Koti Uutisia Sionismi George Soros kaksinkertaisti vaalirahoituksensa Yhdysvalloissa

George Soros kaksinkertaisti vaalirahoituksensa Yhdysvalloissa

0
George Soros.

Maailmanpolitiikkaa puolue- ja järjestörahoituksella manipuloiva juutalaismiljardööri George Soros aikoo sijoittaa historiallisen summan Amerikan tuleviin presidentinvaaleihin. Yhdysvalloissa on käytännössä mahdotonta päästä presidentiksi ilman henkilökohtaista miljardiomaisuutta tai upporikkaita vaalirahoittajia.

Vaalit järjestetään 2020, ja Soros on rahoittanut demokraattien kampanjaa tässä vaiheessa yli kaksi kertaa avokätisemmin kuin edellisissä vaaleissa 2016. Juutalainen tukee demokraatteja, koska puolue suhtautuu erityisen myönteisesti laittomaan maahanmuuttoon, sananvapauden ja aseoikeuksien rajoittamiseen sekä homolobbaukseen.

Tähän mennessä Soros on lahjoittanut 5,1 miljoonaa dollaria demokraateille. Rahoja ei ole hänen mukaansa korvamerkitty erityiselle ehdokkaalle. Lahjoituksilla Soros ostaa puolueelta uskollisuutta, jonka avulla hän voi painostaa tulevaa presidenttiä, jos Valkoiseen taloon valitaan lopulta demokraattien edustaja.

Juutalaismiljardöörin odotetaan lahjoittavan lisää rahaa kampanjan aikana. Edellisissä vaaleissa Soros lahjoitti yhteensä 20 miljoonaa dollaria, joten mikäli hän jatkaa nykyisellä tahdilla, näiden vaalien kokonaissumma nousee yli 40 miljoonaan. Soros on ollut perinteisesti amerikkalaisvaalien suurimpia rahoittajia.

Lähde: Jewish Telegraphic Agency