Koti Uutisia Gerhard Ittner vapaa!

Gerhard Ittner vapaa!

3

Saksalainen kansallissosialisti Gerhard Ittner vapautui perjantaina vankilasta suoritettuaan loppuun kolmen vuoden ajatusrikostuomion.

Ittner ehti elää monta vuotta poliisia paossa ennen kuin hänet otettiin Portugalissa kiinni vuonna 2012. Suojelupoliisit jahtasivat häntä ympäri Eurooppaa muun muassa siksi, että hän on kertonut totuuden ”holokaustista” ja todennut, että Irakin sota oli Yhdysvaltojen ja Israelin yhdessä suunnittelema rikos. Lisäksi Ittner on todennut olevansa kansallissosialisti, minkä ilmoittaminen on Saksassa vakava rikos.

Ittneriä on epäilty myös kuulumisesta NSU-nimellä tunnettuun hämäräperäiseen ”terroristijärjestöön”, mutta syytteiden tueksi ei ole kyetty esittämään konkreettisia todisteita. Ittnerin mukaan mitään NSU-järjestöä ei edes ole, vaan järjestö on viranomaisten keksimä tekosyy vainota väkivallatonta aktivismia tekeviä kansallismielisiä.

Kun Ittner eli maan alla, vietti hän aikaa muun muassa Suomessa. Suojelupoliisi oli saada hänet kiinni Oulussa, mutta viime hetkellä hän ehti paeta Ruotsiin. Ittnerin tapauksesta voi lukea lisää artikkeleista ”Tapaus Gerhard Ittner Oulussa” sekä ”Haastattelu Gerhard Ittnerin kanssa”.

10. lokakuuta uutisoimme, että vastaavista ”rikoksista” 12 vuoden vankeusrangaistukseen tuomittu saksalainen Horst Mahler päästettiin ehdonalaiseen tänä syksynä.

Kuten Studio 204 -keskusteluohjelmamme uudessa jaksossa todetaan, tällä hetkellä pisintä eurooppalaista ajatusrikostuomiota suorittaa itävaltalainen Wolfgang Fröhlich. Fröhlich joutuu istumaan vankilassa yhteensä 14 vuotta, koska hänen mukaansa juutalaisten ”joukkotuhonnasta” ei ole olemassa ensimmäistäkään uskottavaa todistetta.

 

Lue myös: Holokausti – uusi uskonto

3 KOMMENTIT

  1. Herranjumala, tällaisista ”rikoksista” oikeasti VANGITAAN ihmisiä jossain päin maailmaa? Ja jopa mukasivistyneessä Euroopan maassa? Ja minä kun luulin että Suomen lait jumalanpilkkaa ja ”kiihottamista kansanryhmää vastaan” olivat törkeitä…

    Mikään maa, missä valtio voi rangaista kansalaista tämän mielipiteen perusteella, ei voi missään tapauksessa väittää olevansa sivistynyt tai oikeudenmukainen maa.

    • Eiköhän tässä ole jo nähty, että Eurooppaa ollaan ajamassa alas. Nyt on aivan turha enää pitää mielenilmauksia ja naputella näitä jaaritteluja nettiin(oma kommenttini mukaan lukien, lopetan ne tämän jälkeen) vaan oikeasti aloitettava vaihtoehtoisen yhteiskunnan rakentaminen tämän nykyisen läpimädän rinnalle ja kaadettava se lopulta, kun se ei enää kykene seisomaan omilla jaloillaan. Valtion pussista omaan pussiin pelaaminen aloitettava välittömästi, jolloin verotulot alkavat ehtyä, lasten määrän lisääminen, jotta tulevaisuudessa kansallismielisiä on enemmän kantaväestön keskuudessa. Nämä hihhulithan lesboilee/homostelee niin se tie on sukupuuton tie. Ruvetaan suosimaan kansallismielisiä yrityksiä, liikkeitä ja järjestöjä. Kaikenlainen nettinaputus, mielenilmaus ja suorat iskut (polttopullokeissi Kouvolassa) ovat aivan turhaa, koska siitä ei saa kuin vastapuolelta naurua tai sitten syy tiukentaa lakeja. Tämä vaatii vain sitten odottelua 20-30v, jotta työ alkaa tuottaa tulosta. Nyt se on kuitenkin aloitettava ennen kuin olemme tilanteessa, että meillä on tätä mujuproukkaa niin paljon ettei kantaväestön väkeä saada edes eduskuntaan. (laitoksena aivan turha, mutta nykymallin hajoittaminen aloitettava kaikilla rintamilla).

Comments are closed.