Koti Uutisia Rotu Fox-kanavan toimittaja suututti juutalaiset ylistämällä Henry Fordia

Fox-kanavan toimittaja suututti juutalaiset ylistämällä Henry Fordia

6
Tucker Carlson.

Juutalaiset toimittajat ovat ilmaisseet viime päivinä raivoaan Fox News -uutisankkuri Tucker Carlsonin talouspoliittisista kommenteista. Carlson on jo aiemmin saanut juutalaisilta vihapalautetta kritisoimalla maahanmuuttopolitiikkaa sekä vasemmistoväkivaltaa. Hänen tuoreet talouskannanottonsa ovat kuitenkin kärjistäneet tilanteen.

Carlson otti televisiossa kantaa Amerikan talousjärjestelmää rapauttaviin finanssielitisteihin, jotka eivät rikastu luomalla uusia työpaikkoja vaan tuhoamalla olemassa olevia yhtiöitä. Carlson kohdisti kritiikkinsä erityisesti juutalaiseen miljardööri Paul Singeriin, jota on kutsuttu “finanssiterroristiksi” ja josta on kirjoitettu Kansallisessa Vastarinnassa julkaistussa “Miksi pankkeja vihataan” -artikkelisarjassa.

Carlson muistutti, että Yhdysvalloissa on aina ollut hyvin rikkaita ihmisiä, mutta vielä reilut 100 vuotta sitten “valtaapitävä rikkaiden luokka oli sentään helposti tunnistettavissa amerikkalaiseksi”. Vaikka Carlson ei maininnut Singerin juutalaisuutta suoraan, sionistit väittävät hänen tehneen antisemitistisiä vihjauksia viittaamalla nykyajan superrikkaiden epäamerikkalaiseen taustaan.

Singerin kaltaisten finanssikapitalistien sijaan Carlson totesi Yhdysvaltojen tarvitsevan Ford-automerkin perustajan, Henry Fordin kaltaisia liikemiehiä. Myös Fordin hahmottelemasta oikeudenmukaisemman yritystoiminnan periaatteesta kirjoitettiin “Miksi pankkeja vihataan” -artikkelisarjassa.

Erityisesti juutalaiset suuttuivat siitä, että Carlson asetti vastakkain juuri Fordin ja “kuolevan kansakunnan ruumiinsyöjäksi” kutsumansa Singerin. Ford nimittäin tunnetaan rahoittamastaan kirjasta Kansainvälinen juutalainen, jossa hän kuvasi yksityiskohtaisesti tapaa, jolla juutalainen kapitalismi hänen mukaansa tuhoaa yhteiskunnan. Vaikka Singer aloitti uransa vuosikymmeniä kirjan julkaisun jälkeen, on hän toiminut urallaan juuri Fordin kirjassa kuvatulla tavalla.

Juutalaisten mukaan on ilmiselvää, että Carlsonin tavoite oli luoda pohjaa juutalaiseen finanssikapitalismiin kohdistuvalle kritiikille, jota Amerikan konservatiivit eivät ole uskaltaneet vuosikymmeniin esittää julkisesti. Juutalaisten kannalta tilanteesta tekee erityisen tulenaran se, että Yhdysvalloissa yhä useampi nuori konservatiivi on alkanut kyseenalaista republikaanieliitin arvopohjan, joka perustuu sionismille, rotukysymyksen väistämiselle sekä rahan palvonnalle.

Lähde: Tablet

6 KOMMENTIT

  1. toivottavaati tähänki vielä tulee muutos. 100 vuotta sitten juutalainen rikollisuus keskitty amerikassa enimmäkseen, palkkamurhiin, parittamiseen, pimeänviinan myyntiin, jne. nykyään se on sitten enimmäkseen siellä kulttuuri, media ja finassitasolla

  2. Jotenkin en ylläty juutalaisten vihasta. Kuitenkin niille on soveliasta, että syntyneille lapsille sysätään vihaa kristittyjä ja kristittyjen maita kohtaan. Mitä tahansa mikä vahingoittaa kristityiden maiden tai muiden maiden omaa ekologiaa, BKT:tä ja järjestystä, se on juutalaisten mielestä oikein.
    Sielläpäin kun ei näitä tehdä juutalaisten kesken. Kertoo hiukan heidän ‘rasismi/nationalismi’:sta, mutta sen sijaan että ei kantaisi kaunaa ja pitäisi turpaansa kiinni, he haluavat että kaikki kumartavat heille. Ei ole oikeastaan ihme, miksi kristinusko lopulta tuli juutalaisten jälkeen. Heidän moraaliset perusteet on päin ties mihin.

    • Valkoisten rotu ei mitenkään liity kristinuskoon. He vihaavat meitä ei koska olisimme kristittyjä, moni valkoinen on joko agnostinen tai ateisti, tai uskoo jumalaan mutta ei kristinuskoon, mutta he silti vihaavat heitä. Ja juutalaiset itsekin ovat monet ateisteja..

      • Se voi liittyä Raamattuun ja lopulta kristillisyyteen siinä mielessä, että arjalaiset ovat Jaakobin siunattua sukulinjaa kun taas juutalaiset ovat kirottua Esaun linjaa. Esau tarkoittaa hepreaksi punaista ja sieltä tulee se punikki aate, vihasta ja kateudesta. NSDAP:n lipussa punainen on kaapattu heiltä ja sen päälle ikäänkuin astutaan valkoisella auringolla ja jumaltietoisuuden symbolilla swastikalla. Se raivostuttaa heitä.

  3. Eräs itävaltalainen kapeaviiksinen kaveri myös piti Fordia arvossa. Tucker on kyllä mahtavan kokoinen piikki jutkujen lihassa.

Comments are closed.