Koti Uutisia Feministi juhlii valkoisten miesten hävitystä maapallolta

Feministi juhlii valkoisten miesten hävitystä maapallolta

3
Lena Dunham on tunnettu kulttuurimarxismin, perversioiden ja valkoisten vastaisen vihan levittämisestä.
Lena Dunham on tunnettu kulttuurimarxismin, perversioiden ja valkoisten vastaisen vihan levittämisestä.

New Yorkista kotoisin oleva juutalaistaustainen feministi, elokuvantekijä ja näyttelijä Lena Dunham tuli tunnetuksi pari vuotta sitten, kun hänen muun muassa seksuaalisia perversioita sisältävä esseekokoelmansa Sellainen tyttö – nuoren naisen “opetuksia” julkaistiin. Kirjassa Dunham kuvailee, kuinka hän seitsemänvuotiaana hyväksikäytti seksuaalisesti kuusi vuotta nuorempaa siskoaan masturboimalla tämän edessä ja koskettelemalla tämän sukupuolielimiä.

Dunham kertoo itse tulleensa raiskatuksi collegeaikanaan. Hänen kuvailunsa raiskaajasta johti siihen, että eräs henkilö otettiin kiinni teosta, jota hän ei ollut tehnyt. Dunham pyysi myöhemmin anteeksi sekaannusta.

Keskiviikkona Dunham julkaisi Twitter-tilillään videon, jolla hän kysyy isältään Carroll Dunhamilta, kuinka tämä suhtautuu siihen, että valkoiset miehet ollaan hävittämässä maapallolta. “No, valkoiset miehethän ovat ongelma. Heteroseksuaalit valkoiset miehet ovat vielä suurempi ongelma, se on selvä”, vastaa Lenan isä ja jatkaa: “Se [valkoisten miesten hävitys] saa minut voimaan hyvin. Mielestäni valkoiset heteromiehet ovat sotkeneet asioita jo tarpeeksi pitkään. Heidän on korkea aika siirtyä sivuun ja antaa toisten tehdä työt.”

Video loppuu hersyvään nauruun. Kuvaukseksi Dunhamin videolle on laitettu: “Kyse ei ole miesten lopusta vaan miesten kehityksestä paremmiksi miehiksi.” Asiayhteyttä ajatellen lause on tulkittavissa niin, että ei-valkoiset miehet ovat “parempia” kuin valkoiset miehet.

Lena Dunham on aikaisemmin tänä vuonna kampanjoinut demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clintonin puolesta. “Clinton tietää, että on taisteltava vihan kaikkia muotoja vastaan eikä luoda sitä lisää ala-arvoisena keinona valtaan pääsemiseksi”, sanoi Dunham Clintonista demokraattien vuosikokouksessa kesällä.

Dunham saavutti ensimmäisen “läpimurtonsa” vuonna 2012, kun TV-sarja Girls sai ensi-iltansa. Paitsi, että Dunham on sarjan aivot, hän näyttelee päärooli Hannah Horvathia. Horvath on luotu Dunhamin oman persoonan pohjalta. Sarjaa voi kuvailla jonkinlaiseksi 90-lukulaisten Sinkkuelämää-sarjaksi; sarjassa keskitytään Hannahin ja hänen ystäviensä elämään New Yorkissa perversioiden, huumeiden, uskottomuuden ja rodunsekoituksen keskellä.

Video, jolla Dunham keskustelee isänsä kanssa:

Dunham haastattelee Clintonia:

Lähteet: Nordfront.se, Breitbart (1, 2)

3 KOMMENTIT

  1. Eikös joku valkoisten kansanmurhaa kannattava havahtunut siihen, että ilman valkoista rotua myös tiede ja muut tärkeät alat taantuvat? En kuollaksenikaan muista kuka oli kyseessä.

  2. Näyttää olevan koko Girls-sarjan näyttelijäkaarit valittu juutalaisista. No, HBO, mitä muuta voi olettaa. Saattaakin olla että tämä sarja kertoo enemmän juutalaisesta kuin amerikkalaisesta elämäntyylistä.

    Juutalaisilla voi olla oma näkemyksensä asioista. Heidän mielestäänhän ihmisetkään eivät synny valmiina vaan heitä pitää leikellä heti synytmän jälkeen. Koska joskus joku on niin sanonut. Siitä vissin juontaa juurensa tämänkin henkilön kohdalla sivupersoonan näkemys että valkoiset miehet ovat ongelma. Ikävä vain että tämä sivupersoona on ottanut vallan niin tiukasti ettei oikea ihmine pääse enää ääneen. Vai olisiko hänet pudotettu vauvana muutaman kerran koska jo pienenä teki siskolleen tuollaista?

    No, elämässäni voin kiittää sitä että en syntynyt juutalaiseksi. Voin mennä nukkumaan joka yö levollisin mielin. Ja elää normaalia elämää.

  3. Ilman valkoisia heteromiehiä maailma luhistuu kolmessa vuodessa, joka on arviona hyvin varovainen. Tuon maailman ainoana toivona on aasialaiset. Heitä pidetään jopa valkoisiakin älykkäämpinä. Eli he tulevat olemaan myös uhka sionistiselle juutalaiselle eliitille ja täten aasialaiset heteromiehet ovat äkkiä kirveen alla.
    Juutalaiset eivät siedä minkäänlaista kilpailijaa varsinkin, jotka älyllisesti kamppalevat heidän omasta mielestää suuren älyn kanssa. Tälläistä ryhmää (aasialaiset) ei voi alistaa orjan asemaan tai sanella heille ehtoja, jotka ovat ilmiselvästi ristiriidassa heidän (aasialaisten) omien etujen kanssa. Heitä ei voi alistaa ja orjuuttaa. He nousevat sitä vastaan, etenkin japanilaiset, jotka itse ovat oman arvonsa tuntevia jopa ilmiselvään rasistisuuteen saakka muita aasian kansoja kohtaan. Tämä tuli hyvin selväksi WWII aikana, jolloin Japanilla oli selkeät imperialistiset tavoitteet ja tuo maa hallitsikin suurta osaa kukkeudessaan Aasian merillä, jopa työntäen USA:n ja Ison-Britannian pois tieltään valloittaen itselleen täydellisen lyhytaikaisen hegemonian alueella.
    Neekerit, latinot, intiaanit ym. kansat ovat tarpeeksi “tyhmiä” raskaaseen orjatyöhän eli lapio, kuokka, kaivos, pelto… etc. etc. töihin. Eli tekemään sen raskaimman työn saamatta siitä kuin vajaan ruokapalkan vailla terveydenhuoltoa, sillä huonot “työmiehet” tapetaan pois kuluttamasta “resursseja” (huom. suomen vanhustehoito).
    Kaikkihan me sen tiedämme, ettei juutalainen lyö kättään paskaan – oli se sitten oikeaa – tai joku muu likainen salamurha tai attentaatti – Eli juutalaiset eivät tee raskasta työtä, vaan sitä varten on olemassa ns. orjat, jotka tekevät sen ikävän puolen elämässä.
    Juutalaiset voivat käyttää aikansa “rahojensa laskemiseen kuin Roope Ankka (kenties juutalainen) ja kylpemiseen niissä sekä heitellä niitä päälleen”. Sehän oli hänestä kaikista parasta rikkaudessa.
    Tässä pitäisi kai oikein pelätä, mutta miksi en tee sitä? Hmm…. Olenhan valkoinen heteromies!!!

Comments are closed.