiivistä EI selkeästi selviä pois kerättyjen aseiden kohtalo ?

    Suomen ”perustuslaki” on JO mukautettu tähän : PL 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Eli kun kansan omaisuutta viedään PL 6 §:n vastaisesti ei kansalainen voi asettaa asiaa syytteeseen !

    Mutta kuka on kaiken takana ja vetelee meidän ”päättäjiämme” naruista ?

    Olisiko tässä vastaus: Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan”. Rahalla on saatu omanlaista lainsäädäntöä.

    …PL 118 §; 444/2012 ..

Comments are closed.